Sitä voisi kuvitella, että ihmiset valitsisivat edustajansa rationaalisesti ja järkiperustein. Nyky-yhteiskunnassa kärsitään tietotulvasta. Suuri osa ihmisistä ei valitsekaan poliitikkoa järkiperustein ja analyyttisesti harkiten, vaan ulkonäkö painaa pelissä paljon. Tätä kutsutaan infoähkyksi.
Infoähky on oikotie äänestämiseen. Tutkimusten perusteella on havaittu, että ulkonäöllä on suuri merkitys poliittisella uralla. Poliittista järjestelmää ja ehdokkaita tuntematta ulkopuolinen osuu valitettavan usein oikeaan henkilöön sen suhteen, kuka tuli valituksi.
Pidän aika masentavana Maria Guzeniinan kannalta sitä, että jopa hänen omista joukoistaan hänen osaamisensa arvioidaan olevan lapsen tasolla ja kuinkas muuten kuin selkään puukottaen. Suomen Kuvalehden kirjoitus oli hyvä ja analyyttinen arvio peruspalveluministeristämme, joka on jo lyhyen uransa aikana sotkenut pelimerkkinsä pahemman kerran.
Infoähky Maria Guzeniinan tuki ja turva
12
76
Vastaukset
- Nimimerkki Erkki
Jos meillä valittaisiin ehdokas järkiperustein ja analyyttisesti harkiten, niin meillä ei olisi Katainen pääministerinä.
- Jyrki-boy aina boy
Olen Erkin kanssa kanssa samaa mieltä, Jyrki Kataisessa ei ole valtiomiesainesta eikä ikinä tule. Hänen puheenlahjansa eivät ole kummoiset, alakoulun opettajana nippa nappa pärjäisi. Vähän oli huvittavaa, kun hän käytti tämän viikon välikysymyskeskustelun aikana näitä sivistyssanojakin, että saisi puheensa kuulemaan fiksummalta.
Nytkin tämäJyrki Katainen nuolee vaikka Stefan Wallinin varpaiden välitkin, että tämä pysyisi hallituksessa valehtelusta huolimatta. Eihän Stefan Wallin ole edes tarvinnut pyytänyt Jyrki Kataiselta anteeksi, SDP:ltä joutui pyytämään ja tämän on hyvä. Onhan edes jonkun saatava ruotuun näitä valehtelijoita ja epärehellisiä. UTVA ja istuvaa presidenttiäkin veti alta lipan.
yrki Kataiselle on tärkeää pitää näillä ruotsinkielisillä ne kaksi ministerissalkkua, koska muutoin porvareilla ei olisi salkkuenemmistöä tässä hallituksessa. Ruotsinkieliset Suomessa ovat hyvin määräävässä asemassa ja siksipä he ovat vähän parempia ihmisiä meihin suomalaisiin verrattuna olivat he sitten rehellisiä tai ei.
- Tan Demi
Niinpä, ja se surullisen kuuluisa YO-todistuskin on vieläkin hakusessa.:)
On kumma örvelö jos ei pese itseään puhtaksi edes kertomalla tuosta totuutta, tai tuomalla yksinkertaisesti vain todistuksensa julkisuuteen.
Eipä sitä taida edes olla, koska einoin toimi.
On tuo MGR siksi leuhka, jotta takuulla sen esitelisi, jos sellainen olisi.
Jotenkin vain tuntuu, että on paljon muutakin, mitä hänen elämästään on julkisuuteen "meikaamalla" esitetty.
Pundit voisi vieraila useamminkin palstalla, silä sinulla on erittäin hyvä ulosanti asioiden suhteen.
Niin, ja sitten kun ne ovat vieläpä hyvinkin todenperäisiä ja asialisia.
tällaiselle puolueista riippumattomalle on aivan sama kenestä sinä kirjoittelet, ja mitä puoluetta ruodit milloinkin, sillä minä en voi pultata, enkä alkaa sieraimiani levittelemään minkään puolueen puolesta, kunhan vain ketkuilut paljastetaan, tumpelot häädettäis pois yhteisiä asioitamme pilaamasta.
Nyt nuo rosvonroikaleet täytyis saada aisoihin, tuon Finnairinkin kohdalta, kun näkyy käyvän niin, ettei siellä lopulta mitään tuuletusta tapahtunutkaan, vaan pieni piiri vaihtoi vain muutaman isoliksaisen paikan keskenään.
Minusta se Heidi Hautala on varsinainen ketku myöskin omine eu-ketkuiluineen.
Jotenkin joutava ämmä minusta muutenkin.
Pitäisi sada täysremontti tuonne yläpäähän, ja arpoa puolet edustajista vaikkapa henkilörekisteristä, niin tuskinpa menis yhtään huonompaan suuntaan ainakaan.
Olet varmaankin huomannut, kuinka MGR:ää puolustellaan ilmeisesti oikein eduskuntatasolta tälläkin palstalla.:)
Minusta haisee koko SAK/demaripesäkkeet niin mädälle, että siellä on julkista hoitoa vaativia mätäpaiseita oikein enemmänkin.
Niin, ja sitten se Urpilaisen mainostama ruosteinen soppatykki.
Itsehän hän on osoittautunutkin olevansa varsinainen SOOPATYKKI!
Hassu juttu muuten tuon Suomen-Kuvalehden kohdalta, kun keskustapalstalla eräs demari pitää sitä oikein totuuden raamattunaan, ja oitis kun demuista kirjoitetaan totuutta, nin eipäs se sitten enää sitä olekkaan.Kiitos! Ennen nimimerkin rekisteröimistä kirjoitin vapaalla "Tyyris Tyllerö" -nimimerkillä. Silloin kirjoitin palstalle useamminkin. Kaikki tuolla nimimerkillä kirjoitetut jutut eivät ole kuitenkaan minun kirjoittamiani. Aika monesta aiheesta on kuitenkin jo tullut kirjoiteltua. Paljon olisi kuitenkin aiheita ruodittavaksi ja kirjoitettavaksi. Aikaa on rajatusti ja työkiireet sekä perhe ohittavat tällaiset asiat. Kysyn nyt kuitenkin sinulta, mikä aihe sinua kiinnostaisi. Katson olenko jo aiheesta kirjoittanut ja jos en ole yritän kirjoittaa siitä, ellei aihe mene itselleni kovin vieraaksi :)
- Tan Demi
pundit kirjoitti:
Kiitos! Ennen nimimerkin rekisteröimistä kirjoitin vapaalla "Tyyris Tyllerö" -nimimerkillä. Silloin kirjoitin palstalle useamminkin. Kaikki tuolla nimimerkillä kirjoitetut jutut eivät ole kuitenkaan minun kirjoittamiani. Aika monesta aiheesta on kuitenkin jo tullut kirjoiteltua. Paljon olisi kuitenkin aiheita ruodittavaksi ja kirjoitettavaksi. Aikaa on rajatusti ja työkiireet sekä perhe ohittavat tällaiset asiat. Kysyn nyt kuitenkin sinulta, mikä aihe sinua kiinnostaisi. Katson olenko jo aiheesta kirjoittanut ja jos en ole yritän kirjoittaa siitä, ellei aihe mene itselleni kovin vieraaksi :)
En minä niin noista aijeista tiedä, mutta onpa nyt mielenkiintoista seurata tuota ruoan alvin korotusesityksen etenemistä, että ottaaako Urpilainen tälä kertaa juustopalan esimerkiksi.
Silloin aikoinaanhan hän venkoili sen kanssa, ja kaulaili "paneeleissa hurri ja kokkariedustajat aina ensin, tarjoten Vanhaselle nyrpeällä ilmeellä vain kätään hätäisesti.
kaikenkaikiaan nyt on sellainen meininki jällen, etä köyhöää kuritetan oikein kunnoolla, kun demut rkp ja kokomus ovat samasa hallituksessa.
Vihreäthän ovat sellaisia, että ne nostaa energian hintaa, ja vasurit ovat demyjen räksytäviä pikkubuudeleita, joiden hallituksesa olo on suorastaan säälitävää katsottavaa, kuten kristillistenkin.
Viherboheemit pitäiskin jollain opilla sada hallituksesta ulos, koska kohta ei kansalle jää yhtään ruokarahaa, jos maksa sähkölaskun ja käy autolla asioillaan.
Ajattele nyt itse.
Jos sinä saat 700 euroa eläkettä, nin ei sillä paljoa juurikaan heranhuonetta rakennella.. kerro se vaikka kahdella, jos on aviopari, niin ei se raha riitä sittenkään ilman nälkäkuuria, ja hirveää kituuttamista.
Tänävuonna on tapahtumassa euron ostovoimanm puolitus, niin hyvä siinä on sitten huudella, jotta kuluttakaa nyt, muten ei yhteiskunta pöri, niinkuin ne teki takavuosina.
No nyt ne ottaa nuo rahat väkisin, kun kansa ei silloin ketkuille niitä vapaaehtoisesti antanut.
Toki vain köyhiltä otetaan ja rikkaiden ökyrosvojen palkkioita kohotetaan, "eurooppalaiselle tasolle". Sitten muuta ei europpalaiselle tasolle vaaditakkaan, kuten esim. ruoan hintaaa.
Autojen hinnatkin voisivat olla SAKSAN tasolla.
tulee mieleen väkisinkin se Irwinin laulu, että haistakaa paska koko valtiovalta......
Ps. Hautalahan valitsikin omia kavereitaan finnairin hallitukseen, vai ihan oikeinko perätui tyttöystävänsä.
huvitti sekin yks kuikelo, kun on jo nyt viis eri johtopaikkaa, niin lisää pitää haalia.
Minä en äänestä vihreitä ikinä, eikä äänestä kyllä moni muukaan kohta.
Rällssihurit on joka helkutin paikassa päällemäsmäröimassä, joten alkaa jo hiljaisempaakin ottaa pattiin, tuo kansankusetus.
Kyllä minä sen suon, että jos yksityinen nykii omistamastaan ja alullepanemastaan firmasta miljardinsa, mutta en sitä, että yhteisestä hyvästä ryöstetään.
Kyllä minä tiedän kuitenkin hieman hajulla olen vakuutusroscvojen, ja muidenkin noiden ketkujen AHKERASTA TYÖNTEOSTA.
Myödskään heidän viisautensa ja liiketalosneroutensa ei ole minusta ollut kovinkaan ylitsepääsemätöntä muihin verraten, aivan normaaliin yritysjohtajaan verrattuna. - Tan Demi
Tan Demi kirjoitti:

Myödskään heidän viisautensa ja liiketalosneroutensa ei ole minusta ollut kovinkaan ylitsepääsemätöntä muihin verraten, aivan normaaliin yritysjohtajaan verrattuna.Nytkö on suomessa hurrrikin tullut kirosanaksi. No pikkuhiljaa pikkuhiljaa, jos samaa rataa jatkavat...
Johan tämä nyt ihan pelleilyksi menee.
Korjataan siten "paneeleissa" RKP- ja Kokoomusedustajat
Joko joku kansalaissota on alkanut, kun ei saa edes kansanomaisesti kirjoittaa?
Korjatkaa muutkin "virheet" saman tien, minä kun en kirjoittaamaani lue, vaan lätkäisen se eetterin saman tien.
Jäähän sieltä aina joku kirjain poiskin, mutta väliäkös sillä.
Jos tekstiään kovin alkaa mulkkailemaan, jää siitä tunne pois. Tan Demi kirjoitti:
En minä niin noista aijeista tiedä, mutta onpa nyt mielenkiintoista seurata tuota ruoan alvin korotusesityksen etenemistä, että ottaaako Urpilainen tälä kertaa juustopalan esimerkiksi.
Silloin aikoinaanhan hän venkoili sen kanssa, ja kaulaili "paneeleissa hurri ja kokkariedustajat aina ensin, tarjoten Vanhaselle nyrpeällä ilmeellä vain kätään hätäisesti.
kaikenkaikiaan nyt on sellainen meininki jällen, etä köyhöää kuritetan oikein kunnoolla, kun demut rkp ja kokomus ovat samasa hallituksessa.
Vihreäthän ovat sellaisia, että ne nostaa energian hintaa, ja vasurit ovat demyjen räksytäviä pikkubuudeleita, joiden hallituksesa olo on suorastaan säälitävää katsottavaa, kuten kristillistenkin.
Viherboheemit pitäiskin jollain opilla sada hallituksesta ulos, koska kohta ei kansalle jää yhtään ruokarahaa, jos maksa sähkölaskun ja käy autolla asioillaan.
Ajattele nyt itse.
Jos sinä saat 700 euroa eläkettä, nin ei sillä paljoa juurikaan heranhuonetta rakennella.. kerro se vaikka kahdella, jos on aviopari, niin ei se raha riitä sittenkään ilman nälkäkuuria, ja hirveää kituuttamista.
Tänävuonna on tapahtumassa euron ostovoimanm puolitus, niin hyvä siinä on sitten huudella, jotta kuluttakaa nyt, muten ei yhteiskunta pöri, niinkuin ne teki takavuosina.
No nyt ne ottaa nuo rahat väkisin, kun kansa ei silloin ketkuille niitä vapaaehtoisesti antanut.
Toki vain köyhiltä otetaan ja rikkaiden ökyrosvojen palkkioita kohotetaan, "eurooppalaiselle tasolle". Sitten muuta ei europpalaiselle tasolle vaaditakkaan, kuten esim. ruoan hintaaa.
Autojen hinnatkin voisivat olla SAKSAN tasolla.
tulee mieleen väkisinkin se Irwinin laulu, että haistakaa paska koko valtiovalta......
Ps. Hautalahan valitsikin omia kavereitaan finnairin hallitukseen, vai ihan oikeinko perätui tyttöystävänsä.
huvitti sekin yks kuikelo, kun on jo nyt viis eri johtopaikkaa, niin lisää pitää haalia.
Minä en äänestä vihreitä ikinä, eikä äänestä kyllä moni muukaan kohta.
Rällssihurit on joka helkutin paikassa päällemäsmäröimassä, joten alkaa jo hiljaisempaakin ottaa pattiin, tuo kansankusetus.
Kyllä minä sen suon, että jos yksityinen nykii omistamastaan ja alullepanemastaan firmasta miljardinsa, mutta en sitä, että yhteisestä hyvästä ryöstetään.
Kyllä minä tiedän kuitenkin hieman hajulla olen vakuutusroscvojen, ja muidenkin noiden ketkujen AHKERASTA TYÖNTEOSTA.
Myödskään heidän viisautensa ja liiketalosneroutensa ei ole minusta ollut kovinkaan ylitsepääsemätöntä muihin verraten, aivan normaaliin yritysjohtajaan verrattuna.No minäpä kirjoitan sitten seuraavaksi arvonlisäverosta ja ruoan arvonlisäveron korottamisesta.
Mitä tarkoitat euron ostovoiman puolituksella?
Minäkään en ole koskaan vihreitä äänestänyt. On heilläkin joitakin hyviä ajatuksia, mutta sitten taas on reaalielämälle vierasta viherpiiperrystä ja maailmoja syleilevää globaalia rakkautta, joka jättää oman maan kansalaiset vähemmälle huomiolle.
Tunnistin ainakin muutaman Finnairin hallituksen jäsenen. Ainakin he olivat ihan tunnettuja nimiä.
Nyt täytyy jatkaa työntekemistä :)- Tan Demi
pundit kirjoitti:
No minäpä kirjoitan sitten seuraavaksi arvonlisäverosta ja ruoan arvonlisäveron korottamisesta.
Mitä tarkoitat euron ostovoiman puolituksella?
Minäkään en ole koskaan vihreitä äänestänyt. On heilläkin joitakin hyviä ajatuksia, mutta sitten taas on reaalielämälle vierasta viherpiiperrystä ja maailmoja syleilevää globaalia rakkautta, joka jättää oman maan kansalaiset vähemmälle huomiolle.
Tunnistin ainakin muutaman Finnairin hallituksen jäsenen. Ainakin he olivat ihan tunnettuja nimiä.
Nyt täytyy jatkaa työntekemistä :)ostovoiman puolitus tapahtuu leikauksilla ja hinnankorotuksilla, entisen rahan leikkauksen sijaan.
tänä vuonna on jo mennyt euron ostoarvosta noin viidennes, jos otetan kaiki mulkaukset huomion, ja vuoden lopussa se on köyhiltä noin 50%:a.
sitten se vasta yhteiskunnalle maksamaan alkaa, ja kreikan tiellä olaan.
En näe mahdotttomana totaalista yleislakkoakaan, saati mellakointeja.
nyt on hallitus Urpilaisineen mennnyt sille tielle, jotta jos pieneläkkeitä ei nosteta tuhanteen euroon, ja alinta perusturvaa 800 euroon olemmme enemmänkin kuin lirissä.
Nuo nostot olisivat valtiolle pelkää säästöä.
Että noin on asia mieti vaikka itse.niin silloin pundit;) voivat edes hieman tasoittua.
Niin ja eläkekatto 2500 euroon, muuten ei eläkerahat riitä tulevaisuudesakaan.
Nyt nuo räpeltää aivan väärien asioiden kanssa, kun miljardeja olisi saatavissa esim. säätiö ja osakeyhtiöistä, kuin myöskin poliittisista järjestöapurahoista,
Puoletuen voisi puolittaa, ja lehdistötuen lakkautaa kokonaan.
Myöskin tuo yle-vero olisi peruttava, koska se on vain piilopuoluetukea mainostamisineen. ja takuulla nousee vero joka vuosi.
Johan tuo on helkkuttia, että kansalaisilla maksatetaan jo mainostaminenkin pakolla.
Ylen rahoitus on hoidettava suoraan budjetista, ja sitten siirytävä korttisystyemiin koko television osalta.
Ei missään muualla maailmassa rosvota "ylellä", kuten tehdään Suomessa.
Tämä nykymeininki alkaa näköjään jo maamme hiljaisimpiakin ottamaan pattiin, olen minä ainakin aistinut.
- SDP aina lapsen hyvä
Ainakin tämän viikon eduskunnassa Maria Guzenina-Richardson peruspalveluministerinä oli asiantuntevan, osaavan oloinen ja ei tuhia laarituksia laverrelut Jyrki Kataisen tapaan. Napakasit, lyhyest ija ymmärrettävästi esitti sanottavansa ja siksipä häntä kehuttiikinn monien kansanedustajien ja ministeristovereiden taholta.
Kepulaiset ovat oma apinalaumansa ja käyttäytyvä apinoiden tavoin. Seppo Kääräinen ja Mauri Pekkarinen ovat valtiomietasoisia kepulaisia ja heitä ei voi lukea noiden apinoiden joukkoon. Seppo Kääriäinen oikein kehui SDP:tä siitä, että SDP on tehnyt lapsien ja lapsiperheiden eteen ainoastaan hyvää ja toivoi, että SDP tekee edelleen. Tämä subjetiivinen päivähoito-oikeus on SDP:n ja Tarja Halosen aikanaan aikaan saama hyvä. Kepulaiset olivat silloin samassa hallituksessa, kun tämä asia pistettiin toteen.En pidä Maria Guzeniinan esiintymisestä. Siitä tulee mieleen, että hän puhuisi vanhainkodin dementiasta kärsiville mummoille ja vaareille. Esiintymistapaa hyvin kuvaava videopätkä löytyy Youtubesta, missä Maria Guzeniina kertoo, että ihmiset eivät ole muttereita eivätkä lautoja. Todella hyvä havainto :)
Mitä tulee Guzeniinan sanomaan, uskon sen olevan täysin tai ainakin melkein puhtaasti esikunnan tekemä. Olitkohan se juuri sinä, kun kerran kirjoitin Maria Guzeniinan kommenttisekoiluista ja hölmöilystä, niin joku asiantunteva henkilö kertoi sen olevankin avustajan moka. Avustaja oli tässäkin jutussa tehnyt pari mokaa peräjälkeen ja Guzeniina vähintäänkin asioista perillä olevana ihmisenä kertonut asian niin kuin avustaja sen oli hänelle kirjoittanut. Tällaiset vastaukset tällä palstalle osoittavat, että joku sisäpiirin demari näitä juttuja tänne ainakin osittain kirjoittelee.
Eli onko Maria Guzeniina sellainen, että ottaa kunnian avustajan töistä, mutta virheet jäävät avustajan syyksi. Lehtitietojenkin mukaan monet SDP:n ryhmän jäsenistäkään eivät usko, että Martta Oktober olisi omin päätöksin lähtenyt edistämään miesten synnytysoikeutta. Hänen syykseen asia kaadettiin ja ministeri yritettiin pitää puhtoisena.
Missä on Martta Oktober nyt. Joko hänelle on järjestetty joku mukava suojatyöpaikka jostain. Odotan mielenkiinnolla vastaustasi tähän.
- JJ
Mutta missä MGR:n on yotodistus?
- nimikrjaimeni
Ja kantin kontit, sitäYO-todistustakaan missään ole. On valehdellut kuten demut yleensäkin. Luulen minä ainakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti13919424Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462852Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912391Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292251Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks142235- 991558
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821532Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401303- 541256
Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221247