Sudanilainen AIDS-raiskasi lapsen Lahdessa!

Mahtavaa!

Käräjäoikeus tuomitsi miehen 2,5 vuodeksi vankeuteen.

Tuomittu, tekohetkellä 31-vuotias mies pakotti kaupasta kotiinsa matkalla olleen 16-vuotiaan tytön kerrostalon sisäpihalle ja raiskasi hänet. Rikos tapahtui Lahdessa marraskuun alussa vuonna 2010.

Koska tekijällä on hiv-tartunta, hänet tuomittiin tiistaina raiskauksen ohella törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lahdessa asuvan, Sudanista kotoisin olevan Barnaba Feter Wor Gonyn kahden vuoden ja kuuden kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Lisäksi oikeus määräsi miehen maksamaan tytölle yhteensä yli 15 000 euroa vahingonkorvauksina.

Pahoinpiteli poliisin

Muutama päivä raiskauksen jälkeen Wor Gony tappeli toisen mieshenkilön kanssa Lahden keskustassa. Kun poliisit saapuivat pysäyttämään tappelua, mies vastusti heitä väkivaltaisesti. Lopulta mies saatiin usean poliisin voimin poliisiautoon.

Käräjäoikeus totesi, että Wor Gony oli syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn. Hänet määrättiin maksamaan 3 000 euroa vahingonkorvauksia pahoinpitelemälleen poliisille. Poliisi oli joutunut lääkitykseen mahdollisen hiv:n tartuntavaaran vuoksi.

Tuomittu on ollut vangittuna viime marraskuun puolivälistä. Hänet määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020913156657_uu.shtml

Voimme olla ylpeitä siitä, että Suomen sosialistisen politiikan ansiosta maahamme ovat valikoituneet vain parhaat yksilöt pakolaisiksi ja maahanmuuttajiksi.

22

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vitsi-tuomio

      Aikia naurettava tuomio musulmaanille. Hitusen yli ehdottomana istuttavan 2 vuoden minimin.

      Ja pääsee vapaaksi 1v 2,5kk jälkeen, nykyisin täysin automaattisesti, on käytäntö.

      16-vuotiaan lapsen HIV-raiskaamisesta!

      • Merisalo sai 6v pelkästä talousrikoksesta


    • Tosimies.

      Korvaukset maksaa tietenkin Suomen valtio koskaan voimatta periä niitä takaisin.
      Eli siis veronmaksajat.

      Tuohonkin a,,,,n menee 10 veronmaksajan vuoden verot.
      Ja saa varmasti jäädä Suomeen vapauduttuaan koska on sovittanut rikoksensa.

      • oikeusneuvos

        Ei Suomen valtio maksa korvauksia raiskatulle !
        Tämä jää kaikki asianomaisen tappioksi, saa pyytää rahoja ulosottomieheltä joka toteaa: " Ei siltä mitään saa, varaton on vaikka käsissä olisi kultakellot..."

        Raiskari saa : Ilmaisen asianajajan, jonka palkka kuitataan " valtion varoista ja tappioksi "
        Näin on normaali proseduuri.


      • Näin minä tekisin
        oikeusneuvos kirjoitti:

        Ei Suomen valtio maksa korvauksia raiskatulle !
        Tämä jää kaikki asianomaisen tappioksi, saa pyytää rahoja ulosottomieheltä joka toteaa: " Ei siltä mitään saa, varaton on vaikka käsissä olisi kultakellot..."

        Raiskari saa : Ilmaisen asianajajan, jonka palkka kuitataan " valtion varoista ja tappioksi "
        Näin on normaali proseduuri.

        joo se muutu joku 5 vuotta sitten tuolaiseksi ennen valtoinrikos säätiö maksoi uhrille nämä saatavat ja ne peri sitten rikolliselta niitä.

        Nykyään uhri jää nuolemaan korvauksia ja joutuu itse huolehtimaan perinnästä että se ei vanhene .Monesti siitä tulee uhrille paljon kuluja oikeusteitse hakea ulosotto kelpoisuutta.

        Helpommalla pääsee kun myy velan rikollisjärjestöille vaikka silloin saa siitä vaan murto osan.Ne kyllä huolehtii että maksaa velan isoilla % koroilla.


    • LASKU HALOSELLE

      ja muille vastuuttomille feministisioille.

    • mistä on tullut

      Peestä tuollaiset tuomiot, eli 10 v vähintään, ja postimerkki peehen,

    • Rauhoitutaampa

      DEMLA tuomitsee oikeudenmukaisesti !

    • ererhehj

      Tekijälle ei ole hyväksi, että joutuu olemaan vankilassa pitkiä aikoja. Hänelle pitää antaa mahdollisuus sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, se ottaa joillekin aikaa.

    • Kataisen mukaan

      maahanmuuttajia tarvitaan 1800000 paikkaamaan työvoimapulaa.

      • Kataisen mukaan 2

        Tuo on laskennallisesti totta, mutta kuten Katainen sanoi, se ei ole realistista.
        Me vanhenemme ja jäämme eläkkeelle, sille ei mikään mahti maailmassa voi mitään ja siitä tuo luku tulee.
        Erittäin yksinkertainen asia ymmärtää, jos halua riittää.

        Ei kukaan ihminen mistään puolueesta tai yhteiskuntaluokasta halua tänne raiskaavia loisia, mutta joku kaikkea ymmärtävä ei tajua, että noista perkeIeistä ei koskaan tule veronmaksajia.

        Kysyisivät ihmisiä töihin palkkaavilta, keitä tänne voi päästää.

        Monessa maassa on löydettävä töitä kolmessa kuukaudessa tai lähdettävä. Miksi ei meillä, pienellä maalla ole sellaista lakia?


      • Somaliemme työllisyysprosentti on HS:n mukaan 13,7. Jotta saisimme 1.800.000 työtätekevää somalia, maahan on siis tuotava 13.138.686 somalia (onko niitä niin paljon?). Somalit ovat irakilaisten ja romanian romanien lisäksi ainoita joita tänne saadaan; somalit ovat heistä ahkerimpia ja parhaiten kotiutuvia siitä laskelman toivorikas perusta.

        Ratkaisematta on lisäksi sellainen pikkujuttu, että jokainen maahantuleva somali tarvitsee vähintään 2-3 täyspäiväistä hyysäriä huolehtimaan moninaisista materiaalisista ja psyykkisistä tarpeistaan.


    • G

      Vitun neeGeriapina ollut taas asialla.

    • poistoon

      Elukka.

    • siinä ratkasu

      munat irti

    • Oikeudenmukaisessa

      valtiossa tuollaiselta AIDS-raiskaajalta leikattaisiin värkit veks.

    • Anonyymi

      Jokohan tuo kulkee avannepussin kans..

    • Anonyymi

      Eli nuori kaunis Tyttö elämä tuhottiin . Ilman rangaistusta . Hyi ...tana !

    • Anonyymi

      Onko tuo kunniakansalainen vielä Suomen elättinä?

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo ole jatkuvassa seksuaalisessa hätätilan poistossa . Valtion maksamassa vasemmisto eukkojen kolotarjonnan hyysättävänä .

    • Anonyymi

      Hei ! Me tienataan tällä ?

    • Anonyymi00020

      Muistutuksella hoidettu keissi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1143
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      94
      618
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe