Poliisi ampui etälamauttimella miestä: piikki läpi kallon aivoih

89999909889

Poliisi ampui etälamauttimella miestä: piikki läpi kallon aivoihin.

Poliisin käytössä eri puolilla maailmaa olevien sähköisten etälamauttimien vaarallisuudesta on saatu uutta näyttöä. Ranskassa poliisin ampuma Taser-lamauttimen piikki osui 27-vuotiaan miehen päähän, läpäisi kallon ja unohtui sinne.

Myöhemmin kohteeksi joutunut mies sai päänsärkyä ja hakeutui hoitoon. Kävi ilmi, että piikki oli yhä hänen päässään ja sen kärki oli rikkonut aivojen pintaa.

Potilasta tutkittiin Rouenin yliopistollisessa sairaalassa. Röntgenkuvissa näkyy hyvin kuinka nuoli jököttää kallossa ja sen kärki raapii aivokuorta.

– Lamauttimen nuoli on läpäissyt kallon ja vahingoittanut alla olevaa aivojen aluetta, potilasta tutkinut ryhmä kirjoittaa Forensic Science International -lehdessä. Tutkimuksesta kertoo NewScientist.

Kaikeksi onneksi uhri selvisi kuitenkin piikin raapaisuista ilman pahempia vaurioita.

Lehti kertoo myös Yhdysvalloissa Indianan yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Mukana oli kahdeksan ihmistä, joiden sydän oli pysähtynyt etälamauttimen piikin sähkövirran osuessa sydämen seudulle rinnan alueelle. Heistä seitsemän kuoli.
Suomessa poliisilla ollut etälamauttimia vuodesta 2006 saakka

Pistoolia muistuttava sähkölamautin ampuu riehuvaan ihmiseen tarvittaessa kaksi johtojen päässä olevaa runsaan senttimetrin pituista piikkiä. Laitteen sähkövirta on hyvin pieni, reilut kaksi milliampeeria, ja jännite 50 000 volttia. Lamauttimen kantomatka on muutama metri.

Vaikutus perustuu siihen, että kohteen lihaksisto lamautuu muutamaksi sekunniksi.

Lamauttimen ei pitäisi vaikuttaa sydämen tai muun hermoston toimintaan, mutta käytäntö on osoittanut toista. Amnesty International arvioi helmikuussa, että Yhdysvalloissa jo 500 ihmistä on menehtynyt heidän jouduttuaan etälamauttimen kohteeksi.

Etälamauttimien tultua markkinoille niiden valmistaja yhdysvaltalainen Taser International vakuutteli, että ne eivät aiheuta ihmiselle vahinkoa. Sittemmin se on tarkentanut ohjeistustaan ja neuvonut muun muassa, että lamautinta ei saa suunnata kohti rintakehää.

Suomen poliisin käytössä sähkölamauttimet ovat olleet vuodesta 2006 lähtien.

http://www.newscientist.com/blogs/shortsharpscience/2012/05/taser-dart-pierces-skull-and-s.html

29

742

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3uyh54rwei675

      Kyllä. Ehdottomasti etälamautin kiellettävä. Tästä eteenpäin aina kun poliisilla olisi paikka käyttää etälamautinta, pitää sen sijaan turvautua ampuma-aseeseen. Se on paljon turvallisempi. Ei sähkövirta pysäytä sydäntä, eikä jää piikkejä aivoihin.

      Sitten ihan vakavissaan:
      Varmaan ihan vaan rauhassa oli tämäkin lamauttimesta saanut henkilö kadulla kuljeskelemassa ja viheltelemässä ja ilkeä poliisisetä ihan keljuuttaan vaan laittoi lamauttaen.

      Väkisin vaan pukkaa mieleen pari vanhaa sanontaa, miten ne menikään...?
      "Sitä saa mitä tilaa"
      "Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön"
      tai jotenkin noin ne meni...

    • jaa-a...

      Etälamautin on tappanut reilut 500 ihmistä ollessaan käytössä. Käytännössä kyseinen ase on minikokoinen sähkötuoli, mutta ihan yhtä tappava kuin oikea sähkötuoli, varsinkin osuessaan rintakehään.

      En sitten tiedä kumpi on pahempi: kuolla poliisin ampumaan luotiin vai kuolla etälamauttimen iskuun. Kumpikin on hyvin ammuttuna varsin lyhyt ja tuskaton kuolema, mutta huonosti ammuttuna pitkä ja tuskallinen tapa lähteä.

      Teoriassa etälamauttimen aiheuttama asystole on humaani kuolema, koska tajuttomuus seuraa melkein heti ja kuolema tapahtuu uhrin ollessa syvästi tajuton jo. Sehän on käytännössä käänteinen sähköiskun vaikutus defan antamaan virtapiikkiin verrattuna.

      • sdvzfry

        Ei jestas mikä asiantuntija... Kaikkea sitä ihmiset suustaan päästelevätkin.


      • Seli Seli ....

      • sdvzfry
        Seli Seli .... kirjoitti:

        http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194741146755/artikkeli/poliisi ampui etalamauttimella miesta piikki lapi kallon aivoihin - kuvalinkki.html

        "Lamauttimen ei pitäisi vaikuttaa sydämen tai muun hermoston toimintaan, mutta käytäntö on osoittanut toista. Amnesty International arvioi helmikuussa, että Yhdysvalloissa jo 500 ihmistä on menehtynyt heidän jouduttuaan etälamauttimen kohteeksi."

        " Käytännössä kyseinen ase on minikokoinen sähkötuoli" , " En sitten tiedä kumpi on pahempi: kuolla poliisin ampumaan luotiin vai kuolla etälamauttimen iskuun " , " Kumpikin on hyvin ammuttuna varsin lyhyt ja tuskaton kuolema, mutta huonosti ammuttuna pitkä ja tuskallinen tapa lähteä " , " Sehän on käytännössä käänteinen sähköiskun vaikutus defan antamaan virtapiikkiin verrattuna. "

        Jestas mikä asiantuntija....


      • fewg45er

        Enpä ole ensimmäisenkään defan nähnyt antavan sähköä ihmiselle. Eikös sellaisella lämmitetä autoa?

        Ehkä tarkoitat deffaa eli defiä eli defibrillaattoria?

        Mitä taas lamauttimeen ja deffaan tulee niin kyllä huonoa on asiantuntemuksesi, jos vertaat niitä käänteisinä toisilleen. Kyllä niiden toiminta on aivan erilaista, vaikka molemmista sähköä tuleekin.

        Eikä sähkötuolivertauksesikaan kerro kyllä mistään kummoisesta asiantuntemuksesta. Siinä on kolmas laite, jonka toiminta on aivan erilaista kuin näiden kahden jo mainitun.

        Hieman kannattaa noihin sähkön määrää ja kulkua kuvaaviin juttuihin eri laitteissa perehtyä, ettei tee itsestään noin naurettavaa.


    • lillunlallu

      Suomessa ei ole lamauttimen kohteeksi joutuneet vielä kuolleet, Eikä siitä taju lähde, sattuu vaan p....sti. Ja lamauttimen käytön seurauksena kohde todennäköisesti selviää hyvin pienillä vaurioilla, jos taasen käytettäisiin asetta.

      • miten on?

        "Eikä siitä taju lähde, sattuu vaan p....sti. Ja lamauttimen käytön seurauksena kohde todennäköisesti selviää hyvin pienillä vaurioilla, jos taasen käytettäisiin asetta. "
        Puhutko kokemuksen syvällä rintaäänellä vai taasko näitä musta tuntuu juttuja?


      • Jokaisen

        turhaan ammutun pitäisi aina kostaa kytille tai jos kuolee, omaisten pitäisi kostaa ja mieluiten kymmenkertaisesti.


      • nääh, ei kostoa
        Jokaisen kirjoitti:

        turhaan ammutun pitäisi aina kostaa kytille tai jos kuolee, omaisten pitäisi kostaa ja mieluiten kymmenkertaisesti.

        Mitä sitä kuolemaa kostamaan? Päiviään ei kukaan tiedä itse vaan ne määrätään. Jos kuolet etälaumauttimeen, niin mitä sitten? Omaistenko pitäisi monistaa se kuolema?


      • kuolema sovittaa
        nääh, ei kostoa kirjoitti:

        Mitä sitä kuolemaa kostamaan? Päiviään ei kukaan tiedä itse vaan ne määrätään. Jos kuolet etälaumauttimeen, niin mitä sitten? Omaistenko pitäisi monistaa se kuolema?

        Jos jonkun tappaa, olkoon tappaja poliisi (vaikka laillisestikin esim. poliisi jonkun ampunut) tai kuka vain, kuolema sovitetaan vain kuolemalla. Silmä silmästä, henki hengestä, riippumatta maasta tai sen laista!


      • lillunlallu
        miten on? kirjoitti:

        "Eikä siitä taju lähde, sattuu vaan p....sti. Ja lamauttimen käytön seurauksena kohde todennäköisesti selviää hyvin pienillä vaurioilla, jos taasen käytettäisiin asetta. "
        Puhutko kokemuksen syvällä rintaäänellä vai taasko näitä musta tuntuu juttuja?

        kokemuksen syvällä rintaäänellä. Tiedän miltä lamauttimen virta tuntuu, kun se kulkee kehon läpi. Luotia en ole ottanut.


      • älä tapa
        Jokaisen kirjoitti:

        turhaan ammutun pitäisi aina kostaa kytille tai jos kuolee, omaisten pitäisi kostaa ja mieluiten kymmenkertaisesti.

        Sinähän puhut kuin stalin, Hitler. Missä vakaumuksesi, tollo?


      • Mistä tiedät

        kuinka montaa putkaan tapetuistakin on ammuttu taserilla. patologit suojelevat kyttiä, eikä totuutta kuolemista kerrota koskaan.


      • Sinunkin .
        nääh, ei kostoa kirjoitti:

        Mitä sitä kuolemaa kostamaan? Päiviään ei kukaan tiedä itse vaan ne määrätään. Jos kuolet etälaumauttimeen, niin mitä sitten? Omaistenko pitäisi monistaa se kuolema?

        lapsesi voisi sitten tappaa ihan vapaasti, mitä väliä, kun joskus kuolisi kumminkin.


      • paatunut logi
        Mistä tiedät kirjoitti:

        kuinka montaa putkaan tapetuistakin on ammuttu taserilla. patologit suojelevat kyttiä, eikä totuutta kuolemista kerrota koskaan.

        Siinäpä sulle pohtimista.


      • Taas tappoivat
        paatunut logi kirjoitti:

        Siinäpä sulle pohtimista.

        ja rutiinilla toteavat, ettei rikosta. Riittää ainakin helvetissä "lainvalvojia", on teillä kytän p-rseennuolijoilla siellä sitten turvallista.

        "Mies kuoli putkaan Oulun poliisilaitoksella viime viikon lopulla, uutisoi Kaleva.

        Lehden mukaan poliisi ei epäile putkakuolemaan liittyvän rikosta. Tapauksesta tehdään seuraavaksi kuolemansyyn selvitys. Kuollutta miestä ei epäilty rikoksesta.

        Tapausta tutkii Kainuun poliisi, sillä poliisihallituksen linjauksen mukaan putkakuolemia ei tutkita siinä poliisilaitoksessa, jossa ne ovat tapahtuneet."
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012050815548828_uu.shtml

        Lehdissäkin, enää pikkujuttuja, kun on arkipäivää. Sitten on isompi juttu, kun joku kostaa kunnolla. Toivottavasti pian.


    • hiiwaddi

      Poliisi käyttää voimaa vain ja ainoastaan perusoikeuksien rikkomiseen.

      • Ei Tazerointia

        Juuri, näin ja Tazer laskee poliisin kynnystä voimankäyttöön "turvallisempana" vaihtoehtona. Ampuminen aseella ja Tazerilla eivät pitäisi olla ainoita, eikä ensisijaisia vaihtoehtoja. Järkeäkin poliisit voisivat muuten käyttää, mutta se kun on poliiseilla harvinaista herkkua.


      • hiiwaddi
        Ei Tazerointia kirjoitti:

        Juuri, näin ja Tazer laskee poliisin kynnystä voimankäyttöön "turvallisempana" vaihtoehtona. Ampuminen aseella ja Tazerilla eivät pitäisi olla ainoita, eikä ensisijaisia vaihtoehtoja. Järkeäkin poliisit voisivat muuten käyttää, mutta se kun on poliiseilla harvinaista herkkua.

        Järki ja poliisi on todellakin termien kontradiktio. Aamun epistola: poliisi on sika, röh.


      • henki pois rotalta
        Ei Tazerointia kirjoitti:

        Juuri, näin ja Tazer laskee poliisin kynnystä voimankäyttöön "turvallisempana" vaihtoehtona. Ampuminen aseella ja Tazerilla eivät pitäisi olla ainoita, eikä ensisijaisia vaihtoehtoja. Järkeäkin poliisit voisivat muuten käyttää, mutta se kun on poliiseilla harvinaista herkkua.

        Juu ja nämät rosvot ja ryökäleet narkkarit, promilleväestönosaan kuuluvat elätit saavat mellastaa aiheuttamassa surua ja murhetta koko yhteiskunnalle ja heidän tekemisiin ei saa puuttua? Hyvä kun poliisilaitos saa uusia tehokkaita välineitä tämän roskalauman pysäyttämiseen ja välillä myös hävittämiseen.

        Mukava kattella jonkun rääpäleluuserin heilumista ja riekkumista kadulla kahviosta käsin kun tehokas poliisi tulee paikalle ja jysäyttää hetki sitten maailman omistaneen elein heiluneen reppaperseen tavalla tai toisella katuun hurjan kirkumisen kuuluessa ja kohta käy maijan takaovet ja rauha taas maassa. Sähköpyssyn rätinä ja narkkipellen ulina yhdessä on hiuksianostattavan upeaa ja nautinnollista.

        Ihanaa, tulee kesä. Pääsee ongelle.


      • Ota vastuu

        öö... mitä ovat perusoikeutesi?


      • Hyvä kuvaus
        henki pois rotalta kirjoitti:

        Juu ja nämät rosvot ja ryökäleet narkkarit, promilleväestönosaan kuuluvat elätit saavat mellastaa aiheuttamassa surua ja murhetta koko yhteiskunnalle ja heidän tekemisiin ei saa puuttua? Hyvä kun poliisilaitos saa uusia tehokkaita välineitä tämän roskalauman pysäyttämiseen ja välillä myös hävittämiseen.

        Mukava kattella jonkun rääpäleluuserin heilumista ja riekkumista kadulla kahviosta käsin kun tehokas poliisi tulee paikalle ja jysäyttää hetki sitten maailman omistaneen elein heiluneen reppaperseen tavalla tai toisella katuun hurjan kirkumisen kuuluessa ja kohta käy maijan takaovet ja rauha taas maassa. Sähköpyssyn rätinä ja narkkipellen ulina yhdessä on hiuksianostattavan upeaa ja nautinnollista.

        Ihanaa, tulee kesä. Pääsee ongelle.

        kytät ovatkin rotan näköisiä. Toivottavasti tulee ihana kesä ja joku kostaa niille oikein kunnolla.


      • kalastajana hyvä
        Hyvä kuvaus kirjoitti:

        kytät ovatkin rotan näköisiä. Toivottavasti tulee ihana kesä ja joku kostaa niille oikein kunnolla.

        Räkänokkaa ottaa pattiin?

        Koukut veteen ja saalista tulee.


      • Der Panzerbrecher
        Hyvä kuvaus kirjoitti:

        kytät ovatkin rotan näköisiä. Toivottavasti tulee ihana kesä ja joku kostaa niille oikein kunnolla.

        Kyllä kesä kostaa kytille. Vittumaista kulkea jonkun tehottoman suojaliivin kanssa.


      • Der Panzerstecher
        Ota vastuu kirjoitti:

        öö... mitä ovat perusoikeutesi?

        Tutki sitä. Taidat olla joku käräjätuomarinna tai hovioikeudenneuvoksetar kun et ole moisista ikinä kuullut. Ei ole sitten ollut Gloriassa ta Me Naisissa artikkelia asiasta?


      • suojaliivi

      • Olisin..

    • Anonyymi

      Kaikki ne poliisit, joiden takia ihmiset on kuollu etälamauttimest, pitäs mun mielest tappaa tai ainaki laittaa suoraa vankilaa, oon sitä mieltä. Jos poliisi ampuis mua joskus etälamauttimel, jonka jälkee mun sydän pysähtyis, mut selviäisin siit, nii mä kyl veisin sen jutun suoraa oikeutee ja jos se poliisi ei siel sais mitää tuomioo, nii sit mä suunnittelisin sil poliisil sellase tappo suunnitelman, mist ei voi jäädä kiinni ja tappaisin sen kostoks

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1215
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1178
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      958
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      62
      870
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      803
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      557
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      518
    16. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      47
      516
    17. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      487
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      475
    Aihe