"Vihapuheen" historia Suomessa

Mutta samat tahot - viher-vas-stalinistit - ovat edelleen määrittelemässä mistä ei saa puhua sekä vaatimassa rangaistuksia. Tuomion kohteet myös samoja eli niitä jotka suhtautuivat krittisesti Neuvostoliittoon eli SMP, nyt niiden jälkeäiset eli Persut. RKP on aina peesannut.

Demlan jäsenet ovat aktiivisempia tuomitsemaan mielipiderikoksista, Neuvostoliiton aikaan se ei aina onnistunut.

http://i41.tinypic.com/34gv60n.gif

Kyllä vaan.

Esimerkiksi vuonna 1972 tehtiin eduskunnassa lakialoite, jonka perusteella olisi haluttu suitsia (muutenkin olematonta) Neuvostoliitto-kritiikkiä mediassa.

Lakialoitteen tekivät: Kuuno Honkonen, Erkki Liikanen (kyllä vaan, sama teiniliiton Erkki...), Tellervo Kovisto (ei sama) ja pari muuta.

Ja luepas tämä:

"Kaukaisella 1970-luvulla sananvapautta Suomessa rajoittivat YYA-sopimuksen kotimaiset fundamentalistipapit – taistolaiset. Tuo linkin takaa löytyvä radiokeskustelu on eräitä virstanpylväitä kotimaisessa tuon ajan sensuurikeskustelussa. Kysymys sensuurista oli erittäin ajankohtainen vuonna 1972, jolloin Aleksandr Solženitsynin romaaniin pohjautuva norjalais-englantilainen elokuva ”Päivä Ivan Denisovitsin elämässä” joutui esityskieltoon YYA-Suomessa.

Keskusteluun osallistuvat tuolloin kriitikko Pekka Tarkka, asianajaja Jukka Kemppinen, teatterikriitikko Timo Laukkio, filosofian maisteri Kirsti Rekola, opiskelija Mirja Ruikka ja valtiotieteen kandidaatti Ukko Laurila. Kun kuuntelette nauhoitusta, verratkaa näiden henkilöiden tuolloisia puheita nykyisiin.

Tämän sensuurin hampaisiin joutuneen elokuvan pelättiin heikentävän Suomen suhteita ulkovaltoihin – lue: Neuvostoliittoon. Tuolloin puhuttiin myös Solženitsynin ”Elokuu neljätoista” –romaanin julkaisun estämisyrityksistä. Samana vuonna äärivasemmistomme vaati neuvostovastaisena pitämänsä tiedonvälityksen kieltämistä ns. rauhanlailla.

Omakohtaisesti muistan kyseistä suuntaa edustaneen äidinkielenopettajani kieltäneen minua tekemästä kirjaesitelmää Solženitsynin “Vankileirien saaristosta”. Tämä vasemmistolaisen totalitarismin kiihkeä esitaistelija ilmoitti minulle ja koko luokalleni, että Solženitsyn teokset – ja etenkin tämä – ovat pelkkää valhetta ja arvotonta neuvostovastaista propagandaa. Hei vaan, Pirkko – vieläkö muistat juttusi ja oletko edelleen samaa mieltä?

Onneksi taistolaisuus katosi omaan mahdottomuuteensa ja osittain oman sukupolveni vastareaktioon. Kaikki Neuvostoliittoon ja politiikkaan liittyvä oli hieman myöhemmin – eli 1970-luvun lopulla – silloisen nuorison inhoamaa. Vastareaktiona haettiin vaikutteita 1950-luvun Yhdysvalloista ja brittiläisestä Punk-liikkeestä"

Teepä artikkeli noista jutuista ja tarjoa joihinkin lehtiin. Suomen Kuivalehti saattaisi vaikka julkaista.

Tämä nykyinen maahanmuuttohulluus, jossa haalitaan nimenomaan muslimeja ja afroja, on seurausta 70-luvun sosialistisen internationalismin ideologiasta, ja Neuvostoliiton tukimaita jonne NL vei aseita ja sai tukea vastineeksi olivat nimenomaan nuo muslimi- ja afromaat.

Tuosta periytyy tämänkin ajan viherpunikkien hinku juuri tuon väen tänne saamiseen.

Kyllähän suurin tabu juuri nyt taitaa olla "vihapuhuminen" eurosta tai Euroopan unionista.

Tätä "vihapuhumista" (= kritiikkiä, ääneen puhumista) nimittäin esiintyy myös hyvin lähellä hallituspiirejä ja jopa aivan hallituksessa, mikäli tässä oikein aavistaa.

Ja eräät hallituksessa ovatkin jo siitä jyrähtäneet...

Kekkonen lähetti "myllykirjeitä" - nykyään jankutetaan monotonisesti vastuullisuudesta.