Aikaisemmin ei matkapuhelinten ympärille ole muodostunut uskonlahkojen kaltaisia fanaattisia kultteja mutta nyt on. Kännykköjä on ollut olemassa 1980-luvulta asti, mutta vasta aivan viime vuosina kännykköjen käyttäjät ovat alkaneet lahkoutumaan. On muodostunut iPhone-fanaatikkoja, Nokia-marttyyreja ja Samsung-kiihkoilijoita.
Kännykkäfaniporukat alkavat muistuttaa paitsi uskontojen kannattajia, toisaalta myös esim. lätkäjoukkueiden kannattajakuntaa. Joku iPhone-uskollisten fanipoikien ryhmä on kuin herrasmieskiekkoa pelaavien Jokerien kannattajajoukko, ja Samsungin puolustajat taas kuin ärhäkän haastajan HIFK:in tukijoukko. Nokialaiset puolestaan ovat entisen suuruuden Tapparan kannattajien kaltaisia; heidän ihailunsa kohde pyristelee vuodesta toiseen voittajien varjossa, mutta uutta nousua odotetaan ja toivotaan koko ajan.
Syypäitä lahkoutumiseen ovat tietenkin toimittajat, jotka kilvan hehkuttavat uusia puhelinmalleja ja niiden ällistyttävän mullistavia ominaisuuksia. Ei sitä viikkoa, ettei olisi taas jotain sensaatiomaista tulossa Applelta, Nokialta tai Samsungilta, ja näiden uutuuksien odottajat viritetään lehtijutuilla orgasmin partaalle. Lisää löylyä kiukaalle heittävät puhelinvalmistajien edustajat, joiden retoriikka on kuin supersankarisarjakuvista reväistyä.
Puhelinmerkeistä ja niiden uutuusmalleista on tullut kansalle uusia Messiaita, jotka uusilla ominaisuuksillaan vapahtavat arjen kurjuuden keskellä elävät ihmiset sosiaalisen median, sosmedin, autuuteen ja itseilmaisun vapauteen ja antavat näille terävämpää kuvantarkkuutta, laajempia ja nopeampia sosiaalisia kontakteja, hämmästyttävän realistisia taistelupelejä ja enemmän musiikkia kuin kukaan koskaan missään.
Leipä ja sirkushuvit on heitetty kansan sekaan. Gladiaattorit ovat areenalla. Vain yksi voi selvitä taistelusta voittajana. Who is the last man stading - iPhone, Nokia or Samsung? SINÄ päätät! Valitse, kenen joukoissa seisot, ja tee se NYT!
Puhelinfanit muistuttavat uskonlahkolaisia.
10
97
Vastaukset
- Just noin se
menee, faking kännykkähihhulit!
Juuri noin.
Länsimaisen ihmisen rukousnauha, jota hän hipelöi sosiaalisen autuutensa varmistamiseksi.- Varavaraanі
Modernikin ihminen tarvitsee rosarionsa. Nykyään sellainen on kännykkä.
Varavaraanі kirjoitti:
Modernikin ihminen tarvitsee rosarionsa. Nykyään sellainen on kännykkä.
Olisiko sinusta noloa saada puhelu henkilöltä, jolla tiedät olevan 10 vuotta vanhan nokialaisen?
Muodostaisitko käsityksesi kirjoituksistani sen mukaan, minkälaisella tietokoneella tietäisit minun kirjoittavan?
Luokittelisitko muiksi kuin leluiksi sellaiset viestintävälineet, jotka huonoine muoviosineen ovat pelkkää kertakäyttötavaraa verrattuna niihin kestäviin 50-luvun luurilaitteisiin, jotka olivat käyttökelpoisia vielä 1980-luvullakin? Pörssikurssien hainhampaat irvistelevät viestintälelujen kaupanteon tahtiin.
Itsepäiset taksikuskit navigaattoreineen - hohhoijaa! Muutamia reittejä olisin kyllä kertonut suorempiakin, mutta "kun navigaattori näyttää näin"...
Ovatko ihmiset kiireettömämpiä, onko heillä enemmän tosiystäviä, tekevätkö he vähemmän virheitä, ovatko he terveempiä, jääkö heille enemmän vapaa-aikaa, kun on viimeistä huutoa oleva vehje ja toiminto joka asian varalle?- Varavaraanі
jjeeves kirjoitti:
Olisiko sinusta noloa saada puhelu henkilöltä, jolla tiedät olevan 10 vuotta vanhan nokialaisen?
Muodostaisitko käsityksesi kirjoituksistani sen mukaan, minkälaisella tietokoneella tietäisit minun kirjoittavan?
Luokittelisitko muiksi kuin leluiksi sellaiset viestintävälineet, jotka huonoine muoviosineen ovat pelkkää kertakäyttötavaraa verrattuna niihin kestäviin 50-luvun luurilaitteisiin, jotka olivat käyttökelpoisia vielä 1980-luvullakin? Pörssikurssien hainhampaat irvistelevät viestintälelujen kaupanteon tahtiin.
Itsepäiset taksikuskit navigaattoreineen - hohhoijaa! Muutamia reittejä olisin kyllä kertonut suorempiakin, mutta "kun navigaattori näyttää näin"...
Ovatko ihmiset kiireettömämpiä, onko heillä enemmän tosiystäviä, tekevätkö he vähemmän virheitä, ovatko he terveempiä, jääkö heille enemmän vapaa-aikaa, kun on viimeistä huutoa oleva vehje ja toiminto joka asian varalle?Enpä juuri. Itselläni on käytössä sekä modernia teknologiaa että ikivanhaa. On uusi älypyhelin ja on 13 vuotta vanha kännykkä, kumpikin tekee tehtävänsä. On littutelkkari, mutta on toisaalta myös putkiradio 1950-luvulta. Musiikki toistuu yhtä sujuvasti vinyylilevyltä vanhan stereon kautta kuin Mp3-muodostakin tietokoneen kautta. Teknologian muuttuminen ja uudistuminen ei ole pahasta. Teknologian palvominen on. Kännykkäjumalan palvojilta puuttuu terve järki.
Varavaraanі kirjoitti:
Enpä juuri. Itselläni on käytössä sekä modernia teknologiaa että ikivanhaa. On uusi älypyhelin ja on 13 vuotta vanha kännykkä, kumpikin tekee tehtävänsä. On littutelkkari, mutta on toisaalta myös putkiradio 1950-luvulta. Musiikki toistuu yhtä sujuvasti vinyylilevyltä vanhan stereon kautta kuin Mp3-muodostakin tietokoneen kautta. Teknologian muuttuminen ja uudistuminen ei ole pahasta. Teknologian palvominen on. Kännykkäjumalan palvojilta puuttuu terve järki.
Niin, palvominen nimenomaan, ja ihmisten luokitteleminen heidän omistamansa/hallitsemansa teknologian mukaan.
Ennen koulussa opeteltiin sananlasku: "Tuli on hyvä palvelija, mutta huono isäntä". Saman voi sanoa teknologiastakin.
Eiköhän tuli muuten ollut alkuihmisten ensimmäinen "tekninen" apuväline kaikenmaailman kepukoiden ja kivi-iskureiden ohella?
- Hihhuleita on
monenlaisia. Jotkut palvoo Harrikkaa ja nahkaliivejä, toiset Jeesusta, kolmannet puhelimia.
- Parissa viikossa
on applelaisten ja nokialaisten uskovien määrä kasvanut kovasti uusien mallien myötä.
- Ehkä noin mutta..
Enpä ole ikinä ostanut puhelinta sen takia onko se suosittu merkki vai ei. Aina olen sen ensin testannut miten se vastaa tarpeitani ja miten hyvä ja sujuva siinä on käyttöjärjestelmä.
Muutama nokia on vuosien varrella ollut ja hieman siihen on vaikuttanut sen suomalaisuus ja sen menestyksen työllistävä vaikutus täällä.
Seuraava puhelimeni voisi olla taas nokia. Nyt se on huawei ja android. - oimiset puhel
Muistan kun kotona oli vuosikymmeniä Ericssonin vihreä kiekkopuhelin, maksoi 50 markkaa eli 9 euroa, hoiti hommansa ja toimi moitteetta
Sitten tuli Nokian raahattavat traktoripuhelimet 20 000 markan hintaan eli reilu 3 000 euroa
Nyt Vähä-älyisten liian älykkäät ja monitoimiset puhelimet maksavat n. 400-500 euroa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041056
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581015Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103581Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90577- 78551
- 53537
- 39528