Itä-rintama ensimmäisessä maailmansodassa

Miten se menikään

Eikö sodan alussa Venäjän höyryjyrä meinannut jyrätä Berliiniin saakka, vain työllä ja tuskalla saivat venäläiset pysäytettyä? Jotain tälläistä muistelen, sen jälkeen venäläisillä ei oikein mennyt putkeen. Sakemannit lähettivät vielä "punaisen viruksen" eli Lenin-sedän aiheuttamaan kaaosta.

23

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soo. Kyllä se

      höyryjyrä pysäytettiin jo Itä-Preussissa kuuluissa Tannenbergin ja Masurian järvien taisteluissa.
      Alue on nykyään Puolaa ja tosi kaunista seutua.

      • Näin se meni

        Saksassa olivat yhdessä vaiheessa kovinkin hädissään venäläisten etenemisestä. Paremmin venäläiset etenivät kuin ranskalaiset ja engelsmannit jotka eivät saaneet mitään aikaan. Yritystä kyllä välillä oli mutta tulokset surkeita. Oli se ihme ettei kolme suurvaltaa, Englanti, Ranska ja Venäjä saaneet Saksaa polvilleen, piti rapakon takaa Amerikka apuun huutaa. Heikko esitys.

      • Heikko oli
        Näin se meni kirjoitti:

        nimenomaan Venäjä. Ja olihan Saksalla puolellaan Itävalta-Unkari ja Turkkikin.

        Ranska ja Englanti eivät hyökänneet alussa, vaan olivat hätää kärsimässä Saksan hyökkäyksen kanssa. Apuun tarvittiin Saksan sähläys eli Marnen ihme.
        Saksa ei ollut odottanut Venäjältä niin nopeaa toimintaa.

      • LaD

        Korjataan. Ainoa kuka oli huolissaan itärintamasta oli Von Moltke, joka hätiköi venäläisten hyökätessä. Schlieffenin suunnitelma sisälsi väliaikaisen vetäytymisen idässä. Ludendorffilla ja Hindenburgilla ei ollut suuriakaan vaikeuksia murskata Samsonovin ja von Rennekampfin armeijoita

      • pirvo kustaa
        Heikko oli kirjoitti:

        Itävalta runparin roska-armeijasta karkasi kaikki slaavit karkuun. Juuri yksi madjaari eilen kertoi miten yrittivät jopa slaaveille etuisuuksia antaa, mutta ei auttanut. Itävaltalaisilla oli myös heikko taistelumoraali, ihan kuten armeijan juutalaisilla. Parhaiten tappeli unkarilaiset joiden etu oli, että valtakunta säilyy. Olihan se muuttunut liberaalimpaan suuntaan vuoden 1848 jälkeen. Turkin vaikutus Venäjään oli mitätön. Saksallakin oli mitätön määrä joukkoja Lähi-Idässä sodan alussa.

      • pelataanko sintahous
        LaD kirjoitti:

        Korjataan. Ainoa kuka oli huolissaan itärintamasta oli Von Moltke, joka hätiköi venäläisten hyökätessä. Schlieffenin suunnitelma sisälsi väliaikaisen vetäytymisen idässä. Ludendorffilla ja Hindenburgilla ei ollut suuriakaan vaikeuksia murskata Samsonovin ja von Rennekampfin armeijoita

        Mitään ratkaisevaa ei Moltke kuitenkaan tehnyt. Kluck sähläsi jättäen ison aukon kahden armeijaryhmän väliin. Kluck teki muitakin virheitä. Ajatus idän "ihmevaikutuksesta" on tyhmien panslaavistien höpinää jolla yritetään paikata omia surkeita tappioita, vähätellä saksalaisten "liittolaisten" tunarointia sekä mitätöidä länsimaalaisten demokraattien taistelukyvyn ja tahdon vaikutusta tilanteeseen.

      • tooooxoc
        Heikko oli kirjoitti:

        nimenomaan Venäjä. Ja olihan Saksalla puolellaan Itävalta-Unkari ja Turkkikin.

        Ranska ja Englanti eivät hyökänneet alussa, vaan olivat hätää kärsimässä Saksan hyökkäyksen kanssa. Apuun tarvittiin Saksan sähläys eli Marnen ihme.
        Saksa ei ollut odottanut Venäjältä niin nopeaa toimintaa.

        Preussilaiset upseerit. Maailman eliitti laski alleen Marnessa.

      • LaD
        pelataanko sintahous kirjoitti:

        Mitään ratkaisevaa ei Moltke kuitenkaan tehnyt. Kluck sähläsi jättäen ison aukon kahden armeijaryhmän väliin. Kluck teki muitakin virheitä. Ajatus idän "ihmevaikutuksesta" on tyhmien panslaavistien höpinää jolla yritetään paikata omia surkeita tappioita, vähätellä saksalaisten "liittolaisten" tunarointia sekä mitätöidä länsimaalaisten demokraattien taistelukyvyn ja tahdon vaikutusta tilanteeseen.

        Kluck ja Von Bülow ovat molemmat yhtä syyllisiä offensiivin epäonnistumiseen, molemmat poikkesivat ahneuden vuoksi suunnitelmasta

      • hist tox ikn lasi
        LaD kirjoitti:

        Kluck ja Von Bülow ovat molemmat yhtä syyllisiä offensiivin epäonnistumiseen, molemmat poikkesivat ahneuden vuoksi suunnitelmasta

        Toisella oli uhkarohkeus ja toisella liiallinen pelkuruus. Eivät ilmeisesti tulleet vielä keskenään juttuun. Moltken kaltaisten hermoraunioiden läsnäolo ei parantanut tilannetta.

    • Venäjä/Neuvosto-Venäjä hävisi I maailmansodan ja teki Saksan kanssa maaliskuussa 1918 Brest-Litovskin rauhan, jossa se luovutti Saksalle merkittäviä maa-alueita.

      Äitini kertoi suullisena perimätietona, että Wilhelm II nauroi eläissään kaksi kertaa: toisen kerran kun hänen anoppinsa kuoli ja toisen, kun Nikolai II nimitti itsensä Venäjän armeijan ylipäälliköksi.

      • Kysyn vaan

        Olihan Venäjällä kuitenkin miehiä vaikka muille jakaa ja kai kyvykkäitä kenraaleitakin. Tsaariko homman ryssi, olisi antanut ammattisotilaiden hoitaa sotiminen?

      • Armeija oli
        Kysyn vaan kirjoitti:

        koostaaan ja rohkeudestaan huolimatta yhtä tehoton kuin koko tsaarinvalta.
        Huolto ei pelannut. Suuret tappiot veivät taistelutahdon. Kaiken huipuksi tsaari syrjäytti pätevän suuriruhtinas Nikolain ja ryhtyi itse ylipäälliköksi. Se oli lopullinen tuhon tie.

      • Kysyn vaan
        Armeija oli kirjoitti:

        koostaaan ja rohkeudestaan huolimatta yhtä tehoton kuin koko tsaarinvalta.
        Huolto ei pelannut. Suuret tappiot veivät taistelutahdon. Kaiken huipuksi tsaari syrjäytti pätevän suuriruhtinas Nikolain ja ryhtyi itse ylipäälliköksi. Se oli lopullinen tuhon tie.

        Huollon toimimattomuus oli Venäjän armeijan suurin ongelma? Sekä tietysti se että Nikolai teki "hitlerit" eli alkoi leikkimään suurta sotapäällikköä?

      • Tietysti osansa
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Huollon toimimattomuus oli Venäjän armeijan suurin ongelma? Sekä tietysti se että Nikolai teki "hitlerit" eli alkoi leikkimään suurta sotapäällikköä?

        oli myös kiihotustyöllä. Mutta pohjaa se sai juuri epäonnistuneista ja suuria tappioita tuottaneista taisteluista. Venäjän armeija hävisi useimmat suuret taistelut.

        Kurin romahdettua ja armeijan menetettyä taistelukykynsä toimeenpantiin vallankumous. Kenraalit taivuttelivat Nikolain luopumaan kruunustaan.Siitä se sitten lopullisesti lähti.

      • näin se meni
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Olihan Venäjällä kuitenkin miehiä vaikka muille jakaa ja kai kyvykkäitä kenraaleitakin. Tsaariko homman ryssi, olisi antanut ammattisotilaiden hoitaa sotiminen?

        Venäjän armeijalla ei todellakaan ollut mitenkään runsaasti eliittiä. Ei sillä sitä ole koskaan ollutkaan. Vähemmistöt eivät myöskään kiinnostuneet kunnolla taistelusta. Tsaari tuhosi homman suostumalla Brusilovin tyhmään hyökkäykseen. Ilman sitä olisi ollut voimaa pitää valtakunta koossa ja saada lopulta kunnon rauhanehdot joko Saksalta tai sitten liittosopimus briteiltä.

      • taas tietoa
        Tietysti osansa kirjoitti:

        oli myös kiihotustyöllä. Mutta pohjaa se sai juuri epäonnistuneista ja suuria tappioita tuottaneista taisteluista. Venäjän armeija hävisi useimmat suuret taistelut.

        Kurin romahdettua ja armeijan menetettyä taistelukykynsä toimeenpantiin vallankumous. Kenraalit taivuttelivat Nikolain luopumaan kruunustaan.Siitä se sitten lopullisesti lähti.

        Venäjän armeija MURSKASI TÄYSIN Itävalta-Unkarin taistelukyvyn Brusilovin hyökkäyksessä. Ilman sitä olisi Itävalta-Unkari pystynyt jatkamaan sotaa Saksankin luhistuttua ainakin kolme vuotta. Sen lyömiseen ei Carparentton pelleily olisi töpsinyt.

      • Sotaväsymys ja
        näin se meni kirjoitti:

        Venäjän armeijalla ei todellakaan ollut mitenkään runsaasti eliittiä. Ei sillä sitä ole koskaan ollutkaan. Vähemmistöt eivät myöskään kiinnostuneet kunnolla taistelusta. Tsaari tuhosi homman suostumalla Brusilovin tyhmään hyökkäykseen. Ilman sitä olisi ollut voimaa pitää valtakunta koossa ja saada lopulta kunnon rauhanehdot joko Saksalta tai sitten liittosopimus briteiltä.

        epäluottamus tsaarin hallintoon oli jo aika päiviä ennen Brusilovin hyökkäystä vienyt voiton mahdollisuudet.
        Tietysti oli aina toiveita selvitä ilman täydellistä katastrofia, mutta sekin tuli eteen armeijan kurin ja taistelutahdon hävittyä totaalisti.

      • mitäpä tuossta
        Sotaväsymys ja kirjoitti:

        epäluottamus tsaarin hallintoon oli jo aika päiviä ennen Brusilovin hyökkäystä vienyt voiton mahdollisuudet.
        Tietysti oli aina toiveita selvitä ilman täydellistä katastrofia, mutta sekin tuli eteen armeijan kurin ja taistelutahdon hävittyä totaalisti.

        Nooh voi olla näinkin. Saksalaisia siinä Brusilovin kahakassakin oli sen verran ettei läpimurtoa tule. Enemmistö Saksan voimista oli aina ensimmäisessä maailmansodassa länsirintamalla.

      • LaD
        taas tietoa kirjoitti:

        Venäjän armeija MURSKASI TÄYSIN Itävalta-Unkarin taistelukyvyn Brusilovin hyökkäyksessä. Ilman sitä olisi Itävalta-Unkari pystynyt jatkamaan sotaa Saksankin luhistuttua ainakin kolme vuotta. Sen lyömiseen ei Carparentton pelleily olisi töpsinyt.

        Itävalta-Unkari oli keskusvaltojen Tsaarivenäjä. Hyvin samankaltaisen päin persettä hoidettu sotiminen

      • nooh niih kai
        LaD kirjoitti:

        Itävalta-Unkari oli keskusvaltojen Tsaarivenäjä. Hyvin samankaltaisen päin persettä hoidettu sotiminen

        Mackasen pelasti ne ekalla kerralla tuholta. Venäjän hyytyminen ja saksalaisten apu pelasti ne totaaliselta tuholta vuonna 1916. Sodan aloittava dementoitunut vanhuskin heitti veivinsä samaan aikaan kun ukkoja kaatui Ukrainan ja Puolan vellihaudoissa. Eipä ihme, ettei Hitler halunnut mokoman puolesta sotia.

      • Kysyn vaan kirjoitti:

        Olihan Venäjällä kuitenkin miehiä vaikka muille jakaa ja kai kyvykkäitä kenraaleitakin. Tsaariko homman ryssi, olisi antanut ammattisotilaiden hoitaa sotiminen?

        Venäjän armeija oli kaikenkaikkiaan vanhanaikainen, varusteiltaan ja toimintatavoiltaan. Kokoa oli mutta koulutus oli niin ja näin. Moraali romahti sodan aikana ja kaikenkarvaiset vallankumoushihhulit myyräsivät minkä ehtivät.

        Alexandr Solzhenitsyn kuvaa kirjassaan "Elokuu 14" erinomaisesti kenraali Samsonovin armeijan tuhoa Tannenbergin taistelussa Itä-Preussissa.

      • seli seli
        Sologdin kirjoitti:

        Saksalaisilla oli useita rintamia yhtaikaa ja vielä brittien pistämä merisaarto kaupan päälle. Tappiolle ei ole selityksiä. Venäjä hävisi ja sillä selvä. Kaikki omat johtajat tapettiin omien toimesta heti sodan jälkeen sekä 30-luvulla. Toki muutamia isoja nimiä kuten Denikin oli vielä elossa toisen maailmansodankin jälkeen, mutta lopputulosta tämä ei muuta. Venäjän keisarikunta hävisi ikuisesti historian roskatynnyriin.

      • kansa kaipaa vahvaa
        seli seli kirjoitti:

        Venäjällä lienee nyt uusi "tsaari".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. 78
      601
    Aihe