Mikä oli naisten rikos?

alkoi kiinnostaa

Kuten tunnettua niin kaikki punaisten puolella olleet ja valkoisten vangeiksi jääneet naiset ammuttiin heti paikalla tai viimeistään seuraavana päivänä riippumatta siitä oliko ollut ase kädessä vaiko ilman, esim. sairaanhoitajana.

Kun paljon puhutaan miten valkoisten toteuttamat teloitukset, joita oli jotain luokkaa viisi ja puoli sataa, perustuivat rehellisiin tutkimuksiin ja tuomioihin niin kysyisinkin itseäni viisaammilta että mikä oli heidän rikoksensa. Sekö että oli nainen vai sekö että oli yleensä housuasussa vai mikä mahtoi olla. Ovatko oikeuksien pöytäkirjat vielä jossain että voisin käydä lukemassa vai ovako ikuisesti salassa pidettävää aineistoa? Kai pöytäkirjat on sentään laadittu jos oikeus on istunut.

22

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se vaan on

      Hyvä kun edes jotain suomalaista kiinnostaa. Rikos oli ei-mikään kuten muillakin tapetuilla työläisillä.

    • isänmaan puolesta

      Ei niistä mitään lukua pidetty saatikka pöytäkirjoja. Vielä 1919 ampumisen aiheeksi riitti että oli työmies tai pienviljelijä. Sellainenhan oli selvä punikki ja vapaasti ammuttavissa. Ampuminen oli isänmaallinen teko.

    • "Kuten tunnettua" on kehnonlainen lähdeviite. Esitä kouriintuntuvampaa. Mutta, kuten tunnettua, teikäläiset esittävät vain provoja.

      • merkki-erkki

        Ei sinulla ollut sitten avauksen vakavaan kysymykseen tuon älykkäämpää kommenttia. Oli helposti arvattavissa kylläkin.


      • Avaushan on
        merkki-erkki kirjoitti:

        Ei sinulla ollut sitten avauksen vakavaan kysymykseen tuon älykkäämpää kommenttia. Oli helposti arvattavissa kylläkin.

        tavanomaiseen tapaan silkkaa valetta. Ei se muut todeksi korppien uskolla.


      • merkki-erkki kirjoitti:

        Ei sinulla ollut sitten avauksen vakavaan kysymykseen tuon älykkäämpää kommenttia. Oli helposti arvattavissa kylläkin.

        Juu, en keksinyt älykkäämpää kommenttia. Avaus ei tarjonnut materiaalia sellaiseen. Vastauksesi pisti paremmaksi.


    • 36

      Ei verenimijä lahtari pysty eikä osaa perustella sitä se vaan kuuluu joidenkin lajin elukoitten tapoihin.

    • i k

      punaiset naarassudet häpäisivät naiseutensa ja koko naissukupuolen. Siksi heidät tuli teloittaa.

    • GC

      == kaikki punaisten puolella olleet ja valkoisten vangeiksi jääneet naiset ammuttiin heti paikalla tai viimeistään seuraavana päivänä

      Kuinka sitten yli 1200 punakaartissa taistellutta naista jäi henkiin 2000:sta?

      • merkki-erkki

        ,,,,,Kuinka sitten yli 1200 punakaartissa taistellutta naista jäi henkiin 2000:sta?,,,,

        Pääsivät karkuun tai ei ehditty tappaa kun täysijärkiset saivat vähitellen vallan.


      • Naiset armahdettiin
        merkki-erkki kirjoitti:

        ,,,,,Kuinka sitten yli 1200 punakaartissa taistellutta naista jäi henkiin 2000:sta?,,,,

        Pääsivät karkuun tai ei ehditty tappaa kun täysijärkiset saivat vähitellen vallan.

        tai lähetettiin oikopäätä kotiin. Kapinaan ja muhin rikoksiin syyllistyneitä ammuttiin jonkin verran.
        Avaus on tavanomaista valehtelua.


      • gtrhyhyhy
        merkki-erkki kirjoitti:

        ,,,,,Kuinka sitten yli 1200 punakaartissa taistellutta naista jäi henkiin 2000:sta?,,,,

        Pääsivät karkuun tai ei ehditty tappaa kun täysijärkiset saivat vähitellen vallan.

        Onneksi on muutama merkki-erkki, joita täällä jaloissa kuleksii.
        Saa aina päivän piristyksen. Aatteenpaloa ja uskoa punaiseen paratiisiin riittää täydet sata, faktaa takuuvarma nolla.
        Ei siinä mitään, jatka reppana. Hauskaa riittää jatkossakin.


    • merkki-erkki

      Oli voimassa virallinen valkoisten antama määrittely, että etelän kaupunkien kaikki työläisnaiset ovat ry....ssän huoria, jotka vievät kansamme moraalin perikatoon ja synnyttävät alemman rodun siittämiä äpäröitä. Sen takia ne piti tappaa mahdollisimman vähiin.

      • Kerrohan, missä

        tuo määrittely on tehty?

        Valehtelet nimittäin taas. Kuten aina.


      • Missä viipyy
        Kerrohan, missä kirjoitti:

        tuo määrittely on tehty?

        Valehtelet nimittäin taas. Kuten aina.

        vastaus tuon virallisen tappokäskyn olemassaoloon?

        Merkki-Erkki valehteli taas kerran ja jäi taas kerran kiinni.


    • Anonyymi

      Kai pöytäkirjat on sentään laadittu jos oikeus on istunut.

      Heehe, sinähän vitsin murjasit. Ei kai kukaan murhaaja jätä jälkeensä kirjallista dokumenttia murhatöistään. Voisi jossain muuttuneessa tilanteessa olla varsin raskauttava juttu.

    • Anonyymi

      Jotkut äärihörhöt pitivät naisia pahuuden symboleina koska kiihottivat miehiä. Siksi niitä oli syytä tappaa, pois kiihottamasta puhtoisia valkosotureita.

      Olivathan noidatkin 90 % naisia. Tuttu sanonta noita-akka, koskaan ei puhuta noitaukoista.

    • Anonyymi

      Todellinen rikos oli niin miehillä kuin naisilla se, että yrittivät murtaa vuosisataisen luokkajaon. Tottakai porvarit halusivat säilyttää etuoikeutetun valta-asemansa.

      • Anonyymi

        Todellinen rikos oli aseellinen kapina... ei muu.

        Vastoin avauksen väitettä eii punaisten puolella ollutta naista muitta mutkitta ammuttu! Esim. Hämeestä pakoon lähti punaisia pakoon perhekunnittain ja he päätyivät vangiksi Lahteen Fellmanin aukealle. Yleensä naiset ja lapset palautettiin kotiinsa ja miehet tutkintovankeuteen!

        Valkoiset teloittivat vain punaisia aseelliisiin naiskaarteihin kuuluneita, joilla oli palveluksessa yleensä housut. Sen ajan ajattelutapaa rikkoi pahasti aseellisena sotaan osallistuva naiskaartilainen etenkin kun valkoisilla itsellään ei sellaisia ollut!

        Tältä osin on avauksenitteet tietysti taattuun Tiltu-tapaan valheellisia!


    • Anonyymi

      .....Ovatko oikeuksien pöytäkirjat vielä jossain että voisin käydä lukemassa.....

      Hupijuttu, ei kai kukaan murhaaja jätä murhatöistään jälkeensä dokumentteja joissa on hänen nimensä. Kaikki ne poltettiin kun tajuttiin mikä möhläys tulikaan tehtyä.

      • Anonyymi

        ” Kaikki ne poltettiin kun tajuttiin mikä möhläys tulikaan tehtyä.”

        Sen ajan ajattelun mukaan naisen aseellinen osallistuminen oli sotarikos ja se ajattelutapaoliyleinen sen ajan maailmassa! Lienee jo tullut selväksi se, ettei muu naisen osallistuminen punakapinaan johtanut kuolemantuomioon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Kaikki ne poltettiin kun tajuttiin mikä möhläys tulikaan tehtyä.”

        Sen ajan ajattelun mukaan naisen aseellinen osallistuminen oli sotarikos ja se ajattelutapaoliyleinen sen ajan maailmassa! Lienee jo tullut selväksi se, ettei muu naisen osallistuminen punakapinaan johtanut kuolemantuomioon!

        Ei asiakirjoja poltettu, mutta ei erityisellä huolella laadittu eikä taltioitukaan. Valltionrikosoikeuksien ja vankileirien asiakirjat ovat jäljellä.

        Mitä naisiin tulee,niin heitä oli leirivangeista noin 5 000 eli 7 %. Suurin osa sai alle 2 vuoden rangaistuksen, joka yleensä muutettiin ehdonalaiseksi. Noin puolet naisista vapautettiin tutkintovankeuden jälkeen.

        Naisia ammutttiin suurempi määrä vain Lahdessa ennen leirin vakinaiselle kannalle järjestämistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1143
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      94
      618
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe