Lienee jokseenkin selvää että Pohjois-Amerikan ja Euroopan taloudellinen, poliittinen ja ehkä sitä myötä ennenpitkää myös sotilaallinen painoarvo heikkenee kaikenaikaa. Tämä johtuu etupäässä siitä, että länsimaat eivät pysty enää kontrolloimaan eikä alistamaan kehitysmaita avaamaan markkinoitaan länsimaiden temmellyskentäksi. Yhä useampi kehittyvä maa etelässä ja idässä pyrkiin nyt riippumattomuuteen ja omaehtoiseen kehitykseen. Tämän vuoksi länsimaiden ote kirpoaa, niiden talouskasvu hiipuu ja globaali painoarvo heikkenee.
BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) ovat kasvavassa määrin kiinnostuneet nykyisin mm. Afrikan kanssa käytävästä kaupasta ja eteenkin Kiina näyttää onnistuvan Afrikan modernisoinnissa paljon paremmin kuin Afrikkaan liian ylimielisesti suhtautuneet länsimaat. Tässäkin näkyy länsimaiden painoarvon hiipuminen. Kun huoltosuhde lännessä heikkenee ja kuluttajien massat yhä suuremmin painottuvat etelään siirtyy markkinat myös sinne. Mutta niitä en nyt hallitsekaan länsimaat vaan yhä useammin kehittyvien maiden omat yritykset sekä sikäläinen julkinen valta.
Lännen hegemonia on mennyttä ja kehitystä on tervehdittävä tyydytyksellä.
Maapallon painopiste siirtyy etelään
länsi marginaaliin
0
86
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321678- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92937Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55643Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13629- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563