Osallistava sosiaaliturva TULEE!

Sossupummit töihin!?

Pitääkö sosiaaliturvan eteen tehdä työtä?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (Kok.) nosti esiin kysymyksen sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta elokuun alussa.

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma puhuu osallistavasta sosiaaliturvasta.
Hallituksen ohjelman mukaan "kehitetään työikäisillä osallistavaa sosiaaliturvaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työn kannustavuuden lisäämiseksi".

Nyt laadittavassa toimenpideohjelmassa määritellään osallistavan sosiaaliturvan sisältö.

Ohjelmassa monipuolistetaan osallistumisen mahdollisuuksia hyödyntäen mm. sosiaalista ja muuta kuntoutusta, koulutusta sekä työvoimahallinnon keinoja.

Osallistava sosiaaliturva voisi tarkoittaa sitä, että sosiaaliturvan saajaa palkitaan aktiivisuudesta, esimerkiksi työnteosta, mutta onko hyväksyttävää, että passiivisuudesta rangaistaan?

Ajankohtainen kakkonen käsittelee TV2 ti 17.9. klo 21 hallituksen hanketta osallistavasta sosiaaliturvasta.

192

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaloritilmaiseksi

      Tuossa ongelmana on vain se, että silloin pitää saada ruoka ilmaiseksi jotta jaksaa tehdä töitä, eli maksimissaan 40GIGAKALORIA maksimissaan/henkilö päivässä, sellainen ravinto pitäisi saada ilmaiseksi, ei sosiaalituilla ole varaa ostaa ruokaa, niin että pysyisi edes tajuissaan töissä..

    • Hölmöläinen

      "Pitääkö sosiaaliturvan eteen tehdä työtä?"

      Tottakai, mutta ne työt tekee muut. Kysymyksessähän on "turva", takuu siitä ettet kuole nälkään ja viluun jos putoat kärryiltä. Jos töitä on niin niistä luonnollisesti maksetaan palkkaa muut edut ja sitä ei tarvitse anoa erikseen jostain virastosta. Tietysti jotain puuhastelua voidaan keksiä, mutta kannattaa muistaa että se tulee noin kolme kertaa kalliimmaksi kuin niin sanotusta oleskelusta maksaminen.

    • kaleeri69

      Pienipalkkainenkin työ kelpaa tilanteen niin vaatiseesa, jos työnantaja maksaa siitä palkan! Mutta kun ei, pitää saada orjia ilmaiseksi!

      Palkkaa ja sosiaaliavustusta ei pidä koskaan sekoittaa keskenään!

      Pidetään palkka palkkana ja avustus avustuksena!

    • persunmäki

      Tämä johtaa siihen, että tässä maassa ei ole pian muita kuin persuja ja arhinmäkiä.

    • Postipankkki katosi

      Työn epäjumalointi on ajoi koko Suomen taloudelliseen mutta myös laajempaan umpikujaan.

      Se on tällä hetkellä 100 miljardin kupla.... eikä suuntaan nole tulossa muutosta kuin pahempaan.

      Arbeit Mach Frei?

      Eeh.... tuota se aatunjengi syötti vankileireillä.

      Viisas pääsee vähemmällä... niinkuin nyt Wahlrooskin... it's in a game!

      "Suomen velkaralli kiihtyy: 9 miljardia uutta velkaa 2013"
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288592327510.html

      • How they did it?

        Suurimmat sossupummit löytyvät valtion kovapalkkaisista virkamiehistä, politrukeista, valtionyhtiöistä jne.

        Tulikin tuosta mieleen hyvä elokuva...

        PUHALLUS.

        Ei puhdistus yrittäjistä kuten Suomessa on ollut agenda.... vaan

        Elokuva, PUHALLUS! The Sting!

        http://www.youtube.com/watch?v=5-Fh2pMLFOM

      • Sisiliailainen

        Postipankki katosi vanha Stalinisti on Ruotsin kunkkuloisten kaveri ,Vaurastunut kuin Sika kovalla ahertamisella,hah,armeijan Natonerot ylensi sen snkaruudesta majuriksi ja sillain.Saako pahat palkkansa.

      • Öökstöks
        Sisiliailainen kirjoitti:

        Postipankki katosi vanha Stalinisti on Ruotsin kunkkuloisten kaveri ,Vaurastunut kuin Sika kovalla ahertamisella,hah,armeijan Natonerot ylensi sen snkaruudesta majuriksi ja sillain.Saako pahat palkkansa.

        Paha saa aina palkkansa ja hyvä jää ilman..

    • vaihtokauppaa

      Yhdenkään yrityksen, kunnan tai valtion ei kannata enää sitten maksaa palkkaa työntekijöille, jos saatavilla on sosiaaliturvaa vastaan työtä tekevät. Ei muuta kuin nykyiset työntekijät vaihtoon ja uudet halvat tilalle.

      Yritykset pärjäävät paljon paremmin jos joku toinen maksaa työntekijöistä aiheutuvat kulut. Ammattitaitoista väkeä löytyy työttömistä joka alalle.

      • Raaka Roki

        Mitä sinä laittaisit tuon "heipä hei." vammaisen tekemään? Kehuu olevansa fyysisesti vammainen, mutta suurin vamma on päässä teksteistä päätellen.
        Ei tuollaista voi pannaihmisten ilmoille ja tuskin tuolta onnistuu mikään ruumiillinen työ.

        Eivät ne sosiaalipummit ilman syytä ole yhteiskunnan elätettävinä. Heistä ei ole mihinkään.

      • kyykkyyn ylös

        Kyllä se noin menee. Uuden porukan rekrytrointitarve tulee vähenemään kun osan töistä tekee ilmaiset sosiaaliturvalaiset.

        Sehän tässä tarkoitus onkin, että saadaan halpaa työvoimaa. Kun naamioidaan asia niin, että ollaan kyykyttämässä työttömiä niin saadaan pöljien ja kateellisten suomalaisten hyväksyntä asialle.

      • siis, mitä?
        Raaka Roki kirjoitti:

        Minkä ihmeen "heipä hein?"

        Näyttää "Raaka Rokilla" olevan itsellään päässä tosi paha vika.

      • Raaka Roki
        siis, mitä? kirjoitti:

        Minkä ihmeen "heipä hein?"

        Näyttää "Raaka Rokilla" olevan itsellään päässä tosi paha vika.

        "heipä hei." kirjoittelee ahkerasti tällä palstalla, jos et ole sattunut näkemään. Taidat olla sinä itse, kun et osaa kirjoittaa. Nimimerkki aloitetaan isolla kirjaimella. Menisit kouluun. Mustalainenko olet, kun koulusi on käymättä?

      • ruikutus pois
        kyykkyyn ylös kirjoitti:

        Kyllä se noin menee. Uuden porukan rekrytrointitarve tulee vähenemään kun osan töistä tekee ilmaiset sosiaaliturvalaiset.

        Sehän tässä tarkoitus onkin, että saadaan halpaa työvoimaa. Kun naamioidaan asia niin, että ollaan kyykyttämässä työttömiä niin saadaan pöljien ja kateellisten suomalaisten hyväksyntä asialle.

        Ei kenenkään ole pakko mennä töihin. Ei edes ammattikouluun. Jos kerran elää ihan mukavasti ilman turhanpäiväisiä rahoja, niin miksi ruikuttaa jatkuvasti työnteko-ongelmista?
        Nauttikaa työttömyydestä, se on ihan mukavaa!

      • abc321

        Nimimerkkiä ei tarvitse aloittaa isolla kirjaimella. Nimimerkkihän voi olla vaikka mielivaltainen numerosarja tai mikä hyvänsä merkkijono.

        Älä sinä kuule tule viisaampia neuvomaan!

      • Raaka Roki
        abc321 kirjoitti:

        Nimimerkkiä ei tarvitse aloittaa isolla kirjaimella. Nimimerkkihän voi olla vaikka mielivaltainen numerosarja tai mikä hyvänsä merkkijono.

        Älä sinä kuule tule viisaampia neuvomaan!

        Voi tietysti, mutta sellainen nicci on tyhmä. Esim. "Eewari" kuulostaa hienolta johonkin typerään, mitäänsanomattomaan verrattuna.

      • kaikkiovatsairaalass
        ruikutus pois kirjoitti:

        Ei kenenkään ole pakko mennä töihin. Ei edes ammattikouluun. Jos kerran elää ihan mukavasti ilman turhanpäiväisiä rahoja, niin miksi ruikuttaa jatkuvasti työnteko-ongelmista?
        Nauttikaa työttömyydestä, se on ihan mukavaa!

        Johtuu ruoan korkeasta hinnasta, pyörtyy helposti työpaikalle ellei saa riittävää määrää kaloreita päivässä, joka on tietysti yksilöllistä, lihavampi tarvitsee vähemmän ruokaa, kun on rasvaa mitä polttaa.... jne..

      • ffsfddf
        kyykkyyn ylös kirjoitti:

        Kyllä se noin menee. Uuden porukan rekrytrointitarve tulee vähenemään kun osan töistä tekee ilmaiset sosiaaliturvalaiset.

        Sehän tässä tarkoitus onkin, että saadaan halpaa työvoimaa. Kun naamioidaan asia niin, että ollaan kyykyttämässä työttömiä niin saadaan pöljien ja kateellisten suomalaisten hyväksyntä asialle.

        Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Tämä tarkoittaa ORJATYÖVOIMAA

    • ahkeroimaan

      Ilmaisia lounaita ei ole, joku ne aina maksaa. Tällä hetkellä osa syö toisten pöydästä ja tästä pitää syöjän maksaa työllään.

      Kaikki pummit tekemään jotain hyödyllistä, vaikka pesemään mun auton ja haravoimaan lehdet pihaltani. Ei ole paljon vaadittu jos muutaman tunnin joutuu tekemään hommia siitä että saa lähes toista tonnia bruttona veronmaksajilta kk ja persehomeessa ollaan vuodesta toiseen

      • Milloin aloitan?

        Sopii, jos maksat tuon puuttuvan osan bruttotulosta käteen. Voi olla pitkälti päälle tonni.

      • lähes nyt

        "lähes toista tonnia"?

        Melko tyhmästi sanottu. Mites tasan tonni, onko sekin lähes vai lähes alle toista tonnia?

      • Kysyn vaan

        "Ilmaisia lounaita ei ole, joku ne aina maksaa. Tällä hetkellä osa syö toisten pöydästä ja tästä pitää syöjän maksaa työllään.

        Kaikki pummit tekemään jotain hyödyllistä, vaikka pesemään mun auton ja haravoimaan lehdet pihaltani. Ei ole paljon vaadittu jos muutaman tunnin joutuu tekemään hommia siitä että saa lähes toista tonnia bruttona veronmaksajilta kk ja persehomeessa ollaan vuodesta toiseen"

        Koskeeko tuo työvelvoite myös erikoisryhmiä kuten romaneita? Romanikulttuuriin kun ei työnteko, ainakaan rehellisen työn tekeminen kuulu. Eikö se ole rasismia vaatia heitä tekemään töitä, pitäähän meidän kunnioittaa heidän kulttuuriaan?

      • näin täällä
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Kyllä kokoomus on mielissään, kun köyhät ovat toistensa kurkussa kiinni samalla kun itse porsastelevat veronmaksajien rahoilla satoja kertoja suuremmassa mittakaavassa kuin yksikään "työtön pummi".

        Sääliksi käy aivopesusta sokeutunutta reppanaa työmiestä.

      • Adam Smith

        Rikkaille ilmaisia piikoja, luulen.

    • asdfasdf

      Juuri "työtätekevät" eli valtava julkisen sektorin palkanSAAJA armeija syö toisten pöydästä.

      Tämä kostaantuu yritysten konkurssiiin verottamisena jolloin kierre pahenee entisestään.

      Kuten Neuvostoliitossa... kaikki oli tekevinään julkiselle sektorille töitä...

      Mutta kun sitä rahaa ei tule mistään... muualta kuin ulkomaanlainoista.

    • ORJAtyöhin kaikki?

      >> Uuden porukan rekrytrointitarve tulee vähenemään kun osan töistä tekee ilmaiset sosiaaliturvalaiset. Sehän tässä tarkoitus onkin, että saadaan halpaa työvoimaa

      • potta päässä

        Järkyttävintä on se, että joutuisi tekemään jotakin saadakseen rahaa. Juuri siksi työttömät eivät perusta omia firmoja tai osuuskuntia, koska silloin täytyisi osallista työntekoon saadakseen rahaa.
        Rahaa on saatava tekemättä mitään. Se on työttömän syvällinen mietelause!

      • Raaka Roki

        Kyllä sosiaalipummien työ jää vähiin, koska työpaikkoihin haetaan koulutettua väkeä ja heistäkin valitaan vain paras.
        http://www.uranus.fi/tyopaikat/luettelo/?snsrc=aws_a630d439fd09af835e2e2710cdc85bb624617628021&snkw=mol&gclid=CNCl4cmh0rkCFQjA3godVlgAyw

        Kouluttamaton ei kelpaa kuin postimerkkejä nuolemaan, eikä sellaisia tarvita kovin monta.

        Itse olen pätevöitynyt heiluttamalla kirvestä kymmeniä vuosia ja töitä on jonossa pariksi vuodeksi, eikä kukaan kysy, että mitä maksaa, vaan milloin ehdin.

      • ei hyvänen aika
        potta päässä kirjoitti:

        Raha pitää osata ansaita ympäristöä mahdollisimman vähän saastuttavalla tavalla.
        Oikein kauhistuttaa miten suuri hiilijalanjälki monella leipänsä työpaikoillaan hankkimisesta syntyy.

      • Sinä olet seuraava

        Kuule.. työpajoilla on ilmaiseksi linnunpönttöjä rakentamassa lukuisia vuosikymmeniä töissä olleita kirvesmiehiä!

      • Raaka Roki
        Sinä olet seuraava kirjoitti:

        Kuule.. työpajoilla on ilmaiseksi linnunpönttöjä rakentamassa lukuisia vuosikymmeniä töissä olleita kirvesmiehiä!

        Älä luule! Roki ei ole mikään riihitimpuri, vaan sellainen jota herratkin kerjää polvillaan töihin.

      • Että tällasta
        ei hyvänen aika kirjoitti:

        Raha pitää osata ansaita ympäristöä mahdollisimman vähän saastuttavalla tavalla.
        Oikein kauhistuttaa miten suuri hiilijalanjälki monella leipänsä työpaikoillaan hankkimisesta syntyy.

        Se hiilijalanjälki olisi huomattavasti pienempi, jos ei tarviis työskennellä myös kotonalorvijan puolesta.

      • hah hah hah
        Raaka Roki kirjoitti:

        Kyllä sosiaalipummien työ jää vähiin, koska työpaikkoihin haetaan koulutettua väkeä ja heistäkin valitaan vain paras.
        http://www.uranus.fi/tyopaikat/luettelo/?snsrc=aws_a630d439fd09af835e2e2710cdc85bb624617628021&snkw=mol&gclid=CNCl4cmh0rkCFQjA3godVlgAyw

        Kouluttamaton ei kelpaa kuin postimerkkejä nuolemaan, eikä sellaisia tarvita kovin monta.

        Itse olen pätevöitynyt heiluttamalla kirvestä kymmeniä vuosia ja töitä on jonossa pariksi vuodeksi, eikä kukaan kysy, että mitä maksaa, vaan milloin ehdin.

        Mihin pätevöityy kirvestä heiluttamalla polttopuiden hakkaamiseenko?

      • Kyllä kelpaa
        potta päässä kirjoitti:

        Järkyttävintä on se, että joutuisi tekemään jotakin saadakseen rahaa. Juuri siksi työttömät eivät perusta omia firmoja tai osuuskuntia, koska silloin täytyisi osallista työntekoon saadakseen rahaa.
        Rahaa on saatava tekemättä mitään. Se on työttömän syvällinen mietelause!

        "Järkyttävintä on se, että joutuisi tekemään jotakin saadakseen rahaa. Juuri siksi työttömät eivät perusta omia firmoja tai osuuskuntia, koska silloin täytyisi osallista työntekoon saadakseen rahaa.
        Rahaa on saatava tekemättä mitään. Se on työttömän syvällinen mietelause!"

        Kuules, hyvinvointivaltiossa on annettava rahaa vaikka ei tekisi mitään, se on ihmisoikeus. Heräsin juuri, minä lähden kaljalle, huomenna saa taas nukkua pitään!

    • Tästä tulikin

      mieleen alkaa perustamaan yksityissektorilla vankiloita.
      Sosiaaliturvat kun poistetaan ja tehdään puoli ilmaiseksi töitä,
      alkaa olemaan ruuhkaa vankiloihin.Rikollisuus nousee uusiin ennennäkemättömiin lukuihin.Tämähän on ihan normi
      elämää jo köyhissä maissa.Valtiollahan ei riitä vankiloita kun Suomessahan ei saa sulloo 20henkiloo samaan selliin.Joutuvat
      näin ollen vuokrata yksityiseltä sektorilta tilaa.Ja sepäs ei olekkaan sit halpaa.

      • Raaka Roki

        Vankilat voisi tosiaan kilpailuttaa. Rakennuksenei tarvitse olla niin vahva, kunhan vartijoilla on lupa ampua karkuun yrittävät.
        Kenelläkään rehellisellä tuskin on mitään sitä vastaan? Amuttu vanki tulee halvemmaksi kuin elävä.

      • Sähkökaulapanta

        Eikun kaikki vangit vois olla jossain tyhjässä kunnan kerrostalossa vankina.
        Siellä olis etävalvonta ja kaikilla sähkökaulapannat, jos ne ylittää tietyn rajan, niin kaulapanta antaa kunnon jysärin.

        Joo tää olikin loistava idea!

        Rahan tuloa ei voi estää, koska hallitus määrää kokoajan uusia lakeja eli vankien määrä entisestään kasvaa ja kasvaa. Asiakkaat ei koskaan lopu.

      • untamo olet
        Raaka Roki kirjoitti:

        Vankilat voisi tosiaan kilpailuttaa. Rakennuksenei tarvitse olla niin vahva, kunhan vartijoilla on lupa ampua karkuun yrittävät.
        Kenelläkään rehellisellä tuskin on mitään sitä vastaan? Amuttu vanki tulee halvemmaksi kuin elävä.

        Sä oot sairas mielipiteinesi.

    • PUMMITkuriinHETI

      On aivan oikein pakottaa laiskuri pummit vaikka marjan poimintaan sen sijaan että ne joisivat olutta baareissa tai tekisivät pimeää keikkaa rakennusksilla. Yhteiskunnan on otettava tiukempi kontrolli autettavistaan ja osoitettava kaikille sanktion uhalla tekemistä vaikkapa vanhusten avustamista niin aikakin kuluu paremmin.

    • Riisto kapitalisti

      Perustankin tästä heti orjatyöpajan jossa riistän suomalaisia työttömiä ja sosiaaliturvan varassa olevia.

      Pääasia on että ITSE RIKASTUN!

      Mitä väliä siitä että se köyhä työtön joutuu paiskimaan ilmaiseksi töitä MINUN RIKASTUMISEN ETEEN!?

      Mikähän orjatyöpaja olisi sellainen mistä mahdollisimman nopeasti teen itsestäni miljonäärin? Ehdotuksia otetaan vastaan.

      • SeXityöpaja?

        Hei.. voiskohan perustaa SEXIPORNOtyöpajan?

        Sinne sais ilmaistyövoimaa myymään SEKSIpalveluita tarvitseville.

        Varmasti olisi kysyntää eikä työhön tarvita mitään korkeaa koulutusta.

        Ihan kuka tahansa mies tai nainen voi myydä seksiä kenelle tahansa maksavalle asiakkaalle.

        Kaikkien työttömien miesten pitää myydä seksiä halukkaille homoillekin.

      • Kannatatteko?
        SeXityöpaja? kirjoitti:

        Niin eikä kyse olisi parituksesta, koska siellä tarjottaisiin vain virallisia palveluja, kuten vaahtohierontaa vartalolla hinkkaamalla, stripteasea, seksuaali"terapiaa", jne.

      • uusia ei tarvita

        Moni olemassa olevakin yritys vaihtaa mielellään nykyisen väen ilmaisiin. Ja pakko toisten seurata perässä, muuten ei pärjää kilpailussa. Osaajia kyllä löytyy koulutustakin vaativille aloille työttömistä.

      • Tulisitko töihin?
        Kannatatteko? kirjoitti:

        Niin eikä kyse olisi parituksesta, koska siellä tarjottaisiin vain virallisia palveluja, kuten vaahtohierontaa vartalolla hinkkaamalla, stripteasea, seksuaali"terapiaa", jne.

        Työttömien olis PAKKO tulla sinne töihin, tai muuten ne menettää työttömyyskorvauksensa eikä edes saa sossun tukee koska sitäkin leikataan vähintään 40%.

        "Työpajametodi perustuu tekemällä oppimiseen.
        Pajoilla voi opetella erilaisia työtaitoja."

        Ne oppis sellasia taitoja seksipajalla josta vois olla niille hyötyä kotonakin puolison kanssa ;)

        Osa varmaan alkais seksityön oppimisen jälkeen yksityisyrittäjiksi.

        Näin työllistettäisiin lukuisia työttömiä.

        Kuka tietää vaikka Suomesta tulisi uusi Thaimaa jossa seksituristit saavat korkealaatuista suomalaista palvelua halpaan hintaan. Kyllä sillä kilpailee köyhien kehitysmaiden seksityöläisten kanssa?

        Aids-testitkin tajotaan Suomessa ilmaiseksi.

      • Tri.Sorbusnappo
        SeXityöpaja? kirjoitti:

        Hei.. voiskohan perustaa SEXIPORNOtyöpajan?

        Sinne sais ilmaistyövoimaa myymään SEKSIpalveluita tarvitseville.

        Varmasti olisi kysyntää eikä työhön tarvita mitään korkeaa koulutusta.

        Ihan kuka tahansa mies tai nainen voi myydä seksiä kenelle tahansa maksavalle asiakkaalle.

        Kaikkien työttömien miesten pitää myydä seksiä halukkaille homoillekin.

        Kokoomuksessa noita HOMOJA riittää.

      • Raaka Roki

        Ei se kuule onnistu lusmuilla! Mitä enemmän sinulla on ilmaista väkeä, sitä suurempaa sutta syntyy.
        Nykysuomessa ei monella ole varaa halpaan työvoimaan.

    • 1,80 tuntipalkka

      Eräs tamperelainen mielenterveyskuntoutuja kirjoittaa Aamulehdessä että:
      Kuntoutujat ovat halpatyövoimaa

      "Mielenterveyskuntoja ja vammainen on saanut ns. työosuusrahaa, kun hän osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan.

      Tarkoitus on saada ihminen liikkeelle kotoa.

      Parhaimmillaan raha on ollut 2,40 ja alimmillaan 1,80 euroa tunnissa. Työtä tehdään esimerkiksi keittiössä, siivouksessa, käsitöinä, metallitöinä ja pakkaamossa.

      Näihin paikkoihin tulee ajoittain tarjolle urakkatyötä, joka pitää tehdä todella nopeasti. Sääntönä on ollut, että töitä saa tehdä korkeintaan viisi tuntia päivässä.

      Nyt ontullut ilmoitus, että työosuusraha putoaa 1,50:een.

      Suomessa kauhistellaan kehitysmaiden halpatyövoimaa, mutta meillä sairaat ja vammaiset tekevät ihan oikeaa työtä olemattomalla palkalla!

      Jos sairastun, en varmasti ryhdy hakemaan kuntouttavaa työtoimintaa. Maksaisin itse siitä, että vaivaudun töihin.

      Käykää katsomassa Iideshovin työpajan myymälässä huippukäsityötä, josta kuntoutuja on saanut 1,50 tunnilta."

      Haluammeko suomalaisista puoli- tai jopa kokonaan ilmaista orjatyövoimaa?

      • Epäterve kilpailu!

        Työpajoissa tehdään useiden eri toimialojen töitä ja alihankintapalveluja.

        Perinteisimmät alat ovat metalli-, puu-, tekstiili- ja auto- ja kuljetusala. Uusia, kasvavia aloja ovat mm. kierrätys, media ja viestintä, ATK sekä erilaiset keittiö- ja puhdistuspalvelut sekä koti- ja kiinteistöpalveluihin liittyvät työtehtävät. Kuvataide-, teatteri-, musiikki- ja videopajat, jne...

        IT-työpaja:
        - atk-palveluja
        - teettää valokuvista kopiota, käyntikortteja ja rintanappeja
        - editoidaan digivideoita tai digitoidaan kaitafilmejä

        Huoltotyöpaja:
        - ympäristöön ja asumiseen liittyviä palveluja
        - apua lumitöihin tai polttopuiden tekoon
        - siivousta

        Käsityöpaja
        - korjausompelua, verhojen lyhennyksen tai uusien tuotteiden valmistuksen.

        Puuseppätyöpaja:
        - korjataan ja entisöidään huonekaluja,
        - maalataan tai valmistetaan uusia tuotteita tilauksen mukaan.

        Pienkonetyöpaja:
        - huollattaa tai korjauttaa pienkoneiden lisäksi polkupyöriä

        Taidetyöpaja:
        - yksilöllistä keramiikkaa
        - korujen valmistusta

        Miten ne pienyrittäjät jotka tarjoavat vastaavia palveluita voisivat mitenkään kilpailla työpajojen tarjoaman hinnan kanssa? Täytyyhän sen pienyrittäjän jostain saada itselleen ja perheelleen elanto? Työpajat pystyvät teettämään saman työn täysin ilmaiseksi, koska heillä ei ole lainkaan työvoimakustannuksia.

        Voikin käydä niin että epäterveen kilpailutilanteen takia pienyrittäjä joutuu lopettamaan toimintansa ja menemään ilmaiseksi työpajalle tekemään sitä samaa työtä?!

        Tälläisen yhteiskunnanko me haluamme?

      • Yrittäjät työttömäks
        Epäterve kilpailu! kirjoitti:

        >> Meillä on palvelualan yritys. Myynti on tänä syksynä 15 % vähemmän kuin vuosi sitten.>>

        Yrittäjät kertovat kauhuissaan että "liikevaihto jopa 65% pienempi kuin vuosi sitten, eli aikaa jo itseänikin pelottaa että miten käy." "Kaverilla on tv-korjaamo. Sielläkin on kuulemma tosi hiljaista."

        Näkyykö taantuma muillakin?

        "No todellakin näkyy. Meillä on tällainen viiden hengen pyörittämä (itseni mukaan lukien) puoti. Tänä vuonna olen joutunut irtisanomaan sydän verellä kaksi. Ja yhä huonommalta näyttää...

        Naapurin rengaspaja lopettaa 20 vuoden jälkeen, Kaverini pistää lapun luukulle putiikissaan ja yksi tuttu joutui juuri irtisanomaan PUOLET henkilöstöstä.

        Ei tää nyt ruusuiselta näytä. Kauhulla odottaa milloin sitä joutuu itse vielä kortistoon."

        "meillä myöskin palvelualan tyyppinen homma. Myynnissä näyttää tulevan vuoden loppuun mennessä pudotusta luokkaa 35..40% verran. jyrkkä äkkisyöksy oli selvästi nähtävissä tulossa, jo maalis..huhtikuulla. "

        "Velkaa kaksin käsin ottaneen Kataisen ja Urpilaisen hellimä Eurokriisi iskee täysillä nyt.

        PK-firmoja alkaa kaatua kuin heinää. Julkisen sektorin henkilökunta ei joudu kantamaan taakkaa lainkaan, verorahoilla pidetään suojatyövirat pystyssä.

        Moukari iskee yksityisen sektorin palkkatyösuhteisiin sekä yrittäjiin. Heillä Katainen ja Urpilainen maksattaa koko laman."

        Kokoomuksenhan piti olla yrittäjien puolella? Taisivat ajaa ainoastaan suuryritysten etuja...

      • puuhastelija
        Epäterve kilpailu! kirjoitti:

        Työpajoissa tehdään useiden eri toimialojen töitä ja alihankintapalveluja.

        Perinteisimmät alat ovat metalli-, puu-, tekstiili- ja auto- ja kuljetusala. Uusia, kasvavia aloja ovat mm. kierrätys, media ja viestintä, ATK sekä erilaiset keittiö- ja puhdistuspalvelut sekä koti- ja kiinteistöpalveluihin liittyvät työtehtävät. Kuvataide-, teatteri-, musiikki- ja videopajat, jne...

        IT-työpaja:
        - atk-palveluja
        - teettää valokuvista kopiota, käyntikortteja ja rintanappeja
        - editoidaan digivideoita tai digitoidaan kaitafilmejä

        Huoltotyöpaja:
        - ympäristöön ja asumiseen liittyviä palveluja
        - apua lumitöihin tai polttopuiden tekoon
        - siivousta

        Käsityöpaja
        - korjausompelua, verhojen lyhennyksen tai uusien tuotteiden valmistuksen.

        Puuseppätyöpaja:
        - korjataan ja entisöidään huonekaluja,
        - maalataan tai valmistetaan uusia tuotteita tilauksen mukaan.

        Pienkonetyöpaja:
        - huollattaa tai korjauttaa pienkoneiden lisäksi polkupyöriä

        Taidetyöpaja:
        - yksilöllistä keramiikkaa
        - korujen valmistusta

        Miten ne pienyrittäjät jotka tarjoavat vastaavia palveluita voisivat mitenkään kilpailla työpajojen tarjoaman hinnan kanssa? Täytyyhän sen pienyrittäjän jostain saada itselleen ja perheelleen elanto? Työpajat pystyvät teettämään saman työn täysin ilmaiseksi, koska heillä ei ole lainkaan työvoimakustannuksia.

        Voikin käydä niin että epäterveen kilpailutilanteen takia pienyrittäjä joutuu lopettamaan toimintansa ja menemään ilmaiseksi työpajalle tekemään sitä samaa työtä?!

        Tälläisen yhteiskunnanko me haluamme?

        Ja yhteiskunta maksaa senkin, että työpaja toimii. Työvälineet ja tarvikkeet on hankittava, samoin on palkattava työnohjaaja. Työtilojen kulut on maksettava, samoin remontit ja työlaitteiden korjaukset.
        Työpajat lopetettava. Ei kukaan kuntoutuakseen tarvi puuhastelua. Turhaa verorahojen tuhlausta tuollainen!

      • Hävytöntä!
        puuhastelija kirjoitti:

        Ja yhteiskunta maksaa senkin, että työpaja toimii. Työvälineet ja tarvikkeet on hankittava, samoin on palkattava työnohjaaja. Työtilojen kulut on maksettava, samoin remontit ja työlaitteiden korjaukset.
        Työpajat lopetettava. Ei kukaan kuntoutuakseen tarvi puuhastelua. Turhaa verorahojen tuhlausta tuollainen!

        Se että mielenterveyskuntoutujalle ja vammaiselle maksetaan 1.50 e tunnissa on törkeää hyväksikäyttöä! Minä en ainakaan tällaisilta pajoilta mitään koruja ym.osta!

    • Kallista hommaa!

      Asiantuntija: Työhön pakottaminen tulee kalliiksi!

      Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön virasta eläkkeelle jäänyt Markku Lehto sanoo, että jos halutaan säästöjä, työttömät kannattaa työllistää avoimilla työmarkkinoilla, ei työpajoissa.

      Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) ehdotti sunnuntaina sanomalehti Ilkassa, että työttömiä vaadittaisiin osallistumaan työpajoihin tai päivätoimintaan.

      Puhe vastikkeettomien etujen lopettamisesta herättää monessa ajatuksen, että ”pistetään pultsarit töihin”.

      – Se on operaatio, joka ei noin vain onnistu. Pitää järjestää suojatyötä, joka maksaa enemmän.

      Työelämän raiteilta syrjään lipsuneiden työllistäminen onnistuu normaaleilla työmarkkinoilla, jos työn hinta saadaan riittävän alas.

      1) Joko työnantajalle annetaan tukea, jolla hän voi maksaa palkkaa.
      2) Tai työntekijää avustetaan, jolloin hän pärjää pienemmällä tilipussilla.

      Silloin ei tarvitse keksiä keinotekoisia töitä!

    • Pummaillaan

      Sosiaaliturva on laaja käsite. Kuka pöljä sen yhdistää vain työttömiin? Sen piirissä on niin työtä tekeviä kun työttömiä. Työtön on vain pieni osa sitä.

      Aika moni joutuu tekemään kahta työtä jos se vastikkeellisuus toteutuu.
      Tervetuloa töihin.

      http://www.tilastokeskus.fi/til/sos.html

      Tuota listaa lukiessa huomaa jokainen suomalainen vähintään pienen pummin itsessään.

    • Ple!

      Orjatyö on kokoomuksen toivelistalla!
      Osallistava sosiaaliturva on uusi nimitys orjuudelle!

    • HitleriäTaasTarvitta

      Työttömiltä tuet pois niin rupeavat pskiaiset hakemaan töitä laiskottelun sijaan.

      Vielä kun kielletään työttömänä olo lailla ja annetaan poliisille oikeus ampua nämä rikolliset niin päästään roskajoukosta nopeasti eroon.

      Hitlerin ja Stalinin aikana ei ollut työttömiä vaan niistä päästiin helposti eroon.

      Oi niitä aikoja!

      • Ime paskaa

        Jaahas, kokoomusnatsi taas vauhdissa. Hitler ei myöskään pitänyt ahneista ja tyhmistä juutalaisista.

    • paskaa ja hunajaa
      • ihmisyysmies

        No kun ei vielä tiedetä saako mitään. Saksassa ei saa ja samaa ne kai tänne yrittää.

    • Ihan ilman älypuheli

      No ei voi muuta sanoa että kyllä moneen koski tämäkin asia, kaikki työtävieroksuvat ja toimeentulotuella elävät, miten teillä on varaa tietsikkaan, kysyy vanhan pöytäkoneen ja muutenkin vanhojen systeemien omistaja.

      • Järjen_ääni

        Ehkäpä he ovat joskus olleet töissä ja heillä voi siis olla jotain omaisuutta. Ehkä saivat koneen ilmaiseksi jolstain. Mitä se sinulle yleensäkään kuuluu? Tietokone on sitäpaitsi nykyaikana edullinen ja käytännössä välttämättömyys esim. jos haluaa hakea töitä, asioida pankissa ja muita arjen juttuja. Nykyisin on tavallisempaa että asunnosta puuttuu televisio kuin tietokone. Itse ostin kaverini vanhan koneen edullisesti ja toimii jo neljättä vuotta omassa käytössä. Tule vaan rohkeasti pois sieltä 90-luvulta.

    • +20% enemmän rahaa?!

      Hallitukselle osallistavan sosiaaliturvan mallia on kehittänyt tutkija ja Rauman nykyinen sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo yhdessä THL kanssa.

      Perusajatuksena on, että kaikkien pitäisi tehdä jotain, vaikka muutamia tunteja päivässä. Jos tekee työtä, sitä palkitaan. Jos ei tee, siitä rangaistaan ja perusturvan taso jää matalaksi.

      Tyttömät etsivät sähköisestä kalenterista haluamiaan työtehtäviä? sanoo Kannustavuutta tulonsiirtojärjestelmään-kirjan kirjoittaja Antti Parpo.

      Parpo ehdottaa koko Suomen kattavaa sähköistä järjestelmää. Sinne yritykset, kunnat järjestöt ja seurakunnat ilmoittaisivat vapaista työpaikoista. Tästä sähköisestä kalenterista työttömät itse valitsisivat itselleen sopivia töitä.

      Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko myöntää, että hallituksen rakennepoliittinen ohjelma sisältää jo lupauksen julkisten hankintojen suuntaan. Siellä sanotaan, että ”laaditaan järjestelmä, jossa luodaan puitteet vaikeasti työllistyvien käyttöön julkisissa hankinnoissa”.

      Hallituksen aikeet selvenevät, ja toimenpideohjelma syntyy syksyn aikana. Toimenpideohjelmassa määritellään osallistavan sosiaaliturvan sisältö.

      Todellisuudessa niukka mutta pysyvä sosiaaliturva on houkuttelevampi kuin epävarma, mutta hieman parempi taloudellinen korvaus.

      Karkeana nyrkkisääntönä voi sanoa, että aktivointi onnistuu vain, jos työllistyminen johtaa tilanteeseen, jossa käteen jäävä raha on vähintään 20 prosenttia suurempi kuin ns. passiivisen sosiaaliturvan antama tulo.

      • Palkaton pakkotyö

        Peruspäiväraha on 32,46 e/pv, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa. Korotettuna 20%:lla saadaan 38.95 e/pv. Jos työtön tekee tunnin päivässä, tuntipalkka on 6.49, kaksi tuntia 3.25, kolme tuntia 2.16 jne. Summa menee lähes eurolleen "työmatka"-kuluihin.

        Onko todellakin näin että pakkotyö halutaan laajamittaisesti sallia samaan aikaan kun vapaaehtoistyö on suurelta osin kielletty? Ja voitaisiinko tämä ristiriita samalla ratkaista? Eli alettaisiin maksaa 20% korotettua päivärahaa heille jotka haluavat vapaaehtoistyötä tehdä.

      • Näin se vain on
        Palkaton pakkotyö kirjoitti:

        "Onko todellakin näin että pakkotyö halutaan laajamittaisesti sallia samaan aikaan kun vapaaehtoistyö on suurelta osin kielletty? Ja voitaisiinko tämä ristiriita samalla ratkaista? Eli alettaisiin maksaa 20% korotettua päivärahaa heille jotka haluavat vapaaehtoistyötä tehdä."

        Pohjois-Korean vankileireillä joutuu tekemään pakkotyötä. Jos ei tee kuole nälkään tai sinut ammutaan.

        Suomessa ei ole pakko mennä työtoimintaan jos ei halua. Silloin tukia pienennetään mutta se on jokaisen aivan oma valinta, sitä saa mitä tilaa. Eikä silloinkaan näe nälkää, oluesta joutuu ehkä vähän tinkimään.

      • P-Koreastako mallia?
        Näin se vain on kirjoitti:

        No siinä tapauksessa jouduttaneen irtisanoutumaan osasta Kansainvälisen työjärjestön, ILO:n sopimuksia ja ottamaan vastaan se "badwill" joka maallemme tästä aiheutuu.

        Lisäksi olisi ainakin päättäjien tehtävä itselleen selväksi halutaanko "osallistamalla" 1. alentaa työttömyyttä, 2. alentaa työn kustannuksia, 3. vai mitä.

        Ja lopuksi... tällaisten jokereiden veto hiasta kesken vaalikauden on halpamaista politiikkaa. Reilumpaa olisi ollut mennä vaaleihin tällä teemalla ja antaa kansan päättää.

    • Tätä lisää

      Kannatetaan! Niiltä jotka eivät osallistu leikataan aluksi 20% ja sitten 40% toimeentulotuesta, eikähän ala osallistuminen kiinnostamaan. Tai sitten eläköön huomattavasti pienemmällä tuella, aivan vapaa valinta.

      • Sinä olet seuraava!

        Miten sä et idiootti tajua että ne SUNKIN DUUNIT LOPPUU ja JOUDUT ITSE sinne työpajalle ORJAtöihin?!

        Jokainen ymmärtää ettei mikään yritys voi kilpailla sellaisen yrityksen kanssa jolla on ILMAINEN TYÖVOIMA!

        Siivoojalle pitää maksaa tessin mukaan vähintään 1300e/kk x 1,8 palkan sivukulut eli n. 2340 e/kk, niin siivousyrittäjä joutuu tietysti pyytämään sen siivoojan työstä monta tonnia jotta saa maksettua palkan aineet sähköt veden muut kiinteistön kulut siivousaineet siivouslaitteet oman ja muiden toimihenkilöiden palkat, jne.

        Sen sijaan se sama siivooja joka on työpajalla tekemässä sitä samaa työtä, EI itse saa mitään palkkaa, eikä siis työpajatyönantajan tarvitse maksaa palkkaa eikä veroja, eikä edes palkansivukuluja. Riittää että velottaa asiakkaalta siivous aineet ja jotain laitteista sekä oman palkkansa (ei tarvita edes muita toimihenkilöitä koska ei tarvitse maksaa palkkoja!).

        Kumman hinnan luulet olevan halvempi tarjouskilpailussa?!

        Tämä johtaa siihen että kaikki pienyritykset menevät konkkaan ja niiden entiset työntekijät siirtyvät työpajoille samoihin hommiin.

      • KAIKKI ORJIKSI?!
        Sinä olet seuraava! kirjoitti:

        Miten kahvilayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman kahvilan kanssa?
        Miten siivousyrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman siivoojien kanssa?
        Miten pienkonekorjaajayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman pienkonekorjaamon kanssa?

        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        jne.

        Suomessa on tällähetkellä n. 50 kuntien, säätiöiden, erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen ylläpitämää työpajaa, joissa on vuosittain n. 20 000 valmentautujaa.

        Sen jälkeen kun tämä osallistava työttömyys- ja sosiaaliturva tulee niin näiden työpajojen määrä lisääntyy valtavasti, koska jokaiselle työttömälle ja "sossupummille" tarvitaan päivähoitopaikka.

        Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 heinäkuussa 183 000. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 84 000 henkeä.

        Kun nämä 200.000 työtöntä alkaa tekemään ILMAISEKSI ne työt josta ennen maksettiin, työttömien määrä lisääntyy koska oikeat firmat menevät kokkaan ja niiden työttömät tarvitsevat omat tyopajansa.

      • 1.337.000 EI töissä
        KAIKKI ORJIKSI?! kirjoitti:

        >> Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 heinäkuussa 183 000. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 84 000 henkeä.

      • Ei tempuiluille
        Sinä olet seuraava! kirjoitti:

        Miten sä et idiootti tajua että ne SUNKIN DUUNIT LOPPUU ja JOUDUT ITSE sinne työpajalle ORJAtöihin?!

        Jokainen ymmärtää ettei mikään yritys voi kilpailla sellaisen yrityksen kanssa jolla on ILMAINEN TYÖVOIMA!

        Siivoojalle pitää maksaa tessin mukaan vähintään 1300e/kk x 1,8 palkan sivukulut eli n. 2340 e/kk, niin siivousyrittäjä joutuu tietysti pyytämään sen siivoojan työstä monta tonnia jotta saa maksettua palkan aineet sähköt veden muut kiinteistön kulut siivousaineet siivouslaitteet oman ja muiden toimihenkilöiden palkat, jne.

        Sen sijaan se sama siivooja joka on työpajalla tekemässä sitä samaa työtä, EI itse saa mitään palkkaa, eikä siis työpajatyönantajan tarvitse maksaa palkkaa eikä veroja, eikä edes palkansivukuluja. Riittää että velottaa asiakkaalta siivous aineet ja jotain laitteista sekä oman palkkansa (ei tarvita edes muita toimihenkilöitä koska ei tarvitse maksaa palkkoja!).

        Kumman hinnan luulet olevan halvempi tarjouskilpailussa?!

        Tämä johtaa siihen että kaikki pienyritykset menevät konkkaan ja niiden entiset työntekijät siirtyvät työpajoille samoihin hommiin.

        Juuri noin se menee. Ei työttömyyskorvausta vastaan pitäisi tehdä minuuttiakaan työtä johan sen nimikin kertoo. Sehän on korvaus siitä että sinulla ei ole työtä. Työttömyyskorvauksella työtemppuilu näivettää suomen työmarkkinat lopullisesti. Ilmaisella työllä tämä maa ei nouse mihinkään. Niin pienellä korvauksella työnteosta jää vain p***n maku suuhun eikä sillä rahalla tule edes toimeen. Itseasiassa se ei riitä mihinkään.

        PS. asunnon vuokra 720e.

      • 250 työpajaa
        KAIKKI ORJIKSI?! kirjoitti:

        Miten kahvilayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman kahvilan kanssa?
        Miten siivousyrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman siivoojien kanssa?
        Miten pienkonekorjaajayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman pienkonekorjaamon kanssa?

        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        jne.

        Suomessa on tällähetkellä n. 50 kuntien, säätiöiden, erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen ylläpitämää työpajaa, joissa on vuosittain n. 20 000 valmentautujaa.

        Sen jälkeen kun tämä osallistava työttömyys- ja sosiaaliturva tulee niin näiden työpajojen määrä lisääntyy valtavasti, koska jokaiselle työttömälle ja "sossupummille" tarvitaan päivähoitopaikka.

        Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 heinäkuussa 183 000. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 84 000 henkeä.

        Kun nämä 200.000 työtöntä alkaa tekemään ILMAISEKSI ne työt josta ennen maksettiin, työttömien määrä lisääntyy koska oikeat firmat menevät kokkaan ja niiden työttömät tarvitsevat omat tyopajansa.

        Korjaus! Suomessa on tällähetkellä n. 250 kuntien, säätiöiden, erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen ylläpitämää työpajaa.

        Kun näiden pitää työllistää kaikki EI töissä olevat yli miljoona henkeä, niin joudutaan perustamaan valtavasti lisää työpajoja.

        Vain näiden työpajojen omistajat saavat palkan, muut tekevät työt ilman palkkaa.

      • Työstä aina palkkaa
        KAIKKI ORJIKSI?! kirjoitti:

        Miten kahvilayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman kahvilan kanssa?
        Miten siivousyrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman siivoojien kanssa?
        Miten pienkonekorjaajayrittäjät voisivat kilpailla ilmaisen työvoiman pienkonekorjaamon kanssa?

        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        • Silta-Viestintä
        • Silta IT-palvelut
        • Silta-Taitopaja
        • Silta-Puutyöt ja kokoonpano
        • Silta-Metalli
        • Silta-Siivouspalvelu
        • Silta-Kiinteistö
        • Silta-Rakennuspalvelut
        • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
        • Silta-LounasViinikankatu
        • Cafe 13 Satakunnankatu
        • Silta-Auto
        • Silta-Pienkonekorjaamo
        • Silta-Autopurkamo
        • Silta-Nukke- ja tarpeistopaja
        jne.

        Suomessa on tällähetkellä n. 50 kuntien, säätiöiden, erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen ylläpitämää työpajaa, joissa on vuosittain n. 20 000 valmentautujaa.

        Sen jälkeen kun tämä osallistava työttömyys- ja sosiaaliturva tulee niin näiden työpajojen määrä lisääntyy valtavasti, koska jokaiselle työttömälle ja "sossupummille" tarvitaan päivähoitopaikka.

        Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 heinäkuussa 183 000. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 84 000 henkeä.

        Kun nämä 200.000 työtöntä alkaa tekemään ILMAISEKSI ne työt josta ennen maksettiin, työttömien määrä lisääntyy koska oikeat firmat menevät kokkaan ja niiden työttömät tarvitsevat omat tyopajansa.

        Kiitos.
        Nyt tuli tosi asiaa.

        Pistä tätä viestiä eteenpäin vaikka Ylen ajankohtaisohjelmiin, uutistoimitukseen.

        Vaikka
        http://yle.fi/uutiset/suora_linja/
        taikka Ylen A-ohjelmat.

    • katokatokato

      Onneksi kaikki *järjestetty työttömäin päivähoitotoiminta* tulee sen verran kalliiksi, ettei kaikkia niihinkään kannata laittaa.Miks te kuvittelette tollasta? Hupityötä ei halua kukaan,se on kallista, eikä tuottavaa.

      Työttömiä ja muita luusereita pitää makuuttaa kotonansa, se on SELVÄÄ säästöä, taikka ei aina NIIN selvääkään,mutta periaatteessa edullista.

      Kaikkihan tämän tietää, vaikka osa haluaa jeesustella!

    • Työstä aina palkkaa

      Mitähän töitä työttömillä aiotaan teettää? Heitä kun ei voi laittaa töihin, mitä joku voisi työnään tehdä, siis töihin mistä pitäisi maksaa palkkaa!

      • ILMAIStyövoimaa SF

        Tekeehän ne nyttenkin ihan oikeita töitä!

        Esim. postituspalvelua ruåttalaiselle filmalle, joka muuten joutuisi maksamaan siitä paljon, mutta nyt kun ostaa palvelun suomalaiselta orjatyöpajalta, niin ne ryåttalaiset tienaa enemmän suomalaisten orjatyöpajalaisten selkänahasta!

        Suomalaiset siis kilpailevat HALPAtyövoiman kanssa!

        Kataisen hallitus on tehnyt Suomesta ILMAIStyövoimalla kilpailevan globaalin toimija, jossa vain ne omistajat rikastuvat!!!

      • hiljainenhuutaja
        ILMAIStyövoimaa SF kirjoitti:

        Tekeehän ne nyttenkin ihan oikeita töitä!

        Esim. postituspalvelua ruåttalaiselle filmalle, joka muuten joutuisi maksamaan siitä paljon, mutta nyt kun ostaa palvelun suomalaiselta orjatyöpajalta, niin ne ryåttalaiset tienaa enemmän suomalaisten orjatyöpajalaisten selkänahasta!

        Suomalaiset siis kilpailevat HALPAtyövoiman kanssa!

        Kataisen hallitus on tehnyt Suomesta ILMAIStyövoimalla kilpailevan globaalin toimija, jossa vain ne omistajat rikastuvat!!!

        Uusi orjuuden kausi on tulossa, toivottakaa se tervetulleeksi. Hiljalleen keskiluokkakin on osa orjia ja ei ole enää keskiluokkaa. Uusi aatelistokin meillä on ja demokratiakin on mennyt jo ajat sitten ja myyty liike-elämälle, ahneudelle, narsisteille ja pyrkyreille. Puolueet valvovat eniten omaa etuaan ja poliitikot haluavat huippuvirkoihin kansan edun ajamisen sijaan. Ihmiset eivät ole edes kiinnostuneita muutakuin hömpästä, kaikesta kiiltävästä ja timmistä ja itsensä palvonnasta, missä heidät saa pysymään aktiivisina siinä ohessa,kun he juoksevat oravanpyörässä. Kun katsoo kaupungilla, kaikilla on lisääntynyt kiire johonkin. Kiireessä ei ehdi ajatella. Pitää saada lisää kiirettä aikaiseksi ja tehostaa, että voidaan tehdä lisää roskaa.
        Ihmiset opiskelevat, että pääsevät julkiselle puolelle kyykyttämään toista kansanosaa saaden yhteiskunnassa paremman osan itselleen.
        Joskus olisi hyvä ottaa muutama askel taaksepäin sille kaudelle, kun vielä sivistystä, rohkeutta ja toivoa oli. Vaan ihmiskunnalla on tapana toistaa itseään.
        Jossain vaiheessa itsenäisyyskin meni, rikkaiden valtio on muut rikkaat ja heille lojaaleina pysyminen. Ihmiset haluavat olla osa rikkaita, jos ei satu onnen lahjat käymään hyvin, niin voi toki tulla internetiin tekemään pienen hiljaisen huudon bittiavaruuteen.

    • markkinatalous ?

      Jos on työssä ja tekee työtä pitää saada palkkaa . Ei manipuloinnille ja pakkoliikunnalle .

    • sdfvxcv

      Itse suostun palkatta lähinnä vain rikkomaan työpaikan koneita ja vittuilemaan muille ihmisille. Sen jälkeen otan kaiken arvokkaan tiedon ylös työpaikasta (turvakameroiden sijainti, kassakaapin sijainti yms) ja ilmoitan "karhukoplalle".

      • Piikkinä lihassa

        Niin oikein!

    • Se on loppu nyt!

      Ansioon sidottu päiväraha on ansaittu töissä ollessa. Oisko nyt sitten aika luopua työmarkkinajärjestöistä? 1,5 % palkasta napsahtaa liitolle ja kassaan joka kuukausi, jos tuota ei vastikkeetta tule takaisin saamaan työttömäksi joutuessaan, niin nyt loppui jäsenmaksu.

      Iso raha vuodessa menee liitolle ja vastikkeeksi saa yhden pahaisen kalenterin.

    • kivenä kengässä

      Pitää kieltäytyä. Tietenkin suurin osa orjakansasta tulee suostumaan mutta jos saadaan 100 000 mukaan jotka kieltäytyvät, herrat joutuvat muuttamaan lait entiselleen ehkä viiden vuoden ryssimisen jälkeen. Tämä on susi jo syntyessään, näyteyään se niille joilla ei ole mitään käsitystä oikeasta elämästä mutta jotka kansa silti aina äänestää päättämään asioista.

    • Sairas tilanne!?!

      • Silta-Lounasravintola Vehnämyllynkatu
      • Silta-LounasViinikankatu
      • Cafe 13 Satakunnankatu

      "Näytti niillä olevan lounasravintolakin, jossa hinnat tietenkin edulliset. Ei taida lähialueen kuppilat kannattaa lounasaikaan kun noi tekee kaiken ilman työvoimakuluja.

      Tää hommahan on ihan persiistä jos suoraan sanon. vituttaa suorastaan, sillä noi on selviä kilpailijoita myös alalla jota itse teen.

      Tiedän mm. monia ihmisiä, jotka esim ei korjauta autoaan muualla kuin ammattikouluissa. Myös hitsaus ja maalaushommat monet teettävät ammattikouluissa kun monesti ei tartte maksaa muuta kuin maalit tai varaosien hinnat. Työstä eivät kuulema usein ota mitään, tai jos ottaa ni jotain 20eur esim jakohihnan vaihdosta. Ei paha.

      Käsittämättömintä on se että tälläisiä Silta-valmennushommia on nyt tullut lisäksi ja sitä ei päättäjät katso kilpailuksi! Totta munassa ne kilpailee tavallisten yrittäjien kanssa.

      Miksi asiakas veisi maksulliseen palveluun kun ilmastakin on?!!!"

      Totta, miksi Katais/Urpilaisen hallitus haluaa epätervettä kilpailua johon rehellisen pienyrittäjän on täysin mahdotonta vastata? Mikä tälläisessä on takana?

    • näin on.

      nämä kusettajat tietävät aivan hyvin, että oikeasti syrjäytymistä tuollaisilla pakkotoimilla ei estetä. tuoreen lihan myyjät ja huumeveikot, sekä kaikki rosvot vain aktivoituvat ahkerammiksi, kun sosiaalituet poistetaan. seurauksena kansantaloudelle pelkkää tappiota.
      ilmeisesti todellinen tavoite on saada nyt työkykyisistä ilmaista LAILLISTA ORJATYÖVOIMAA!

    • tiukilla ollaan

      Saan kai pitää rajusti leikatun 280 euron toimeentulotukeni ja 270 euron asumistukeni? Nehän eivät ole varsinaista sosiaaliturvaa. Työttömyysturvaan en ole oikeutettu. Toimeentulotuki siksi noin pieni, koska olen systemaattisesti kieltäytynyt kaikista aktivointitoimista (seurasi 40 prosentin alentaminen). 550 eurosta maksan vuokran, ruoan ja kaikki muut pakolliset menot. Pärjään juuri ja juuri.

      Eihän ihminen voi kadulle sentään kuolla tässä maassa. Orjatyöhön en lähde vaan teen ennemmin itsemurhan. Olen tyytyväinen jos saan viissataseni pitää. Se ei ole keneltäkään pois.

      • guru meditation

        En tiedä lähteekö vielä 40% tai jäätkö nollalle eurolle mutta älä silti koskaan suostu ilmaistöihin. Minut jos niin tiukille laittavat ettei enää saa lähes joka päivä ruokaa, kävelen tai pyöräilen johonkin lämpimän ilmaston maahan, nukun teltassa ja käyn banaani- ja appelsiinivarkaissa joulun alla. Etelä-Euroopassa on hedelmät puissa vuoden ympäri enkä tarkoita mitään slummia Madridissa vaan telttaa vuorilla ja erakon elämää. Köyhän on paras olla erakko koska kohtalotovereista niin moni varastaa, on vaarallinen hullu tai muuten ikävää seuraa. Masentunutta ja päihdeongelmantäytteistä on köyhän sosiaalinen anti joten kannattaa opetella gurun elämää.

    • Saksan tie?

      Moni saksalainen painaa töitä kolmen euron tuntipalkalla!

      Saksassa on ollut esillä 8,5 euron tuntipalkasta aina kymmeneen euron ulottuvia esityksiä minimipalkasta. Saksassa ei ole yleistä minimipalkkaa, kuten EI Suomessakaan. Alakohtaisia minimipalkkoja sitä vastoin on useita, kuten Suomessakin (TES)

      Saksassa on paljon 380 euron työttömyyskorvauksella eläviä. Tukea ei saa automaattisesti. Hakijan omaisuus otetaan huomioon, samoin muiden perheenjäsenten tulot, jopa lasten pankkikirjat syynätään. Tuen saajia on nyt 2,9 miljoonaa.

      Saksassa kilpaillaan työntekijöiden orjapalkoilla, kun pitäisi kilpailla ammattitaidolla ja luotettavuudella. (Samaan suuntaan Suomikin on menossa, orjatyöpaikkoihin!)

      Kahdeksan miljoonaa saksalaista eli JOKA VIIDES työssäkäyvä ansaitsee vähemmän kuin opposition ehdottaman mimimipalkan 8,5 euroa tunnilta. Kolmen–neljän euron tuntipalkatkin ovat varsin tavallisia.

      Eräs saksalaisen työmarkkinakentän kummallisuus on 450 euron työpaikka. Kyseisen summan saa tienata verottomasti. Verot ja muut sosiaaliturvamaksut maksaa työnantaja. Hyvin usein kyse on pitsalähetin tai mainoslehtisten jakajien kaltaisista pikkutöistä. Viime vuonna verottomia töitä tehneitä oli 7,5 miljoonaa. ne ovat usein mukava lisä opiskelijoiden elantoon, muttei pelkästään niillä elä.

    • Risikon malli

      Euron työpaikka on pakko ottaa!

      Saksassa työntekijä voi ahkeroida alimmillaan yhden euron tuntipalkalla.
      Tämä on kaiken lisäksi täysin laillista, sillä kyse on työttömyyskorvauksen lisästä. (Suomessa se lisä on sentään sen 9 e/päivä.)

      Hartz IIV olivat sarja uudistuksia, joilla työttömyysavustus ja sosiaaliavustus lyötiin yhteen. Tarkoitus oli tehostaa Saksan työmarkkinoita, patistaa työttömät töihin ja vähentää byrokratiaa, Risikon malliin?

      Työttömyyskorvaus aleni useimmilta!!!

      Uudistus johti mielenosoitusaaltoon ja Schröderin tappioon vuoden 2005 parlamenttivaaleissa. Mutta Suomessa tästä EI ole pelkoa, koska suomalaiset ovat lampaita jotka eivät osoita mieltään tai protestoi yhtään mistään syystä?

      Työttömyys-sossu korvaus on nyt yksineläjälle 382 euroa. Perheelliset saavat jonkin verran enemmän. Lisäksi voi saada avustusta vuokraan, sähkön ja muihin välttämättömiin menoihin.

      Työttömän kukkaroon tulee pientä tilkettä, jos työvoimatoimisto onnistuu löytämään niin sanotun yhden euron työpaikan. Se on verotonta tuloa, mutta matka tai muita kuluja ei makseta. Maksimityöaika on 30 tuntia viikossa.

      Kuntatöitä

      Yhden euron työpaikat ovat julkishyödyllisissä laitoksissa. Ne ovat usein hyväntekeväisyysjärjestöissä tai kunnallisissa palveluissa kuten puistotöissä, jätehuollossa ja vanhusten palvelutaloissa.

      Tarjottu yhden euron työpaikka on otettava vastaan, muuten voi menettää työkkäri-sossu rahat.

      Viime vuonna euron palkkaa nostaneita oli 150.000

      Yhden euron työpaikan ideana on tarjota työttömälle mahdollisuus saada jalka työmarkkinoiden oven väliin.

      Järjestelmää kritisoivien mielestä tavoitetta ei saavuteta, mutta se leimaa pitkäaikaistyöttömän ”yhden euron työntekijäksi”.

      ^^Risikon mallihan on suoraan kopioitu Saksasta?

      • Persnettoa

        9 e päiväkorvaus ei riitä kattamaan työssäkäynnin kustannuksia.

      • Päivähoitopaikka
        Persnettoa kirjoitti:

        9 e päiväkorvaus ei riitä kattamaan työssäkäynnin kustannuksia.

        Ei tietenkään riitä, mutta eihän se olekaan sen tarkoitus.

        Koko homman tarkoitus on se ettei laiskat työttömät makaile kotona ilmaiseksi siemailemassa punkkua tai olutta, vaan käyvät ns. päivähoidossa.

        Näin ne rikkaat ajattelee.

        Tutkimuksissa on jo osoitettu että yhteisykunnalle tulee paljon kalliimmaksi pistää työttömät työpajoille ja johonkin hommiin, kuin antaa niiden olla, joten mistään säästöstä tässä ei ole kyse.

        Ainoastaan siitä ettei toiset saa makailla työkkäri korvauksella vaan ne on valvovien silmien alla ja nimenomaan heräävät aikaisin aamulla, eivätkä nuku koko päivää.

      • Näin se vain on
        Persnettoa kirjoitti:

        9 e päiväkorvaus ei riitä kattamaan työssäkäynnin kustannuksia.

        "9 e päiväkorvaus ei riitä kattamaan työssäkäynnin kustannuksia."

        Pitää asua jossain helvetin korvessa jotta tuo olisi totta. Esim. Helsingin sisäinen kuukausikortti on reilu neljäkymmentä euroa kuussa. Yhdeksän euroa viideltä päivältä viikossa tekee lähes kaksisataa euroa.

        Pitäisi se joku tolkku olla valehtelussakin. Kaikeinlaisia tekosyitä keksitään ettei vaan tarvitse mitään tehdä. Mielummin maataan sohvalla ja kitataan kaljaa. Mikäs siinä mutta saatte kaljanne ostaa omilla rahoillanne ettekä työssäkäyvien rahoilla.

      • korpisotamies

        Minä asun helvetin korvessa eikä täällä tunneta kuukausikortteja. 14,40 euroa tekee päivässä jos sossun työtoimintaan lähden.

    • Heti voimaan

      No kyllä tässä näitä lisä tienesti mahdollisuuksia kaipailiskin. Ensimmäisekseksi vois pöllii työpaikalta kaikki mitä irti lähtee. Sen jälkeen vois selvitellä työkavereiden mökkien, veneiden ym. sijainnit ja käydä tyhjentämässä ne. Sitten vois huviksee työpaikkakiusata pari lehmää sairaslomalle. Sit kun kyllästyttäis vois takoo jonkun yritykselle tärkeen toimihenkilön sairaseläkkeelle ja potkujen jälkeen siirtyä seuraavaan työpaikkaan.

      • mittatäys

        Joo eiköhän tapeta kaikki.

      • Rehti ja reilu

        Kannatetaan. Näillä palstoilla yleensä kaivataan vanhuksille henkilökohtaisia apulaisia. Ehdotankin että näihin hommiin osoitetaan esim. ex-linnakundeja ja tietenkin kulttuurimme rikastuttajia. Näin saataisiin myös integraatio ja yhteiskuntaan takaisin kuntouttaminen pelaamaan. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

      • Siinähän yritätte
        mittatäys kirjoitti:

        Joo eiköhän tapeta kaikki.

        Paskasakki saa nousta kapinaan, silloin käy kuin vuonna 1918.

      • sissisotamies
        Siinähän yritätte kirjoitti:

        Paskasakki saa nousta kapinaan, silloin käy kuin vuonna 1918.

        Ei tällä kertaa. Nyt toimitaan toisin ja rähinä kytee vuosien ja vuosikymmenten ajan niin että aina silloin tällöin yön pimeydessä paukahtaa ja kas, ketään ei näy kun ruvetaan haravoimaan. Sitten taas ensi yönä toisella paikkakunnalla toisessa kohteessa.

    • Nousukulmassa

      Siitä se Suomi lähtee nousuun, kun ollaan kohta kaikki harjoittelijoina omissa hommissa 9 e päiväkorvauksella.

    • Pyyhkäisen turpaan!

      Lainaus hesarin artikkelista:

      "Hänen mukaansa kyse olisi käytännössä useimmiten avustavista tehtävistä: yrityksen keittiön siistimisestä"

      HAHH HAHAAH HAHHAAAAAAAAAAA

      Menkäähän pyyhkimään laatukansalaisten pöytiä, ihme kun ei per*eitä!

      • Pyllyn pesu hommia

        No itseasiassa nimenomaan per.seiden pyyhkimisestä on kyse koska ne yrittää saada työvoimapulasta kärsivän hoiva-alan vaatimuksia alennettua, jotta kuka tahansa voisi tehdä niitä pask.apotan tyhjennyksia ja vanhusten pyllynpesuja. Siellä niitä hommia riittää vanhustenkodeissa.

      • EY-lakien vastaista

        Yritysten keittiöiden siivous kuuluu tällä hetkellä siivousalan yrityksille. Ei sillä ole merkitystä vaikka kyseessä olisi nyrkkipaja jolla siivouspalveluja ei ole ollut varaa ostaa.

        Suomi on äkkiä EY-tuomioistuimessa jos valtion subventoima työvoima pannaan kilpailemaan yksityisen sektorin kanssa.

    • -30% tykkäritukeen!!

      Kannustinloukuista väitöskirjan tehnyt Rauman sosiaaliturvajohtaja Antti Parpo laatii uudistusta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) pyynnöstä.

      Parpon ehdotuksessa:

      1) työttömille tehtäisiin kotikunnassa osallistumissuunnitelma, jossa määritellään, millaiset työt hänelle sopivat.

      2) Myöhemmin työtön voisi valita sähköisestä tehtäväpankista suunnitelman mukaisia töitä.

      3) Velvoite olisi noin 1–2 tuntia päivässä

      Kyse olisi käytännössä useimmiten avustavista tehtävistä:
      - yrityksen keittiön siistimisestä,
      - vanhustenhoidossa tai kotipalvelussa avustamisesta
      - risusavotasta?!

      Pitäytymällä avustavissa tehtävissä vältettäisiin yksityisten yritysten valitukset siitä, että kunnat vääristävät kilpailua teettämällä halpatyötä.

      Tärkein tavoite on ehkäistä työttömien syrjäytymistä, sillä se koskisi KAIKKIA työttömiä.

      Nyt aktivointitoimet koskevat vain kolmasosaa kaikista yli 300 000 työttömästä, eli 227.000 passiivista työtöntä joutuu risusavottaan?!

      Eikö diplomi-insinöörin tai maisterin määrääminen hoitokotiin tai risusavottaan pikemmin lisää ahdistusta kuin ehkäise syrjäytymistä?

      "Se on asennekysymys. Mutta työtön voi vaikuttaa siihen, mitä tekee", Parpo sanoo. Parpo kiistää, että kyse olisi pakkotyöstä "työtön voi kieltäytyä ja maksaa silloin valinnastaan. Toki tavoitteena on kannustaa työntekoon."

      Kieltäytyminen pienentäisi työttömyystukea esimerkiksi 10–30 prosenttia, osallistuminen taas korottaisi tukea sen 9 e/päivä, jolla ei saa edes bussimatkoja työpaikkaruokia!

    • Joku_Roti

      Hankala kuvitella että sosiaaliturvaa ja työmarkkinatukia koskeva malli voisi mennä läpi, niin ongelmallinen se on. Toisaalta on kaikenmaailman Risikkojen ja Parpojenkin kannalta parempi ettei ihmisiä nöyryytetä ja palkkatyön tekijöiden määrää lähdetä vähentämään tällaisen pakkotyömallin kautta. On nimittäin niinkin että passiivisen aktivoituminen voi tarkoittaa sitä että satunnainen nöyryytetty iskee nöyryyttäjäänsä vastaan vaikkapa järeän käsiaseen avulla. Ei se ole sattumaa että Suomi on vuosikymmeniä ollut rauhallinen lintukoto ilman suurempaa äbäläwäbälää. Nyt oikeistolaisherrat (myös demarien lippossiipi) yrittävät parhaansa mukaan keikuttaa venettä, samaan aikaan kun lapioivat suomalaisten työllä hankittuja verovaroja ulkomaille, muodossa jos toisessakin.

    • mielenvikainen pummi

      Vai haluaa Kokoomus mielenterveyspotilaat työpaikoille sekoilemaan? Ohjaajia tuskin löytyy tarpeeksi kaikille. Yhtä kaaosta siitä tulisi.

      • Näin se menee

        Tuota noin. Ehdotushan siis koskee ainoastaan terveitä koulutettuja kantasuomalaisia (valkoinen, hetero, nuori, yliopisto tai amk-tutkinto). Jos haluaa toimilta välttyä niin kannattaa hommata alkoholi- tai huumeongelma ja vähän äkkiä. Tumma väri ja eksoottinen nimi myös suojaavat toimilta.

    • yrittäjä hki

      Erinomaista! Ainut vika ehdotuksessa on, ettei 1-2 tuntia vielä riitä syrjäytymisen ehkäisyyn, vaan työtä kuuluu tehdä täydet 8 tuntia niin kuin muutkin. Eikä missään yhdistyksissä tai järjestöissä, vaan yrityksissä. Yritysten tehtävä loppujen lopuksi on tehdä maksimivoitto, se käy paljon helpommaksi kun yksinkertaiset ja osaamista vähiten vaativat työt teetetään työttömillä kuntoutumisen ja aktivoitumisen nimissä.

      • SUN DUUNIT MENEE

        AI jaa kun sinne sun duunipaikalles pölähtää 227.000 diplomi-insinööriä ja maisteria, jotka on potkittu pois mm. Nokialta ja muista hyväpalkkasista duuneista, niin kuvitteletko ihan tosissaan että SUN DUUNIS OLISI TURVATTU?!!

        Etkö ymmärrä että siellä on työttömänä paljon suakin KORKEEMIN KOULUTETTUA ja fiksumpaa ihmistä?!

        Sitten sää ootkin se joka pesee niitä pas.kaper.seitä muutaman tunnin päivässä ja tekee sitä risusavottaa vesisateessa ;D

        Tuu sit kirjotteleen tänne miltä se elämä maistuu?

    • HALPAtyömarkkinat

      Työvelvoitteessa näkyy eliitiin epäluottamus pienituloisiin!

      Sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen Tampereen yliopistosta, ei usko, että uudistus auttaisi työttömiä. "Tässä näkyy käsin kosketeltavana eliitin epäluottamus pienituloisiin ja vähempiosaisiin."

      Koistisen mukaan uhkana on halpatyömarkkinoiden luominen.

      Eikä vaan tulevaisuuden uhkana, vaan se on jo tätäpäivää.

      Työpajat teettävät ihan kunnon töitä muutaman euron tuntipalkalla ja kilpailevat oikeuden yritysten kanssa samoista asiakkaista!

      Miten Risikko ja muka "yrittäjien asialla" oleva kokoomus kuvittelevat ettei tälläinen systeemi missä yli 200.000 ilmaistyövoiman lisäys vääristäisi markkinoita ja loisi epäterveen kilpailutilanteen varsinkin pienyrittäjille?

    • ei toimi

      Kortistossa on paljon sellaista porukkaa jota ei haluta minkään yityksen porttien sisäpuolelle.

      Pienillä paikkakunnilla jonkun työttömän pakottaminen 1-2 tunnin hommiin, vaikkapa lakaisemaan katuja, voisi leimata hänet loppuiäkseen jotenkin yksinkertaiseksi, vaikka totuus olisikin toinen.

    • hyvä mulle

      Minä näen myönteistä tässä uudessa aloitteessa! Kauneus on katsojan silmässä. Minulla loppui vakiduunit tuossa vuosia sitten ja on ollut pakko sopeuttaa tulot ja menot palanssiin. Rupuhommia olen tehnyt vuosia ja olen tyytyväinen tulotasooni. Tarkoitti akan ulkoistamista, kylläkin omasta tahdostaan. Käytiin siis pohjanmaan kautta. Hämmästyttävää on että rahaa on enemmän kuin silloin perheellisenä "suurituloisena". Minulle riittää kun tienaa pikkuhilkkuja vaikka 180€ kuussa. Voi olla että lähtötasot on eri tässä tilanteessa. Minulla sopeutus hommat on tehty ajat sitten ja kaikki ylimääräinen on plussaa. Ei sen takia että elämiseen rupurahat menisivät vaan säästöön. Vielä lyhyellä työajalla moinen mukavuus? Ei kiinnosta 8 tunnin päivät, ellei jotain todella mielenkiintoista satu eteen, mitä kyllä epäilen? Taustaa on vielä sen verran että tästä loihiditaan ihmeitä jos tämä menee läpi? Toiselle hyvä toiselle huono?

      • 319.000 työtöntä!!!

        Öö etkö sää nyt tajua että kuka muka tarjoaa sulle OIKEITA TÖITÄ josta pitää maksaa PALKKAA, kun ne saa työntekijötä ILMAISEKSI?!!

        Risikko(kok) määrää viimeistään 1.1.2014 yli 300.000 työtöntä ORJAtöihin!

        EI kenellekään riitä mitään palkallisia töitä, kun on jo vaikeaa keksiä töitä näille 300.000 ihmiselle!!!

        Tällähetkellä työttömiä on 319.000. Voi vaan kuvitella paljonko työttömiä tulee lisää kun nämä työttömät tekevät ilmaiseksi, nyt töissä olevien työt?!

      • hyvä mulle
        319.000 työtöntä!!! kirjoitti:

        Joo, kyllä mullakin alkoi raksuttaa että sittenhän firmat potkii loputkin työntekijät pois ja me kaikki ollaan valtion miehinä 9€ päiväpalkalla. Verotulot pienenee entisestään ja yritykset käärii muhkeat voitot kun palkanmaksu on ulkoistettu yhteiskunnalle? Ei välttämättä toimiva ajatus. Tietenkin jos tämä homma on vapaaehtoista, että jota kiinnostaa, niin saa extraa. Aina niitäkin löytyy. Minulla on takavuosilta yrittäjä henkistä toimintaa ja se olisi aika mukavaa jos pääsisi työttömyysturvalla ja ylläpitokorvauksella totuttamaan itseään. Kaupunkiin on ennestään hyvät välit ja varmasti onnistuis sumplia asiat oikein päin. Mulla siis oma lehmä ojassa. Näkisin niin, että jos olisi valinnan vapaus, niin tämä voisi olla ihan toteuttamisen arvoinen ajatus. Väkipakolla "orjatöihin", niin se ei aiheuta muuta kuin vastareaktion.

    • Vaan 286 e/kk käteen

      Osallistava sosiaali"turva" koskee ihan KAIKKIA!

      Risikko just sanoi eduskunnan täysistunnossa että tämä koskee ihan kaikkia työikäisiä jolla ei ole työtä, niin työkykyisiä kuin työkyvyttömiä, jopa vammaisia ja muita osa-työkykyisiä eli EI se mielenterveys ongelmiin vetoaminen mitään auta!!!

      Aktiivisuudesta maksetaan enemmän kuin passiivisuudesta, sanoo Rauman nykyinen sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo yhdessä THL:n kanssa.

      Mikäli sosiaaliturvalla elävä kieltäytyy osallistumisesta, toimeentuloturvaa leikataan.

      Leikkauksen suuruus on 20 - 30 %

      Esimerkiksi noin 700 (brutto)euron työmarkkinatuesta se voisi tarkoittaa noin 140 - 210 euroa kuukaudessa. 700 - 210 = 490 x 20% (98e) > 392e/kk käteen!

      Toimeentulotuki ei myöskään korvaisi leikkausta, koska leikkaus kohdentuu myös toimeentulotukeen, mikäli toimeentulotuki olisi henkilön ensisijainen etuus.
      Eli myös sossun tuesta leikataan, jollei suostu menemään risusavottaan.

      Nimenomaan kyse on siitä että nyt jo on mahdollista leikata sossutuesta se -40%, niin sitä aletaan HETI noudattaa kun putoaa tttuelle ja tttukea leikattaisiin joka kuukausi niin kauan että suostut menemään risusavottaan, peseen pas,ka peppuja tai pyyhiin jonkun muun keittiön pöytää muutaman tunnin joka päivä!

      Työkkärituesta leikataan -30% mutta ttuesta se -40% koska sehän on nyt jo laissa mahdollista. Ei ne sitä pienennä -30%.

      Eli tttukea saa vaan 286 e/kk käteen!

      • sdhtyik

        Ei tunnu missään. Olin 10 vuotta työttömänä ilman minkäänlaista korvausta.

      • Mistä ruokaa?!
        sdhtyik kirjoitti:

        Ei tunnu missään. Olin 10 vuotta työttömänä ilman minkäänlaista korvausta.

        No millä sää elit? Kaikilla ei oo SugarDaddyä elättäjinä ;)

      • sdhtyik
        Mistä ruokaa?! kirjoitti:

        No millä sää elit? Kaikilla ei oo SugarDaddyä elättäjinä ;)

        Siipiveikkona elelin ja ei ole minkäänlaista daddyä, siis vanhempia ollu enää vuoskymmeniin. Silleen sen menee, että ota mitä saat ja mistä saat, ryyppäämään ja tupakoimaan ei tietenkään ole silloin mitään mahdollisuuksia, pysyypähän terveempänäkin. En siltikään työllistynyt vaikka sanotaan, että kun pannaan tuet poikki niin ihmiset työllistyy.

      • piipää..

        Ok tulen siis skitsofreenikkoja epäilemään kanssatyöntekijöitäni ja raportoimaan pomolle alieneiden hyökkäyksistä päivittäin. Tätähän he haluavat. Taitavat olla alieneita itsekin. Invaasio on jo menossa, Et ole missään turvassa!

    • From hell sinki

      Tais tulla ja samalla myös mennä. Ei nykyisen kaltaista työttömien armeijaa yksinkertaisesti saa survottua osallistumaan. Ja kuka niitä kaikkia valvois?

      Ai niin mutta tässähän onkin tarkoitus säästää. Unohdin tämän hetken SUOMEN pää sloganin SÄÄSTÄMISEN. Siis kun suuri osa näistä työttömistä ja pitkäaikaistyöttömistä on jo monin osin kykenetömiä osallistumaan ja täten jäävät osallistumatta niin heille ei tarvitse MAKSAA paljon mitään. Heureka.
      Mitään kansantaloudellista hyötyähän näistä 9 eurolaisista ei ole vaikka tekevinään jotain ovatkin ja pääidea onkin säästö.

      • ihmisyysmies

        Tavoitteena on pitää kokonaiskustannukset samana. Eli tässä tulee kahden kerroksen työttömät, on tarkoituskin että osa tippuu kerjäläisosastoon ja osa tekee firmoille ja virastoille työtä melkein ilmaiseksi. Kysymys on vain siitä että sietääkö ne tiputettavat sen hiljaa itsekseen vai tuleeko liikaa sanomista jos ja kun tulee ruumiita.

    • poaåpsoåp

      Itse olen töissä ja opiskelen samaan aikaan yliopistossa. Töitä olen tehnyt vaikka minkälaisia välillä saaden vain vähän yli palkkaa sen, mitä olisin kotona maatessani saanut. Vapaa-aikaa minulla on erittäin vähän , aika menee sekä koulutöiden parissa, että töissä. Siitä huolimatta, en koe mitään katkeruutta niitä kohtaan, jotka kotonaan ovat eivätkä ole töissä ja olen erittäin paljon vastaan näitä Risikkoja ja muita kyykyttäjiä. Miksi suomalaiset antavat aina itseään poljettavan ja eivät ikinä lähde mielenosoituksiin vaan jupisevat netissä..
      Suunta, mihin olemme menossa kaikkien näiden on kertakaikkisesti huolestuttava. Suunta ei vaihdu sillä, että ihmisiä kyykytetään lisää samalla, kun jotkut elävät pääomatuillaan elellen mukavasti pistämättä tikkua ristiin. Olemme yhteiskunta ja yhteiskunta ei toimi niin, että osaa kyykytetään ja toiset leveilevät. Johonkin pisteeseen kyllä, mutta kuinka pitkälle. Yhteiskunnan ilmapiiri kiristyy kokoajan. Jotkut vaan tuppaavat rahankiilto silmissään unohtamaan asian. En yhtään ihmettele, miksi jotkut katkeroituvat.

    • pöljät.

      tämähän on ikivanha sdp-n tarja filatofin käyttöön laittama juttu. miks siitä nyt metakoidaan jotenkin muka uutena asiana
      ORJATYÖLAILLE ON RISIKKO ANTANUT VAIN HEMPEÄN NIMEN OSALLISTUVA SOSIAALITURVA.

      • ryssänhelvetin omist

        No kun tähän saakka on ollut niin että välillä joutuu ilmaishommiin ja joillekin on tuomittu Vanhasen ikikarenssi jos ei onnistu, joillekin huono-onnisille on langennut monen vuoden ilmaistyöputki mutta se suuri enemmistö on päässyt sillä että 3 kuukautta kurssia, vuosi vapaata, puoli vuotta ilmaistyötä ja puoli vapaata jne. Nyt sitten tulee että jokainen joutuu painamaan ilmaisduunia vuodesta toiseen ja ne joita ei saada sijoitettua mihinkään, kaikkia varten rahat ei riitä, joutuvat siihen ikikarenssiin ála Katainen&Risikko&Urpilainen&kumppanit. Ennen joutui vain pitkäaikaistyöttömät ja nuoret, nyt kaikki ja heti. Karenssit oli 1 kk, 2 tai 3 tai välillä ikuinen joka poistui ja nyt tulee ikuinen joka koskee kaikkia jotka eivät voi tai pääse ilmaistöihin.

    • turvallisuus

      Entäpä turvallisuus? Työpaikallasi työkkärin 2 tunnin hommissa oleva uusi työkaveri pyytää sinulta kyytiä kun huomaa, että olet autolla. Olet saanut kuulla, että kaveri on ollut vuosia vankilassa väkivaltarikoksista. Tarjoatko kyydin ja juttelet mukavia niin kuin ei mitään, siis tutustut häneen normaalisti. Vai käykö mielessäsi, että jos tutustut tyyppiin niin hän saattaa jostain syystä seistä ovellasi joku päivä ja haluaa tehdä lisää tuttavuutta.

      • Työturvallisuus?

        Entä työturvallisuus? Työpajoilla olijathan eivät ole työsuhteessa eli niille ei tarvitse ottaa mitään vakuutusta. Mitäs sitten tehdään kun sattuu joku vahinko? Kuka maksaa?

    • Karski työtön

      Alkaa tulla rumihia, jos toteutuu.

    • alan rosvoksi.

      eihän tällä spurguja ja rikollisia oikealle tielle haluta yrittääkkään, kyllä orjuuttajamme sen tietävät. tällä pakotetaan vain kunnonkansalaiset laittomasti palkattomaan työhön.

    • Tttuki ei riitä

      Eikös tämä vaan lisää pimeetä työtä koska ne jotka saavat vain 286 e/kk käteen, eivät tietenkään elä sillä jolloin etsivät tuottavampia tapoja tulla toimeen?

      Kannattaa muistaa että toimeentulotuella elävä joutuu menemään kunnan pakkotöihin sillä pelkällä toimeentulotuella. Ne ei saa edes sitä työkkäriläisten saamaa 700 e brutto 9 e/päivä korvausta!?

      Toimeentulotuella elävät pysyvät juuri ja juuri hengissä kotona, kun ei tarvitse ostaa vaatteita, eikä meikkejä eikä käydä kampaajalla eikä ostaa ruokaa ravintolasta eikä maksaa matkakuluja eikä muutakaan mitä töissäkäyvät joutuvat.

      Muttei sillä toimeentulotuella millään matkusteta työmatkoja, ostella pari kertaa päivässä kaffeet ja pullat sekä lounas ja päivällinen.

    • Kaikki kestää

      Velvoittava sosiaaliturpaanveto voisi alkaa pikkuhiljaa olla uusi termi tälle ilmiölle. Voisimme vaikka järjestää työssäoleville stressinpurkupäiviä, jolloin saisi käydä juuttisäkkiin sullottuja työttömiä potkimassa. Jokaisen työttömän pitää tulla joka päivä tunniksi tai pariksi potkusäkkiin palloksi. Kyllä näin saadaan työllisten mielenterveystilastot kaunistumaan, eikös niin Risikko?

    • Kannustinloukku

      Hyvä että alkaa saada halpaa työvoimaa kotiin. Mikä olisikaan hauskempaa kuin parilla eurolla söpö typy tulis pylläilemään "french maid" asussa ja pitänään kodin siistinä.

      • työn antaja

        Minne työkohteita voi ilmoittaa? Olisi autonpesua ja pihan haravointia tarjolla?

      • 30 e/h
        työn antaja kirjoitti:

        Minne työkohteita voi ilmoittaa? Olisi autonpesua ja pihan haravointia tarjolla?

        No vaikka mulle, se tekee sitten 30euroa/h en ole halpamies ja laskun maksaa teettäjä
        tilauksia varttuessa.

      • Putsataan paikat

        Miten olisi kovien huumeiden ongelmakäyttäjä? Tai p*skat housuissa oleva viisikymppinen alkoholisti? Entä liuta hevoskauppiaita talossasi "pylläilemässä"? Tulisi viimeisessä ainakin paikat putsattua. Joku voi myös vetää herneen nenään ja sen jälkeen saatkin lämmitellä talosi savuavassa rauniossa. Vahinkoja näet sattuu.

      • Nistit & mummot? :o
        Putsataan paikat kirjoitti:

        Miten olisi kovien huumeiden ongelmakäyttäjä? Tai p*skat housuissa oleva viisikymppinen alkoholisti? Entä liuta hevoskauppiaita talossasi "pylläilemässä"? Tulisi viimeisessä ainakin paikat putsattua. Joku voi myös vetää herneen nenään ja sen jälkeen saatkin lämmitellä talosi savuavassa rauniossa. Vahinkoja näet sattuu.

        Tämä minullekin tuli mieleen. Haluaako Risikko tosiaan oman mummonsa "avustajaksi" jonkun nistin?

        Risikko on varmaankin katsonut Pussikaljaa elokuvan tai Ylen Sivuraiteilla tv-sarjan ja päättänyt että nyt noi sossupummit duuniin keinolla millä hyvänsä. Mutta siinä saattaa käydä kuten Pussikalja tyyppien yläkerran mummolle? :/

        Itse henk.koht en todellakaan halua tuollaista porukkaa omien läheisteni lähelle!

      • Tilaa oma ORJA!!!
        30 e/h kirjoitti:

        No vaikka mulle, se tekee sitten 30euroa/h en ole halpamies ja laskun maksaa teettäjä
        tilauksia varttuessa.

        No EI sulta kukaan noin kalliilla osta, kun ORJAtyöläisen saa puoli-ilmaiseksi TYÖPAJAlta nyt jo!!!

        "Tyäpajan työtehtävistä laskutetaan hinnaston mukaan tai tuntiveloituksella, 11,00 €/tunti/hlö/ alv 24 % sekä mahdollinen kilometrikorvaus."

        Tottakai työpajayrittäjä voi myydä työntekijöitä halvalla koska NIILLE EI TARVITSE MAKSAA PALKKAA!!!

    • puolityöläinen

      Voisko joku vielä määrittää sossupummin. Minä en ainakaan tässä työllistymis- ja taloustilanteessa siihen pysty.

      Hallitus sössii itse täysin työllistämispolitiikkansa, jonka jälkeen lähtee kiristämään niitä jotka jo joutuvat alentumaan hakemaan sosiaaliturvaa. Eli nöyryytetään vielä lisää...

      Eiköhän Suomessakin kansan olisi jo aika lähteä barrikadeille.

    • znhfkjbcjzbjzxh

      Kuinkahan moni täällä itkijöistä tekee oikeasti pimeitä ja harmaita duuneja, ja nyt pelkäävät niitten afääriensä puolesta.

      • mieti ite

        No hei. Kukapa ei tekisi pimeesti töitä, jos nipasti pystyt elättämään itsesi sossuturvalla tai muilla tuilla. Ruokavero nousee nousemistaan. Suomessa jo 20 % kalliimpi ruoka kuin muualla!!!!

        Itse tiedän lähipiiristä kaksi jotka on vakkarina ja saa taksan pimeenä, muuten ei yrittäjä voi työllistää ja pikkufirma kaatuu. Kyllä se suurin ongelmapesäke on meillä hallitus, ei kansa.

    • Mukaan vaan

      Jos osallistuva sosiaaliturva toteutuu niin mailapojalle olisi käyttöä, kiinnostaako ketään? Sivistymättömille kerrottakoon, että kyseessä on urheilulaji nimelta golf. Caddien tehtävässä saa nauttia raittiista ulkoilmasta ja hyvästä sivistyneestä seurasta.

    • Tuntipalkka alle 5 e

      Viron minimipalkka on tällä hetkellä 320 euroa kuussa eli alle 2 e/tunti!!!

      Viron työnantaja- ja työntekijäliitot ovat sopineet, että minimipalkkaa nostetaan kahden vuoden aikana 70 eurolla. Osapuolet sanovat yhteisessä lausunnossaan olevansa realisteja: "Virossa sen kummemmin työnantajat kuin työtekijätkään eivät todellakaan ui rahassa. Kun teemme sopimuksen niissä rajoissa, jotka yhteiskuntamme elintaso tänään sallii, annamme työntekijälle signaalin, että häntä arvostetaan."

      Kataisen kaipaama globaalittyömarkkinat aiheuttivat sen että KAIKILLA ON YHTÄ HUONO PALKKA!

      Suomalaiset EIVÄT HYÖTYNEET EU.n vapaasta liikkumisesta, koska kuka suomalainen haluaa mennä Viroon tai Saksaan tekemään duunia muutaman euron tuntipalkalla?!

      Suomalaiset työntekijät päin vastoin KÄRSIVÄT siitä että nyt tämän avoimen liikkuvuuden ansiosta kuka tahansa voi tulla tänne tekemään töitä. Niille Suomen maksamat palkat ovat huipputasoa ja ne suostuu tekemään mielellään duunia n. 7 euron palkalla.

      Käytännössä tämä Risikon ja kokoomuksen "osallistava sosiaaliturva" tekee sen että suomalaisen työtä myydään muutaman euron hintaan!

      Työpajalaisethan nyt jo joutuvat tekemään työtä pelkällä työttömyysturvalla
      eli heidän tuntipalkkansa on enintään 5,90 butto eli tuosta menee vielä verot.

      Ei siitä paljoo enempää jää kun eestiläisillekään!

      Suomessahan EI ole MINIMI PALKKAA eli jollei alalla ole työehtosopimusta, työntekijälle voi maksaa ihan kuinka pientä palkkaa tahansa, jos vaan joku suostuu sillä palkalla töitä tekemään!

      • 3 euron tuntipalkka!

        Pahinta on että ne jotka ovat pelkällä toimeentulotuella, joutuvat töihin sillä eli heidän tuntipalkkansa on vieläkin pienempi!

        477 e/kk päiväpalkka 22,18 e/pv eli 7 tunnin työllä tuntipalkka on 3,10e/tunti!

        Heidän tuntipalkkansa vastaa eestiläisten tuntipalkkaa?

    • Työturvallisuus?!

      >> Työnantajalla ei ole mitään velvollisuuksia työtöntä kohtaan, ei edes hanki työkenkiä eikä työvaatteita vaan pitää työttömän omissa vanhoissa vetimissä päästellä ja tämä on nähty kuntouttavassa työtoimimassa jo.

    • sdgfsdgsrgdrgf

      Erinomainen asia, laiskat paskiaiset talkoohommiin

      • Nokialaisetko?

        Tarkotat kaikki Nokialta irtisanottuja diplomi-insinöörejä ja korkeesti koulutettuja maistereita?

        Diplomi-insinöörien työttömyys on vuodessa noussut merkittävästi.
        Tekniikan Akateemisten TEK:n mukaan työttömyysaste oli lähes 5%!

      • Työttömiä DI 47,5%
        Nokialaisetko? kirjoitti:

        Tarkotat kaikki Nokialta irtisanottuja diplomi-insinöörejä ja korkeesti koulutettuja maistereita?

        Diplomi-insinöörien työttömyys on vuodessa noussut merkittävästi.
        Tekniikan Akateemisten TEK:n mukaan työttömyysaste oli lähes 5%!

        Koko Suomessa työttömien diplomi-insinöörien absoluuttinen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuodessa, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla määrä on kasvanut 47,5 prosenttia.

    • natsimallia.

      missä eu- siinä ongelma.

    • Muutenhyvämutta

      Mitäköhän työtä se olisi? Jonkun Nallen farmilla pykertämistä? Laatu tulee varmasti olemaan hyvää...

    • koiranvirka

      Tarkoituksena on saada jokaiselle virkamiehelle avustaja, joka tekee virkamiehen työt.

    • 20+1

      Jos kerta töitä on jokaiselle tarjolla, niin sitten pitää tempputyöllistämisen sijasta allekirjoittaa pysyvä työsopimus!

    • Vääristää kilpailua!

      Hällströmin mielestä työttömillekin pitää tarjota mielekästä hommaa.

      – Ei siinä ole mieltä, että on joku halli, jossa työttömät vuolevat puukauhoja saadakseen työttömyyskorvauksen. Ei siinä minun mielestäni ole mitään järkeä, Hällström sanoo.

      Paltamon työllistettyjen työttömien luottamusmies Kari Hällström puolestaan pelkää, ettei sellaisia töitä tahdo löytyä, joista maksettaisiin myös palkkaa.

      Ja sosiaaliturvalla töiden tekeminen ja mahdollinen kilpailun vääristäminen voi herättää myös närää. Näin on käynyt Paltamossakin.

      Kari Hällströmin mielestä Paltamon kokeilusta opiksi voisi ottaa sen, että yrittäjyyttä pitäisi tukea vielä enemmän. Paltamossakin olisi pitänyt hänen mielestään olla hankkeen alusta saakka jonkinlainen yrityshautomo.

      – Täällä olisi ollut ideaalinen tilanne löytää kavereita perustettavaan yritykseen. Ja täällä voisi kaikessa rauhassa kokeilla, että toimisiko se, Hällström kuvailee.

      Hän itse onkin perustamassa työvoimatalossa muodostuneen ryhmän kanssa osuuskuntaa, jonka nimissä työnteko jatkuu, kun työllisyyskokeilu päättyy vuoden lopussa.

      • yrittäminen on pop

        Tuo on hyvä idea, että työllistämisprojektin aikana pyrittäisiin kokoamaan pystyvimpiä yhteen yrityksen perustamista varten. Tuollaista pitäisi vaatia jokaiselta työllisyysprojektilta. Tuossa on todellista konkretiaa, toisin kuin noissa Kokoomuksen ja Risikon haahuiluissa. Osaaminen ja luovuus saatava käyttöön, sillä tavalla niitä työpaikkoja ja verotuloja syntyy.

    • parasmuutos!! hyvä!

      VIHDOINKIN. Paras päätös vuosikausiin. Syrjäytyneet tekemään jotain ja tervehtymään ja lopulta töihin maksamaan veroja.

      Metrossa näitä on saanut pelätä jo vuosia, silmät pyörii, äkkiliikkeitä ja soperrusta...pelottaa. Käyvät kerran kukaudessa TE-keskuksessa ilmoitautumassa ja tämän jälkeen nopeasti takaisin peiton alle kotiin. Työnhaku on tästä kaukana.

      • poliittista peliä

        "Metrossa näitä on saanut pelätä jo vuosia, silmät pyörii, äkkiliikkeitä ja soperrusta...pelottaa."

        Montako heistä olet valmis ottamaan työpaikallesi tai asuinympäristöösi puuhailemaan? Sitähän tämä käytännössä tarkoittaa.

      • Örveltäjät keittiös
        poliittista peliä kirjoitti:

        "Metrossa näitä on saanut pelätä jo vuosia, silmät pyörii, äkkiliikkeitä ja soperrusta...pelottaa."

        Montako heistä olet valmis ottamaan työpaikallesi tai asuinympäristöösi puuhailemaan? Sitähän tämä käytännössä tarkoittaa.

        Nythän ne samat "örveltäjät" matkustavat siellä rakkaassa metrossasi JOKA PÄIVÄ sinne työpaikallesi pyyhkimään sitä keittiön pöytää.

        Uskallatko enää kahvitella työpaikkasi keittiössä?

    • Pennien pyöritystä

      HEHEHEHEH!! Miljardit valuvat veroparatiiseihin ja täällä puuhastellaan köyhiä kerämään käpyjä ym nerokasta.

      Eikös nämä urpot tajua että tälläinen pennien pyörittely ja köyhien pompottaminen on vain show,katsokaa tänne! Älkää tuonne,missä asiat oikeasti tapahtuu!

      • 1.100.000.000 e!

        Niin ja puhumattakaan niistä kehitysapurahoista joita LAHJOITETAAN suomalaisten rahoista JOKA VUOSI 1,1 MILJARDIA euroa!!!

        Siis 1.100.000.000 e!

        Tämän takia Suomi joutuu ottamaan LISÄÄ VELKAA 9 miljardia, jotta Käteinen/Urpilainen/HeidiHautala voivat ANTAA ne muille maille!!!

        Tällä rahalla saataisiin Suomeen KANSALAISPALKKA!

        Kumman itse valitsisitte, antaa tuon järkyttävän ison summan suomalaisille vanhuksille, lapsille, sairaille, köyhille ja muille apua tarvitseville, vai lähettää Afrikkaan jossa heimopäälliköt ostavat itselleen Toyota Landcruisereita?!

    • YksinäinenPoikamies

      Jos tarvitaan osallistuvaa sosiaaliturvaa niin voisin ottaa vastaan jonkun hyvännäköisen vosun seksityötä sovittuina aikoina. Työhön voidaan yhdistää mm. asunnon siivousta, pyykinpesua jne.

      • SEKSITYÖpaja?!

        No itseasiassa, koska seksityö on ihan laillista työtä Suomessa, niin työttömät saattavat joutua SEKSITYÖpajoille?!

        Mikä estää sinua perustamasta seksityöpajan jonne saat uutta fressiä ILMAISTA "lihaa" puolenvuoden välein?

        Siellä voi myydä kaikkia laillisia seksialan palveluita mm. vaahtovartalohierontaa, jossa työpajalaiset omalla vaahdotetulla alastomalla vartalollaan hierovat asiakkaitasi.

    • Saat vaan 280e/kk!!!

      >> Olen neljän lapsen työtön yksinhuoltaja. Nyt kun suunnitellaan noita työttömien uusia juttuja eli pitäis mennä 1-2 tuntia päivässä jonnekin, niin miten se käytännössä esim. kohdallani toteutuu?

      Nyt hoidan kotona lapset. Minulla ei ole autoa eikä yleiset kulje näin syrjässä. Mistä saan lapsille hoitopaikat? Miten ne sinne kuljetan? Miten itse kuljen ns.töihin? Jos yhteiskunta ottaa huomioon nämä kulut niin hyöty mitä se saa jää kyllä isolle miinukselle kohdallani.

      • KIERO JUONI!!!

        Siks ne ENSIN ottaa POIS työttömänä olevan oikeuden päivähoitoon ettei voi laittaa niitä lapsia päivähoitoon ja mennä sinne työpajalle.

        Sitten ne pakottaa sut kuitenkin meneen jonnekin, vaikka tietää ettei sun lapsille edes ole sitä päivähoitopaikkaa!

        Ne tekee tilanteen täysin TAHALLAAN sellaiseksi ettei millään voi käytännössä noudattaa ihan mielivaltaisia työkkärin käskyjä, jollon ne sanoo "voivoi nyt sit leikataan sulta sun tukes".

        Eihän tässä ole muuta tarkoitusta kun ettei niiden tarvi MAKSAA ns. "sossupummeille".

        Luuletko tosiaan että ne oikeasti haluais jotain köyhiä niitten työpaikoille edes pyyhkiin jotain keittiön pöytää?!

    • Kannustu työtön

      Katainen kertoi Ylen Ykkösaamussa että "Valtakunnallinen Työttömien yhdistyksen puheenjohtaja (kuka?) oli ilahtunut Risikon ehdotuksesta että sosiaaliturvaan tulee tälläinen osallistava tekee jotakin päivän tai kaksi viikossa niin se olisi kannustavapaa kun se ettei tee mitään."

      Katainen: "meidän pitää välittää kaikista ihmisistä, siitähän tässä on kysymys, kannustetaan olemaan aktiivinen, se ei ole keneltäkään pois että ihminen kannustuu tekemään jotakin, se on meille kaikille lisää."

      Työtön kannustu, Katainen käskee.

      Eli Kataisen mallissa työttömän pitää mennä pariksi päiväksi viikossa tekemään jotain "kannustavaa" risusavottaa?

      • Sossutätin puhetta

        Eikö kokoomuksen ideologia nimenomaan korosta yksilön omaa panosta hyvinvointinsa eteen. Eli että sitä "välittämistä" ei tyrkytetä vaan annetaan ihmisen tulla toimeen kuten parhaaksi katsovat.

        Mm. maksuton koulutus, lähes ilmainen terveydenhuolto sekä lapsinlisät kuuluvat jokaiselle riippumatta siitä millaisissa sosiaalisissa verkostoissa tämä viihtyy. Pitäisikö kotitalousvähennyksen käyttäjät velvoittaa keittämään kahvit ja jutteleen mukavia remppaukoille?

    • Tajuttomuuspilleri

      Työttömän passiivisuus ei johtu laiskuudesta vaan siitä, että raha ei riitä kovin aktiiviseen elämään. Työttömän elämä muodostuu sykelistä joiden pituus on neljä viikkoa. Kun saat työttömyyspäivärahan niin sen on riitettävä neljälle seuraavalle viikolle. Säästäminen auttaa, mutta se tarkoittaa passiivista kotona istumista ja odottamista että aika menisi eteenpäin eikä rahaa kuluisi.

      Jos olisi olemassa pilleri jolla saisi tajun kankaalle kahdeksi viikoksi niin se auttaisi paljon, silloin rahan tarvitsisi riittää vain kahdelle viikolle.

    • Entäs lapsiperheet?

      Mitenkäs työttömät perheet joilta ollaan viemässä päivähoitopaikat pois? Pitääkö molempien vanhempien käydä osallistavassa orjatyössä, hoitaa lapset ja hakea oikeita töitäkin jossain välissä?

      • ihan kaikki

        Siis ehdotushan koski kaikkia tukea saavia, myös eläkeläisiä, sairaita ja vammaisia. 99 vuotias mummo joutuu tekemään "kannustavaa" työtä 2 kertaa viikossa pitääkseen eläkkeensä. Kaikki tekee työtä, lapsia ei saa hankkia tai ehkä ne lapsetkin pistetään samoihin orjatöihin vauvasta asti. Kaikki töihin!

    • Saa nähdä

      Eipä taida tulla siitä mitään. Se paltamon kokeilu oli suuri pettymys ja kävi kalliiksi jo niinkin pienessä mittakaavassa. Ei sellainen järjestelmä toimi ilman palkattua työvoimaa ja mitä se maksaisikaan suomen mittakaavassa.
      Kokeilun budjetista 1% tuottoa. Eli 19 800.000 miljoonaa meni nätisti sanotuna..no olkoon sanomatta. Melekonen pisnes siis.
      Mutta oli kai siinä rahassa mittaamattomia "terveysvaikutuksia" työttömän arkeen, kai.

      • ei huumeille

      • Saa nähdä

    • Voit ITSE syrjäytyä!

      "Paneelikeskustelussa isohkon kaupungin johtaja valitti, ettei huvita maksaa veroja, jos rahaa käytetään siihen, että joku seilaa huvikseen työttömyyden, opiskelun ja työnteon välillä"?! (Kuka?)

      Telkkarissa pyörinyt Sivuraiteilla-sarja syrjäytyneistä nuorista on kirvoittanut tuttavapiirissä kipakkaa kommenttia. "Sossurahat pois lusmuilta, menisivät töihin."

      "Kolmekymppisenä elin peruspäivärahalla, asumistuella ja toimeentulotuella. Ei ammattia, ei töitä. Vähän sama meininki kuin telkkarin syrjäytyneillä siis", kertoo psykologian ja filosofian opettaja. "Mielessä on käynyt usein, kuinka pienestä on voinut olla kiinni, kummalla puolen aitaa olen."

    • Työttömien Järjestö?

      >> meitä työttömiä on jo niin paljon, että joukkovoimalla saamme aikaan muutoksia

      • sabotaasikenraali

        Kyllä ne voi siellä risusavotassa hakata nauloja puihin ja tukkia ojia, virittää ansoja teille jos uskaltavat. Vaikuttaa enemmän kuin sata ry:tä.

      • Kapot vahtii?
        sabotaasikenraali kirjoitti:

        Kyllä ne voi siellä risusavotassa hakata nauloja puihin ja tukkia ojia, virittää ansoja teille jos uskaltavat. Vaikuttaa enemmän kuin sata ry:tä.

        Mistäs kukaan tietää onko ollu siä risusavotassa vai ei? Tuleeks sinne joku Kapo?

      • savottatyömies
        Kapot vahtii? kirjoitti:

        Mistäs kukaan tietää onko ollu siä risusavotassa vai ei? Tuleeks sinne joku Kapo?

        Tulee. Kerran tai kaksi kertaa viikossa käy tsekkaamassa onko risut kerätty ja onko savottaväki paikalla.

    • Ympäriämpäri

      Itse ajattelin mennä töihin ympärikännissä, vaikka en juuri viinaa juo. Siinähän venähtää sossuohjaajan naama. Kyseessä ei liene edes mikään rikos, joten odotan jo innolla ensimmäistä "työpäivää".

      • humalisto

        Eihän se rikos ole. Siitä tulee potkut ja karenssi.

    • 3h työmatka + 1h työ

      >> "Työttömälle velvollisuus lähteä töihin miltei 200 kilometrin päähän"
      Tämän lain tarkoitushan lienee juuri ympäristön saastuttaminen. Suurin vaikutus tällä pykälällä on juuri haja-asutusalueilla asuville kuntakustuksen uhreille. Tällä uudistuksella viedään pienituloisten työllistyvien palkasta lähes kaikki poltoaineveroina edelleen "Kreikkapaketteihin" yms.> Kaikki työttömät entiset Nokian insinöörit 200 km:n päähän pendolinolla risusavottaan joka päivä, ihan hyvä idea!!!

      • Hesasta Tampereelle?

        >> Tämän päivän Hesarissa työstä kieltäytymiseen oikeuttavan matkan pituudesta. Artikkelin perusteella sain sellaisen käsityksen, että vain junassa tai bussissa vietetty aika otetaan huomioon, ei siis rautatieasemalle menemiseen kuluvaa aikaa eikä myöskään mahdollista odotusaikaa. Eli esimerkiksi työmatka voi alkaa kello 5.30, juna lähteä kello 5.45 ja olla perillä 7.15 työn alkaessa kello 8.00. Toivon todella, että lakiluonnosta korjataan niin, että esim. töiden alkaessa kello 8.00 ei matka kotoa voi alkaa ennen kello 6.30.

        Hesarin mukaan esimerkiksi Helsingissä asuvien on otettava töitä vastaan Tampereelta ja toisinpäin, lipun maksaessa 528,26 €/kk..

      • ihmisyysmies
        Hesasta Tampereelle? kirjoitti:

        Taidat olla oikeassa. Kokonaiskustannukset pyritään pitämään entisellään, toiset saa lisää ja toisilta otetaan pois. Tulee kahden tai useamman kerroksen työttömät.

    • Riippuu PALKASTA!

      >> Työttömät ihmettelee uutta säädöstä jossa työssäkäyntialuetta laajennetaan nykyisestä 80 kilometristä 1.5h tuntiin julkisilla. Eihän tässä mitään ihmeellistä ole, minun töissä muutama esimies tulee töihin ajallisesti vieläkin kauempaa, yksi ajaa Merimaskusta ja toinen Turusta koska eivät halua muuttaa Hesaan

    • Heinän Tekoa

      1. Määrittelemme palkan, joka mahdollista elämisen _ILMAN_ yhteiskunnan tukea

      2. Montako velvoitetyötuntia saadaan tänäisistä työttömän korvauksista?

    • JonesHenry
    • Ent. poliitikko

      totta kai tulee kun ette ole äänestäneet päättäjiin
      sellaisia jotka ajattelisivat tavallisen suomalaisen
      parasta.
      Nyt te olette antaneet muunlaiselle politiikalle
      mahdollisuuden kun olette jättäneet äänestämättä.

    • ei hävittävää

      Masentuneet itsetuhoiset alkoholistit pakkotöihin, mikä vois mennä pieleen?
      Miten vaikka ihan kaikki?
      Kustannuksia tulee ja oikeuslaitos ja vankilat jumittuu.

      Moni miettii nytkin tappaisko ittensä vai hankkisiko menolipun vankilaan, orjatyö vs. nälkäkuolema on toki lisävaihtoehtoja.

      • 100% LEIKKAUS tukeen

        Nokian irtisanotut diplomi-insinöörit jonkun toisen yrityksen keittiön pöytää pyyhkimään?

        Eikö diplomi-insinöörin tai maisterin määrääminen hoitokotiin pikemmin lisää ahdistusta kuin ehkäise syrjäytymistä?

        "Minusta se on asennekysymys. Mutta työtön voi vaikuttaa siihen, mitä tekee", Antti Parpo sanoo. Hän kiistää, että kyse olisi pakkotyöstä.

        "Ymmärrän sellaisen kritiikin kyllä. Mutta työtön voi myös kieltäytyä ja maksaa silloin valinnastaan. Toki tavoitteena on kannustaa työntekoon."

        Kieltäytyminen pienentäisi työttömyystukea esimerkiksi 10–30 prosenttia, osallistuminen taas korottaisi tukea.

        Nykylain mukaanhan YKSI KIELTÄYTYMINEN LEIKKAA 100% työttömyystukea, koska siitä seuraa ainakin 3 kk:n karenssi, jolloin edes sossusta ei saa täyttä elantoa, koska nekin leikkaa siitä saman tien töistä kieltäytymisen takia 20 tai 40%.

    • GPS seuranta

      ei riitä, me tarjoamme osallistuvaa sosiaalipolitiikkaa
      äänestä meitä ja vakoile naapuriasi, kiitos.

    • Varmasti tulee

      Tämä osallistava sosiaaliturva ei ole mikään suomalainen keksintö. Tästä on puhuttu jo jonkin aikaa läntisessä euroopassa, mm. Hollannin uusi kunigas on puhunut osallistuvan yhteiskunnan puolesta ja, että nykyisenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan aika on ohi.

      Kunhan ei olisi sovittu jo suuremmilla areenoilla tämäkin asia ja meirän nilkit painaa perässä. Onhan niitä kaikenlaisia foorumeja nykyään bilderbrgistä lähtien nykyään.

      Ei nämä puheet mitään suomalaista puskahuutelua ole.

    • Rusakon orja

      "Kuntapomo: Työttömät kaupan kassoille pakkaamaan"
      Nälkäinen, likainen työtön pakkaamaassa eliitin sisäfilepihvejä - Suomi nousuun ;)

    • HyllyttäjäTyöttömäks

      "Myös yrityksissä tekemistä riittää.

      Parpon mukaan esimerkiksi kaupoissa tehtävä hyllytys on yksi esimerkki tällaisesta työstä.

      Kaikkia työttömiä ei voisi julkiselle sektorille työllistää, Parpo huomauttaa."

      Hyllyttäjät siis menettäisivät työnsä koska työttömät tekisivät sen ilmaiseksi?!

      Antti haluaa lisää työttömyyttä?! :o

      Tälläinenhän vie nimenomaan pienpalkkaisten ne vähäisetkin oikeat työt josta nyt ne saa edes vähän rahaa!

    • CäshPrimeMinister

      Valtio vois perustaa pankin joka lainais työttömille pakkotyömatkakulut !

    • mene töihin loinen!
      • tietäjä iän ikuinen

    • Suomessa on aikoinaan järjestetty työllistämistöitä työttömille kun suhdanteet olivat heikot. Globalistuneessa Euroopassa suhdanteet ovat melko heikot ja taitavat tulla olemaankin hyvin pitkän aikaa Suomen osalta.

      Nykyisissä, menneissä eikä tulevissakaan oloissa ole työsuorituksen vaatiminen kansalaiselta vastiketta vastaan orjuutta. Se on vain poikkeava käytäntö nykyiseen, jossa henkilö, ei edes kansalainen, kuittaa valtiolta edut, jotka hänelle lakien nojalla kuuluvat ilman minkäänlaista vastavuoroisuuden vaatimusta. Tai, onhan noita tukia pitänyt hakea.

      Minkä vuoksi nykyisestä tukikäytäntöjärjestelmästä olisi pidettävä kiinni? Ainakin se tukee yhteiskuntarauhaa jossain määrin. Tyytymättömät eivät ole niin herkästi kadulla vaatimassa osuuttaan kansantalouden tuloksesta. Ikävä puoli vastikkeettomilla eduilla on, että niihin totutaan ja niiden varaan voidaan suunnitella tulevaisuutta ja yksilö vaikka koko elämänsäkin.

      Ymmärtämättä jää tuen väliaikainen tarkoitus auttaa, kun yksilö ei jostain tilapäisestä syystä voi tarjota panostaan yhteiskunnalle. Tarkoitus ei kuitenkaan ole antaa keskeytymättä tukia kehdosta hautaan vastikkeetta. Tässä vaiheessa lienee syytä huomauttaa, että eläke on eri asia kuin tarkoittamani vastikkeeton etu.

      Yhteiskunta tarvitsee jäsentensä työpanoksen. Se rakentuu niistä ja on niiden varassa. Osa yhteiskunnan jäsenistä on varmasti vailla työtä ajoittain. Yksilöllä on ja tulee aina ollakin oikeus vaihtaa työtään ja tehtäviään. Tehtävien välissä hän on reserviä ja joustoa, jonka varaan alati muuttuva talouselämä tukeutuu.

      Huonosti ja kelvottamasti rakennettu että hoidettu yhteiskunta on hyljännyt reservistään huolehtimisen. Työttömät yksilöt erkanevat yhteiskunnasta käsitteen ja käytännön tasolla. Vastavuorottomiin etuihin tottunut yksilö ei ole enää osa yhteiskuntaa vaan siitä syövä yksilö. Hän ei tuo, ei voi, eikä haluakkaan tuoda mitään yhteiskuntaan.

      Ajatellaan muurahaiskekoa. Kuningatar synnyttää yhteiskunnan jäsenet. Kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on oma paikkansa. Kaikki työskentelevät. Kaikki toimivat yhteisen edun hyväksi. Miten tällaisessa yhteiskunnassa toimisi hyvinvointityöttömyyteen perustuva järjestelmä? Työtöntä muurahaistamme ei päästetä töihin, koska se maksaa kuningattarelle liikaa? Kuningatar kuitenkin antaa syöttää häntä toukasta raatoon asti. Työtätekevät muurahaiset kokoavat ravintoa kekoon, joka ruokkii kaikki jäsenensä. Työttömän murkkuyksilömme ainoa päivittäinen ajanviete on hakea ravintoannoksensa jakopaikalta. Loppuaika on hänen omaa aikaansa. Jopa kuningatar on kateellinen työttömällemme. Hänellä on kaikki aika maailmassa ja vaikka koko elämänsä voisi pohdiskella syntejä syviä. Toimisiko keko kuitenkin paremmin jos tämäkin jäsen saataisiin rakentamaan kekoa?

      Hyvinvointivaltioaatteen huumassa muutamakymmentä vuotta sitten rakennettu järjestelmä olisi syytä uudistaa perusteellisesti ja osittain purkaa, ehkä suurimmalta osin. Tärkeä uudistus tehtiin kun käytännössä tuet estettiin, opintotukea lukuun ottamatta, alle tietynikäisiltä kouluttamattomilta ja lisättiin koulutuspaikkoja ainakin ammattikouluasteella.

      Työtä riittää ja työntekijöitä riittää. Yhteiskunta vain on järjestynyt tavalla, jolla edelleen jätetään aina osa ulos.

      Muutokset vain pitää tehdä, narinaa kuuluu, mutta ihminen oppii ja tottuu uusiin oloihin. Opimmehan mekin nopeasti etuihin, joita yhteiskunta meille tarjoilee.

      Uusi yhteiskunta vaatii. Kenties uuden yhteiskunnan ytimessä ei olekaan yksilö individualistisine vaatimuksineen, vaan jotain yksilöä suurempaa.

      • Ple!

        Sun mallis mukainen uusi yhteiskunta on orjayhteiskunta!
        Yhteiskunta, josta heikommassa asemassa olevat ihmiset syrjäytetään!
        Sitäkö sää todella haluat?

      • Tietoa..
        Ple! kirjoitti:

        Sun mallis mukainen uusi yhteiskunta on orjayhteiskunta!
        Yhteiskunta, josta heikommassa asemassa olevat ihmiset syrjäytetään!
        Sitäkö sää todella haluat?

        Yksilöä suurempaa ovat kansainväliset korporaatiot.

        Sekä finanssi- että muiden alojen sellaiset.

        Vertikaalitalous lisääntyy, eli öljy-yhtiöiden malli jossa yksi yhtiö omistaa koko tuotantoketjun raaka-aineiden jalostamisesta loppputuotteen väihttäismyyntiin, lisääntyy.

        Myös elintarvike-alalla. Esimerkiksi Monsanton maailmanherruus-hegemoniankin myötä.

        Ei ihme että valtaapitävät haluavat karsia maailman väkiluvun sinne puolen miljardin paikkeille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      105
      2166
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      420
      1526
    3. ''Jokainen,joka antaa luottamuksensa Rydmanille,antaa hyväksyntänsä tälle toiminnalle!''

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010507069.html Onko ala-ikäisten tyttöjen lähentely sekä alkoholin tuputtaminen he
      Perussuomalaiset
      157
      1451
    4. Nainen, varmaan järkyttyisit jos saisit tietää tunteeni

      että vieläkin olen sinuun ihan hulluna, niin että tunnen olevani jatkuvasti sekaisin. On hajamielisyyttä, unohtelua ja s
      Ikävä
      48
      1405
    5. Jo 2-vuotiailta joudutaan poistamaan hampaita

      Huolestuttavaa, ei ole ruokailutavat kunnossa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010491761.html Huolestuttava ilmiö leviä
      Maailman menoa
      59
      1381
    6. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      109
      1333
    7. Onko välillämme tunteiden telepatiaa

      Nainen, sano mitä tämä on? Tunnen välillä sinut niin elävästi, tunnen yhteyden, tunnen rakkauden ja hyväksynnän. Olisi h
      Ikävä
      43
      1035
    8. Teen aloitukset minkälaisia te sinkku miehet ovat? Ja naiset saavat kommentoida?

      Minusta oli hausta tämä Rosa Tanin miehet on hänen mukaan haluavat vain alle 30 vuotiaita ja sitten varsinkin haluavat 2
      Sinkut
      130
      980
    9. Jos molemmat tykkää

      niin miksi se on niin vaikea sanoa suoraan? Kumpikaan ei pysty, vaikka tunteita on. Onko jotenkin helpompi ilmaista se y
      Ikävä
      33
      868
    10. Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä

      Koska kristilliset ääriainekset pelottelevat tavallisia ihmisiä, on välttämätöntä puhua tästä aiheesta. Siis helvetistä
      Hindulaisuus
      395
      849
    Aihe