Saksoja ei olisi pitänyt yhdistää

macdyver

Länsisaksalaisten enemmistö vastusti yhdistymistä ja sen mukana tulevaa slaavilaista kuormataakkaa. Venäläisillä rikollisilla on "kontakteja" Saksaan juuri vanhojen työtovereidensa kautta. Putin esimerkiksi käytti kierosti ja hävyttömästi näitä yhteyksiä painostaakseen sivistyneitä ahkeria länsisaksalaisia antamaan ruoka-apua Pietarille. Häikäilemätön katkera pikkumies on alkanut taas uhoilemaan kun on pieni mahalaukku täysi.

14

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se kävi

      Todellisuudessa molempien Saksojen enemmistö halusi yhdistymistä ja se myös toteutettiin. Matkalla oli paljon vaikeuksia ja ainoastaan Länsi-Saksan suhteellisen suuri varakkuus auttoi onnellisessa lopputuloksessa!

      • näin on

        Oli jo aika poistaa toisen maailmansodan jäänteet, eli miehitysjoukot Saksan maaperältä, myös jenkkien pitäisi vetää omansa pois.

      • vai varakkuus

        Saksassa oli kyllä PAHA talouslama 90-luvulla muun maailman tavoin. Putinin ininä ei asiaa auttanut. Pietariin tuli tosiaan varsin paljon vaatekasseja, ruokaa ja muuta mukavaa erityisesti Suomesta ja Saksasta. Tyypillisesti heti toivuttuaan kiittämätön pallopää alkoi räyhäämään. Putin tuski Pietaria varsinaisesti nälältä pelasti, mutta kontakteilla oli kuitenkin tärkeä apu.

      • miks pitäis
        näin on kirjoitti:

        Oli jo aika poistaa toisen maailmansodan jäänteet, eli miehitysjoukot Saksan maaperältä, myös jenkkien pitäisi vetää omansa pois.

        Niiden rahat ja markkinat rakensi Länsi-Saksan "mahdin". Amerikkalaiset on ja pysyy Saksassa.

      • Tosi on
        näin on kirjoitti:

        Oli jo aika poistaa toisen maailmansodan jäänteet, eli miehitysjoukot Saksan maaperältä, myös jenkkien pitäisi vetää omansa pois.

        Amerikkalaiset ovat yrittäneet pari kertaa lopettaa joitakin tukikohtia Saksassa, mutta paikallisten asukkaiden vastustus on ollut esteenä.

        Venäjän oli aikoinaan täysin turha toivoa samanlaisia reaktioita. Heistä kaikki halusivat päästä eroon!

      • näin on
        Tosi on kirjoitti:

        Se on jotenki niin absurdia, että jenklit on joukoillaan turvaamassa euroopan maista sitä, joka vähiten sitä turvaa tarvitsee ja parhaiten pystyy itseään puolustamaan.

        Vai onko jenkit sentakia Saksan maaperällä, että ne siellä itse tuntee olevansa turvassa.
        Muuallahan, esim. Balttiassa, ne joutuisi heti sodan alussa etulinjaan.

        Sotilastukikohdat Sasksassa ovat perua toisen maailmansodan ajalta. Niiden sijainti ei Neuvostoliiton romahduksen jälkeen niinkään viittaa mihinkään kohteen puolustamiseen, kuten uskot, vaan tukikohtien lentokentillä on yhä tärkeä merkitys esim. välilaskuissa Afganistaniin tai muihin vastaaviin kohteisiin.

        Baltiassa ei tukikohtia ole eivätkä kyseiset maat sellaisia rauhan aikana edes suostuisi ottamaan vastaan,

        No Puola ainakin ottaisi ja ehkä euroopan kannalta olisi parempi, että myös jenkit on mukana etulinjassa.

      • Tosi on
        näin on kirjoitti:

        No Puola ainakin ottaisi ja ehkä euroopan kannalta olisi parempi, että myös jenkit on mukana etulinjassa.

        Hehe. Voipi olla, ettei Puola tiedä ottavansa ja sinä otat heidän puolestaan?

        Vaikka kuika sinua jurppisi niin ei jenkit siirtele tukikohtiaan sinun toiveittesi mukaan:-)

      • näin on
        Tosi on kirjoitti:

        Hehe. Voipi olla, ettei Puola tiedä ottavansa ja sinä otat heidän puolestaan?

        Vaikka kuika sinua jurppisi niin ei jenkit siirtele tukikohtiaan sinun toiveittesi mukaan:-)

        Ei niin, mutta Puolahan ilmoitti joku aika sitten, että haluaisi amerikkalaistukikohdat itselleen, se on kato raha joka merkittee.
        Tukikohdat on pienen kaupungin kokoinen tulolähde sille maalle, jolla ne on alueellaan.

      • ei kuitenkaan

        Riittävä kattamaan idän aiheuttamia menoja.

      • shokkiterapiaa
        Tosi on kirjoitti:

        Sotilastukikohdat Sasksassa ovat perua toisen maailmansodan ajalta. Niiden sijainti ei Neuvostoliiton romahduksen jälkeen niinkään viittaa mihinkään kohteen puolustamiseen, kuten uskot, vaan tukikohtien lentokentillä on yhä tärkeä merkitys esim. välilaskuissa Afganistaniin tai muihin vastaaviin kohteisiin.

        Baltiassa ei tukikohtia ole eivätkä kyseiset maat sellaisia rauhan aikana edes suostuisi ottamaan vastaan,

        Baltian maiden piippalakit lähti tasan tarkkaan Bill Clintonin maksamien avustusten turvin. Jeltsinillä ei ollut rahaa massiivisia määriä ihmisiä uudelleen asuttaa. Sotilaista enemmistö asui siinä maassa johon oli komennettu palvelukseen. Neuvostoliiton romahduksen aiheuttamat ongelmat olivat tässäkin suhteessa valtavat. Kodittomia oli Venäjällä Jeltsinin aikana ennätyksellinen määrä.

    • Saksojen yhdistyminen oli Saksan Liittotasavallan perustuslaissa. Sen mukaan myös kaikilla "Neuvostoliiton miehittämän Saksan itäosan" (alias DDR) asukkailla oli automaattisesti Länsi-Saksan kansalaisuus.

      Jotkut apupaketit ovat pieniä kuin silakat joulukaloiksi. Suomi muuten antaa kollaboraattoriensa toimesta apua Viipurin kulkukoirillekin, saati että rakentaa kymmenillä ja sadoilla miljoonilla vedenpuhdistamoja ja muuta itseltään ryöstetyille alueille.

      • et taaskaan tiedä

        Apupaketit olivat kyllä veneläisille elintärkeitä 60-luvulla. Ongelmat ei toki pelkästään liity Venäjään ja Putiniin. Yhdistymisen myötä länsisaksalaisille tuli valtava taakka josta he vielä tänäänkin maksavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe