Onko täällä ihmisiä, jotka treenaavat sekä lihaskestävyyttä että -voimaa? Miten näiden yhdistäminen kannattaisi käytännössä toteuttaa? Puntilla olen treenannut jo vuosikausia, toistomäärät sarjoissa ovat olleet lähinnä 2-12 välillä. Nyt olisi kuitenkin kiinnostusta alkaa käymään esimerkiksi kahvakuula- ja body pump -tunneilla.
Treenaan siis salilla 2-jakoisella ohjelmalla, 4 kertaa viikossa. Noilla tunneillahan treenataan koko kroppa läpi, joten pitäisikö niitä varten olla aina lepopäivä sekä ennen että jälkeen? Vai haittaako tuo samojen lihasten treenaaminen peräkkäisinä päivinä, kun rasitus on niin erilaista?
Ensimmäisen body pump -tunnin jälkeen ei punttitreenistä voinut edes haaveilla moneen päivään, mutta jo parin kokeilukerran jälkeen palautumisaika on kyllä lyhentynyt.
Lihaskestävyyden ja -voiman treenaaminen
neuvoton
1
93
Vastaukset
Tekisin ehkä ennemmin sen kaksijakoisen punttitreenin kahdesti viikossa ja siihen päälle tuo kahvakuula/bodypump. Liika on aina liikaa, eikä enemmän ole välttämättä aina parempi. Tuo on muutenkin ihan toimiva jaksotus, 2 voimatreeniä, 2 kahvakuula/pump-treeniä ja 2 aerobista/liikkuvuusharjoitetta viikkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77881EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101828Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684