Taas YLE julkaisi uutisen hyvinvoivista kunnista. Ja tietysti ruotsinkieliset pikkukunnat ovat kärjessä. Tosin svekomedia oli nyt armelias ja hyväksyi mukaan muutaman pienen suomenkielisen kunnan. Kuulemma myös "suomen kielellä" voi olla onnellinen ja tyytyväinen!?
Jutussa siis härskisti esitetään, että kieli olisi syy kunnan "onnellisuuteen". Kielellähän ei ole sinänsä mitään merkitystä. Kyse on aina rahasta, Surukuntiin on ohjattu valtion toimesta tukia ja investointeja varmasti enemmän kuin kuuluisi. Kiitos kuuluu suureksi osaksi RKP:lle, joka on siihen keskittynyt ikuisessa hallitustaipalessaan.
Svekomedia yrittää vain mainostaa ruotsin muka onnelliseksi tekevää vaikutusta, jotta kansalaiset hyväksyisivät pakkoruotsituksensa.
Kuntien kielisyys ja tyytyväisyys?
5
78
Vastaukset
- totuus_yleisradiosta
YLE on rikos suomalaisuutta vastaan!
- LippuPuuttui
Huvitti, kun YLE:n uutisessa käsiteltiin eri maiden boikotoimista. Jutun kuvassa oli lippumeri. Ja kappas! Ruotsin lippu puuttui NYT kuvasta. Vaikka AINA kuin ihmeen kaupalla Ruotsin lippu koristaa lippukuvia. ;-)
Ps. Tällaiset "pikkuseikat" ovat tärkeitä, vaikka aluksi tuntuvat turhilta. Tunnetusti paholainen asuu yksityiskohdissa. Niitä pitää tuoda esiin, jotta pakkoruotsituksen KOKO laajuus tulee sokeimmillekin esiin. Olisit lukenut jutun, siinä erityisesti todettiin ettei raha ole ainoa peruste.
"Kauan on myös tiedetty, että ruotsinkielinen väestö saaristossa ja rannikolla on selvästi terveempää kuin suomenkielinen väestö. THL:n yleisindeksissä tämä tulee vakuuttavasti esille. Yleisindeksin kuntajaossa terveimmän 10 prosentin joukkoon sopii 32 kuntaa. 20 niistä on ruotsinkielisiä."
Saaristolaiset ja rannikon maanviljelijät sekä muut taviksetko muka rikkaita? Ainoa "rikas" ruotsinkielinen paikkakunta on tutkimuksessa Kauniainen ja toki Espoossakin on varakkaita, Helsinki jossa asuu paljon varakkaita suruja ei mahdu edes mukaan.
Teoriasi ei pidä paikkaansa!
Et sit osannut linkittää itse uutista.
http://yle.fi/uutiset/suomen_terveimmat_ihmiset_asuvat_ruotsinkielisissa_pikkukunnissa__hyvin_parjaavat_myos_taipalsaari_luvia_ja_hattula/7973087- KuulesNyt
Svekoankka sekoittaa kunnan ja sen asukkaiden rikkauden tosiinsa. Ei asukkaiden tarvitse olla rikkaita, jotta kunnalla menisi taloudellisesti hyvin. Tottakai valtiovallan tuet ja investoinnit vaikuttavat kunnan pärjäämiseen ja sitä kautta asukkaiden hyvinvointiin.
Ihan hyvä yritys selittää etuilun hyöty pois, mutta ei ihan onnistunut. ;-) Tää on juuri niitten jossain opetettu taktiikka. Usarin palstoilla törmää aina samaan kaavaan : etsi kommentista tai plokista edes joku muotoseikka johon yrittää kääntää keskustelun painopiste. Kääntäen svekot ymmärtää meidän kritiikin mutta ei halua tunnustaa sitä heitä hyödyttävää epäoikeudenmukaisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17523Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502