Raiskaus tai raiskausmurha suomessa on pienempi uutinen suomen uutisissa kuin Yhdysvalloissa tehty mustaan kohdistunut tappo ?
Sitten kysyisin myös sen, että kuinka paljon musta väki raiskailee Yhdysvalloissa valkoisia, kuinka paljon valkoinen mustia ?
Loppuun kysymys: miksi musta mies raiskailee joka puolella maailmaa niin paljon suhteessa muihin ?
Miksi mustan pakolaisen
4
<50
Vastaukset
Ne " ajattelee " munillaan. Että silleen
raiskausalttius johtunee "geenivirheestä" ja kultturellisyistä (aivopesu). tätähän ei saisi sanoa poliittisen korrektiuden nimissä. euroopassa. mutta esim. obama on hyvä tyyppi. ei siis ihan voi yleistää. suomen propagandan elliitti kopioi suuren ruotsin (hah) holhouksessa. kansan enemmistö EVVK !!! eli kyseessä eliittiparan fantasioita.
Olisko auringon porotus päälakeen saanut aivot lähtemään karkuun munapusseihin? Ympäristön ja kulttuurin yhteisvaikutus on vahva syy. Että silleen.
höpöhöpö kirjoitti:
Olisko auringon porotus päälakeen saanut aivot lähtemään karkuun munapusseihin? Ympäristön ja kulttuurin yhteisvaikutus on vahva syy. Että silleen.
sais edes ne auringon kärventämät onnettomat uskomukset (iislam) kitkettyä niistä . tätä vartenhan pakolaiserityiskotouttamisjnejne tyypeille maksetaan verovaroista hävyttömän hyvää liksaa että kentälle hommiin jalla jalla !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981643- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 81699
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661