Ruotsi kovistelee Suomea muistutten, että koska Ruotsi otti 70000 suomalaista sotalasta Ruotsiin, nyt myös Suomen tulee ottaa vastaan kymmeniä tuhansia pakolaisia.
Mutta pakolaisella ja pakolaisella on suuri ero. On helpompi ottaa kotiinsa pieni avuton lapsi kuin iPhone kädessään tänne pyrkivä muslimi arabiaa puhuva nuori mies, jolla saattaa olla jopa terroristi tausta.
Ruotsalaiset esittävät aina olevansa parempia kuin muut, mutta juuri heidän rautamalmillaan varusti Hitler natsi armeijansa, ja Ruotsin kautta saksalaisia sotilaita
kuljetettiin Pohjois Norjaan. Oliko siis Ruotsi oikeasi puolueeton?
Ja viime sodissa Suomen auttamisessa ruotsalaisilla oli oma lehmä ojassa.
Taitavasti he piiloutuivat turvaan Suomen selän taakse.
Myös ennen talvisotaa Suomi kävi neuvotteluja Ruotsin kanssa sotilaallisesta yhteistyöstä, mutta ihman todellista tulosta. Eikä ruotsalaisiin ei tässä asiassa nytkään voi luottaa.
On liittouduttava vahvimman kanssa, ei Ruotsin.
Joka toimi muiden kanssa yhdessä oli viime sodan voittaja.
Suomen ei kannata toistaa viime sotien virhettä.
Edelleen se joka toimii muiden kanssa yhdessä on voittaja, ja se joka on yksin on häviäjä.
On iso ero satalapsella ja Syyrina pakolaisella
1
63
Vastaukset
Syyrian pakolaisella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5110083Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1165805"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn654497Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1413097Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2702925Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1452787Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota472682Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait302051Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul21865- 201747