Amerikkalaispojat jouluksi kotiin!

Kouti Oski

On hyvä, että Alexander ja Jacob Rogersin kaappausjuttu päättyi lopulta onnellisesti.

Amerikkalaispojat pääsevät vihdoin jouluksi kotiin USA:aan rakastavan isän kanssa. Eri oikeusasteet sekä Suomessa että USA:ssa ovat todenneet isä Rogersin poikien ainoaksi lailliseksi huoltajaksi.

On pöyristyttävää, että Suomessa julkisuus lähti Outi Kosken pyöritettäväksi. Outi Koski on henkisesti häiriintynyt nainen, joka poikien kautta halusi kostaa mr Rogersille. Outi Kosken esiintymiset mm. tv:ssä ovat vahvistaneet tätä kuvaa.

Jacobin ja Alexanderin henkinen kehitys on saattanut pahasti häiriintyä Outi Kosken törkeästä käytöksestä. Sitä ei voi antaa Outi Koskelle koskaan anteeksi.

Mutta kuten sanottu:

Onneksi tällä tarinalla on onnellinen loppu!

Merry Xmas Jacob and Alexander!

9

529

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.jussi W-T

      ovat myös SUOMALAISIA.

    • Tämä koko tapaus ei aja lapsenoikeuksia mitenkään!
      Nämä pojat ovat tyhmien vanhempiensa pelinappuloita joita voidaan pompottaa miten vain. Mun mielestäni ne lapsukaiset pitäis ottaa vanhemmiltaan pois kerran kun eivät osaa hoitaa huoltajuus kiistaa kunnolla!

      Mitä varten nykyään lapsia edes tehdään?!Varmaankin juuri sen vuoksi, että niistä voitaisiin tapella!

      • j.jussi W-T

        HELVETIN TYHMIÄ.


    • :::::::::::::::

      Vain sinun mielestä mut olikohan vaan Poikien mielestä.
      isä sai tahtonsa läpi, mutta Kosken tuntien hän ei vielä luovuta.
      Ja en usko ikinä siihen, että pojat siellä viihtyy.
      Suomea ei voita mikään ja tätä kesää mikä täällä on.
      Pojat ei varmasti unohda äitiään ikinä.
      Sä pelle varmaan niin luulet kun et tiedä lapsista mitään.

      • Kermit


    • Clueless Santa

      Onnekkaita ovat pojat:

          Tämän sasisi Georgiasta 180 000 Eurolla..

      http://www.realtor.com/FindHome/HomeListing.asp?snum=10 &locallnk=yes&frm=bymap&mnbed=0&mnbath=0&mnprice=200000 &mxprice=275000&js=off&pgnum=1&fid=so&mnsqft=&mls=xmls& areaid=79513&typ=1, 2, 3, 4, 5, 6, 7&poe=re altor&ct=Monticello&st=GA&sbint=&vtsort=&sid=03F1424D26 CBC&snumxlid=1041378933&lnksrc=00002

      Tosi mukava pikku kylä.. Country laulaja Trisha Yearwood on kotoisin sieltä.. Atlanta on parin tunnin ajomatkan päässä..

      Suomesta samaan hintaan saisi tämän:

      http://www.dime.net/dime/c/asunnot/pd/0/0/0/1/.dime?std .key=825522

      ... Kun katsoo ikkunasta ulos näin Joulukuussa, en tunne itseäni lottovoittajaksi..    

      • Dude

      • oikeassa

        poikien kannalta USA on tulevaisuuden maa.
        Serkkuni on tietokonealan hommissa usa:ssa ja tienaa 250.000$ vuodessa boonukset.


    • j.jussi W-T

      sekä poikien isoäiti ostivat koko kolmikolle lentoliput.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2890
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      566
      1813
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      343
      1452
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      84
      1414
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      943
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      68
      835
    7. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      40
      758
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      40
      757
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      714
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      704
    Aihe