Joh. 20:25
Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."
Opetuslapsista Tuomas oli Johanneksen mukaan skeptikko, epäilijä. Ellei ole todisteita, ei voi uskoa sokeasti. Vaikka tarina kertoo että Tuomas sai myöhemmin tarvittavat todisteet, nykypäivänkin skeptikko haluaa todisteet ennen kuin voi uskoa. Myös epäusko on Raamatussa hyvin yleistä vaikka ne kohdat jätetäänkin yleensä lukematta.
Tuomas - skeptikko
46
118
Vastaukset
- sapere_aude_
Aikamme kuuluisimpiin kristittyihin kuuluva Äiti Teresakin tuli pois uskostaan vanhuuden päivinään, tai alkoi ainakin vakavasti epäillä vaikka oli nuoruudessaan omasta mielestään nähnyt Jeesuksen. Siksi Äiti Teresaa onkin alettu kutsua epäilijöiden suojeluspyhimykseksi.
- kaikki.eivät.ole.valitut
Jeesushan sanoi, että jos ette usko Moosesta ja profeettoja ette usko vaikka kuolleet nousisivat todistamaan.
Jos ei ole Jumalan kutsuun sopiva niin ei usko. Niin se vain on. - JuudasIskariotOliAteisti
Ja sitten oli Juudas Iskariot, ateisti. Hän kun ei lopulta uskonut Jeesukseen ensinkään, vaan vaihtoi pelastuksensa rahaan.
- sapere_aude_
Johannes Kastaja tuli myös epäuskoon vankilassa koska lähetti opetuslapsensa Jeesuksen luokse kysymään onko tämä se luvattu vaiko ei. Ei kerrota kuoliko Johannes epäuskossa. Jeesus itse huutaa ristillä: "Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit?"
- P.P
sapere_aude_ kirjoitti:

Ei kysyminen ole epäuskoa. Johannes kuoli Jeesukseen uskovana kuten elikin. Hänellä oli Pyhän Hengen sinetti jo ennen syntymäänsä.
- sapere_aude_
P.P kirjoitti:
Ei kysyminen ole epäuskoa. Johannes kuoli Jeesukseen uskovana kuten elikin. Hänellä oli Pyhän Hengen sinetti jo ennen syntymäänsä.
Miksi hän sitten kysyi jos oli varma Jeesuksesta? ???????
- P.P
sapere_aude_ kirjoitti:
Miksi hän sitten kysyi jos oli varma Jeesuksesta? ???????
Johannes oli vankilassa pahoinpideltynä nälissään ja kylmissään. Varmaan ei ollut kovin hyvät fiilikset ja ajatukset myllersivät kaikenlaisissa asioissa. Mielestäni ihan inhimillistä hapuilla tulssa tilanteessa asioissa. Kukaan uskova ei varmasti pääse läpi elämänsä etteikö joskus epäilyksen varjo tulisi myös uskon ylle. Olemmehan syntisiä ja vajavaisia ihmisiä ja luontomme on Jumalaa vastaan perisynnin takia. Siksihän rukoilemmekin uskon vahvistusta ja apua epäuskossamme.
Mitä jos Johannes ei olisi epäillyt? - Eleenalennus
Juudas kaipasi oikeaa työtä, eikä mitään "Mulkkujen"houreita. Jos jeesus olisi sitä rakastanut se olisi itse antanut itsensä ilmi.
Kun sanontaan että uskoa tulee koetella, silloin ollaan skeptikkoja. Kuten Tuomas, jota Jeesus ei tuominnut vaan ymmärsi.
Uskon vasta kun… moni asettaa tämän kynnykseksi. Eikä siinä mitä, niin minäkin tein useita vuosia.
Usko jota on koeteltu monin tavoin, on kestävämpi kuin usko joka on otettu vastaan sokeana tai kiihkoissa – näin sen minä koen.- P.P
Eli sellaista uskoa ei muka koetella joka otetaan vastaan luottavaisena uskona uskona Jeesukseen kuten kaps sen ottaa tai Pyhä Henki kosettaa voimakkaasti?
Huomaatko taas halveksit noita ihmisä ja heidän uskoaan? - P.P
Kirjoitusviheitä huolimatta ymmärtänet viestin?
P.P kirjoitti:
Eli sellaista uskoa ei muka koetella joka otetaan vastaan luottavaisena uskona uskona Jeesukseen kuten kaps sen ottaa tai Pyhä Henki kosettaa voimakkaasti?
Huomaatko taas halveksit noita ihmisä ja heidän uskoaan?Tuota, mikä tuossa oli halventavaa? Aika tavalla esim. täällä esiintyy painostusta siihen, että kaikki ulkoa annettu oppi on otettava sinisilmäisesti vastaan. Ellei niin tee, saatetaan rankasti pilkata toisen uskoa.
- kiinnostaa.myös
mummomuori kirjoitti:
Tuota, mikä tuossa oli halventavaa? Aika tavalla esim. täällä esiintyy painostusta siihen, että kaikki ulkoa annettu oppi on otettava sinisilmäisesti vastaan. Ellei niin tee, saatetaan rankasti pilkata toisen uskoa.
Sanot joidenkin Jeesuksen vastaanottamista sokeudeksi ja kiihkoksi. Jos tuo ei ole halventamista niin varmaan haluat kertoa mitä noilla sanoillasi tarkoitat.
- pinohiiri_
kiinnostaa.myös kirjoitti:
Sanot joidenkin Jeesuksen vastaanottamista sokeudeksi ja kiihkoksi. Jos tuo ei ole halventamista niin varmaan haluat kertoa mitä noilla sanoillasi tarkoitat.
heh- heh mummo on ottanut "jeesuksensa" vastaan hurmoksessa kansainvälisen soidessa :D
kiinnostaa.myös kirjoitti:
Sanot joidenkin Jeesuksen vastaanottamista sokeudeksi ja kiihkoksi. Jos tuo ei ole halventamista niin varmaan haluat kertoa mitä noilla sanoillasi tarkoitat.
Älä vääristä. ”kaikki ulkoa annettu oppi on otettava sinisilmäisesti vastaan.”
Eivät ne paavolat, ahviot tai mellerit ym. ole jeesuksia.- teehoovee
Kyllä tuo multinikki joka puuttuu jokaiseen kommenttiin sairaalla tavalla on harmi palstalla.
- Inhimillistä
Eikös Tuomaksen epäilys ollut ihan inhimillistä koska eihän tänäkään päivänä edes kaikki papit usko Jeesuksen nousseen kuolleista?
- sapere_aude_
UT:n kirjeet kertovat luopujista. Niitä oli paljon eikä tainnut Paavalinkaan usko olla kovin vahvalla pohjalla. Monista uudestisyntyneistä ja Pyhän Hengen saaneista tuli myöhemmin uskonsa menettäneitä. Juutalaiset eivät koskaan kansana ottaneet Jeesusta vastaan. Jeesus oli heille jumalanpilkkaaja, riivattu tai hullu.
- P.P
Kuka luopui uskostaan UT:n kirjeissä?
Juutalaisten aika on vielä edessä ottaa Jeesus vastaa kansana. Mutta eipä ole mikään muukaan kansa ottanut kansana Jeesusta vastaan eikä sellaista ole luvattukaan Ramatussa. Uskovat ovat yksilöitä ja uskoon tultuaan muodostavat seurakunnan eivät kansakuntaa :D
- sapere_aude_
P.P kirjoitti:
Kuka luopui uskostaan UT:n kirjeissä?
"Kuka luopui uskostaan UT:n kirjeissä?"
-Nyt todella ihmettelen kysymystäsi. Tuntuu siltä kuin et olisi koskaan lukenut Uutta testamenttia, tai olet lukenut vain ne kohdat kun ihmiset uskoivat. Kirjeet on kirjoitettu seurakunnille ja juuri niistä selviää LUKEMALLA mitä tapahtui. Monet luopuivat uskostaan vaikka olivat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä. Kirjeiden kirjoittajat joutuvat tavan takaa varoittamaan luopujista. Monet katsottiin myös poikenneen pois Paavalin opista palvelemaan epäjumalia. Ilmestyskirjassa on sitten jatkoa. Mm. Laodikean seurakunta oli jo kokonaisuudessaan poikennut pois kristinuskosta - P.P
sapere_aude_ kirjoitti:
"Kuka luopui uskostaan UT:n kirjeissä?"
-Nyt todella ihmettelen kysymystäsi. Tuntuu siltä kuin et olisi koskaan lukenut Uutta testamenttia, tai olet lukenut vain ne kohdat kun ihmiset uskoivat. Kirjeet on kirjoitettu seurakunnille ja juuri niistä selviää LUKEMALLA mitä tapahtui. Monet luopuivat uskostaan vaikka olivat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä. Kirjeiden kirjoittajat joutuvat tavan takaa varoittamaan luopujista. Monet katsottiin myös poikenneen pois Paavalin opista palvelemaan epäjumalia. Ilmestyskirjassa on sitten jatkoa. Mm. Laodikean seurakunta oli jo kokonaisuudessaan poikennut pois kristinuskostaAivan. Luulit, että tarkotit jotakin määrättyjä nimeltä mainittuja henkilöitä. Jumala ei todellakaan pelasta ketään väkisin.
- uskova.mies
Vai oliko Tuomas ensimmäinen agnostikko ?
Hän eli Jeesuksen seurassa ne vuodet, jolloin Jeesus toimi, mutta piti Jeesuksen kuolemaa pysyvänä, eikä uskonut siihen, mitä Hän puhui poismenostaan, sekä siitä, että heille (opetuslapset), on hyväksi, että Hän menee pois ja lähettää heille totisen puolustajan, Pyhän Hengen.
Jeesus ilmestyy Tuomakselle kuitenkin, kuten Raamatusta voimme lukea, jolloin Tuomas sanoo;" minun Herrani ja Jumalani"....
Tuossa yhteydessä Jeesus puhuu myös siitä toisesta laumasta, jotka ovat autuaita, jotka uskovat, vaikka eivät näe.
Tämänpäivän uskovat ovat juuri mielestäni sitä suurta joukkoa, jossa on usein myös epäilystä, joka poistuu silloin, kun ihminen kohtaa Jeesuksen, eli ottaa Hänet sydämeensä asumaan.- enpa.usko
Ei ollut ihan normaalia epäilyä ei siis mitään teologista kyaymystä.
- UskoToivonen
Itseasiassa evankeliumien mukaan kukaan opetuslapsista ei uskonut ennen kuin sai itse nähdä ja käsin koskettaa kuolleista nousutta Herraa Jeesusta, maailman Vapahtajaa.
Ei Tuomas ollut siinä mielessä poikkeus.
Voitto kuolemasta meni yli ihmisen ymmärryksen.- P.P
Ja menee yli osalla tänä päivänäkin.
- sapere_aude_
Miksei Jeesus sitten ilmestynyt kaikille juutalaisille jotta hekin olisivat uskoneet? Nykypäivänä en tiedä yhtään ihmistä jolle Jeesus olisi ilmestynyt. Ne, jotka muuta väittävät, ovat mielenterveydeltään järkkyneitä.
- P.P
sapere_aude_ kirjoitti:
Miksei Jeesus sitten ilmestynyt kaikille juutalaisille jotta hekin olisivat uskoneet? Nykypäivänä en tiedä yhtään ihmistä jolle Jeesus olisi ilmestynyt. Ne, jotka muuta väittävät, ovat mielenterveydeltään järkkyneitä.
Jos et tiedä yhtään henkilöitä joille Jeesus olisi ilmestynyt niin mistä tiedät, että he ovat mielenterveydeltään järkkyneitä?
- UskoToivonen
Nm. "sapere_aude_":lle
Jos luemme Herran Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumista, luku 14, jakeet
18-23, niin ymmärrämme, kuinka on nyt.
Jeesus ilmoitta itsensä Häneen uskovalle.
Helluntaipäivänä, Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen, 3000 sielua uskoi, Jeesus elää, sen vuoksi hekin saisivat elää. - sapere_aude_
P.P kirjoitti:
Jos et tiedä yhtään henkilöitä joille Jeesus olisi ilmestynyt niin mistä tiedät, että he ovat mielenterveydeltään järkkyneitä?
Nykyaikana Jeesus ei ole todistettavasti ilmestynyt kenellekään. Kuvitelmat Jeesuksesta eivät ole pätevä todiste. Näin ajatteli aikanaan myös opetuslapsi Tuomas.
- P.P
sapere_aude_ kirjoitti:
Nykyaikana Jeesus ei ole todistettavasti ilmestynyt kenellekään. Kuvitelmat Jeesuksesta eivät ole pätevä todiste. Näin ajatteli aikanaan myös opetuslapsi Tuomas.
Minä taas tiedän monta joille on ilmestynyt. Mistä etsit näitä todisteita Hänen ilmestymisestään?
- sapere_aude_
P.P kirjoitti:
Minä taas tiedän monta joille on ilmestynyt. Mistä etsit näitä todisteita Hänen ilmestymisestään?
Yksinäisten hourupäitten tarinat ovat asia erikseen. Näitähän kuulee mielisairaaloissa paljon. Kuolleitakaan ei ole herätetty eikä vetten päällä kävelty. Jos tapahtuisi jokin sellainen ihme, minäkin uskoisin niin kuin Tuomas.
- sapere_aude_
sapere_aude_ kirjoitti:
Yksinäisten hourupäitten tarinat ovat asia erikseen. Näitähän kuulee mielisairaaloissa paljon. Kuolleitakaan ei ole herätetty eikä vetten päällä kävelty. Jos tapahtuisi jokin sellainen ihme, minäkin uskoisin niin kuin Tuomas.
Uskon että Jeesus on kuollut ja kuopattu. Siinä kaikki. Olen valmis muuttamaan mielipidettäni heti jos todisteita muusta löytyy.
- atskunatsukalle
sapere_aude_ kirjoitti:
Yksinäisten hourupäitten tarinat ovat asia erikseen. Näitähän kuulee mielisairaaloissa paljon. Kuolleitakaan ei ole herätetty eikä vetten päällä kävelty. Jos tapahtuisi jokin sellainen ihme, minäkin uskoisin niin kuin Tuomas.
Mitäs siinä nillität kyllä se sinullekin selviää kun sääresi suoristat!
- sapere_aude_
atskunatsukalle kirjoitti:
Mitäs siinä nillität kyllä se sinullekin selviää kun sääresi suoristat!
Silloin ei selviä enää mikään. Se oli siinä sitten.
- Nillitus
sapere_aude_ kirjoitti:
Silloin ei selviä enää mikään. Se oli siinä sitten.
No sitten on vielä vähemmän syytä nillittää täällä. Elä jäljellä olevat päiväsi tekemällä jotain hyödyllistä.
Niin, he olivat aivan tavallisia ja osa varsin yksikertaisia ihmisiä. He uskoivat aika konkreettisiin asioihin. Sama se on nykyään.
Kyse onkin uskosta, ei siis tietämisestä. Siksi se ei niin helppoa kaikille ole ja joillakin se usko on suorastaan vastoin kaikkea todellisuutta – uskontaa melkein mihin tahansa.
Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn yhteydessäkin kerrotaan muutamien epäilyistä, kun näkivät ylösnousseen Jeesuksen:
Matt.28:17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.
Oli näköjään aika skeptistä porukkaa, Tuomas ja jotkut muut.- sapere_aude_
Läheisen kuoleman jälkeen surevat näkevät usein ilmestyksenomaisia kuvia poismenneestä. Sitten ne laantuvat ja vähitellen loppuvat kokonaan.
sapere_aude_ kirjoitti:
Läheisen kuoleman jälkeen surevat näkevät usein ilmestyksenomaisia kuvia poismenneestä. Sitten ne laantuvat ja vähitellen loppuvat kokonaan.
Minulla on aika tuore tapaus asiasta kun eräs naapurin nainen menetti nuoren poikansa ja kertoi että tämä poika seuraa häntä kuvana jatkuvasti ja kun kysyin, että onko se jonkinlaista valveunta, hän kiisti sen ja sanoi, että kuva on todellinen.
Itse pidin sitä valvomisen ja surun johdosta selvänä unen ja valveen rajatilana mutta en siitä silloin väittämäänkään ryhtynyt.
Tuo naapuri muuten ei ollut minkään sortin uskova vaan ihan täyspäinen tavallinen ihminen.- sapere_aude_
sage8 kirjoitti:
Minulla on aika tuore tapaus asiasta kun eräs naapurin nainen menetti nuoren poikansa ja kertoi että tämä poika seuraa häntä kuvana jatkuvasti ja kun kysyin, että onko se jonkinlaista valveunta, hän kiisti sen ja sanoi, että kuva on todellinen.
Itse pidin sitä valvomisen ja surun johdosta selvänä unen ja valveen rajatilana mutta en siitä silloin väittämäänkään ryhtynyt.
Tuo naapuri muuten ei ollut minkään sortin uskova vaan ihan täyspäinen tavallinen ihminen.Olisin kiinnostunut tietämään tykkäätkö enemmän naisista vai miehistä ja oletko nainen. Ei tarvitse vastata jos et tahdo. Sinulla on ollut hyviä kirjoituksia. Hyvää Uutta Vuotta 2016!
sapere_aude_ kirjoitti:
Olisin kiinnostunut tietämään tykkäätkö enemmän naisista vai miehistä ja oletko nainen. Ei tarvitse vastata jos et tahdo. Sinulla on ollut hyviä kirjoituksia. Hyvää Uutta Vuotta 2016!
Olen mies ja tykkään naisista ja minut on joskus ilmeisesti sekoitettu "saga8" nimiseen naiseen joka joskus kirjoitti täälläki. Samat sanat muuten sinullekin ja Hyvää Uutta Vuotta myös.
- sapere_aude_
sage8 kirjoitti:
Olen mies ja tykkään naisista ja minut on joskus ilmeisesti sekoitettu "saga8" nimiseen naiseen joka joskus kirjoitti täälläki. Samat sanat muuten sinullekin ja Hyvää Uutta Vuotta myös.
Ihmettelinkin sitä kun täällä joku antoi ymmärtää että olisit nainen. Minäkin olen mies ja tykkään naisista, mutta puolustan yleensä kirjoituksissani myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Toiveeni olisi saada kirkkoon jokin foorumi mihin voisivat osallistua myös epäilijät. Papit eivät ole kovin halukkaita ainakaan itse sellaista järjestämään vaikka monet heistä ovatkin kanssani aivan samoilla linjoilla.

Olen joskus puhunut myös pappien kanssa hieman asiasta ja yleensä se on päättynyt vähän vaivautuneeseen oloon kun olen samalla epäillyt monia asioita ja ainoastaan kerran pappi on sanonut olevansa osin samaa mieltä ja sanoi jopa. että hänenkään uskonsa ei ole vakiotila vaan muuttuu välillä jopa ateismiin asti puhumattakaan agnostitismistä ja heikkouskoisuudesta.
Tuo foorumi evl.kirkossa oli hyvä idea kun siellä jokainen saisi puhua rehellisesti mitä ajattelee ilman mitään ennakko-odotuksia tai ennakkopelkoja. En kyllä tiedä, vaikka se olisi jo nytkin jossain mahdollista.- 13243542336
sapere_aude_ kirjoitti:
Ihmettelinkin sitä kun täällä joku antoi ymmärtää että olisit nainen. Minäkin olen mies ja tykkään naisista, mutta puolustan yleensä kirjoituksissani myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Toiveeni olisi saada kirkkoon jokin foorumi mihin voisivat osallistua myös epäilijät. Papit eivät ole kovin halukkaita ainakaan itse sellaista järjestämään vaikka monet heistä ovatkin kanssani aivan samoilla linjoilla.
Teillehän on JO palsta tuolla, tervemenoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/ryhmat/lesbo-gay-bi-ja-trans/uskovaiset-homot-ja-lesbot - sapere_aude_
13243542336 kirjoitti:
Teillehän on JO palsta tuolla, tervemenoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/ryhmat/lesbo-gay-bi-ja-trans/uskovaiset-homot-ja-lesbotEi oikein täytä minun odotuksiani koska olen hetero, mutta varmasti hyvä palsta nimestä päätellen mikäli kiihkot eivät ole pilanneet sitäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631257- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146906Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 75858
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722- 58721
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43616
- 78601