Mikään ei ole varmempaa, kuin että ensi kesänä nuoria tyttöjä raiskataan valtavassa mittakkaavassa. Jotta raiskaajaeläin-ogelma voisi korjautua, ei missään nimessä tule puuttua, jos ei uhri ole läheinen tai tuttu.
Jos puututte aktiivisesti raiskauksiin, jatkamme "Ruosin tiellä" jolloin meno vain pahenee, eivätkä päättäjät tee mitään ongelmalle. Siksi on vain pakko "hyväksyä viattomia uhreja", jotta vielä paljon suuremmilta uhrimääriltä - ja vuosikymmenten piinalta vältytään.
Pankaa mieleen. Jos emme sekaannu, on vähintään kymmeniä lapsia raiskattu ja osa ehkä joukkoraiskattu ja tapettukin ennen heinäkuun alkua. Silloin viimeistään rikolliset päättäjät ja hyysärit jotuvat todelliseen vastuuseen, kun joutuvat uhrien läheisten silmittömän raivon kohteeksi. Vain ihme voi silloin estää vähintään yhden idioottipäätäjän kuoleman, mikä juuri vaaditaankin, että utopiamaailmassa elävä johto tajuaa kansallakin olevan oikeuksia.
Antakaa mamujen raiskata ja murhata mielin määrin, jos ei läheinen tai tuttu ole kyseessä. Vaikka se on mitä karmein, on se silti ainoa toimiva tie kääntää kehitystä Suomessa parempaan suuntaan.
ÄLKÄÄ puuttuko mammujen lapsi-raiskauksiin.
5
<50
Vastaukset
- Memhmi_Salad
On tulossa kansainvälinen raiskuukevät...
- Hklkfoi
"Pankaa mieleen. Jos emme sekaannu, on vähintään kymmeniä lapsia raiskattu ja osa ehkä joukkoraiskattu ja tapettukin ennen heinäkuun alkua."
Montas viikkoa ajattelit vain seurata sivusta?
Husu, on antanut Uuden suomen mukaan pikkuvinkin pidättää katupartiot. Mistä tämä herra osaa suomea? Oliko mamma täkäläisiä? Hän luokitteli tulokkaat kansaksi ja pääministeri on varmaan siinä kuviossa herodes tai joku muu antiikin valtion johtaja? - jaksakaanyt
Yrittäkää nyt mennä vaikka pilkille, sekin voi auttaa seksuaalifantasioihin. Ei liene ihan tervettä, jos päivät pitkät mieli askartelee seksuaalirikoksissa. Joku kevyt lääkityskin voisi auttaa ajatusten kierteeseen.
- Hagslkj
Kolu, Turunen ja Niskanen vapautuu vasta kahden vuoden kuluttua, silloin nuo kuvottavat rikolliset alkaa uusia 2 vuotiaiden vauvojen raiskauksia!
Viime vuonna syyskuun loppuun mennessä poliisin tietoon tuli 1100 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapausta. Ei ole hyssyttely auttanut lapsia tässä asiassa, päinvastoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38869Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17493Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492