Suomi voisi olla kuin Sveitsi

JärkeväValtio

Sveitsi ei ole EU:n jäsen eikä kuulu Natoon. Sveitsillä ei ole pakolaisongelmaa eikä siellä tehdä terroristi-iskuja.Sveitsi on viimeksi sotinut vuonna 1815. Sveitsi on listattu jatkuvasti sekä maailman varakkaimpien että myös maailman onnellisimpien maiden aivan ylimpään kärkeen.

Miksi Suomi ei voisi toimia niin kuin Sveitsi?

6

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koska Venäjä ei ole Sveitsin naapurimaa.

    • Tiltun-typeryys

      on taas avauksessa kirkkaimmillaan.

    • FUCK_NATO

      Sveitsi on kaikin puolin mahtava maa. Suomella olisi paljon opittavaa Sveitsiltä. Ne on aidosti itsenäisiä ja niillä on suora demokratia.

    • TiltunHoureita

      "Miksi Suomi ei voisi toimia niin kuin Sveitsi?"

      JOSPA annat meille ensin Sveitsin sijainnin? Esim. Talvisodan aloitti Staalin eikä siinä olisi tippaakaan auttanut se, että olisit tuolloin kiekaissut, että "Suomi on Pohjolan Sveitsi"!

    • Natohin

      Jos Suomella olisi n. 1000 km:n pituinen raja esimerkiksi jonkin Afrikan maan kanssa, meillä olisi niin kevyt ja huoleton olla. Ei menisi valtion kehitysapuvarojakaan niin paljon kuin tämän kehitysmaan kakkavesi- ym. projekteihin, lidereiden taskuihin kavallettuina. Turvallisuuteen käytetyistä euroista puhumattakaan.

    • Njet-Raha

      Maailman rahat on tallessa Sveitsin pankeissa.

      Suomen helposti kaatuvien pienien maalaispankkien maine ei liene yhtä luotettava kuin Sveitsin pankkien.
      90-luvun alun lamassa meni katastrofaalisesti pankkeja nurin ja jäljistä ei olla vieläkään täysin toivuttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1163
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1123
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      846
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      747
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      107
      649
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      92
      603
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      588
    9. 78
      561
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe