https://yle.fi/uutiset/3-9701032
"Niinistö toisti kantansa, jonka mukaan tiivistyvä eurooppalainen puolustusyhteistyö on Suomen kannalta myönteinen ja toivottava asia. Niinistön mukaan kehitys saattaa korottaa kynnystä Euroopan haastamiseen.
– Me kehitämme eurooppalaista yhteistyötä niin pitkälle kuin mahdollista.
Lue tästä miten puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Britannian johtama nopean toiminnan joukko tulisi avuksi Suomen kriistilanteissa !"
Nyt on sitten apua saatavilla, tilataan sitä nyt ensinnä Puolasta Suomen pakoloispropleeman korjaamiseen!
Puolahan ei ota pakoloisia vastaan ollenkaan, sieltä saadaan varmaankin hyvät ohjeet meidänkin pakoloisproblematiikkaan !
Late Lapista. SSSS Ry!
NYT ÄKKIÄ TURVATAKUU APUA HAKEMAAN !
16
312
Vastaukset
- yuhjiut
Minusta vaikuttaa siltä, että eurostoliiton muiden alueiden joukkojen tuomista Suomeen tapahtuisi todennäköisimmin silloin, jos suomalaiset lopulta nousisivat sortajiaan vastaan. Suomalaiset sotilaat eivät olisi kovin innokkaita tappamaan maanmiehiään, joten olisi tarvetta ulkomaalaisille. Suomalaiset soturit voitaisiin sillä välin lähettää jonnekin muualle, pois tappamisen jaloista. Sen sijaan, jos Suomeen tulisi hyökkäys jostain vieraasta maasta (muu kuin nuo eurostoliiton sotilaat), olisimme luultavasti täysin suomalaisen puolustuksen varassa. Vai kävisiköhän täysin toisin; olisiko se tilaisuus lietsoa oikein valtava sota?
- Jäitähattuun
Suomalaisia haetaan sopimuksilla sotimaan taas saksan puolesta kuten on käynyt aiemminki. Muistatte varmaan hakkapeliitat ja ruotsin sodissa kuoli sukupolvi suomalaisia miehiä. Ollaanko me niin tyhmiä että lähdetään taas tohon mukaan.
- Puuajo
"Taas Saksan puolesta"...kyllä Suomi soti 1941-1945 lähinnä itsensä puolesta..lopussa jopa Saksaa vastaan.
Late_Lapista1 kirjoitti:
Tyhmiä päättäjämme ainakin ovat!
Late Lapista. SSSS Ry!Etkös sinä ääliö ymmärra sitä, että päättäjämme eivät ole itse hakeutuneet virkoihinsa, vaan heidät on kansa itse valinnut? Tyhmiäkö ovat päättäjät, vai heidät valinneet kansa? Vai oletko itse tyhmä?
- fhdjjfdjfdjdjdf
Nyt Ranska ja Saksa jakavat jo valtiovarainministeriötä, sekä EKPta keskenään. Mikä suomen ja muiden pienten reunavaltioiden osuus tulee olemaan tässä liittovaltiossa ja taakanjaossa? Miettikääs sitä.
Nettomaksajan rooli on meille jo varattu!
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707022200240780_u0.shtml
Suomalainen on pösilö joka alalla, sitä viedään kuin desin mittaa!
Late Lapista. SSSS Ry!Late_Lapista1 kirjoitti:
Nettomaksajan rooli on meille jo varattu!
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707022200240780_u0.shtml
Suomalainen on pösilö joka alalla, sitä viedään kuin desin mittaa!
Late Lapista. SSSS Ry!Oletko ulkomaalainen, vai pösilö suomalainen?
- Perustusvaltiovalta
Erotaan ensin Eurosta ja sitten järjestetään kansanäänestys EU:sta, sillä perustuslain toisen pykälän mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, eikä kansa ole sitä luovuttanut pois.
- Pilikulleen.ei.osimoill
Vähän huolettaa ettei päättäjille vain tule pahoja kramppeja, kulumia ja venähdyksiä niskoihin ja selän puolelle tuosta raivokkaasta kumartelusta kaikkien pikkuruisten eu:n suositusten pilkun tarkasta noudattamisesta. Miinus tietysti oman kansan työttömien saamien huonojen tukien huomautuksien noudattamatta jättäminen. Tuo sokea piste on ainoa "niskoittelu" ja siitä on työttömiä sitten vähän rangaistu lisäämällä kurjille aktiviteetteja kolikoita vastaan.
Päättäjillämme on jo kumartelusta tullut vakava vamma, selkäydin nesteet ovat menneet sekaisin ja ajatustoiminta on siirtynyt perseeseen!
Late Lapista. SSSS Ry!- Puolestamaan
Näin toimitaan itä-Euroopassa. He ovat tajunneet missä tässä kaikessa on kysymys.
http://beta.oikeamedia.com/o1-26511 - Merrkelinnatsi
Itä-eurooppalaisia ei ole päästy lahjomaan , niinkuin lännessä.
Soros ei ole saanut otetta synnyinmaahansa Unkariin.
Viisaita ovat nämä maat. Ne ei halua Merkein ja Junckerin napin alle.
Suomalaisten ei tarvitsekaan enään pelätä ulkovaltoja, meillä ovat kansamme polkijat jo valtakunnan viranomaisten joukoissa!
http://mvlehti.net/2017/07/03/valokuvissa-kansanvihollinen-kristiina-mikkila/
Late Lapista. SSSS Ry!- Hallaahon.äänestäjä
Uuvatti Jussi Niinistö on vieraantunut kansasta
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg224366#msg224366
Soinin puolueen rakenneongelmia: kaveriporukka, usein Soinin käsin poimima. Elitistinen uuvatti-puolue on kärjellään seisova pyramiidi http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223285#msg223285
Uuvatti Jussi Niinistö on Soinin valinta, molemmat Suomalaisuuden liitosta. Molemmat vaikuttavat nykyisin kovin elitistisiltä ja kansalle vierailta. Helsingin sanomat - suomenkielinen muttei Suomen mielinen - nälväisee toimittajan suulla otsikkoaiheen vierestä: Toimitaja Niko Vartiainen HS Julkaistu: 1.7. 2:00 , Päivitetty: 1.7. 7:38 Hänen /Halla-aho/ puoluetoverinsa, kansanedustaja Olli Immonen on poseerannut yhdessä vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Eugen Schaumanin haudalla
Tohtori Jussi Niinistö - puolustuministeri - on julkaissut kirjankin Schaumanista, mutta kun Hesari-Ylen punavasemmistoliberaalit hyökkäsivät aikanaan Immosen kimppuun, Jussi Niinistö oli vaiti, miksi alan tohtori ja kansallissankarien tuntija ei puolustanut kansallissankarin juhlimista? Jussi Niinistö: Suomalaisia vapaustaistelijoita, Nimox 2003, Kansallissankari Eugen Schauman, s. 12 - 21
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/immos-kohu-soini-vaikenee-yha-varapuheenjohtaja-niinisto-lopetti-puhelun-lyhyeen/5240646Niinistön Jussi on sotahullu natottaja ! paria tenttiä vaille kokoomuslainen !
Late Lapista. SSSS Ry!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631217- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146886Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 70778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108687Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto102668- 56666
- 78591
- 43586