Väyrysestä pressa - kannatetaan

Suomi_pois_kurjuudesta

Väyrynen asettumassa ehdokkaaksi 2018 pidettäviin presidenttivaaleihin! Tämä oli jo aikas odotettu ja samalla toivottukkin uutinen. Hyvä että päätti lähteä! Saadaan joku vastavoima näille suvakkileiriläisille hännystelijöille. Tolkku ja järjen ääni voittakoot!

Itse olen liikkuva äänestäjä ja tällä hetkellä kannatan puolueellisesti toistaiseksi perussuomalaisia. Näitä Halla-Ahon nuivia. Presidentinvaali on kumminkin henkilövaali ja kun kerran istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistökin paljastui viimein huuhaa-mieheksi ja kokoomus-eu-mamuttajaksi, niin en voi enää missään nimessä tukea häntä! Äänestän kylmästi Väykkyä!

Kaikkihan melkein Paavo Väyrysen tuntee, vähintään tietää kun on kuullut puhuttavan. Nuoremmallekkin polvelle tiedoksi, että tää herra Väyrynen vastustaa holtitonta maahantuloa/muuttoa, ei kannata sotilaallista liittoutumista, eikä EU-integraatiota, eikä ylipäätään koko EU:ta tai siinä oloa. Oli muuten niitä harvoja, jotka aikoinaan vastusti äänekkäästi Suomen liittämistä EU:hun ja euroon! Googlatkaa netistä lisää tietoa aiheesta! Taitaa löytyä videopätkiäkin vanhoista uutishaastatteluista 90-luvulta...

Väyrynen haluaa palauttaa omalta osaltaan Suomen itsenäisyyden ja ottaa markan takaisin kansallisrahaksemme. On hän joskus vissiin hieman ätsyttäväkin joidenkin mielestä, mutta mua lähinnä huvittaa. Pitäähän politiikassa olla väriä! Paavo ei ole vielä liian vanhakaan pressaks ja on hyvässä kondiksessakin kaiken hyvän päälle. Kyllä se yhden kauden menis ihan leikiten vielä varmasti!

Paavo on Kekkosen oppipoika ja ylpeä siitä. Paavokin sai tarpeekseen keskustan harjoittamasta mamu- ja EU-politiikasta, jolloin perusti oman kansalaispuolueensa.

Tasavallan presidentillä on edelleenkin merkitystä päivän politiikassa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Ei ole kumminkaan aivan sama kuka siinä virassa milloinkin istuu! Näinä viime aikoina olemme saaneet taasen nähdä, että yllättävänkin paljon pressalla voi olla valtaa, niin mielipiteellisesti kuin ihan käytönnönkin arkitasolla sisäpolitiikassa. Presidentti johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti on rauhan aikana myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit ja valtakunnan muut korkeimmat virkamiehet, esim. mm. Oikeuskanslerin. Presidentin virka on siis yksi tärkeimmistä valttipaikoista puhuttaessa EU-integraatiosta, sotilallisen voiman lähettämisestä ulkomaille ja puolustusliittoihin mentäessä tai niihin liittoutumattomuudessa, esim. Nato!

13

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PaavoVoittoon
      • Korvari

        - hieno pressavideo..Porilaisten marssi ..olé!


      • Vastavoimia täytyy olla, tuntuu nykyään politiikka menevän läpisaneluna ja kansalla ei uskalleta äänestyttää mistään asiasta pelossa, että saneluoppi ei ole läpäissyt kaikkia kerroksia.

        Periaatteessa saneluopin kannattajien kerros on hyvin ohut ja sitä pönkitetään jatkuvasti lisääntyvillä kohdistetuilla gallupeilla, joita media kaikin voimin pyrkii painottamaan ja tuomaan julkisuuteenn.
        Maasta puuttuu mm. puolueeton media, joka tuo asiat esiin kantaa ottamatta, joten Paavo on nyt jos koskaan paikallaan ja pistämässä edes hieman kapuloita rattaisiin.
        Tulee kannatusta saadessaan olemaan varmasti kova pala nykyiselle valtionjohdolle ja jo pelkästään siksi, että veti tukensa Niinistöltä, joka oletti olevansa koko kansan presidentti, mutta on kuitenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa agendassaan nykyisten liittoumista ajavien tahojen takana.

        Onni on, että Niinistöllä on ote päässyt jo tässä vaiheessa kohtuullisen näkyvästi lipsumaan, tämä on erinomainen vaihe saada avausta hänen tähän saakka niin ympäripyöreisiin ulostuloihinsa ja kannanottoihinsa


    • Voikovitutukseenkuolla
      • Järjestelykysymys

        Näkyy olevan taas taattua maikkarilaatua... Klikatkaa vielä tuon takaa "uudelleenohjaus", jos linkki ei avaudu tuosta liitteestä!

        https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.katsomo.fi/?progId#!/jakso/33001002/uutisklipit/658123/70-vuotias-vayrynen-paljastaa-minka-yhden-suuren-virheen-han-on-elamassaan-tehnyt&ved=0ahUKEwiXxofuuI_VAhUCDJoKHQayBEMQFggZMAA&usg=AFQjCNHfUClpra0VgHO__r6L077vs4g2Bw


      • Ihanpaska
        Järjestelykysymys kirjoitti:

        Näkyy olevan taas taattua maikkarilaatua... Klikatkaa vielä tuon takaa "uudelleenohjaus", jos linkki ei avaudu tuosta liitteestä!

        https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.katsomo.fi/?progId#!/jakso/33001002/uutisklipit/658123/70-vuotias-vayrynen-paljastaa-minka-yhden-suuren-virheen-han-on-elamassaan-tehnyt&ved=0ahUKEwiXxofuuI_VAhUCDJoKHQayBEMQFggZMAA&usg=AFQjCNHfUClpra0VgHO__r6L077vs4g2Bw

        Että miten voi olla näin surkeeta mediataloa ylen lisäksi!

        https://www.katsomo.fi/?progId?progId#!/jakso/33001002/uutisklipit/658123/70-vuotias-vayrynen-paljastaa-minka-yhden-suuren-virheen-han-on-elamassaan-tehnyt


    • NopaKolisee

      En kannata edes vitsinä. Seniili mies jonka pitäisi keskittyä keinutuolissa istumiseen.
      Kepu pettää aina ja Värynynen ei ole muuta tehnytkään.

      • totuudenaika

        Tulihan se papukaijakin hokemaan oppimaansa. Vai ihanko itse keksit?
        Asiallisesti ottaen, Väyrynen on vähiten petollinen tähänastisista ehdokkaista joten siksi paras. Kannatetaan!


    • ..Väyrynen on Kekkosen opetuslapsi. Omaa vaaralliset ajatukset suomen turvallisuudesta ja ulkopolitiikasta. Väyrynen edustaa kepulaista opportunismia, protektionismia-maatalouden tukia miljardeilla-ja rahastatetaan sillä idän kaupalla.
      Väyrynen on monien SDP johtajien tavoin ,tunkkaisen suomalaisen historiallisen ajan dinosaurus...jonka pitäisi olla professori Suomen kanssa puolustelemassa Kekkosen maanpetos tekoja...

      • porvaristi

        Voi voi, tulihan se tältä demari-papukaijaltakin ne maataloumiljardit taas...eikä olekin paha , jos Väyry puolustaa suomalasita maaseutua ja elämänmuotoa - sinä varmaan pistäisit nekin rahat ulkomaille sikäläisiä joppareita hyödyttämään! Voi vitsi...


    • Kyl määkin Väyrystä kannatan! Väyrynen on ainoa politikko joka on saanut muutakin aikaan kuin poliittisia palopuheita !

      Late Lapista. SSSS Ry!

    • NäinEiVoiJatkuaSuomessa

      Kyllä olisi hyvä Suomelle! Odottaisin erityisesti Paavon ajavan isänmaan etua ja puuttuvan kansaa tänäänkin puhuttaviin aiheisiin, kuten EU:sta irtautuminen, oman valuutan palautus ja maahanmuuton järkeistäminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      115
      6737
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3737
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      185
      2526
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      276
      2398
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2071
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1780
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1725
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      128
      1269
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1255
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1224
    Aihe