Euroopan unioni on hurjassa turbulenssissa. Britannia tekee lähtöä EU:sta varsin sumuisissa olosuhteissa. Kukaan ei osaa arvioida, mitä brittien lähdöstä kokonaisuudessaan seuraa. Selvää kuitenkin on, ettei EU ole enää entisensä. Muutokset ovat niin poliittisesti kuin taloudellisestikin valtavia.
EU:n kehityksen suhteen muutkin suuret linjat ovat auki. Minkälaiseen EU:hun pyrimme, miten vastuut ja resurssit jatkossa jaetaan. Miten EU:n turvallisuuspolitiikka rakennetaan. Toisaalta myös EU:n pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka herättää kysymyksiä. Jäsenmailla on myös erilaisia käsityksiä siitä, miten yhteisiä päätöksiä pitää noudattaa.
EU:lla suuri murros edessä
2
64
Vastaukset
- demon_driver
Ja se erilaisuus on se suurin uhkakuva, mikä unionia painaa. Miten sellainen liitto voi toimia, jos asioista ei tahdota millään päästä yksimielisyyteen? Upottaako esim. Puola koko paatin? Ehkäpä paras vaihtoehto olisi, että EU:sta tehtäisiin pelkkä kauppaliitto.
Eurooppa Unioni uudistuu heti Saksan vaalien jälkeen.
Totta on, että tällainen löyhä liitto ei voi onnistua ja varsinkin nyt, kun
lujaa liittoa tarvitaan jo velkojen vuoksi.
Kysymys kuuluukin, että mitä on siellä toisella puolen monelle pienelle maalle ?
Eurooppa ei ole enään sama Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja markkinat ja
talousvoimat ovat paljon muuttuneet.
Tottakai jokainen maa vetää itselleen jos yleensä päästäisiin sopuun Euro veloista.
Tämä on se peruskysymys mihin pitää vastata, ennen päätöksiä.
Tähän ei luonnollisesttikkaan riitä vastaukseksi kaksi sanaa ja tähän pitää kertoa
pitempi analyysi eri talouden osa-alueilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482