Terroristivainoa 2017 Suomessa!

Koskakohan saamme todeta, että Suomeen on tehty ensimmäinen terrori-isku, jota Isiskin pitää todellisena? Nyt on aivan lapsellinen ja naurettava hässäkkä VAIN kahdesta kuolleesta ja muutamasta pikku haavoja saaneista, joista jokainen on päässyt jo pois hoidosta.
Halutaan näköjään saada KRP:n ja SUPON toimesta harkitusti ihmisille aikaan se harhaluulo, että kyseessä oli terroristin isku? Suomi ei ole muka enää turvallinen, kun kaksi on kuollut tavallisessa puukotuksessa. Hallitus hokee samaa naurettavaa mantraa kuin lehdistökin.
Näyttävät syyttömien pidätykset olivat osaa juonta.

Noloa olikin, että joutuivat laskemaan heidät vapaaksi. Koska veitsellä huitonut oli ulkomaalainen, eikä suomalainen oli harhakuvitelma terrorismista jo heti valmis. Kun suomalainen valkonaama tappoi kolme ihmistä Imatralla, niin missään ei hourittu terrorismista! Tämä tappaja ei saanut tuomiota lainkaan. Katsotaan saako Turun tappaja vastaavan tuomion. KRP ja SUPO ovat jo nolanneet itsensä, sillä asiaa tutkitaan terroritekona, vaikka mitään todisteta ei ole eikä tule, vaikka yritys on kova.

26

685

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylläsed

      Onhan tuo aika selvä. Nämä yksittäiset solut on isisin tärkeimpiä onnistujia.
      Syyria ja muualla näkyvämmät sodat vain mainoksena toimii että saa solut virikkeitä.

      Mistä noista tietää ketkä kaikki noita virikkeitä omaksuu, voi tulla jotain osittain soveltajia jne.

      Ennen vanhaan syytettiin väkivalta videoita ja suomeen tuli videolaki. No se hetkeksi lopetti kaiken väkivallan mutta sitten uusi eduskunta parissa kaudessa kumosi tuon ja suomalaistenkin väkivalta ryöstäytyi taas täysin uudelle tasolle kuten vaikkapa myyrmannin räjäyttänyt Gerdt todensi.

    • LouerM

      Minä en ole lainkaan vakuuttunut, että kysessä oli terroristin tekemä isku. Kyse oli enneminkin Suomesta ja sen päätöksistä kyrsiintynyt mies, joka halusi kostaa Suomelle saamansa ja omasta mielestään epäoikeudenmukaisen turvapaikkapäätöksen. Olen samaa mieltä avaajan kanssa. Paljon melua lähes tyhjästä.

      • SuvakkiOnVajakki

        No ole ihan huoletta, siellä suvakkikuplassasi!

        Mut ainakin MINÄ oon sitä mieltä, et jos ton Turun tempauksen innottajana on toiminu ISIS, ja sen propaganda, niin kyllähän sillon sitä ON pidettävä terrorismina, eikö?
        Ja mitä taas sen suomalaisen Imatralla tekemään "iskuun" tulee, niin se nyt ilmeisesti EI ollu terrorismia, han siitä syystä koska tekijän motiivina ei ollu mikään -ismi, tai terroristinen tarkoitus! (Vaikee ymmärtää?)
        Vaan hän on ihan vaan vanhanaikasesti HULLU!


    • eikösjjo

      Tai miks ne sano tuos syyria maanpääl.helvetti dokumentis 0.00-03.00 tuli nationg.gradhic kanavn, katsoin loput puoli tuntia n.

      niin, yksinäiset sudet siis, ei solut, näillä lienee joku ero

      soluthan on enemmän ohjelmoituja, yksinäisill susil on oma vapaa tahto touhuta mitä päähän juolahtaa

    • uskonrauha

      Se vaan on yksi yhdistävä tekijä suurimmalle osalle tämän vuosituhannen terrorismilla---rauhanuskonto

    • Hupaisaa

      Isiss ottaa kovin mielellään iskut maailmalla omiin niminsä, mutta ei näin vaatimatonta, jossa vain kaksi kuoli ja heidätkin tapettiin vain veitsellä, eikä pommeilla.

    • Faktatkehiin

      "Ei laajempaa terrorisolua

      Töyräksen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että terroriteko on niin sanottu yksinäinen susi -hyökkäys, eikä kyse ole mistään laajemmasta terroristisolusta.

      – Laajemmasta verkostosta en puhuisi. Hyökkäys on yhden ihmisen tekemä, mutta totta kai selvitämme, mitkä asiat taustalla ovat vaikuttaneet siihen, että hän on mennyt tällaisen hyökkäyksen tekemään. Näyttää siltä, että kyseessä on yksinäinen toimija, mutta ne asiat, mitkä toimintaa ovat edeltäneet, ovat vielä tutkinnan alla, Töyräs kertoo.

      – Sitä en kuitenkaan tällä haavaa näe, että Suomessa olisi joku terroristien rekrytointisolu, kuten jotkut ovat esittäneet, hän lisää".

      Avaaja on siis oikeassa, kuten arvata saattoikin, kun kyse on ironmikessistä.

    • Ihan-sama

      Nyt tapettujen, ja jatkossa tapettavien suomalaisten läheisille on ihan sama onko kyseessä terrori-isku, Islamin kehoituksesta tehty vääräuskoisen murha, tai joku muu matun tuntema viha suomalaisia kohtaan. Totuus kuitenkin on, että matut ovat moninkymmenkertaisesti vaarallisempia suomalaisille kuin suomalaiset, ja että Islamin uskolla on useimmiten hyvin suuri merkitys silloin kun matut murhaavat kantaväestöä Suomessa tai muualla Euroopassa.

    • PossuaHuuleen

      Aina kun huudetaan allahu akbar ja tapetaan ihmisiä niin se on terrorismia. Tuon terrorismin taustalla on islam koraanin ohjeineen. Nämä muslimien teot eivät ole yksittäisiä. Näiden tekojen taustalla seisoo miljoonia muslimeja valmiina juhlimaan aikaansaatua terroritekoa.
      Imatran tapaus oli yksittäinen tapaus.
      Aloittaja on velvollinen sivistämään itsensä meidän realistien tasolle.

    • avaajan.tavat

      Hienosti huomioit uhrien omaisten surua aukomalla päätäsi ja vähättelemällä tekoa, koeta nyt keksiä jokin inhimillisempi tapa saada huomiota.

      • muualla

        Juu, toivon että seuraava isku osuu aloittajaan tai ainakin lähelle.


      • rasistille

        Osaatko sinä rasistinen ressukka edes lukea? Eikö se aivan sama kuka tappaa? Onko jalompaa omaisten kannalta, että tappaja olisi ollut suomalainen?


      • EikuKöyttäRasvaamaan

        Ei se nyt vissiin IHANsama ole? :)
        Ilman kaltaistasi maanpetturipaskaa totakaan marokkolaista "sotalapsukaista" ei olis koskaan Suomeen päästettykään riehumaan, jolloinka noi kuolleet tallais vieläkinTurun toreilla, eikä noi 8 muutakaan rikastettua potis nyt kipujaan! :/

        Joten: Vedä ittes jojoon, paska!


      • SuvakkiOnVajakki
        rasistille kirjoitti:

        Osaatko sinä rasistinen ressukka edes lukea? Eikö se aivan sama kuka tappaa? Onko jalompaa omaisten kannalta, että tappaja olisi ollut suomalainen?

        Kerro vielä sekin logiikka, et millä juuri joku kantasuomalainen olis alkanu puukottelemaan ihan tuntemattomia ihmisiä tosta vaan keskellä päivää? :)
        Onks toi sun vajakin mielestä kuinkakin yleistä Suomessa? /)


      • EikuKöyttäRasvaamaan kirjoitti:

        Ei se nyt vissiin IHANsama ole? :)
        Ilman kaltaistasi maanpetturipaskaa totakaan marokkolaista "sotalapsukaista" ei olis koskaan Suomeen päästettykään riehumaan, jolloinka noi kuolleet tallais vieläkinTurun toreilla, eikä noi 8 muutakaan rikastettua potis nyt kipujaan! :/

        Joten: Vedä ittes jojoon, paska!

        Älä väännä paskaasi, kun et mitään edes asiasta tajua. Suomessa on lait, joiden mukaan noita mamuja päästetään Suomeen. Mikset mene vastaanottokeskseen riehumaan, vaan iniset täällä? Pelkäätö saavasi turpiisi?
        Katohan poju, kun maahanmuutovirastossa ei ole selvänäkijöitä. Heheheh!


      • SuvakkiOnVajakki
        ironmikess kirjoitti:

        Älä väännä paskaasi, kun et mitään edes asiasta tajua. Suomessa on lait, joiden mukaan noita mamuja päästetään Suomeen. Mikset mene vastaanottokeskseen riehumaan, vaan iniset täällä? Pelkäätö saavasi turpiisi?
        Katohan poju, kun maahanmuutovirastossa ei ole selvänäkijöitä. Heheheh!

        Niin on monessa muussakin EU-maassa, ja niissä ei matut hillu, joten mikä estää meitäkin laatimasta samanlaiset lait? :)
        Ainiin! Sinä ja muut kaltaisesi maanpetturit! Meinas unohtua! :)

        Ja miks mun pitäs mennä vastaanottokeskukseen tiehumaan? Mä haluun rajottaa haittamaahanmuutto LAINSÄÄDÄNNÖLLISIN keinoin! Vqikee tajuta, puupää?! Jos muo himottais murhailla jotain matuja, matuja (ja minä) olis jo vino pino ruumiskasassa, taukki!

        Ja pelottaako? Sano aika ja paikka missä keskustelisimme peloistani! :)

        Vai pelottaako?

        Ja koitahan nyt suvakkivajakki tajuta, et kotikutoiselle rikollisuudelle me emme mahda oikein mitään, mutta tuontirikollisuudelle mahdamme, kun jätämme matut nyssimaan lampaitaan omiin paskastanioihinsa! :) Ylivaikeeta ymmärtää? Ja mun laskujen mukaan Suomessa olis ainakin SATA ihmistä enemmän hengissä, jos heitä ei olis uhrannu kaltaisesi maanpetturipaskan unelmakuplan keinotekoiseen puhaltamiseen! :)

        Joten rasvaa nyt vaan se köytesi, luuseri! Ja ota vastuu teoistasi. Vai pelottaako? Mammanpoika!


      • HomotOnSulosiaKunSuuttuu

        Juu voin mä mennä vastaanottokeskukseenkin vikisemään, heti kun arvon herra kertoo et miten vastaanottokeskuksessa vikiseminen saa maahamme otettujen sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrän pienenemään!? :) Kerro ihmeessä!
        Ja hajustahan tollasen suvakin jo erottaa! Paskalle haiset, kuten muutkin kaltaisesi. Ja sehän nähään sit et mistä tota punaania tullaan sit syyttämään, et onko kyseessä terroristiset murhat, vai ihan vaan murhat, et mitä sitä täs alkaa arvuuttelemaan. Mut sitä ei kuitenkaan päätä kumpikaan, ei KRP, eikä Supo, vaan SYYTTÄJÄ!Joten sillä ei o paskan väliä et mitä mieltä noi kaks on!
        Mut sillä nyt taas ei ole edes mitään väliä, onko murhat terroristisia vai eivät, fakta on se, et kaks suo alaista on tapettu, ja tekijä on matu! Motiivista paskan hailee!

        Ja mitä sä mun naamakuvallani?! Runkkaat sille kuitenkin? :/
        Ja mun naaman, ja loppuosankin näät, sit ku jalkas lakkaa lyömästä setsuutia, ja sanot ajan, ja paikan! :) Ja mitä htin mikkiniikiä?! Lueks sä poikapolo viel Walt Disneyn viihdekirjallisuutta? :) Mähän käytän täällä mitä nikkiä millonkin, et mikä niistä on se sun mikkinikkis? Ja onks joku toinen aku ankka nikki sit? :) Miten söpöä!

        PS: Menikö nyrkkisi läpi siitä edellisestä naamakuvasta jolle olit juuri runkannut? :)


      • AikaJaPaikkaOnkoVaikeeta

        Paskansinko?
        Suo kiinnostaaki tollaset pisu/kakka-homoilut vai? Juu ei kiitti! Kaada itelles vaan! :/

        Ja et osaa sit lukea vai? Vai kirjottaa?

        Kaliseeko polvet vielä? :)


      • Naurajasiolen
        HomotOnSulosiaKunSuuttuu kirjoitti:

        Juu voin mä mennä vastaanottokeskukseenkin vikisemään, heti kun arvon herra kertoo et miten vastaanottokeskuksessa vikiseminen saa maahamme otettujen sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrän pienenemään!? :) Kerro ihmeessä!
        Ja hajustahan tollasen suvakin jo erottaa! Paskalle haiset, kuten muutkin kaltaisesi. Ja sehän nähään sit et mistä tota punaania tullaan sit syyttämään, et onko kyseessä terroristiset murhat, vai ihan vaan murhat, et mitä sitä täs alkaa arvuuttelemaan. Mut sitä ei kuitenkaan päätä kumpikaan, ei KRP, eikä Supo, vaan SYYTTÄJÄ!Joten sillä ei o paskan väliä et mitä mieltä noi kaks on!
        Mut sillä nyt taas ei ole edes mitään väliä, onko murhat terroristisia vai eivät, fakta on se, et kaks suo alaista on tapettu, ja tekijä on matu! Motiivista paskan hailee!

        Ja mitä sä mun naamakuvallani?! Runkkaat sille kuitenkin? :/
        Ja mun naaman, ja loppuosankin näät, sit ku jalkas lakkaa lyömästä setsuutia, ja sanot ajan, ja paikan! :) Ja mitä htin mikkiniikiä?! Lueks sä poikapolo viel Walt Disneyn viihdekirjallisuutta? :) Mähän käytän täällä mitä nikkiä millonkin, et mikä niistä on se sun mikkinikkis? Ja onks joku toinen aku ankka nikki sit? :) Miten söpöä!

        PS: Menikö nyrkkisi läpi siitä edellisestä naamakuvasta jolle olit juuri runkannut? :)

        Koska lopetit apukoulun toivottomana tapauksena? Tuolla kielitaidolla: "kaks suo alaista on tapettu". Ym. ym sönkäämistä. Osaako edes hävetä?


      • EnHäpeäOsaaOsaaHäpeän

        En.

        Mut ymmärsit kuitenkin pääosin alakoulun sönkkäämiseni? :)

        PS: Koetko useinkin tarvetta lueskella alakoulujen sönkkäämisiä?
        Tässä sulle kirjallisuusvikki!
        https://otava.fi/oppimateriaalit/esiopetus/seikkailujen-eskari-ops2016/

        PS2: Ja ite et varmaan koskaan typåa, varsinkin jos joudut kirjottelemaan korealaisille pikkutytöille suunnatulla tabletin näppiksellä! :/ Ja eikös "Olen naurajasi" olis ollu enemmän suomea kuin "Naurajasi Olen". Ja pitiks apukoululaisen kirjottaa "Osaatko edes hävetä?" vai oliks "Osaako edes hävetä?" ihan oikein? Oi arvon äidin kiälen ope? :)


      • Älop

        Taas tämä yksi pelle aloittaa alatyyliset nimittelyt kun äly loppuu kesken..

        Mutta eihän sitä voi maanpetturi vihervassarilta muuta odottaakaan..


      • Älop
        HomotOnSulosiaKunSuuttuu kirjoitti:

        Juu voin mä mennä vastaanottokeskukseenkin vikisemään, heti kun arvon herra kertoo et miten vastaanottokeskuksessa vikiseminen saa maahamme otettujen sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrän pienenemään!? :) Kerro ihmeessä!
        Ja hajustahan tollasen suvakin jo erottaa! Paskalle haiset, kuten muutkin kaltaisesi. Ja sehän nähään sit et mistä tota punaania tullaan sit syyttämään, et onko kyseessä terroristiset murhat, vai ihan vaan murhat, et mitä sitä täs alkaa arvuuttelemaan. Mut sitä ei kuitenkaan päätä kumpikaan, ei KRP, eikä Supo, vaan SYYTTÄJÄ!Joten sillä ei o paskan väliä et mitä mieltä noi kaks on!
        Mut sillä nyt taas ei ole edes mitään väliä, onko murhat terroristisia vai eivät, fakta on se, et kaks suo alaista on tapettu, ja tekijä on matu! Motiivista paskan hailee!

        Ja mitä sä mun naamakuvallani?! Runkkaat sille kuitenkin? :/
        Ja mun naaman, ja loppuosankin näät, sit ku jalkas lakkaa lyömästä setsuutia, ja sanot ajan, ja paikan! :) Ja mitä htin mikkiniikiä?! Lueks sä poikapolo viel Walt Disneyn viihdekirjallisuutta? :) Mähän käytän täällä mitä nikkiä millonkin, et mikä niistä on se sun mikkinikkis? Ja onks joku toinen aku ankka nikki sit? :) Miten söpöä!

        PS: Menikö nyrkkisi läpi siitä edellisestä naamakuvasta jolle olit juuri runkannut? :)

        Älkää ny sit liikaa repikö sen Iiro ressukan naamaa ku se on sentään aatteellinen ja millljonääri ja egonoomi ja sitten ku se ylhäisyydessään suuttuu ni ei oo kellään enää kivaa


      • Naurajasiolen
        HomotOnSulosiaKunSuuttuu kirjoitti:

        Juu voin mä mennä vastaanottokeskukseenkin vikisemään, heti kun arvon herra kertoo et miten vastaanottokeskuksessa vikiseminen saa maahamme otettujen sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrän pienenemään!? :) Kerro ihmeessä!
        Ja hajustahan tollasen suvakin jo erottaa! Paskalle haiset, kuten muutkin kaltaisesi. Ja sehän nähään sit et mistä tota punaania tullaan sit syyttämään, et onko kyseessä terroristiset murhat, vai ihan vaan murhat, et mitä sitä täs alkaa arvuuttelemaan. Mut sitä ei kuitenkaan päätä kumpikaan, ei KRP, eikä Supo, vaan SYYTTÄJÄ!Joten sillä ei o paskan väliä et mitä mieltä noi kaks on!
        Mut sillä nyt taas ei ole edes mitään väliä, onko murhat terroristisia vai eivät, fakta on se, et kaks suo alaista on tapettu, ja tekijä on matu! Motiivista paskan hailee!

        Ja mitä sä mun naamakuvallani?! Runkkaat sille kuitenkin? :/
        Ja mun naaman, ja loppuosankin näät, sit ku jalkas lakkaa lyömästä setsuutia, ja sanot ajan, ja paikan! :) Ja mitä htin mikkiniikiä?! Lueks sä poikapolo viel Walt Disneyn viihdekirjallisuutta? :) Mähän käytän täällä mitä nikkiä millonkin, et mikä niistä on se sun mikkinikkis? Ja onks joku toinen aku ankka nikki sit? :) Miten söpöä!

        PS: Menikö nyrkkisi läpi siitä edellisestä naamakuvasta jolle olit juuri runkannut? :)

        Olet siis kaikkein typerin ja säälittävin taateli täällä, kun kehtaat edes tunnustaa, että sönkötät täällä paskaasi ja eri nikeillä. Pysyhän paskiainen poissa täältä, sillä sinulla ei MITÄÄN edelletyksiä pärjätä kenellekään täällä. Mene muitten homojen kanssa seurustelemaan, täällä on vain MIEHIÄ.


    • Karvainen.tai.ei

      Suvakki on aina sikamainen.

      • huomatkaa

        Ei kuitenkaan raiskaa kuten Putkonen ja de Wit.


    • Anonyymi00029

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe