Euroopan unioni ei ole poliitikoiden maa

Euroopan unioni ei ole poliitikoiden maa, vaan meidän jokaisen yhteinen alue
missä me elämme. Me käymme joka päivä kanssakäymistä eurooppalaisten tavaroiden
ja ruokien ja lääketieteen ja ihmisten kanssa ja me matkustamme ja olemme ja juomme.

Euroopan unioni on tuomassa meille nyt suurempia instrumentteja joilla me voimme
vaikuttaa asioihin ja oikeuksiin. Meille ollaan antamassa vapaa äänestys yli kansallisten
rajojen ja näin pystymme vaikuttamaan kokonaisuuteen.

Euroopan unionissa on paljon hyviä puolia, että niitä ei edes voi kertoa tässä kirjoituksessa.
Minä en itse ole löytänyt vielä yhtään kirjoitusta tai asiaa mikä esim. EU:n Liittovaltiossa
olisi huonoa, siis aineellista asiaa. Itä-eurooppa on köyhempää maatalousaluetta ja sen
tulevaisuus on loistava euroopan unionissa. Sillä Itä-euroopan maatalous voidaan nyt saada
tuottamaan runsaasti lihaa ja leipää ja maitotuotteita. Sillä Lihalla ja Leivällä on kysyntää
nyt yli euroopan markkinoiden aina Aasiaa ja Kanadaa ja Australiaa myöten kauppa-
sopimuksilla.

Euroopan unioni pystyy myös vaikuttamaan asioihin paremmin aina ihmisistä ja luontoon.
On selvä, että vaikuttamalla tuotteiden loppukäyttäjiin pystyt vaikuttamaan asioihin
myös paremmin jos olet vihreä vaikka. Koko talouden kuvaa pystytään hallitsemaan niin
ulkomarkinnoilla, kuin sisämarkkinoilla huomattavasti paremmin.

Ymmärrän poliittisten johtajien näkemyksen jokaisessa maassa, sillä monen maan poliittiset
johtajat menettävät määräysvaltaa ja näin myös virkojaan ja tehtäviään. Mutta onko
heidän etu edellä meidän ihmisten etuun nähden ? Ovatko he tärkeämpiä kuin me ihmiset ?
Tämän vuoksi he puhuvat ei aineellista asioista, koska eivät voi muuten perustella omaa
olemassaoloaan. Mainitsevat: Kulttuuri, taivaallinen asia, Geenit ym ym.

Eurooppalainen kulttuuri ja monipuolisuus on toki myös voimavara positiivisessa muodossa.
Eli meidän erilaisuudet ovat myös voimavara ja voima. Kuka ei haluaisi kuunnella Italialaista
musiikkia ja syödä Pizzaa tai Ranskalaista patonkia haitarin säestyksellä ym ym. ? Suomi
on myös omaleimainen ja Junttius ja metsäläisyys on myös voimavara. Ruoka mämmi ja
pettuleipä on myös asioita mitä tuo oman leimansa.

Euroopan unioni on meidän maailma missä me elämme ja me tarvitsemme toisiamme joka
päivä jokaisessa elämäntilanteessa. Niin liikkumisessa kuin olemisessa. Älkää seuratko
mitään poliittista johtajaa, vaan olkaa omia itseänne ja jos tarvitaan poliittista kantaa, niin
toivon sellaista puoluetta joka äänestää meidät euroopan liittovaltioon tahtomme mukaan.

Ihmisten eurooppa olemisen ja elämisen vapaus.

10

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen kirjoittanut tästä niiden kasvusta jo aikasemmin ja nyt sitten joku muukin
      otti kantaa. Olen sanonut, että koko niiden kasvu perustuu asuntorakentamiseen
      PK-seudulle ja siihen kuuluvaan.
      Jos aino sijoituskohde on pakonomainen tarve eli asuntorakentaminen, niin hallinto
      ei silloin ole terveellä pohjalla. Tämä on seurausta kommunistisesta hallintojärjestelmästä
      ja koko liike- ja talouselämän rakenteesta.

      Tämä osoittaa juuri tasan tarkkaan sen, että ero Euroopan unionista toisi lopun koko
      kommunistisen suomen talousjärjestelmään. Teidän on pakko nyt ymmärtää, että
      jos näillä koroilla ei rakenneta tuotantolaitoksia ja muuta teollisuutta, niin kuinka
      ihmeessä sitten ilman Euroopan unionin vapaata talousaluetta se olisi mahdollista ?

      On se poijat mahdollista. Mutta tästä voitte poijat laskea paljonko sitä inflaatiota pitäisi
      tulla jotta ilman EU:ta voisitte kauppa käydä. Voi poijat joutua tekemään monta tuntia
      työtä Kahvikippoon ja Bensa litraan.

      Toivottavasti ne joilla on vielä vähän älylälyä niin osaa laskea mitä päästelee suustaan.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/pommi-muhii-vuokra-asuntomarkkinalla-varoittaa-kiinteistonvalitysketjun-johtaja-uhka-asuntosijoittajille-6679459

    • KiitosNaurusta

      Hehheh! Teksti kuin suoraan Neuvostoliiton propagandasta.

      Nyt EUnukki alkoi ihan runoilemaan Euvostoliiton puolesta... ;-)

      • selvittää

        Eiköhän kunnioiteta itsemääräämisoikeutta omaan valtioonsa ja siihen ketä he sinne haluvavat asumaan.Emme olisi uskoneet vielä parivuotta sitten ajattelevani, että entiset itä-blokin maat olisivat mielenkiintoisia maita eläkepäiviä ajatelle tai miksei vaikka aiemminkin mennä.


      • selvittää kirjoitti:

        Eiköhän kunnioiteta itsemääräämisoikeutta omaan valtioonsa ja siihen ketä he sinne haluvavat asumaan.Emme olisi uskoneet vielä parivuotta sitten ajattelevani, että entiset itä-blokin maat olisivat mielenkiintoisia maita eläkepäiviä ajatelle tai miksei vaikka aiemminkin mennä.

        Kenellä on itsemäärämisoikeus ?
        Sinun vaalisko jotka rahalla maksetaan ja kaikki ei edes voi olla ehdokkaana ?
        Jätkä ja lutka maksaa enemmän rahaa, kuin tienaa paikastaan ja sekö on
        itsemäärämisoikeus ?

        Meillä on enemmän vapautta, kun on enemmän vaihtoehtoja ja tasa-arvoa.
        Minulla ja hänellä ja hänellä. . . . Vapaus on yksilöllistä ja minä en ole Teitä.

        Minä löisin sinua jos sä tulisit mulle puhumaan, että sä määräät minua.
        Mutta täällä on niin tyhmiä, jotka antaa sen tapahtua itselleen.

        Siksi Euroopan unioni ja ihmiset, koska se on Vapaus olla missä tykkää ja tehdä mitä
        tykkää ja missä tykkää.


    • FiXIT_ASAP

      FAKTA: EMME OLE LAILLISESTI EU-JÄSENMAA, VAAN RÖYHKEÄSTI HARHAANJOHDETTUJA.

      1. Meidät siihen liittäneellä eduskunnalla ei ollut siihen kansan mandaattia.

      2. Liittymiseen laillisesti olisi tarvittu perustuslain säätämiseen tarvittava 5/6 enemmistö kansanedustajista. Tai vaihtoehtoisesti käsittely kahdessa perättäisessä eduskunnassa.

      3. Perusteluna käytetty kansanäänestyksen tulos ei kelpaa, koska
      a) Suomen laki ei tälläistä menettelyä perustuslain muuttamiseksi tunne.
      b) Kansanäänestystä edelsi mittava kampanja EU:n puolesta, jossa annettiin selkeästi väärä kuva liittymisen merkityksestä ja seurauksista ja EU:n olemuksesta.
      c) Kansanäänestyksen kysymyksenasettelussa käytettiin ilmausta " ...neuvotellun sopimuksen mukaisesti." Kansa ei tiennyt, mikä oli neuvoteltu sopimus, sillä se pimitettiin tärkeiltä osiltaan kansalta ja lisäksi edes neuvottelijat itse eivät sitä voineet tietää, sillä neuvottelut olivat kansanäänestyksen aikana edelleen merkittäviltä osilta kesken.
      d) Sopimus allekirjoitettiin Korfun huippukokouksessa 24. kesäkuuta 1994. Presidentti Ahtisaaren valtuuttamina pääministeri Esko Aho (kesk), ulkoasiainministeri Heikki Haavisto (kesk), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ja valtiosihteeri Veli Sundbäck allekirjoittivat sen siis ENNEN kansanäänestystä ja eduskunnassa käytyä keskustelua ja äänestystä.
      e) Kun mittava valhe -ja pelottelukampanja ei tuottanut toivottua tulosta, kansanäänestyksen tulos väärennettiin.

      4. EU on yksipuolisesti muuttanut sopimuksen merkitystä ajaessaan yhä syvempää liittovaltiota ja esim. poikkeamalla säännöstä, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät vastaa yhteisvastuullisesti toistensa veloista.
      5. EU:iin liittyneiden valtioiden edustajien allekirjoitukset on saatu 5 miljardin dollarin lahjontarahaston avulla.

      ... jatkuu. (Myöhemmin myös em. faktojen yksityiskohtaisempaa avaamista.)

      • Turha-valehdella

        Ei auta EU-vihaajien kieroilu ja valehtelu.
        Olemme täysin laillisesti EU:ssa - ja pysymme.


      • Ei auta ja onneksi ihmisille annetaan valinnan mahdollisuus ja kerrotaan
        tieto ja kerrotaan miten tunnistaa provon.
        Provon tunnistaa siitä, että sillä ei ole aineellisia asia perusteluita ja niissä
        jätetään mainitsematta luku mistä luvusta jokin luku on.


    • undemocratic

      EU luku on 666 ja se on ainoa oikea.

      • Luku 666 on ollut olemassa jo 2000 vuotta.
        Tarkoittaa valehtelua panettelua. Luku on luonnollisesti vertauskuvallinen, koska
        luku kuvaa Raamatun petoa ja niitä Petoja on useita. Muuten raamatussa olisi lisäys, että
        tämän voi tietää vain lopunajan tai 2000 vuoden kuluttua olevat ihmiset.

        Laskentataito ei ollut vielä kehittynyt tuohon aikaan ja siksi luku on kuvaannollinen ja
        tarkoittaa ihmisten hyväksikäyttämistä raamatun Pedolle.

        Raamatun petoja ovat Suomi , no on se. Mutta raamatun petoja ovat muutkin poliittiset
        hallitusvallat, kuninkaat, keisarit ja tasavallat myös ja kommunisti ja sosialistivallat.

        Raamattu kuvaa pedon sarvia mm. kuninkaina. Raamatussa niitä ei ole yksi, vaan niitä
        on useita.


      • Kataloniassa näit tänään oikeastaan minun mielestä hyvin Pedon lukuja ja
        näit Pedon merkin ottaneita käteensä ja otsaansa eli ajatukseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      276
      34970
    2. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4484
    3. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      80
      4343
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      3872
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      99
      3165
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      19
      2589
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      56
      2474
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2024
    9. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      45
      1648
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      391
      1581
    Aihe