PIDETÄÄN YLLÄ TOTUUTTA EUROOPAN UNIONISTA

FiXIT_ASAP

FAKTA: EMME OLE LAILLISESTI EU-JÄSENMAA, VAAN RÖYHKEÄSTI HARHAANJOHDETTUJA.

1. Meidät siihen liittäneellä eduskunnalla ei ollut siihen kansan mandaattia.

2. Liittymiseen laillisesti olisi tarvittu perustuslain säätämiseen tarvittava 5/6 enemmistö kansanedustajista. Tai vaihtoehtoisesti käsittely kahdessa perättäisessä eduskunnassa.

3. Perusteluna käytetty kansanäänestyksen tulos ei kelpaa, koska
a) Suomen laki ei tälläistä menettelyä perustuslain muuttamiseksi tunne.
b) Kansanäänestystä edelsi mittava kampanja EU:n puolesta, jossa annettiin selkeästi väärä kuva liittymisen merkityksestä ja seurauksista ja EU:n olemuksesta.
c) Kansanäänestyksen kysymyksenasettelussa käytettiin ilmausta " ...neuvotellun sopimuksen mukaisesti." Kansa ei tiennyt, mikä oli neuvoteltu sopimus, sillä se pimitettiin tärkeiltä osiltaan kansalta ja lisäksi edes neuvottelijat itse eivät sitä voineet tietää, sillä neuvottelut olivat kansanäänestyksen aikana edelleen merkittäviltä osilta kesken.
d) Sopimus allekirjoitettiin Korfun huippukokouksessa 24. kesäkuuta 1994. Presidentti Ahtisaaren valtuuttamina pääministeri Esko Aho (kesk), ulkoasiainministeri Heikki Haavisto (kesk), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ja valtiosihteeri Veli Sundbäck allekirjoittivat sen siis ENNEN kansanäänestystä ja eduskunnassa käytyä keskustelua ja äänestystä.
e) Kun mittava valhe -ja pelottelukampanja ei tuottanut toivottua tulosta, kansanäänestyksen tulos väärennettiin.

4. EU on yksipuolisesti muuttanut sopimuksen merkitystä ajaessaan yhä syvempää liittovaltiota ja esim. poikkeamalla säännöstä, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät vastaa yhteisvastuullisesti toistensa veloista.
5. EU:iin liittyneiden valtioiden edustajien allekirjoitukset on saatu 5 miljardin dollarin lahjontarahaston avulla.

... jatkuu. (Myöhemmin myös em. faktojen yksityiskohtaisempaa avaamista.)

15

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikaistaan-valeita

      1. Eduskunnalla on AINA kansan mandaatti vapaiden vaalien ja perustuslain mukaisesti.

      2. Liittymisprosessi oli täysin laillinen kansanäänestyksineen ja eduskunnan käsittelyineen. Perustuslakia ei ole rikottu kuin EU-vihaajien valeissa.

      3. EU:n päätökset tehdään yleensä yksimieliOisesti tai enemmistöllä päämiesten Eurooppa-neuvostossa.

      4. EU-vihaajien valekampanja on toivoton yritys.

    • Eikö aikaisemmin asia ole tullut esille ?
      Miksi Britit ovat ahkeria youtubella haukkumaan EU:ta, vaikka ovat onnelaansa
      päässeet ?
      Britit ovat vielä kerjäämässä kahden vuoden siirtymäaikaa.
      Miksi Le pani haki rahaa Putinilta vaaleihinsa ja miksi Eurooppa on huolestunut
      kyberturvallisuudesta ja kybersodasta ?

      Rahoittaako Putin myös Per**** mediaa ja Pannereita ?
      Onko nähty Puoluejohdon veljeilyä Brittien tai Venäjän puolueen kanssa ?

      Jenkkien vaaleihin oli Venäläiset myös sotkeutuneet, miksei myös Euroopan ?
      Ovathan ne kärsijöitä EU:n vuoksi samoin kuin Britit.

    • KysynVaan-76

      "c) Kansanäänestyksen kysymyksenasettelussa käytettiin ilmausta " ...neuvotellun sopimuksen mukaisesti." Kansa ei tiennyt, mikä oli neuvoteltu sopimus, sillä se pimitettiin tärkeiltä osiltaan kansalta ja lisäksi edes neuvottelijat itse eivät sitä voineet tietää, sillä neuvottelut olivat kansanäänestyksen aikana edelleen merkittäviltä osilta kesken.
      d) Sopimus allekirjoitettiin Korfun huippukokouksessa 24. kesäkuuta 1994. Presidentti Ahtisaaren valtuuttamina pääministeri Esko Aho (kesk), ulkoasiainministeri Heikki Haavisto (kesk), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ja valtiosihteeri Veli Sundbäck allekirjoittivat sen siis ENNEN kansanäänestystä ja eduskunnassa käytyä keskustelua ja äänestystä."

      Päätä nyt jo mitä väität. Kohdassa c) sanot että neuvottelut sopimuksesta olivat vielä kesken kansanäänestyksen aikaan mutta kodassa d) päivittelet että sopimus allekirjoitettiin ennen kansanäänestystä. Siis kumpi siis oli ennen?

      • Lopeta se PASK**jauhaminen. Porukasta nytkin yli 70 % kannattaa EU:ta ! !

        Älä nalkuta ja ihmiset ainakin nyt tietää kannattaa.


    • uutta-odotellessa-

      Siksi pitäisi järjestää uusi äänestys liitossa pysymiseksi. Saisi nekin äänestää, ketkä eivät äänestäneet ensimmäisellä kertaa.

      • Lopeta se PASK**jauhaminen. Porukasta nytkin yli 70 % kannattaa EU:ta ! !

        Älä nalkuta ja ihmiset ainakin nyt tietää kannattaa.


      • EU_ei_ole_kannattava
        Liittovaltio kirjoitti:

        Lopeta se PASK**jauhaminen. Porukasta nytkin yli 70 % kannattaa EU:ta ! !

        Älä nalkuta ja ihmiset ainakin nyt tietää kannattaa.

        HA!!! XD Vai että 70%. 70% kansasta pitää Euroopan Unionia suurena petoksena ja hyvinvoinnin tuhona. Ja tähän tulokseen kansa on tullut siitä, että se hyvinvoinnin tuhoutuminen on konkreettisesti todettu.


    • annamunkaikkikestää

      EU on kleptokratia. Se vie kansalaisilta työpaikat, hyvinvoinnin ja elämänilon. Ja tämähän on ihan fakta. Tämä EU:n tuoma "kansainvälisyys" tarkoittaa käytännössä sitä, että maahamme tunkeutuu ulkomaisia vaikuttimia, jotka ei ole enää uhka hyvinvoinnillemme ja pärjäämisellemme vaan sen aiheuttamat vauriot on jo tapahtuneet, ja sama jatkuu, kunnes maaltamme on viety kaikki mahdollisuudet päättää omista asioistaan. EU kirjaimellisesti imee meidät liittovaltioon musta aukko.

      • Sinun Pitää kertoa miten se on vienyt työpaikat ja kertoa KOKO KANSALLE JA
        NYT SINULLA ON SIIHEN TILAISUUS ME KUUNTELEMME.
        Miten se on vienyt sinun työpaikat ja Mitä tekisit nyt jos emme olisi Euroopan
        unionin jäseniä.

        KERRO KERRO KERRO KERRO KERRO kun aloitit kerro me kuuntelemme nyt on
        kaikki korva höröllään kerro.
        Jos et kerro, niin pidä saata*** turpas kiinni.


      • shutthefuckup
        Liittovaltio kirjoitti:

        Sinun Pitää kertoa miten se on vienyt työpaikat ja kertoa KOKO KANSALLE JA
        NYT SINULLA ON SIIHEN TILAISUUS ME KUUNTELEMME.
        Miten se on vienyt sinun työpaikat ja Mitä tekisit nyt jos emme olisi Euroopan
        unionin jäseniä.

        KERRO KERRO KERRO KERRO KERRO kun aloitit kerro me kuuntelemme nyt on
        kaikki korva höröllään kerro.
        Jos et kerro, niin pidä saata*** turpas kiinni.

        Ennen EU-operaatiota meillä oli olemassa rahan hyötykierto, jossa raha liikkui aika suljetussa luupissa ja hyödytti toinen toistaan... kuluttajat, palkansaajat, liiketoiminta, valtio... EU-operaatio ajoi Suomeen toimintaa, joka merkitsi perinteisen hyötykierron rikkoutumista. Siihen tuli väliin kv-bisnes, jäsenmaksut, viennin tyrehtyminen jne. Se sitoi suuria rahasummia ja vei maasta suuria rahasummia pois. Kansalaisten ulottuvilta. Seuraukset on ilmeisiä... ostovoima heikkenee, ja se johtaa irtisanomisiin ja konkursseihin sekä verotulojen pienemiseen ja jatkuviin leikkauksiin, koska mm. työttömyyden jatkuva lisääntyminen kasvattaa jatkuvasti sosiaalimenoja. Samaan aikaan rahaihmiset alkoi sitomaan ja hallitsemaan suuria pääomia. Nyt keinotekoinen maahanmuutto, eli matu-invaasio, sitoo myös suuria rahamääriä. Kaikki tämä EU-sonta syö hyvinvointia, joka näkyy myös työmarkkinoilla.

        Mitä tekisimme nyt jos emme olisi EU-operaation orjuuttamana? Mistä sen voi tietää, millainen tilanne Suomessa nyt olisi? On sanottu, (mm. taloustutkijat) että Suomi voisi todella paljon paremmin ja markka olisi vahva, ja on myös sanottu, että EU-operaatio olisi tukehduttamalla pakottanut meidät joka tapauksessa liittymään EU-kleptokratiaan. Kyllä osan meidän poliitikkojemme takinkääntö ja käytös kertoo, mistä EU-kleptokratiassa on kyse. Hyvinvointia ja vaurautta luvattiin, mutta sekä työpaikkojen määrän että TODELLISEN työttömyyden jatkuva alamäki kertoo toista. Ethän vain ota esille valtion oksentamaa kaunisteltua työttömyysprosenttia? Ja miksi muuten valtio tekee niin? Antaa valheellisen kuvan työttömyystilanteesta?


    • Valheenjälki

      Aloittaja levittää täysin väärää tietoa.
      Häntä voisi jopa kutsua valepukiksi.
      Eu jäsenyydestä on päätetty kansanäänestyksessä jossa myöskin sanottiin ettei euroon liittymisestä järjestetä erillistä äänestystä.
      Kansan tahto toteutui ja sen seurauksena olemme Eu:n jäseniä sekä meillä on käytössä Eurovaluutta.
      Olemme ylpeitä Eu:n jäseniä !

      • eudiktatuuri

        Valiokunnan puheenjohtajana Niinistö tietoisesti johti harhaan eduskuntaa ja suomalaisia kirjaamalla valiokunnan viralliseen pöytäkirjaan (PeVL 14/1994): ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.” Sauli Niinistö, joka oli ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä ilmoittanut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, että markasta luopumisesta päätetään myöhemmin ja että siitä tehdään erillinen lakialoite – perui oikeusministerin (13.04.1995 - 01.02.1996) ominaisuudessa päätösten jälkeen kaikki aikaisemmat lausuntonsa ja eduskunnassa itse tekemänsä päätöksen ja ilmoitti, että euroon liittyminen hyväksyttiinkin jo EU-liittymislaki äänestyksessä. Ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä v. 1994, väärennettiin tiedote, joka lähetettiin jokaiselle äänioikeutetulle tiedotteessa väitettiin, että yhteinen valuutta on tulevaisuuden tavoite, vaikka Niinistö ja muu poliittinen sisäpiiri tiesi, että asia ei ollut näin. Äänestäjiä johdettiin harhaan – harkitusti ja tietoisesti. Vaalituloksen vääristämisestä rikoslaki määrää jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksen. Tulos olisi ollut toinen, jos äänestäjät olisivat tienneet äänestävänsä myös markan kohtalosta ja omasta talouspolitiikasta luopumisesta sekä siitä, että he joutuvat tulevaisuudessa maksamaan muidenkin EU-maiden velkoja. Tämän vahvisti Nykypäivä-lehden haastattelussa (24.3.2005) Pertti Salolainen, joka sanoi ”Onneksi markan katoamisesta ei puhuttu ... Jos silloin olisi sanottu, että markka häviää, olisimme takuulla hävinneet kansanäänestyksen. Myös Erkki Tuomioja paljasti 18.12.1996, jos EMU-sidos olisi kerrottu kansalle ennen 16.10.1994 neuvoa antanutta kansanäänestystä, äänestystulos olisi ollut toinen, kuin oli.”


    • Historisntotuus

      EU on jatkoa Natsisaksasta.
      Mietitäänpä todellisuutta.
      Kiinnostaako hitoria? Toinen maailmansota, eli natsisaksa halusi valloittaa euroopan itselleen. Taistelujen jälkeen kuitenkin tuli takapakkia reilusti, häviö kaikilla rintamilla. Saksa ei kuitenkaan luopunut ajatuksesta omistaa ja määrätä eurooppaa. Niinpä oli keksittävä kierompi keino vallata maat ja saada ne sanelujensa piiriin, tuo tapa on EU. Eikö olekin yhteensattumaa että juuri kaikki keskitetyt EU toimistot ovat Saksassa, niin oli tarkoituskin olla ja myös nykyään on. EU jäsenmaiden johtajisto oli hämättävissä kauniilla puheilla ja lupauksilla, mutta liittymisen tapahduttua ei olekaan helppoa erota. Saksa haraa vastaan, onhan selvääkin sillä tuo tietää samalla epäluottamusta maalle ja horjuttaa huomatavasti uskottavuutta. Moni ei osaa kuvitella tai yhdistää asioita, EU on rauhanomaisempi keino hallita eurooppaa kuin sotiminen. Samalla saadaan määräysvalta siirrettyä kultakin maalta Saksalle, johon on pyrkinytkin sodan loputtua.

      Entäpä jos englannissa huomattiin tuo sama asia ja siitä alettiin kehitellä todellisuutta. Hyvä Englanti, olette pelastuneet saksan vallan alta ja määräysvallasta. Minkään maan poliitikot ei usko tai ymmärrä tätä koska ovat ajatusmaailmaan typeriä ja seisahtuneita ja hyvin helposti höynäytettävisä. Asiakirjoja varmasti on olemassa tästäkin suunnitelmasta, mutta missä ne ovat? Jos ja kun ne löytyisi, huomattaisiin kuinka oikeassa olinkaan. Minä itse ehdotan vakavasti eroa EU:n jäenyydestä, en halua elää Natsisaksan käskyvallan alla. Edelleenkin he ovat natseja, pikku Hitlereitä joka ainoa. Kun tajuatte tämän harhaan johtavuuden, mielenne voikin kääntyä.

      • " EU on jatkoa Natsisaksasta.
        Mietitäänpä todellisuutta.
        Kiinnostaako hitoria? Toinen maailmansota, eli natsisaksa halusi valloittaa euroopan itselleen. Taistelujen jälkeen kuitenkin tuli takapakkia reilusti, häviö kaikilla rintamilla. Saksa ei kuitenkaan luopunut ajatuksesta omistaa ja määrätä eurooppaa. Niinpä oli keksittävä kierompi keino vallata maat ja saada ne sanelujensa piiriin, tuo tapa on EU. Eikö olekin yhteensattumaa että juuri kaikki keskitetyt EU toimistot ovat Saksassa, niin oli tarkoituskin olla ja myös nykyään on. EU jäsenmaiden johtajisto oli hämättävissä kauniilla puheilla ja lupauksilla, mutta liittymisen tapahduttua ei olekaan helppoa erota. Saksa haraa vastaan, onhan selvääkin sillä tuo tietää samalla epäluottamusta maalle ja horjuttaa huomatavasti uskottavuutta. Moni ei osaa kuvitella tai yhdistää asioita, EU on rauhanomaisempi keino hallita eurooppaa kuin sotiminen. Samalla saadaan määräysvalta siirrettyä kultakin maalta Saksalle, johon on pyrkinytkin sodan loputtua.

        Entäpä jos englannissa huomattiin tuo sama asia ja siitä alettiin kehitellä todellisuutta. Hyvä Englanti, olette pelastuneet saksan vallan alta ja määräysvallasta. Minkään maan poliitikot ei usko tai ymmärrä tätä koska ovat ajatusmaailmaan typeriä ja seisahtuneita ja hyvin helposti höynäytettävisä. Asiakirjoja varmasti on olemassa tästäkin suunnitelmasta, mutta missä ne ovat? Jos ja kun ne löytyisi, huomattaisiin kuinka oikeassa olinkaan. Minä itse ehdotan vakavasti eroa EU:n jäenyydestä, en halua elää Natsisaksan käskyvallan alla. Edelleenkin he ovat natseja, pikku Hitlereitä joka ainoa. Kun tajuatte tämän harhaan johtavuuden, mielenne voikin kääntyä. "

        Siis mistä näitä kaunokirjallisuuden huippuja oikein löytyy ?
        Me ollaan EU:n palstalla ja meidän pitäisi puhua todellisia asioita eikä syvenytä
        dekkari kirjallisuuteen.

        Varmasti jokainen voi kuvitella kaikenlaisia asioita, kuten missä sinun vaimosi tai
        äitisi oli silloin ja silloin.

        Muistakaa kuitenkin, kun kirjoitatte tänne palstalle, niin meidän toisten ei tarvitse
        uskoa mihinkään ihmeelliseen, että Englanti ja koko Englanti samaan aikaan on
        huomannut jotain.

        Tiedän, että EU:ta ei voi hakkua asiakirjoituksin. Kaikki kirjoitukset mitä olen nähnyt
        on juuri tämän tyyppisiä minkä olen tähän lainannut.


    • factsfromthedeepweb

      EU on "kolmannen maailmansodan" operaatio = Globalisaatio, kleptokratia, sionistien ristiretki...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2738
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe