Miksi pitäisi maksaa vapaasta kaupasta!?

HerääEurooppa

Euvostoliitto kiristää Britanniaa, jotta voitaisiin käydä vapaata kauppaa. Täysin outo asenne Brysselin eliitiltä. Miksi maailmankaupassa pitäisi jonkun tahon maksaa toiselle!?
Vaatiiko EU myös esim. USA:lta jonkinlaisia korvauksia, jotta se saisi tehdä kauppaa unionin kanssa?
Vapaa kauppa hyödyttää KAIKKIA osapuolia, myös siis EU:n jäsenmaita. Ja varmasti vilkas kauppa Britannian kanssa hyödyttää EU-jäsenmaita. Esim.. Suomelle Britannia on erittäin tärkeä kauppakumppani. EU leikkii öykkäriä, mutta sellainen tunnetusti osuu omaan nilkkaan. UK voi liittyä vaikka NAFTA:an ja se olisi valtava takaisku Euroopan taloudelle.
Euvostoliitto on lopetettava ennen kuin se tuhoaa Euroopan MYÖS taloudellisesti. Kansallinen ja kulttuurinen tuhoaminen on jo kauan ollut käynnissä.

24

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SopuSijaaAntaa

      Niinpä. Kyse ei todellakaan ole yksipuolisesta suhteesta. EU hyötyy UK:sta ja päinvastoin. Rahalla kiristäminen aiheuttaa pahaa kitkaa ja sellaisessa tilanteessa häviävät kaikki osapuolet.

    • krex

      euun sisämarkkinat! jos britannia pääsee samoilla ehdoilla sisämarkkinoille niin eiköhän suomenkin pitäis harkita eroa.eu oli idealtan hyvä alussa mutta siitä on tullut herraklubi.

      • ulkomarkkinat

        Onhan Suomikin "sisämarkkinat", mutta ei sen takia ulkomaa joudu maksamaan korvauksia, jos käy Suomen kanssa kauppaa!

      • ulkomarkkinat kirjoitti:

        Onhan Suomikin "sisämarkkinat", mutta ei sen takia ulkomaa joudu maksamaan korvauksia, jos käy Suomen kanssa kauppaa!

        Olet ja pahasti ulkona . . . Mee jonnekin peruskouluun ensin tai jollekin
        kurssille, että edes tiedät mistä puhutaan. Tai mee maahanmuutto palstalle.
        Voit tietenkin olla persujen ja rajat kiinni porukan kanssa vaikka loppu elämäs.

      • lässynlässyn
        Liittovaltio kirjoitti:

        Miksi oksennat katkeraa ripulia? Eikö ole tarpeeksi vahvaa argumenttia tarjolla, että siksi on pakko ivata muita. Olet Häviäjä. Tyhjän puhuja ja harhaanjohtaja. Yrität jatkuvasti vakuutella, että muualla olevat hyödyt ja rahat ovat myös kansan ulottuvissa. Mutta kun eivät jumalauta ole. Sama kuin väittäisit olevasi rikas jos naapurillasi on tilillään tsiljoona.

    • Kun-eroaa-niin

      menettää jäsenyyden edut. Jos ne haluaa pitää, on pysyttävä porukassa
      Näkyy olevan EU-vihaajille liian vaikeaa tajuta.

      Brexit synnytettiin valekampanjalla. Nyt siitä maksetaan. Se pitäisi typerimpienkin EU-vihaajien tajuta.

      • Kun-eroaa-niin
        21.10.2017 9:51
        UUSI
        menettää jäsenyyden edut. Jos ne haluaa pitää, on pysyttävä porukassa
        Näkyy olevan EU-vihaajille liian vaikeaa tajuta.

        Brexit synnytettiin valekampanjalla. Nyt siitä maksetaan. Se pitäisi typerimpienkin EU-vihaajien tajuta.

        Paras kommentti, mitä on ollut ?
        Ai että sä niin kuin voit viedä tavaraa Venäjälle ja Kiinaan ja kaikkialle ilman tulleja ?
        Tulleilla suojellaan nimen omaan omaa taloutta ja sitä varten on EU juuri perustettu
        ja sitä varten juuri on olemassa kauppasopimukset ja niistä Truppikin puhuu koko
        ajan.

        No tyhmä hän se oli se avaaja kuten tiedettiin ja arvattiinkin ja tämä porukka on
        huutamassa eroa EU:sta jos nyt ei ihmiset tajua, niin milloin ? ?

      • fakta-lyö-sut-maahan

        höpö höpö ja lässyn lässyn XD vitun multinikkitrolli. Mikset hajoa ja haihdu? Ei Brexitin kaltaista juttua voi valheilla toteuttaa. Olet joko tyhmä tai ihan vitun tyhmä. Brexit perustuu todellisuuteen ja todellisuus on uhat, joita EU-operaatio jäsenilleen aiheuttaa. Jos EU olisi hyvä juttu, niin eihän kukaan lähtisi mitään eroa ajamaan. Sun valheilla on niin onneton pohja, että äänes kaikuu jostain syvästä kuopasta.

      • fakta-lyö-sut-maahan kirjoitti:

        Brexit perustui puhtaaseen valehteluun. Mutta kun kansanäänestys tuli vahingossa voitettua, niin nyt sisäpoliittisesta paineesta johtuen se tulee mitä ilmeisimmin toteutumaan. Erittäin kalliiksi käy briteille, mutta minkä sille mahtaa.

        Vapaakauppasopimukset eivät ole koskaan oikeasti täysin vapaita. EU:n sisällä oli harvinaisen hyvät kaikkien kannalta, mutta ne tietysti koskevat vain sisämarkkinoita. Britit voivat yrittää tehdä samanlaisen sopimuksen kuin muutama "vapaamatkustajavaltio", jossa noudattavat kyllä EU:n määräyksiä, mutta eivät pääse itse päättämään asioista. En tosin usko, että suostuvat...

        Todennäköisempi vaihtoehto on, että britit tekevät sopimuksen EU:n kanssa, siinä missä parinsadan muunkin kauppakumppanin. Aika kiire tulee, eikä brittien kannalta hyviä ehtoja ole luvassa. Eikä se vapaakauppa muuten ole automaattisesti hyvä ratkaisu, siinä kun pitää sopia mm. vastuista ja niiden aiheuttamista vaikutuksista paikalliseen lainsäädäntöön. Esimerkkinä vaikkapa tämä jenkkien kanssa suunniteltu vapaakauppasopimus, joka olisi päästänyt isoja jenkkifirmoja sanelemaan EU:n lainsäädäntöä...

        Ei hyvä tilanne kellekään. Briteille vain paljon huonompi kuin oikeastaan kellekään muulle.

    • Mitä-höpiset

      EI perustettiin nimenomaan myös vapaakauppa-alueeksi. Se on tehnyt niitä useiden maiden kanssa.
      Trump on nimenomaan vapaakaupan vastustaja.

      • EU on sisämarkkina-alue ja silloin siihen kuuluu kaikki muukin.
        EU on vapaakauppa-alue EU:n sisällä ja sillä on yhteinen politiikka.

        EU:n tasa-arvoa nimenomaan tasataan sillä, että ihmiset saavat asua
        ja sijoittaa EU:n alueella mihin ja missä tahtoo. Siihen kuuluu myös silloin
        sosiaalipolitiikka ja kaikki muukin yhteiskunta järjestelmiin kuuluvat asiat.

        Britit eivät maksa nyt näihin yhteiskunta järjestelmiin yhtään mitään ja
        eivät luonnollisestikkaan saa nauttia vapaasti EU:n tuetuista järjestelmistä.
        EU:n sisällä on myös markkina-asemien kilpailua ja varmasti ei hyväksytä
        Brittien tuloa samoilla ehdoilla markkinoille. EU:n markkina-alue on
        kohta 600 miljoonaa ihmistä ja se on maailman suurin talous.

        Eli tämä tarkoittaa juuri sitä, että Britit nuolee pers**** vuoden 2019
        jälkeen ja pitävät sen ylijäämänsä, mutta lisää eivät enään saa.

        LUE ja Lopeta se tyhmäily ja Tajua jo mitä Euroopan Unioni tarkoittaa. . .

      • Liittovaltio kirjoitti:

        EU on sisämarkkina-alue ja silloin siihen kuuluu kaikki muukin.

        Se miksi suomi oli hyvillään EU:n päätöksestä perustaa EU:n puolustusvoimat.
        Tarkoittaa Buustia Outokumpu Oy:lle, Patrialle, Nokialle ym. tieto ja digi yhtiöille
        töitä ja rahaa ja Teräksen ja raudan kysynnän kasvua.

        Esimerkki sinulle, kun et ymmärrä muuten.
        Nato tarkoittaa USA:n aseteollisuudelle rahaa ja Brittien pääsyä myös Euroopan
        markkinoille.

      • Lykkäät-pötyä

        "Se miksi suomi oli hyvillään EU:n päätöksestä perustaa EU:n puolustusvoimat."

        Ei ole sellaista päätöstä. Joitain yhteisiä toimia kaavaillaan, ei sotavoimia.

        "Tarkoittaa Buustia Outokumpu Oy:lle, Patrialle, Nokialle ym. tieto ja digi yhtiöille
        töitä ja rahaa ja Teräksen ja raudan kysynnän kasvua"

        Asehankintoja pyritään yhdistämään eli ne pienenevät.

        "Nato tarkoittaa USA:n aseteollisuudelle rahaa ja Brittien pääsyä myös Euroopan
        markkinoille. "

        Ei tarkoita. Kukin valtio hankkii aseet sieltä, mistä katsoo edullisimmaksi.

      • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Lopeta. . . Suomea eikä EU:ta ei uhkaa mikään ja kukaan.
        Sun pääs vain elää jossain juoksuhaudassa ja suomi muuten itsenäistyi jo
        1917, että tiedät ja Sodan 1944 presidentti laitettiin vankilaan katajan
        nokalle vietiin, katajan nokalle. Siellä oli sinun sodan voittaja Pressa.

      • nöfnöfnöfnöf
        Liittovaltio kirjoitti:

        EU on sisämarkkina-alue ja silloin siihen kuuluu kaikki muukin.
        EU on vapaakauppa-alue EU:n sisällä ja sillä on yhteinen politiikka.

        EU:n tasa-arvoa nimenomaan tasataan sillä, että ihmiset saavat asua
        ja sijoittaa EU:n alueella mihin ja missä tahtoo. Siihen kuuluu myös silloin
        sosiaalipolitiikka ja kaikki muukin yhteiskunta järjestelmiin kuuluvat asiat.

        Britit eivät maksa nyt näihin yhteiskunta järjestelmiin yhtään mitään ja
        eivät luonnollisestikkaan saa nauttia vapaasti EU:n tuetuista järjestelmistä.
        EU:n sisällä on myös markkina-asemien kilpailua ja varmasti ei hyväksytä
        Brittien tuloa samoilla ehdoilla markkinoille. EU:n markkina-alue on
        kohta 600 miljoonaa ihmistä ja se on maailman suurin talous.

        Eli tämä tarkoittaa juuri sitä, että Britit nuolee pers**** vuoden 2019
        jälkeen ja pitävät sen ylijäämänsä, mutta lisää eivät enään saa.

        LUE ja Lopeta se tyhmäily ja Tajua jo mitä Euroopan Unioni tarkoittaa. . .

        Karkeasti tällainen logiikka johti Britit eroamaan:
        Hyödyt kaupankäynnistä....................100
        Myynti......................................................1000
        EU-jäsenyyden kustannukset......10000

      • nöfnöfnöfnöf kirjoitti:

        Karkeasti tällainen logiikka johti Britit eroamaan:
        Hyödyt kaupankäynnistä....................100
        Myynti......................................................1000
        EU-jäsenyyden kustannukset......10000

        Mä tykkään matematiikasta ja se on hieno juttu jos se olisi näin !
        Sama juttu oli sen työttömän kanssa, kun intiaani-päällikkö sanoi, että
        se on työtä vieroksuva ja panetteli. . . Minun mielestä me voimme silloin myös
        panetella. . . Mutta tämä poistettaisiin jos mainitsisin nais ja muusta asiasta.
        Todellisuudessa, en ole lukenut hänen kirjaansa, mutta mikäli se perustuu
        matematiikkaan tämä työttömyys ja ei sen vuoksi lähde töihin, niin hieno päätös.

        Euroopan unionista minä pidän, koska siinä on suurempi pelikenttä ja enemmän
        pelaajia, sillä elämä on kuin pokeripeli. Pienessä pelipöydässä tuttu jakaja voi
        fuskata ja jakaa toiselle paremmat kortit, mutta suuremmassa meillä tavallisilla
        on mahdollisuus myös voittaa. ( Vertauksessa pokeripelaaja on ihan tavallinen
        ihminen ja suurempi pelikenttä on Euroopan unioni. )

        Joo en ole kuullutkaan, että Britannia on täysin omavarainen, että se siitä sinun
        vertauksestasi. Minulla on ollut aina sellainen sanonta, että Viisas ja Tyhmä eivät
        ole milloinkaan tasa-arvoisia oli Kuningas sitten millainen tahansa.
        ( Kuningas tarkoitti siis poliittista järjestelmää )

        Teillä siellä matu puolella on varmasti isot Itsenäisyyspäivät, mutta muistakaa
        mainita milloin suomi itsenäistyi ja muistakaa maamme presidenttejä myös.

      • blahblahblahhhh

        Ei tuossa tarvita erityistä matematiikkaa, vaan huomionkiinnistys siihen logiikkaan, mikä herätti britit. En ole missään koskaan käyttänyt sanaa "täysin" omavarainen. Olen puhunut omavaraisuuden tukahduttamisesta ja köyhdyttämisestä sekä riippuuvuuden lisäämisestä. Tämähän on ihan todellista elämää. Fakta, mistä useimmin puhun, on se, että EU-operaatio on kansalaisen näkökulmasta uhka, mutta kv-bisneksen kannalta hyvä asia. Se uhka on meilläkin toteutunut monen kansalaisen kohdalla. EU on vaarallinen vastustaja. Onhan se saanut Suomenkin kyykkyyn.

      • blahblahblahhhh kirjoitti:

        EU on vapaakauppa -alue ja se on vapaa meille kaikille EU:ssa.
        Minä en sinun kansoista ja muusta tiedä tuon taivaallista ja käsittääkseni
        ne asiat kuuluu Matu ja maahanmuutto palstalle.

        Sinä voit mennä minne tahansa EU:ssa töihin tai laittaa Busineksen tai Eläkkeelle.
        Kerro missä ne marjat sitten EU:sta on menneet ?
        Skitsofrenisia luuloja älä tänne työnnä.

      • voi-hyvä-ihme-XD

        Luulin että olet sentään jollain tasolla fiksu ja osaat keskustella rakentavasti, mutta sähän oletkin pelkkä copypaste-trolli jauhamassa paskaa johon et itsekään usko XD Olisinpa tajunnu sen aikaisemmin, niin ei olisi tuhraantunut aikaa tollon kanssa haastamiseen ><

    • Europetos

      Kun katsoo syvälle EU-operaatioon, lukee rivien välistä, vertailee asioita, tarkastelee sopimusten sisältöä, tarkastelee rahan liikkeitä, tarkastelee poliitikkojen päätöksiä ja kommentteja, politiikan suuntauksia, kansan taloudellista tilannetta jne. niin se paljastaa EU-operaation luonnetta hyvin pitkälle. Yksikään maastaan ja kansastaan välittävä poliitikko ei tee päätöksiä kansansa haitaksi, eikä valehtele kansalleen tai esitä kiertoilmauksia, eikä toimi toisten hyödyksi ja toisten pillin mukaan. EU-Suomessa näin tapahtuu. Esim. Kokoomus ja Keskusta ovat menestyviä EUnukki-kerhoja, Eurostoliiton perustaneiden globalistien kätyreitä. Perseet pystyssä. Katsokaa Vihreitä. He haluavat mukaan tähän menestyjien joukkoon ja ovat omaksuneet "suomivihan" ja hekin tarjoavat persettään Eurostoliitolle. Katsokaa Persuja, jotka savustivat perseensä Eurostoliitolle myyneen kaksoisagentin joukkoineen ulos ja jatkoivat KANSANedustustyötä. Miten kävi? He joutuivat vainotuksi ja mustamaalatuksi. Heistä tehtiin "natsipuolue". Peli on likaista.

      Euroopan Unioni on kleptokratia. Se on suoraan silmiemme edessä jokaisen nähtävissä. Sen faktan kieltäjät on a) sokeita tai ei välitä, b) EUnukki-kerholaisia, c) trollitehtaan palkollisia. Muita vaihtoehtoja ei ole.

      EU on järkyttävin asia heti toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen.

    • älyäläjätä

      Ilmeisesti Suomen hallitus estää tilastokeskuksen tieto toimintaa
      koskien EU kannatusmaksujen ja tulojen eroa.
      Niin kauan kun ei näitä tietoja ole saatavilla niin EU ihanuus
      julistus politrukkien kirjoitukset ovat pelkkää huuhaata.
      Suomen Tilastokeskuksen mukaan Suomen valtion palveluksessa
      olevat käyttävät 57% budget.
      Joten kalliiksi tulee se 43% jako takaisin kansan tarpeisiin.

      Politiikkojen kirjoitukset palstalla ovat verrattavissa
      rahattomaan lehmän ostajan kirjoittajaan.

    • fixit-tulee

      Naurattaa tämä Suomenkin " vapaakauppa".
      Kun ostat auton, se verotetaan hulluna, eikä se ole mitään vapaa-kauppaa.
      Se on kaupan estettä.
      Miksi Suomi on EU:ssa?

      • " Naurattaa tämä Suomenkin " vapaakauppa".
        Kun ostat auton, se verotetaan hulluna, eikä se ole mitään vapaa-kauppaa.
        Se on kaupan estettä.
        Miksi Suomi on EU:ssa?"

        Toi oli päivän paras, toi oli Päivän paras. . . . Herra Sipiläää Herraa Sipiläää. . .
        Taäällä yksi haluaa erota EU:sta, kun Autot ei ole verovapaita.

        Alkoholia myös kytätään Satamissa ihan kyttien voimalla. . . . Herra Sipiläää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      385
      40580
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      118
      9084
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6120
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4788
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3895
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3720
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      77
      3310
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      35
      2914
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2468
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2292
    Aihe