Internet aika ja lattamaa.

jakinboasII

Maapalloa ei ole sitten vähään aikaan väitetty litteäksi. Väitän että sellainen väite ei olisi ollut ennen internetaikaa edes mahdollista ja paljon pitää mennä ajassa taaksepäin jolloin Maata kuviteltiin litteäksi ilman pakkopaitaa.
Mielenkiintoisin kysymys on tietenkin miksi nyt internet aikaan tämä päätön väittämä saa huomiota ja jopa korkea-arvoisilta henkilöiltä kuten Obama jossain puheessaan.
Tavallaan tää koko juttu on suurta turhuutta ellei sitten se ole hyvää viihdettä asian kanssa puuhaaville.
Jos tällä olisi jotain isompaa merkitystä, jota saattaapi olla , eli lattamaaväittämä vie internetin uskottavuutta kun tällaista roskaa siellä käsitellään ja tämä voi olla myös todiste jonkinasteisesta ihmisjärjen taantumasta , koska jotkut näyttää oikeasti uskovan Maata litteäki.
Internetin piti viisastaa ihmistä toisin on käynyt.

23

401

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietysti on näin, kuten on usein todettu, että internet on mahdollistanut "tiedonjulkistamisen" kylähullullekin ja sellaisen asemaa tavoittelevalle.

      Ei siis ole niin, että ihmiset olisivat nykyaikana erityisesti tyhmistyneet.

    • Yksuuno

      Itse asiassa lattamaahan uskovat perustavat uskonsa siihen, ettei pitäviä todisyeita pallosta ole.

      • MiksiVainInttää

        Tämän takia pidän outona sitä ettei lätät joukolla ole haluamassa rahoittaa rakettia joka kävisi littaa kuvaamassa jostain 90 kilometrin korkeudesta.

        Asia kun olisi helppoa todistaa kaikille noilla kuvilla.


      • jakinboasII

        Ei tarvita mitään lentoja, riittää kun selvitetään miten littamaan aurinko valaisee littamaata joka hetki 50% ja toisen 50% valaisee. Tämä kun kerrotaan niin littamaasta tulee varteenotettava kilpailija pallomaalle.


      • InttämisenLoppu
        jakinboasII kirjoitti:

        Ei tarvita mitään lentoja, riittää kun selvitetään miten littamaan aurinko valaisee littamaata joka hetki 50% ja toisen 50% valaisee. Tämä kun kerrotaan niin littamaasta tulee varteenotettava kilpailija pallomaalle.

        Lätät ei selvästi tuosta kysymyksestä välitä, niin monesti olen sen kysynyt ilman vastausta.

        Parempi vaihtoehto on että itse rahoittavat todistavat valokuvauslennot niin eivät pääse valittamaan kuvia lavastetuiksi.

        On jo tullut todistetuksi että niin kauan kuin eivät itse todisteita hanki eivät muita todisteita koskaan usko.


      • LukekaaLisää

        Tuo paljastaa vain sen, että lättäpäät eivät ole tutustuneet niihin todisteisiin. Niitä on enemmän kuin riittävästi.


      • TietoEiAutaUskomukseen
        LukekaaLisää kirjoitti:

        Tuo paljastaa vain sen, että lättäpäät eivät ole tutustuneet niihin todisteisiin. Niitä on enemmän kuin riittävästi.

        Kyseessä on haluttomuus tutustua, tämän takia on täysin hyödytöntä muiden todistella mitään, he eivät kertakaikkiaan ole kiinnostuneita todisteista.

        Ainut mahdollisuus on että keräävät todisteita itse maksamalla kamerat 90 kilometrin korkeuteen kuvaamaan.

        Mutta ovat haluttomia siihenkin koska tietävät mitä kuvat tulisivat kertomaan.


    • NapoleonPunaparta

      Ovatpas pallopäät nyt murheissaan koska vastaväittäjiä ei ole vähään aikaan näkynyt.

      Olen viihtynyt viime aikoina poliittisilla palstoilla puolustamassa maamme oikeutta itsemääräämisoikeuteen ja samalla olen tullut tölvineeksi kommunistifasistiglobalisteja.

      Aloittaja ansiokkaasti viittasi intenetin tuloon tiedon levittäjänä on täysin oikeassa.
      Myös mittaus- ja havaintolaitteiden julmetun nopea kehitys näyttäsi viittaavan siihen että Maa on litteä.
      Laitan tähän vielä pikku pätkylin ja aivan Suomen kielisenä joka voittaa kyllä jonkun paskaleffan. Täytyyhän teidän pallopäiden tietää mitä puolustaa:
      https://www.youtube.com/watch?v=kt8dX0_A20Q

      • jakinboasII

        Lattapäitä ei tunnu huolettavan ilmaa kevyempien auringon ja kuun ilmassa pysyminen, sensijaan lattapäiden ei tarvitse enää uskoa replitaaneihin koska lattamaan kupu estää replitaanien lattaan pääsyn.
        Hyvinhän nuo vapaamuurarit ovat salaisuutensa pitäneet ja näyttää pitävän edeleen.


    • zzzzzcvcvvvvvv

      Mitähän noi jutut tuossa yllä sitten on, muuta kuin lättämaan vastustusta. "Olen lättäri enkä edes jaksa lukea"

      Ja turhaaahan se on väitellä: ota se valokuva

      • KatsoJaKärsi

      • MiksiTodellisuusPelottaa

      • jakinboasII
        KatsoJaKärsi kirjoitti:

        Mikään lentolaite ei ole taivaankantta pystynyt puhkaisemaan.
        Tämän ylemmäs eivät NASAnkaan raketit nouse:
        https://www.youtube.com/watch?v=sQw_C5KLhFM

        "Taivaan kansi" Onkos lattamaan aurinko taivaan kannen sisäpuolella ilmassa leijumassa vaiko pulteilla taivaan kannessa kiiniinni? Ainakin väitän että kun lattamaan aurinko loistaa päiväntasaajalla suoraan yläpuolella niin se loistaa koko lattamaanhan, vai oliko se niin että lattamaassa valo ei kulje suoraan? no kulkeehan se kun niillä lasereilla olette sitä suoruutta koittanu todistaa, joten päättäkää jo kumpi on oikeaa lattamaafysiikkaa.


    • Trollibussi

      No hei! Me vaan trollailtiin! Ei ole meidän vika jos joku uskoi. Kuka saatana nyt tosissaan pitäisi maata litteänä? Jotkut on vaan niin helposti trollattavissa.

    • Internet-aikana ei voi enää valehdella ihmisille yhtä helposti, koska kuka vaan voi laittaa juttuja internettiin, ja kaikki tieto pääsee vapaaksi, päinvastoin kun TVssä esimerkiksi, joka on kontrolloitu media. Internet teki että ihmiset alkoivat huomaamaan että monissa NASAn videoissa ja kuvissa on jotain outoa.

      • MissäOnSunKuvat

        Miksei ole tarjota omia kuvia vertailuun?

        Ei voi olla vaikeaa.


      • MissäOnSunKuvat kirjoitti:

        Miksei ole tarjota omia kuvia vertailuun?

        Ei voi olla vaikeaa.

        Minkälaisia kuvia tarkoitat? Eihän tavalliset meikäläiset voi mennä niin korkealle avaruuteen mihin NASA väittää että ne menee, että me voisimme ottaa kuvan maasta.


      • MikäOnNoinVaikeaa
        Trexnonar kirjoitti:

        Minkälaisia kuvia tarkoitat? Eihän tavalliset meikäläiset voi mennä niin korkealle avaruuteen mihin NASA väittää että ne menee, että me voisimme ottaa kuvan maasta.

        No sitten menette niin korkealle kuin voitte, ja video todistaa ettei sen korkeammalle pääse kun tulee kupu vastaan.

        Miten vaikeaa tämä on?

        Toisessa yhteydessä on kerrottu varmana tietona että 100 kilometriä on katto.

        Mulle kelpaa hyvin kuva joka on otettu 90 kilometristä.

        Koska esität?


      • jklhjklhjjklghj

        Höhlä.


    • VesienPinnatOvatTasaisia

      Yhtään valokuvaa kokonaisesta Maapallosta ei ole olemassa mikä on outoa.

      Myös sadat paljastuneet valeet NASAn julkistamissa videoissa ja valeet Kuussakäynneistä ovat tosi outoja.
      Miksi näin tehdään?

      • KusienPinnatOvat

        Ei voi ottaa kuvaa "kokonaisesta pallosta". Laitapa jokin pallo pöydälle ja koeta kuvata se kokonaisena. Ethän voi edes katsoa palloa kokonaisena.


      • jakinboasII

        Pallosta näkyy kerallaan vain puolet siksi siitä ei ole niitä kokokuvia.
        Voisiko joku lattauskova hankkia hieman tarkempia lattamaan karttoja? edes vähän parempia kun YK tunnus.
        Kaikkihan tietää että lattamaassa ei voi olla samat mittasuhteet kun pallomaassa ja siksi lattamaassa autojen kilometrimittarit ei enää toimi. Mutta lattamaahan uskovat tuskin tämmöisistä pikkujutuista välittää,


    • Trollibussi

      Hei ihan totta nyt!

      Se oli alun perin vain pelkkä trolli. Älkää nyt jumalauta väittäkö että nyt uskoitte.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      417
      9181
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      189
      3790
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      21
      2258
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1403
    5. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1178
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1155
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1132
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1128
    9. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    10. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1063
    Aihe