Eurooppa tiedotus yritysmaailman näkökulmasta

Voisiko taloustieteen laitokset ja korkeakoulujen tai perus liiketalouden
opistot julkaista näille yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisen taloustaito oppaan.
Varsinkin Kokoomuspuoluetta tämä pitäisi kiinnostaa, koska tieto lisää äänestäjiä.

Euroopan unioni on myös aikeissa aloittaa tiedotuskampanjan. Se lopettaisi kaiken
tyhmyyden mitä tälläkin palstalla kirjoitetaan. Länsimaisissa järjestelmissä
yleensä kulutuksella on suurin vaikutus talouskasvuun ja yritys rakenteisiin.

Työn tuottavuudesta ja työn hinnasta on myös hyvä kertoa ja kuinka inflaatio ja
deflaatio vaikuttavat taloudessa ja miten lainat ja korot ja investoinnit. tästä voisi
tehdä sellaisen yksinkertaisen tietopaketin tavalliselle vaikka peruskoululaiselle.

Sitten siinä täytyisi käsitellä suomen sijaintia ja energia ja raaka-aine kysymyksiä
eri tilanteissa, vaikka verrata siihen EU eroon ja miten se todennäköisesti vaikuttaa.
Eläkeläisten ja asunto ja muiden velallisten asema jos suomi irtautuu EU:sta ja miten
raha ja velkojen hoito.

Suomen omavaraisuus aste ja korvaavat tuotteet ja palvelut ja muutokset yritys- ja
teollisuus maailmassa EU eron jälkeen. Ulkomailla asuvien ihmisten sosiaali ja
terveysturva.

Tässä on vain osa näistä asioista mitkä pitäisi käsitellä ja siellä on joku hullu jopa
menossa presidentiksi ehdokkaan ja kun tämän porukan saisi pois pelkällä
tiedotuksella. Siellä pomppii kaiken maailman matu ja mustalaispalstalaiset
vailla mitään järjellistä agendaa.

K-Kauppa tai S-market voisi myös osaltaan tiedottaa vaikka kauppa kasseissa.

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eilen oli hyvä uutinen meidän ihmisten kannalta, että mister Schulz tavoittelee
      Euroopasta Liittovaltioa 2025.

      Miksi Juntit vihaavat EU:ta ja Liittovaltio muotoa, miksi ne on Juntteja kaikki rajastaan ?
      Miksi yksinkertaisten ja valehtelijoiden puolue saa mylviä jopa eduskunnassa ilma
      asia pohjaa ? Sipiläkin sanoi juuri, että ei ole esitetty mitään EU:n vastaista asiaa johon
      voi ottaa kantaa.

      Mikä on se asia mistä juntti on jäänyt paitsi a) Tallinnan läheisyys b) Lentomatkustaminen
      c) Kansainväliset ihmiset. Todellisuudessa on varmaankin käynyt näin, että
      ainoat ulkomaan ihmiset on nähty sota-aikana ja sitten on nähty pakolaisina ?

      Kovin moni juntti on puhunut aina saksalaisista ihmisistä sotilaina ja se, että Ryssä hyökkää.
      Kun se junttien maailmakin on tämän suuntainen ja keskustelut myös. Niin mitä
      muuta voi edes odottaa kommentoikaa kokemuksia junteista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      189
      3139
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      54
      2598
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      12
      2345
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2334
    5. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      8
      2273
    6. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2066
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1790
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1776
    9. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      59
      1751
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1729
    Aihe