Köyhyyteen tottuu ja alkaa ajattelemaan, että

Köyhyyteen tottuu ja ihminen alkaa tottumaan omaan olotilaansa.
Moni asuu aivan hirveissä oloissa ja hänellä voi olla monia sairauksia
ja hän alkaa elämään niiden kanssa aivan normaalia elämää.

Kaikkein parasta, että hän uskottelee itselleen, että ei hän ole köyhä
eikä kipeä ja hän säästää ja syö pilaantuneita jämä ruokia kuin koira ja
hän ei osaa katsoa sitä olotilaa missä hän on.

Kysymys kuuluukin, onko se ihmisarvoista elämää ?
Moni on hyväksynyt, että hänen lapsensa asuu kodin ulkopuolella ja ei
arvosta itseään ja näitä tapauksia on suomessa juuri tällä hetkellä 20 000.
Nämä lapset asuvat köyhyyden vuoksi erossa vanhemmista, koska
vanhemmat ei kykene eikä sukulaiset isoisä eikä isoäidit huoltamaan
lapsenlapsia köyhyyden vuoksi.

Minä yritän avata Teille näkökulmia ja katsokaa Netistä ja youtubelta
vaikka Lentostory , travel Bangkok tai Travel Paris ym ym .
Nähkää siitä oma tila ja itkekää oikeasti joskus.
Siihen on apu olemassa, me olemme onneksi Euroopan unionin jäseniä
ja Euroopan unioni on huomannut ja antanut nootit ; alhaisesta
sosiaaliturvasta ja alhaisesta terveydenhuollosta ja ihmisoikeusrikkomuksia
on käsiteltävänä tämän tuosta. Me voitamme jos EU voittaa ja Liittovaltio
tarkoittaa, että iloitse olet vapautettu.

17

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mihin-p.askaan-tahansa

      ihminen sopeutuu ...

    • Katsokaa videot youtube on hyvä ja travel videot kuvaavat kaupunkeja.
      Katsokaa autoja katsokaa ravintoloita ja katsokaa kaupoissa olevia
      tavaroita ja hintoja ja ihmisiä ja heidän vaatteita.

      Italiassa on aika kallista jäätelöt ja kahvit ym. ym.
      sen kun katsoo, niin ymmärtää mistä Euroopan unionissa puhutaan.
      Vaikka lentostory ja travel Bangkok, Singapore, Pariisi, Praha entinen
      neuvostoliiton maa.

      • Unelmoidaanyhdessä

        Katso itseäsi ja toteuta unelmiasi.


    • Porvaristi

      EUnukkila on köyhdyttännyt Suomea miljardeilla viime vuosina. Kansallinen itsenäisyys on palautettava.

      • Sä olet niin tyhmä, että et edes tajua mistä puhutaan !
        Suomen vain pitäisi pystyä maksamaa korkeampaa soisiaaliturvaa ja
        kohentaa terveydenhuoltoa. SE NYT VAIN SATTUU OLEMAAN FAKTA !

        Tähän samaan täytyy pystyä muidenkin valtioiden samoilla tuloilla ja samoilla
        ehdoilla ja samoilla säännöillä ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää.

        EU nyt saa kohta onneksi oman valtiovarainministerin ja sosiaalipolitiikan.
        Asiasta on annettu varoitus suomelle !

        Sä olet niin tyhmä jätkä ja ei ole ihmekään, että et edes naista saa.


      • exSMPee

        Suomen pitäisi pysytyä maksamaan korkeampaa sosiaaliturvaa ja kohentaa terveydenhuoltoa, vaikka olisi EU:n ulkopuolella. Eikös se SOTE tähtää juurikin tuohon? Sitä ei EU vaadi.


    • EU_maissa

      Eihän kaikissa EU-maissa ole tasokasta sosiaaliturvaa. Italia, Espanja, Kreikka, entisen itäisen Euroopan maat, Baltian maat jne. Pitää verrata ostovoimaa, eli palkkaa tai etuutta hintatasoon.
      Suomessa on kohtalaisen hyvä sosiaaliturva. Parannettavaa tietysti on, mutta hyvä silti.

    • köyhät.kuuluu.leirille

      Se että pariisissa on rikkaita ei tarkoita sitä että suomen sosiaalipummeille jaetaan sama elintaso. Menisivät töihin.

    • pimeys

      ja niin hän tulee kuin valkeuden enkeli.....

    • tottumuksen.voima

      Mm. demarit ovat niin tottuneet Suomen köyhiin että haluavat niitä lisää (etenkin eläkeikäisiä) ja pyrkivät pitämään heidät köyhyydessä niin että köyhät tottuisivat siihen.
      Sillähän se köyhyysongelma poistuu. Seuraava vaihe on totuttaa köyhät olemaan syömättä.

      • Köyhäpääalaspäinvaan

        Totta kai,köyhä on aina nöyrä eikä hypi silmille jos haluaa syödä ja elää. Miksi rikkaat siis haluaisi muuttaa asioiden tilaa mitenkään? Kun saavat enemmän syödäkseen ,alkavat myös vaatia lisää valtaa samantien,eihän sellaista voi hyväksyä missään olosuhteissa.


      • aina.pienessä.nälässä
        Köyhäpääalaspäinvaan kirjoitti:

        Totta kai,köyhä on aina nöyrä eikä hypi silmille jos haluaa syödä ja elää. Miksi rikkaat siis haluaisi muuttaa asioiden tilaa mitenkään? Kun saavat enemmän syödäkseen ,alkavat myös vaatia lisää valtaa samantien,eihän sellaista voi hyväksyä missään olosuhteissa.

        Maslowin tarvehierarkiaa kun miettii, niin köyhien pitäminen nälässä ehkäisee ravinnon saantia ylempien vaatimusten esittämisen.


      • Paljon_valtaa

        Jopas Demareilla on paljon valtaa, vaikka ovat oppositiossa ja eduskunnassakin vasemmisto on ollut vuosikymmeniä vähemmistönä.
        Mistähän se valta tulee?


    • VerotusKohtuulliseksi

      Työttömyysturvan verotus on saatava vastaamaan palkkatulon verotusta.

      Työttömyys ja työnhaku aiheuttaa paljon kustannuksia. Kurjistaa ihmistä vaan entisestään. Rahat meni. Työtä ei tullut.

    • rukousaamiainen_

      Jos EU olisi ollut pelastus köyhyyteen, se olisi lopettanut sen jo. EU on
      isojen poikien ja tyttöjen leikkikenttä, jossa koitetaan haalia lisää rahaa
      itselleen ja puolueelleen. Vaikka Suomi saisi kuinka monta huomautusta
      liian alhaisesta sosiaaliturvasta, se ei aiheuta mitään toimia. Jos mepin
      palkka katsotaan liian pieneksi, se korjaantuu välittömästi. Seura tekee
      kaltaisekseen, joten ketään ei siellä kiinnosta köyhän asiat.

    • VainJeesusPelastaa

      Ei Suomi välitä tuomioistuinten uhkauksista koska kyseisiä sakkoja ei makseta eikä asioita oikaista.
      Turvautukaa mieluummin Jumalaan. Jeesus kuulee rukoukset ja parantaa sairaita vielä tänäänkin. Hän nousi kuolleista ja elää. Siksi Hänellä on kaikkivalta. Päinvastoin kuin muiden uskontojen kuolleilla jumalilla.

      Älkää luopuko ainoasta Elävästä Jumalasta nuoleskellaksenne kuolleita jumalia, jotka ajavat ihmiset tuhoon.

    • 476279

      Köyhän osa on Suomessa on niin huono, että moni joutuu siksi menemään töihin ja keskiluokkaistumaan. Missä ihmisoikeudet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      20
      3570
    2. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3035
    3. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      61
      3014
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      299
      2384
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2162
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2131
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1331
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      6
      1204
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1200
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1095
    Aihe