Oletko kuullut viime aikoina EU:sta ja sen suurista tulevaisuuden suunitelmista mitään? En minäkään. Mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että Merkelin kaikki aika on mennyt kotimaan politiikan pyörityksessä ja oman valtansa asemoinnissa.
Kaikki EU-valta on keskittynyt yhteen ainoaan henkilöön, Merkeliin, ja se on jo johtanut katastrofiin, joka ei ole enää korjattavissa poliittisilla sanakäänteillä.
EU:lle nauravat ääneen sekä Putin että Trump, ja naurajien joukko kasvaa kaiken aikaa. Eniten EU:n tuholle taputtaa Turkin pääministeri Erdogan. Hän sai jo EU:lta kymmenet miljardinsa, joten EU voi hänen puolestaan nyt huoletta romahtaa.
EU:sta kuuluu enää vain kroonisia yskähdyksiä
taaltapesee
2
52
Vastaukset
Kuuntele yskähdyksiä sitten !
- EurooppaHeräsi
Brysselin eliitti meni vallanahneudessaan lian pitkälle ja kansat alkoivat vastustamaan sitä. Brexit oli suuri shokki Euvostoliitolle. Ja useat keksi- ja Itä-Euroopan jäsenmaat ovat alkaneet kapinoimaan Brysseliin keskitettyä valtaa vastaan.
Odotellaan vaan seuraavaa suurta virhettä, niin koko paska leviää käsiin. On näet varmaa, että Bryssel niitä tuottaa säännöllisin välijaoin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487