tätä ei tarvii edes tutkii maalaisjärki sanoo. eli yhteiskunta tekee karhunpalveluksen jos alkaa tukemaan efillareita.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Ootko miettinyt siltä kantilta jos vaihtaa autosta sähköpyöräilyyn jos muutoin ei kävele
- Anonyymi
Tuet ovat kovin pieniä. Jos yksikin ihminen saadaan jättämään autoilu ja siirtymään pyörän päälle, panostus on kannattanut. Jos vaikutus on sama muutamaan ihmiseen, alkaa yhteiskunnallisesti homma olla paljon plussan puolella.
Aloittaja ei ilmeisesti tulisi olemaan tuen käyttäjä. Ei haittaa, omista valinnoista vastaa itse. Aja rauhassa autollasi ja ihmettele lisääntyvää pyöräilyä. Koko Suomi on näinä aikoina satsaamassa lisää pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen. Olemme näköjään siinä kohtaa, missä Tanskassa oltiin 50-luvulla. Autoja on liikaa ja kuljettajat toimivat liian vastuuttomasti. Mikäs nyt on Tanskan pyörällä liikkujien osuus..? Taitaapa suurimmissa kaupungeissa olla jo paljon yli 50 %.
Korona on antanut täälläkin näkymää siihen, mitä liikenne voisi olla kunnolla järjesteltynä. Autoista tyhjentyneitä kaistoja on muutettu pyöräkaistoiksi ja liikenne sujuu yllättäen paljon paremmin kuin ennen aamuruuhkassa (jota ei enää ole). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuet ovat kovin pieniä. Jos yksikin ihminen saadaan jättämään autoilu ja siirtymään pyörän päälle, panostus on kannattanut. Jos vaikutus on sama muutamaan ihmiseen, alkaa yhteiskunnallisesti homma olla paljon plussan puolella.
Aloittaja ei ilmeisesti tulisi olemaan tuen käyttäjä. Ei haittaa, omista valinnoista vastaa itse. Aja rauhassa autollasi ja ihmettele lisääntyvää pyöräilyä. Koko Suomi on näinä aikoina satsaamassa lisää pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen. Olemme näköjään siinä kohtaa, missä Tanskassa oltiin 50-luvulla. Autoja on liikaa ja kuljettajat toimivat liian vastuuttomasti. Mikäs nyt on Tanskan pyörällä liikkujien osuus..? Taitaapa suurimmissa kaupungeissa olla jo paljon yli 50 %.
Korona on antanut täälläkin näkymää siihen, mitä liikenne voisi olla kunnolla järjesteltynä. Autoista tyhjentyneitä kaistoja on muutettu pyöräkaistoiksi ja liikenne sujuu yllättäen paljon paremmin kuin ennen aamuruuhkassa (jota ei enää ole).Sangen kannatettavaa olisikin polkupyöräilykaistojen lisääminen kaupunkiliikenteessä. Suomessa on perinteisesti ajateltu kävelijöiden ja polkuoyöräilijöiden sopivan sikinsokin kevyen liikenteen väylille. Ne ovatkin ikään kuin välttämätön paha, joiden suunnittelussa ole paljoa järkeä käytetty. Lisäksi kunnossapito on jätetty luonnon haltuun. Nähtävissä on että asennemuutosta ei tule ennen kuin ns suuret ikäluokat ja heitä vanhemmat ovat lopullisesti väistyneet asioita päättävistä. Heille kun autoilu on jonkinlainen velvollisuus ja polkupyöräilijöiden kiusaaminen elämänsisältöä tuova harrastus.
- Anonyymi
Sähköpyörä saattaa innostaa sellaisia pyöräilemään, jotka eivät muuten liikkuisi paljonkaan. Ei se sähköpyörä kuitenkaan itsekseen liiku, vaan pitää myös polkea itse. Vähän liikkuvien kannalta on siis terveyttä parantava vaikutus, jos liikkuvat edes vähän enemmän.
- Anonyymi
Tämä on totta mutta itselläni on myös tapana tehdä ns. luomulla varsinkin sulan maan
aikaan noin 30 kilometrin lenkki kerran viikossa jottei totuus unohdu. Muuten nautiskelen sähköpyöräilysta maastossa.
- Anonyymi
Sähköpyörä on hyvä sellaiselle joka kärsii lihasheikkoudesta tai on muuta kremppaa.
- Anonyymi
Eipä tuollaista normaalissa kunnossa oleva ihminen tarvitse.
Jos ei muka auta paljoa niin miten ihmeessä mäet mennään ylös hirmuvauhtia vaikka kuski on selkeästi ylipainoinen? Liikkuvat mikä on hyvä mutta eipä tuossa tule mitään rasitusta.Lähde joskus testaamaan maastoajoa sähköavusteisella pyörällä ja yllätyt kuinka väärässä olit...
- Anonyymi
Eikö Poliisitkaan ole nykyään normaalikunnossa?
- Anonyymi
Huhuu, missä lihasheikkous kommentit viipyy ???????
- Anonyymi
Söhköpotkulauta lihavoittaa jo ennestään lihavia tyttöjä.
- Anonyymi
Söhköpotkulautadoista en tiedä.
- Anonyymi
Muuten hienot kelit on ollut tänä kesänä pyöräillä, itse kyllä pyöräilen ympäri vuoden lähes jokapäiväisesti. Ja täällä missä asun on erittäin hyviä reittejä, kaupunki on tehnyt.
Karttaa katsomalla voi suunnitella uusia 4-tunnin pituisia uusia maisemareittejä, mielikuvituksen rajoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431950- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841311Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151194Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291085Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93990- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok152809Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää59722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13709Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27678- 43675
- 147661
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93642- 28638
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95635Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24631- 51627