Armeija polttaa autoja Ruotsissa!

32514711

Matuarmeija polttaa autoja Ruotsissa. Löfven poltti päreensä, kun toiminta on organisoitua. Ruotsin demarit ja suvakit saavat syyttää itseään, he ovat asian mahdollistaneet. Hölmöläisten joukko on päästänyt armeijan sillan yli.

Suomeen tuli myös 35000 miehen armeija saman sillan yli ja läpi Ruotsin.
He toimivat määrätietoisesti ja organisoidusti. Käskyt välitetään älypuhelimilla.
Suomessa armeija on toistaiseksi levossa, koska odotetaan oleskelulupia ja sijoituspaikkoja. Armeijalla on vahva poliittinen tuki vihervasemmistossa ja RKP:ssä. Kevään vaalien jälkeen armeija Suomessa aktivoituu.
Yhteiskuntaa ruvetaan painostamaan juuri autoja polttamalla. Poliisien ja palomiehien kimppuun voidaan myös käydä. Saa nähdä, koska palaa muuta kuin maastoa ja autoja?

Voi meidän King Kongia (Touko ilman paitaa) ja kumppaneita heitä höynäytetään ihan urakalla. Uskovat kaikkiin satuihin mitä kerrotaan hengenvaarasta lähtömaassa. Siellä kuitenkin asuvat ja elävät heidän isoäitinsä, äitinsä, siiskonsa, useat vaimot ja lapset.

Tosin edes Ville vihreä ei tiedä, että mistä miehet ovat lähtöisin.
Kansalaisuus ja entinen asuinpaikka on epäselvä. Se on voinut olla vaikka Ruotsi.

33

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainut tapa alkaa jo nyt varmistamaan, ettei ensi kesänä myös Suomessa ole mittavia maasto-ja autopaloja on äänestää Persut valtaan. Palautukset on saatava sujumaan.
      Tilannetta ei voi päästää samanlaiseksi, kuin Ruotsissa!!!

      • cgjfcfjg

        Persujen äänestäjät ovat suomessa tehneet enemmän terroriiskuja ja väkivaltaa suomalaisia kohtaan kun maahanmuutajat.

        Toiseksi te älykääpiöt levitätte tuota teidän kauhisteluita vaikka pakolaiskriisi meni ohi jo ja lähtijöitä on enemmän kun tulijoita.

        Lisäksi osa persujen kansanedustajista pitäisi laittaa suljetulle osastolle suojaamaan suomalaisia.

        Persut ovat jo osaamisensa näyttäneet ja hyväksy KIKYt ja mamutukset sellaisenaan joten haista paska.


      • Hehhehheh
        cgjfcfjg kirjoitti:

        Persujen äänestäjät ovat suomessa tehneet enemmän terroriiskuja ja väkivaltaa suomalaisia kohtaan kun maahanmuutajat.

        Toiseksi te älykääpiöt levitätte tuota teidän kauhisteluita vaikka pakolaiskriisi meni ohi jo ja lähtijöitä on enemmän kun tulijoita.

        Lisäksi osa persujen kansanedustajista pitäisi laittaa suljetulle osastolle suojaamaan suomalaisia.

        Persut ovat jo osaamisensa näyttäneet ja hyväksy KIKYt ja mamutukset sellaisenaan joten haista paska.

        Kun suvakilta loppuu argumentit, alkaa se suoltamaan vainoharhoja ja suoranaisia valheita.


      • Hjemps
        Hehhehheh kirjoitti:

        Kun suvakilta loppuu argumentit, alkaa se suoltamaan vainoharhoja ja suoranaisia valheita.

        Vasukit on maanpettureita


      • Hjemps kirjoitti:

        Vasukit on maanpettureita

        eivät kaikki,on olemassa myös kansallissosialisteja jotka ajavat oman kansan asiaa!


      • gggdghsfhf

        "Suomeen tuli myös 35000 miehen armeija saman sillan yli ja läpi Ruotsin.
        He toimivat määrätietoisesti ja organisoidusti. Käskyt välitetään älypuhelimilla.
        Suomessa armeija on toistaiseksi levossa, koska odotetaan oleskelulupia ja sijoituspaikkoja. Armeijalla on vahva poliittinen tuki vihervasemmistossa ja RKP:ssä. Kevään vaalien jälkeen armeija Suomessa aktivoituu."

        Unohtui nyt kuka 35000 iphonenuorukaista Ruotsin puoleltaan Suomeen busseilla tuotti varusmiesten turvatessa pakolaisbisneksen arvotavaraa. Orpo ja Sipilä kunnostautuivat. Vai onko pakolaisbisnes-suvakismi jotenkin parempaa suvakismia?


    • pianmeilläsamaa

      Eikö noita apinalaumoja vois palauttaa takaisin sinne mistä tulivatkin....noi on suoraan perkeleellisiä paskoja !!!!!!!

      • segsgg

        Polttajat ovat tunnistamatta, minne ne lähetät?

        Lisäksi minne karkottaisit ne persut jotka poltti sen museorakennuksen, kerrostalon ja roskakatokset?


      • EiNiinVaikeaa

        Lähtömaahansa...?


      • parikiinni
        segsgg kirjoitti:

        Polttajat ovat tunnistamatta, minne ne lähetät?

        Lisäksi minne karkottaisit ne persut jotka poltti sen museorakennuksen, kerrostalon ja roskakatokset?

        Loputkin löytyy jos poliisi toimii.


    • todellisuudessa

      Ruotsidemokraatit polttavat autoja saadakseen kannatustaan nousemaan.

      • nuori_eläkeläinen

        Poliisi on saanut kiinni tekijöitä, jotka ovat kuulemma erittäin nuoria.
        Ruotsin poliisin uusin termi matuille.


      • sairas mielikuvituksesi vaan tekee tepposia,varas ja roisto luulee toista kaltaisekseen!


    • Abdullahpullah

      Jospa ottaist oitis yhteyttä Ruotsin poliisiin, sillä eihän sinun sensaatiomaiset tietosi saa väljähtyä vaan keskustelupalstalla. Kun rikoksia tutkivat poliisit haparoivat tutkimusten kanssa, niin sinulla onkin totuus valmiina! Matut, tuo legendaariren varjoarmeija joka on syyllisiä ihan kaikkeen, varmasti siihenkin kun et itse töitä saa, etkä naistakaan. Numero Ruotsin poliisin vihjepuhelimeen on ulkomailta: 46 77 114 14 00. Joten lykkyä tykö vihjeittesi kanssa. Jos poliisit nauravat sinun salaliitoteorioillesi, nii rakenna isompi foliohattu, syksykin on tulossa!

      • Joo pikku vihjeen antajan on helppo soittaa, kun käy ruotsinkielistä koulua!


      • revi_siitä_

        Joillekin on näköjään vaikeaa myöntää, mikä on totuus tämän päivän
        ruotsista. Sitä entistä ruotsia ei enään ole.


    • wake_up_Göteborg

      Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

      • Islam ei kuulu mihinkään valtioon,eikä kristinuskokaan,turhaa on sekottaa kaikkia islamilaisia noiden maanpettureiden joukkoon.Suurin osa heistä pyrkii vielä asumaan siellä siionistienkin pommittamassa kotimaassaan.


    • mitäs_otitte

      Onko joku ihme, kun ruotsalaiset ovat kymmenen vuoden kuluessa
      vähemmistönä omassa maassaan. Tulee pää vetävän käteen.

    • kädetöntä

      Pääministeri sanoi närkästyneesti "helvete", mutta siihen toimenpiteet todennäköisesti jäävät.

    • Mikäli aavistan oikein, niin pian näette Ruotsin mediassa itkeviä maahanmuuttajia, joiden rakkaan auton vandaalit ovat polttaneet. Ainut, että auto oli aivan romu.
      Toki palovakuutus on kunnossa, joten uutta kehiin.

      Videon perusteella polttajat valitsivat poltettavat autot.

    • qåaäzm

      Ruotsi saa nyt maistaa lääkettään. Sitä mistä varoitamme näillä palstoilla. Varoitukset vaan kaikuvat kuuroille korville.

    • Minne Ruotsi on matkalla? Se on surullista!!!!

    • Ruotsin öinen väkivalta alkaa muistuttaa suunnitelmallisuudessaan terrorismia. Vain viikko sitten naamioituneet henkilöt yrittivät polttaa poliisiaseman ja nyt paloi puolessa Ruotsia. Asialla olivat jälleen mustiin, myös kasvot peittäviin asuihin pukeutuneet tekijät. Eri puolilla eteläistä valtakuntaa paloi tai hajotettiin 120 autoa. Poliisi on ottanut kiinni ensimmäiset epäillyt ja rikoksia tutkitaan törkeinä tuhopolttoina sekä yllytyksenä rikokseen.

      Mitä tänään Ruotsissa niin huomenna Suomessa.

    • Mazda2009

      Joutuvat maksamaan autot/ korjaukset. Tulee kalliiksi niille ja ruotsalaisille töitä. Kyllä vastuuseen joutuvat
      Minkä takia autot poltettiin???

      • kaiken takana on supermiljardoori Tsoros joka rahoittaa tuota anargista terrorismia.Tuo tsoros olkoon nyt sitten mikä juutalainen tahansa on Venäjällä etsintäkuulutettujen listalla,mutta tääällä saa riehua vapasti ja rahoittaa kaikkea vallankumouksellista toimintaa.


    • madut.poistetaan.maasta

      isis päämaja siirtynyt ruotsin puolelle.

    • nytsealkaa

      Trumppihan se pari vuotta sitten sanoi : kun katson Eurooppaan tulevia turvapaikanhakijoita näen nuoria koulutettuja sotilaita,että sillain.

    • Kaskass6

      Paikalliset skinit toteuttaa itseään!

      • Yksi pääorganisoija on otettu kiinni Turkissa. Yksikään skini tai SD:n kannattaja ei pakenisi Ruotsista Turkkiin. Tekijät ovat muslimeita varmasti!
        Maailman historia ei tunne yhtään maata, missä kristityt ja muslimit olisivat eläneet rauhassa. Eikä se onnistu Ruotsissakaan?


      • Kaskass6

        Minä puolestaan toteutan itseäni jättämällä lääkkeeni ottamatta.


    • jfbxkxkxkzz

      "Löfven poltti päreensä"

      minusta jotenkin tuntuu, että se ei nyt ihan riitä. kokeilisi autoja?
      käydäänhän metsäpalojakin vastaan vastatulella..

    • Suomeen tulleen armeijan tulon olivat neuvotelleet kaverukset Haglund ja Stubb. Sipilä reppana luuli vastaanottavansa Syrian sodasta pakenevia, mutta saikin vastaansa ties mistä tulleita partavauvoja.
      Pakolaiskriisin syylliset ovat Haglund ja Stubb.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      146
      3952
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      38
      2605
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      55
      1972
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1864
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1732
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1045
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1042
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      139
      742
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      724
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      22
      722
    Aihe