Milloin maksamme korvauksia Ruotsiin?

rahaa.tiskiin

Suomalaisten syntilista on loputon:

1. Ruotsalaiset toivat Suomeen sivistyksen, mutta häikäilemättömät karjalaiset hävittivät viikinkien pääkaupungin Sigtunan.
Karjalaiset aiheuttivat Ruotsissa suurta vahinkoa ja levottomuutta. Oli sitten tyyni tai myrsky, he tulivat mereltä salaa Sveanmaan saaristoon nousten ylös Mälarnille useimmiten saariston kätköistä etenevällä sotajoukolla. Kerran he saivat päähänsä polttaa Sigtunan. He polttivatkin sen niin perin pohjin, ettei kaupunki vieläkään ole toipunut. Siellä surmattiin arkkipiispa Johannes, mistä moni pakana riemuitsi. Siitä, että kristittyjen kävi niin huonosti, iloitsivat sekä karjalaiset, että koko Venäjänmaa. Se vahvisti heidän intoaan sotia."

2. Alistimme osana Sean valtakuntaa mitä julmimmalla tavalla Skånen ja Hallandin. Siellä kärsittiin kamalasti.

3. Suomalaiset syyllistyivät koko Ruotsin tuhoamiseen Suuressa Pohjan sodassa. Sankarikuninkaamme oli voittoisasti matkalla kohti Ukrainaa. Suomalaisten piti kuljettaa muonavarat, mutta syyllistyivät matkalla etelään ryyppäämään viinat muonista. Sankarikuninkaamme jäi ilman välttämätöntä muonaa ja joukot nääntyivät ennen Pultavan ratkaisevaa taistelua. Tappiosta voi siis surään syyttää juoppoja suomalaisia, jotka sammuivat ja altistuivat venäläisten pistimille. Julmat venäläiset saivat näin muonavaramme, viinat oli tosin juotu.

Milloin maksamme korvauksia?

43

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HanaaHolmiin

      》》Suomalaisten piti kuljettaa muonavarat, mutta syyllistyivät matkalla etelään ryyppäämään viinat muonista. Sankarikuninkaamme jäi ilman välttämätöntä muonaa ja joukot nääntyivät ennen Pultavan ratkaisevaa taistelua.《《

      Pöljä.

      Tuon höpötyksesi mukaan joukot jäivät ilman VIINOJAAN. Nehän ryypättiin...


      Suomi maksaa sotavelkaa Ruotsille taivaan tappiin saakka, kun loppuvelat sota-ajalta kuitattiin Kekkosen kaudella ovelasti "Hanasaaren kulttuurikeskuksen" rakentamisena ja ylläpitämisenä taivaan tappiin saakka.

      • Ruotsin.suurvalta.loppu

        Kyseessä oli armeijan muonakuljetus. Suomalaisten piti ottaa pääjoukko kiinni, mutta pöllivätkin viinat muonan seasta ja sammuivat. Näin jäivät jälkeen ja puolustuskyvyttöminä eli sammuneina venäläisten armoille


      • häpeällinen.juoppous

        Ymmärrän ruotsalaisia, etteivät enää halua moisten juppolallien kanssa lähteä sotaan.


      • Holodna

        1709 oli kylmin talvi viiteensataan vuoteen, pitihän sitä silloin vähän jotakin lämmikettä ottaakin.


      • pakkohan.se.oli

        Jos kerran viinat laitetaan hyvin esille niin kyllä ne on juotavaksi tarkoitettu.


      • voi.prkl

        kännillä tuhosivat ruotsin


    • PoisHaittaruotsi

      Historia

      Kun Ruotsin valtio antoi Suomen juhlavuonna 1967 maalle anteeksi 100 miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja, päätti Suomen hallitus vastata eleeseen vastalahjalla ja perustaa yhteisesti hallinnoidun kulttuurikeskuksen, jonka tehtävänä olisi kehittää maiden välisiä suhteita.

      Tulevan kulttuurikeskuksen sijainti herätti laajaa keskustelua sekä Suomessa että Ruotsissa. Presidentti Kekkonen esitti, että keskus sijoitettaisiin Suomenlinnaan, jonka ruotsalaiset aikoinaan rakensivat linnoitukseksi. Ruotsissa Suomenlinnaan sijoitukseen suhtauduttiin kielteisesti, ja eduskunta hyväksyi sen sijaan keskuksen sijoittamisen Hanasaareen luvuin 93–67.



      https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/hanasaari/historia/


      Tämä tulee maksamaan miljardeja Suomelle pakkoruotsituksen edistämisenä yms. Ovela veto hurreilta.

    • RUOTSIN VALTION PITÄÄ MAKSAA SUOMELLE KORVAUKSIA JOKAISESTA TURVAPAIKANHAKIJASTA JOKA SIELTÄ ON VALUNUT TÄNNE! RUOTSIN VALTION PITÄÄ MAKSAAHEIDÄN ELÄTYKSENSÄ!

    • Kerroppase

      Koskas Ruotsi maksaa suomalaisille korvauksia 700 vuoden kärsimyksistä,mitä Suomi joutui
      olemaan Ruotsin vallanalaisena alistetussaasemassa ja tappelemaan Ruotsin puolesta,Ruotsin
      käyttäessä Suomea kaikinpuolin hyväkseen.Ja edelleenkin puskurivaltiona itää vastaan.

      • maksakaamme.velkamme

        Suomen puolustaminen aiheutti valtavasti kustannuksia, lisäksi suomalaiset aiheuttivat suunnattomasti tuhoa


      • laiton_miehitys
        maksakaamme.velkamme kirjoitti:

        Suomen puolustaminen aiheutti valtavasti kustannuksia, lisäksi suomalaiset aiheuttivat suunnattomasti tuhoa

        Laittomasta miehityksestä on Ruotsin maksettava sotakorvauksia


      • Globalissimus

        Ei silloin ollut Suomea tai suomalaisia. Suomi syntyi vasta 6.12.1917. Sitä ennen nykyinen Suomen alue oli vuosisatoja Ruotsin itäinen osa ja sen jälkeen Venäjään kuuluva suuriruhtinaskunta. Ruotsin vallan aikana myös suomenkieliset olivat ruotsalaisia. Mistään muusta ei edes tiedetty. Ruotsi ei vallannut mitään yhtenäistä itsenäistä valtiota. Ennen Ruotsin aikaa suomalaiset heimot sotivat keskenään tai ruotsalaisia, karjalaisia ja novgorodilaisia vastaan. Suomea puhuvat elivät pienissä heimoissa, eikä meillä ollut vielä kirjoitettua kieltä.

        Kansallisuusaate kehittyi vasta Venäjän vallan alla1809-1917, suomesta tai suomalaisista puhuminen ennen tuota aikaa on hölmöä. Ei sellaisia ollut. Ennen Ruotsin ja Venäjän aikaa täällä asui varsinaissuomalaiset, hämäläiset, karjalaiset, savolaiset, pohjalaiset ja lappalaiset.


      • et-sinä-tajuu
        maksakaamme.velkamme kirjoitti:

        Suomen puolustaminen aiheutti valtavasti kustannuksia, lisäksi suomalaiset aiheuttivat suunnattomasti tuhoa

        ----- suomalaiset aiheuttivat suunnattomasti tuhoa -----

        Juu, Karjalassa aiheuttivat. Siitäö meidän pitäisi maksaa Ruotsille, eikö pikemminkin Venäjälle.


    • PientäLiioittelua

      Ei tuo syntilista nyt ihan loputon ollut vaan siinä oli kolme kohtaa. Kyllä me edelleen olemme saama puolella kun syntejä aletaan sovittaa.

      • karsee.rekordi

        Viikingit tuhottiin, suurvalta tuhottiin ja rääkättiin skånelaisia ja hallandilaisia.


    • Helmisika

      Ruotsinkieliset hintit puolusta luonnottomia vähemmistöjä, niiden ja suomalaisten väliin niin kuin puskuriksi tuotetaan ulkomailta porukkaa, jotta saadaan työn hinta alas. Tämä ajatus on Varsinaisen ruotsin tuliaisen kusiaisen tarkoituksena. Härskiä peliä, siinä on suomalaisuus kaukana.
      Ottaisipa itse sen ruotsalaisen koktailin, niin kieli laulaisi.

      Taitaa olla Yleannin lobbareita, ne nälvii suomalaisuutta joka mutkassa, kieli on hovikelpoista, mutta sisältö on pervoo, - ylevää räkimistä. Räkäläkulttuuri tarttunut hovikieleen, mikä dekadenssi, ja kansa maksaa saastutuksesta.

    • paljon.opitavaa

      Itse ole hyvin surullinen kun emme voi olla enää kuin he. Aidosti monikulttuurinen ja suvaitseva kansa, joka hyväksyy eri uskonnot ja ajatustavat osaksi Ruotsia.

    • näin.se.menee

      Suomi on ryöstänyt Ruotsilta myös Ahvenanmaan. Aika härskiä.

      • että_semmosta

        Ahvenanmaalla oli suomalaisia paikannimiä jo ennen ruotsalaisten tunkeutumista.


    • 4f5h7l9

      Venäjän Karjalassa sodan ajan suomalaismiehityksen kokemaan joutuneet pyysivät takavuosina edes pientä rahallista korvausta kärsimyksistään. Mutta kylmäkiskoisesti Suomi ei ollut edes kuulevinaan tätä kohtuullista toivetta. Joten korvauksia Ruotsiin on turha toivoa, milloin pyydämme edes anteeksi?

      • se.kyselijä

        Eikös venäläiset saaneet sotakorvaukset, vaikka itse aloittivat. Milloin maksavat Viipurin asukkaille?


      • MaksettavaOn
        se.kyselijä kirjoitti:

        Eikös venäläiset saaneet sotakorvaukset, vaikka itse aloittivat. Milloin maksavat Viipurin asukkaille?

        Koska Viipurin asukkaat olivat kz-leirillä (vuoden -18 jälkeen)?


      • rahaa.rahaa

        Eikös siellä Itä-Karjalassa ollut kaikki suomalaiset Stalinin niskalaukausleirillä superteloittajien edessä. Millos korvauksia tulee?


    • näin.vain.on

      Kyllähän säilymisemme perustuu siihen, että olimme Ruotsin yhteydessä. Suomalaiset heimot venäjällä on nitistetty. Kiitollisuuden velkamme on suuri.

    • milloin.maksamme

      Synnit on kovat.

      Ronnebyn verilöyly on hienosti dokumentoitu tapahtuma Tanskassa jossa Ruotsin armeija vahvistettuna suomalaisilla sotilailla teurasti koko kylän. Ruotsalaiset keskittyivät aseettomien miesten tappamiseen ja suomalaisille joukoille jätettiin naiset ja lapset. Saalista kerrotaan kertyneen hyvin ja Ruotsin kuningas kiitti erikseen suomalaisia joukkoja tästä "taistelusta" kutsumalla näitä "kurjiksi suomalaisiksi". Hienoin kuvaus tapahtumasta on Ruotsin kuninkaan joka kertoi joen muuttuneen punaiseksi kuolleiden siviilien verestä.

      Milloin maksamme korvauksia Ruotsin Ronnebyn kaupunkiin?

      • mää-vähä-reknaan

        Mä voin maksaa huomenna. Anna tilinumero vaan.


      • rahaa.Ruotsiin

        Laita hteystietosi niin lähettttän tilinumeroni


      • OikeusNyt

        Milloin Ronneby palautetaan Tanskalle?


      • ensin.maksu

        Sen jälkeen , kun suomalaiset ovat maksaneet korvauksia siellä asuville ruotsalaisille


      • TanskanPuolesta

        Ei siellä asu ruotsalaisia vaan tanskalaisia. Rajaa voi siirtää mutta ihmisiä ei.


      • kansojen.siirto

        Mahtava Stalin siirteli helposti kansoja paikasta toiseen. Suomalaisetkin saattaisivat nyt asua jossain Vladivostokin tienoilla, jos asiat olisi menneet toisin.


      • näin.vain.on
        TanskanPuolesta kirjoitti:

        Ei siellä asu ruotsalaisia vaan tanskalaisia. Rajaa voi siirtää mutta ihmisiä ei.

        Vähän kummallisesti tuolla ruotsia puhutaan. Ovat tainneet vähän ruotsalaistua.


      • RonnebyOpetti

        Kai siellä ruotsia puhutaan kun kuolemantuomion uhalla opetetaan.

        Ei kieli tee kansaa, onhan meilläkin suomenruotsalaisia mutta sattuvat vain asumaan maassa nimeltä Suomi. Ja tämä porukka ei tosiaan aio suomalaistua ikinä vaan pyrkivät muuttamaan Suomen Ruotsin kopioksi tai osaksi Ruotsia. Samoin kuin vaikkapa Belgian kieltäkään ei ole olemassa vaikka sen niminen valtio onkin.

        Tosin Ruotsin nykytilanne on semmoinen että vaikea sanoa onko siellä 100-vuoden päästä enää mitään sen enempää ruotsalaiseksi kuin tanskalaiseksi laskettavaa.


    • hävettää

      Kauheita raakuuksia suomalaiset tehneet Skånessakin.

    • ei.unohdeta

      Ei makseta , koska Lätsä Pekkaa tönittiin

    • Ruotsin.kokema.vääryys

      Olemme paljon velkaa noista vahingoista. Tuhosimme Ruotsin melekein lopullisesti

    • Syytetty-suomalainen

      1. "Ruotsalaiset toivat Suomeen sivistyksen, mutta häikäilemättömät karjalaiset hävittivät viikinkien pääkaupungin Sigtunan."

      Pyydän nöyrimmästi anteeksi karjalaisten veljiemme käyttäytymistä 800 vuotta sitten. Korvauksena luovutamme täten Ruotsille sen maan, jossa nuo karjalaiset silloin asuivat Viipurin ja Käkisalmen ympäristössä.


      2. "Alistimme osana Sean valtakuntaa mitä julmimmalla tavalla Skånen ja Hallandin. "

      Nöyrin anteeksipyyntöni tanskalaisille. Korvaukseksi lahjoitamme Tanskalle palasen siitä osasta Skoonea ja Blekingeä, mitä Suomi tällä hetkellä hallitsee.


      3. "Suomalaiset syyllistyivät koko Ruotsin tuhoamiseen Suuressa Pohjan sodassa. Sankarikuninkaamme oli voittoisasti matkalla kohti Ukrainaa. Suomalaisten piti kuljettaa muonavarat, mutta syyllistyivät matkalla etelään ryyppäämään viinat muonista."


      Ne viinathan me sentään pelastimme joutumiselta vihollisen kynsiin! Ei meitä nyt sentään ihan mistä tahansa ruveta syyttelemään! Perkele!

      • oltiin.ruotsalaisia

        Entä jos muonat olisi pelastettu ja jälkeen jäänyt vain viinaa, venäläiset olisi olleet tillintallin ja me ruotsalaiset oltais voitettu.


      • RuotsalaistenAlamainen

        Jos ruotsalaiset olisivat voittaneet niin sinä olisit siltikin pelkkä finnjääveli. Ei herrakansaan pääsee kuin syntymällä.


      • me.ruotsalaiset

        Olisin ruotsalainen rojalisti ja kävelisin ympäri Tukholmaa kruunu päässä. Harmi, että juopot suomalaiset toivat tappion Pohjan sodassa.


    • jeesbox

      Ilman Suomalaisten ryyppäämistä isänmaamme Ruotsin itäraja voisi olla Uralilla.

    • korvaus.malmista

      Ruotsin malmikentät kuuluu Suomelle ja Affenanmaa Ruotsille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2812
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      354
      2586
    3. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      56
      2315
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1733
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1639
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1526
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1449
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1289
    Aihe