SOINILLE TULOSSA UPEA TUNNUSTUS PERJANTAINA!

HorriHalkeri

Perjantai tulee olemaan hieno päivä Timo Soinille, kun kaikki hallituspuolueet persujen halla-aholaiset kristilliset, eli eduskunnan valtavan suuri enemmistö antaa Soinille puoltavan äänen ja tunnustuksen hänen hienosta työstään Suomen ulkoministerinä. Lisäksi mainittakoon, että on ihmisoikeus, että ministerikin saa noudattaa omatuntoaan ja kristillistä vakaumustaan.

HYVÄ TIMO, JATKA SAMAAN TYYLIIN!

Terveisin: Eduskunta ja koko Suomen kansa

21

398

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LexLindström

      Eiköhän päästetä Timppa eläkkeelle. On hän sen jo ansainnut.

    • Eienääkuntokestä

      Timppa oli niin hengästynyt ja puuskutti eilen uutisten haastattelussa että näytti kuin saisi laakin siihen paikkaan.

      Kyllä Soinin olisi aika siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle nyt kun ei ihan vielä ole potkassu tyhjää.

    • RKP:n johtama vihervasemmisto saa pahasti nokilleen. RKP on hylännyt kristilliset arvot ja huutelee islamistien joukoissa.

    • Soini.petti.Suomen

      https://mvlehti.net/2017/08/14/timo-soini-petti-suomen-kansan-sankarista-kasvoi-surkimus/

      imo Soini petti Suomen kansan – sankarista kasvoi surkimus
      Timo Soini, sinä petit Suomen kansan. Sankarista kasvoikin surkimus.


      James Hirvisaari kirjoittaa blogissaan:

      Olen pitkin matkaa kummastellut Timo Soinin asenteita ja erityisesti epäluuloisuutta. Luulen, että Soini on olettanut kaikkien olevan yhtä ketkuja kuin hän itse on. Katsonut muita oman peilinsä kautta.

      Itse en aikoinaan tiennyt mitään hänen vammaisuudestaan. Aivan turhaan hän on kuitenkin”halla-aholaisia” kieroon katsonut.

      Miksi hän ei ollut ylpeä koko joukkueestaan ja sitä puolustanut? Mateli median ja kilpailijoiden jaloissa ja häpesi mm-kriittisiä toimijoitaan, jotka olivat keskittyneet maahanmuuttopolitiikkaan.


      Timo Soini – mikä mielesi myrkytti?

      Hei Timo, eivät he ole olleet ”ihmisvastaisia rasisteja” vaan aidosti kansan tulevaisuudesta huolestuneita tavan kansalaisia, jotka olivat tulleet tukemaan hulluutta vastustavaa kansanliikettä.

      Sinä petit heidät, petit Suomen kansan. Sankarista kasvoikin surkimus.

      Aiemmin olen uumoillut, että joku myrkytti Timo Soinin mielen, ja sen takia hän on ollut epäluuloinen, mutta nyt siis luulen, että kyseessä onkin persoonallisuusongelma.

      Jotkut valittavat, että miksi ihmeessä tästä aiheesta pitää vieläkin kirjoittaa. Mutta aihe on kiinnostava. Ja Soinin noususta ja tuhosta on irronnut ja irtoaa edelleen myös suurta hupia. Uskomaton farssi!

      Lähde: jameshirvisaari.wordpress.com

    • rahallatyttö

      se jabbahudd ei tajua että ei hän voi muka yksityishenkilönä laukoa kannanottojaan jossain ulkomaan tapahtumissa, se on selvä että hän on sinne ministerinä lähtenyt ..

      toisaalta yksityishenkilönä jos hänellä noin vääristyneet kannanotot on , no otapa selvää, kaggaa varpaasta päälakeen kun sialla

    • petetty.äänestäjä

      Ja paskat tuo törkimys ei tarvitse mitään tunnustuksia ulos tuo ukkoa virastaan. PISTE.

    • 6ytg9k

      Naurattaa jo etukäteen kun Sipilä ja Orpo astuvat kameroiden eteen ja kertovat miksi äänestivät Soinille luottamuslauseen. Sanovat jotain että," eihän hallitus vastusta aborttia mutta toki hallituksen ministerillä on oikeus vastustaa julkisesti aborttia ja sen vuoksi äänestimme Soinin ministeripestin jatkon puolesta."

      • Tolkku.takaisin

        Nuo pitävät kollot ihan Suomen kansaa pilkkanaan noilla puheillaan.


    • ytyrtyryr

      Soinin poliittisen historian upein hetki: eduskunta antaa hänelle luottamuslauseen. Ja kyllä niitä vihervasemmistolaisia HARMITTAA! SUORASTAAN SAPETTAA!

    • Viaton-twiittaus

      Tämä kaikki alkoi viattomasta, iloisesta pikku twiittauksesta Ottawasta viime toukokuulla.
      https://tinyurl.com/yco6z843

      Nyt Soinista tulossa ensimmäinen ministeri ainakaan 50 vuoteen, jonka Eduskunta on erottanut tehtävästänsä.

    • moskiajanuijia

      Parvekkeelta saa räkiä nurmen puolelle, muttei enää yläparvekkeelta. Ei tartte niin kade olla hinnoista. Tunnelmaa töipäivään, vai mite se...

      • terveyttä

        Luulis jo, että kyse on Suomen aborttilain muutoksesta, eikä yhden ihmisen abortti-näkemyksestä!
        Ihankuin kyseessä olisi suurempi asia, kuin sote-muutokset tai peruspäivärahojen korotukset!
        Eduskunnan ja hallituksen valittajat eivät uskalla puuttua oikeisiin kansaa koskeviin päätöksiin, mutta johan nousee mekkala mediassakin, kun joku persu sanoo yksittäisen mielipiteensä!
        Suomen terveydenhoito on nyt varmasti sekaisin ja verenpainemittarit näyttää huippulukemia!


    • Työtyöjatyö

      Ammatti vie inhimillisyyden, jollei se ihminen pidä varaansa.

    • KeissiTimoSoini

      Toi Timo Soinin juttu on hieman kaksipiippuinen omasta näkökulmastani ainakin. Olen sillä kannalla, että riippumatta asemasta on oikeus toimia vakaumuksensa mukaan ja tuoda esiin kantansa. Mutta tässä on minusta laajempi kysymys mitä Soini teki aiemmin...Miten teki PS lähdön ja Sinisien perustamisen on asia jota ei saa koskaan "anteeksi" eikä kyseistä henkilöä näin ollen ole valitettavasti mahdollisuus puolustaa vaikka yksittäisiä asioita oikein tekisikin kun teki isoissa linjoissa vääriä ratkaisuja sitä ei yksittäinen abortti keissi muuta. Älytöntä jokin Patmoslaisten promoama mielenilmaus ensisijaisesti Timo Soinin toissijaisesti hänen abortti kannanoton puolesta. En kyllä menisi tuota ketkua puolustamaan. Kuulin eräältä henkilöltä laajan tietopaketin henkilöstä nimeltään Timo Soini ajalta ennen SMP:tä ja miten hän päätyi siihen pisteeseen missä on nyt. Aiemminkin epäillyt Soinin luotettavuutta, en ole ikinä häntä äänestänyt missään. Mutta kaikki uusi tieto vain vakuuttaa että, epäluotettava on.

    • katopedo

      Ainoa hyvä asia tuossa historian katalimmassa politiikossa on se kun sillä on viimeinen väri naamassa menossa sitä ei terveemmäksi saa edes raiskaamalla demokratia Suomessa ja ryhmäkurilla äänestämällä ,voi sitä ilon päivää kun katolista pedofiliä ei enää ole.

    • Sipilän_määräyksestä

      aloitettiin syväkurkun paljastusten mukaan keskustapuolueessa ja kokoomuksessa niinsanottu "Operaatio nöyrät huorat".

      Siinä etsitään kaikki keskustan ja kokoomuksen naiskansanedustajat jotka saattavat äänestää epäluottamuslauseen puolesta, ja tehdä heille selväksi että sillä voi olla vakavia seurauksia. Jopa henkeen ja terveyteen vaikuttavia.

      • Operaation_nimi

        ei kyllä ollut Sipilän keksimä. Se oli eräs mieskansanedustaja keskustan eduskuntaryhmästä. Nimi jääköön kertomatta.

        Mutta operaation alullepanoon oli syynä Sipilän "ponnekas toivomus".


    • kääntötakki

      Entisestä kusitolpasta ja pilkan kohteesta tuli takkia kääntämällä arvostettu valtiomies,jonka viranhoitoa kilvan ylistetään.

      • trgtg

        Vain jotkut huru-ukot voi arvostaa jabbaa.


    • Jonkunarvoinen

      Hyvää työtä ulkoministerinä ja hienona ihmisenä. Elämä jatkuu. Upeaa perjantaita, satelee.

      • marinamekko

        Kyllä tämä juttu päihittää kaikenmaailman turhanpäiväiset eduskunnan jutut. Joku työttömyys tai vähäosaisten elintason parantaminen ei ole mitään verrattuna Soinin mielipiteen torjuntaan!
        Ihan kuin Suomen aborttilakia oltaisiin muuttamassa vihreitten ja demareitten voimin!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe