Minä kerron mitä hyvää EU ja Globalisaatio on tuonut:

Meidän Isovanhemmilla ei ole puoliakaan niistä mahdollisuuksista mistä me
Minä ja minun lapseni ja miljoona minun kaltaiseni saavat nauttia.

Ensimmäinen asia on, että Euroopan unioni takaa ja antaa turvan Nationalisteja
ja Nationalisti kommunisteja ja paikallisia poliittisia saastoja vastaan. Se takaa meidän
tulevaisuuden rahalla ja valvoo ja vaatii kohtelemaan meitä tasavertaisina EU kansalaisina.

Globalisaation tuomat mahdollisuudet on tietenkin tiedonsaannin monimuotoisuus ja
Eli valehtelevat mediat voidaan tarkistaa ja poliittisen saastan vaikutus vähenee.
Mitä jokainen minä ja miljoonat tekevät suomessa jo he saisivat rahaa ja vapaata: Tietenkin
he matkustelisivat ja nauttisivat eri ihmisistä ja kulttuurista ja ruuasta, vaikka globalaisaatio
tuhoaakin ihmisten tapoja elää ja olla.

Parhainta siinä on, että minä ja sinä voimme olla vapaita poliittisesta saasta ja valita kaverimme
mistä päin maailmaa tahansa ja meitä ei enään voida velvoittaa tappamaan tai taistelemaan
vastoin meidän tahtoa. Valtio voi luulla, mutta pystyykö se todellisuudessa vaatimaan hallintonsa
puolustamista. Jehovantodistajat ja monet uskonnot on siitäkin erimieltä.

Internetin ja lentoliikenteen kasvua ei voi rajoittaa enään kansallisesti eikä nationalisesti ja
näin estää ihmisiä tapaamsta toisiaan. Me kaikki voimme olla Facebookissa ja eri Daiting
palstoilla ja kokeilla onneamme kansainvälisesti ja jokainen löytää varmasti omansa.

Lopuksi ajattelin kertoa, että kuinka kauniita on esim. Aasialaiset naiset ja kuinka komeita
on esim. Arabialaiset miehet .... ! Se on meistä itsestämme kiinni millaista seuraa etsimme ja
jokainen sen tietää ja näkee jo ihan pienellä paikkakunnalla selvästi.

5

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paras esimerkki Poliittisen pask* valheesta on Thaimaa ja Aasia !
      Kun Ne menee kuvaamaan, niin niillä on niin hienot vehkeet ja kamerat sun muut.
      Ne unohtaa kertoa sen pääasian, että ne meni kuvaan niitä kodittomia ja huono-osaisia
      siksi, että Heidän kommunistinen hallintonsa näytäisi paremmalta ja maksavat siitä vielä
      näiden suomessa olevinen köyhien kustannuksella.

      He eivät kertoneet, että suomessa on maailman eniten kodittomia ja syrjäytyneitä ja
      eniten ulosotossa olevia ihmisiä ja heitä oli 570 000 ja 20 000 lasta huostaanotettuna
      5 miljoonan ihmisen maassa ja Thaimaa on liki 70 miljoonaa ihmistä eli luku pitää
      14 kertainen jotta se olisi vastaava, kuin suomessa.

      Nyt kun sensuuri katsoo tämän kirjoituksen ja se oli laiton vai ? Mutta se oli totta.
      Minua ihan oikeasti vit**** eniten se heidän valheensa ja valehtelu ilman lukuja
      ja verrantoa. Ei heidän hallintonsa ole täydellinen ei todellakaan.

      Ainut asia mistä minä olen ollut tyytyväinen ja ylpeä on euroopan unioni ja pelkään
      ja pelkään oikeasti ihmisten puolesta, en valtion puolesta... Vaan Teidän tavallisten
      ihmisten puolesta, että Te joutuisitte helv*** tuskaan, jos Nationalistit ja kommunistit
      saisivat suomessa vallan ja eroittaisivat suomen ja sen talouden Euroopan unionin
      turvasta ja vastuusta meille ihmisille. Lisäksi ne yrittää vyöryttää suomalaisen nimellä
      vihaa ja rasismia muita ihmisiä kohtaan ja saattaa myös meidät vapaat ihmiset
      syynalaisiksi.

      Kun minulla on tämä tieto ja oma kokemus ja näkemys, niin tiedätte, kuinka vaikea
      minun on kuunnella pask*** . Voitte olla varmoja, että minä minä vihaan valehtelijoita.
      Minä toivon, että menisitte itse katsomaan ja avatkaa silmänne ja tuhotkaa valehtelijat.

    • kaapeli12

      britit lähtee paska jää paskasta nousee EU=euroopan uloste unionin kiima kuplassa elävä pipi pää. KIINNI JÄIT säälittävä keskustelun valvoja olet todellinen EU=paskatunkion palvoja. tämähän tottakai poistetaan kun TOTUUS tekee kipeää.

      • YstävällisinTerveisin

        Olet nähtävästi fakkiutunut anaalivaiheeseen. Keskustellaan enemmän, kun kasvat aikuiseksi ja opit näkemään muutakin kuin kakkaa. Pissa-kakka-uloste-juttuja jauhavat yleensä kaksi-vuotiaat taaperot

        "Anaalivaihe on Sigmund Freudin mukaan lapsen kehityksessä noin yhden ja kahden vuoden iässä tapahtuva vaihe, jolloin lapsi rupeaa tiedostamaan peräaukon erogeeniset alueet, ja painiskelee peräaukon toiminnan hallitsemiseen liittyvien kysymysten kanssa."

        Lue omia tekstejäsi ja pohdi kannattaisiko varata aika terapeutille.


      • brorpå
        YstävällisinTerveisin kirjoitti:

        Olet nähtävästi fakkiutunut anaalivaiheeseen. Keskustellaan enemmän, kun kasvat aikuiseksi ja opit näkemään muutakin kuin kakkaa. Pissa-kakka-uloste-juttuja jauhavat yleensä kaksi-vuotiaat taaperot

        "Anaalivaihe on Sigmund Freudin mukaan lapsen kehityksessä noin yhden ja kahden vuoden iässä tapahtuva vaihe, jolloin lapsi rupeaa tiedostamaan peräaukon erogeeniset alueet, ja painiskelee peräaukon toiminnan hallitsemiseen liittyvien kysymysten kanssa."

        Lue omia tekstejäsi ja pohdi kannattaisiko varata aika terapeutille.

        En voi kun yhtyä mielipiteeseesi, näitä kakkakökköisiä persuturahduksia lukiessa on sentään mukavaa tietää ettei tällä pikkuporukalla ole muuta sanomaa kuin paha ääni kaikkea vastaan.


    • todellisuuskosketus

      No mitä hyvää? Eihän tuossa ollut mitään hyvää muuta kun se, mitä väität että ei ole, se onkin.
      Se että suomalaiset ovat itsenäisiä ja päättävät itse omista asioistaan on perintö meille ja me olemme siitä iloisia.
      Suomessa rienuu anarkisteja ( lähes natsivasureita= hyvin lähellä nationalisteja) esim. itsemäisyyspäivänä naamion kasvoillaan. Rikkovat paikkoja.
      Sitten tämä globaalisuus on tuonut Suomeen kurkunleikkaajia, raiskaajia ja muita rasitteita aina velkaantumiseen asti. Elätettäviä , kun omistakaan ei pidetty huolta.
      Että mitä sä aloittaja oikeasti puhutkaan, on pelkkää höpöhöpöä. Olet irtaantunut elämästä ja et tunne realismia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe