Suomen talous johdettu päin perse***** ! Samaa mieltä, kuin EU-vihaaja !

Tänään taas näimme pörssissä sellaista mikä voisi kuvastaa jo huonoa aikaa.
Stockmann osake putosi alle 2 euroa ja se on ollut liki 40 euroa. Kauppakeskus
REDI on ilmoittanut vaikeuksista ja Tallinnan matkat on vähentyneet... Ravintoloissa
ei ole enään porukkaa, varsinkaan viikolla. Kulutustavaroiden hinnat on suomessa
koko euroopan halvimpia ja käytetyt autotkin alkaa olemaan halvimpia...Sekä
maaseudulla olevat asunnot ja kiinteistöt. Ulosotossa on liki 600 000 ihmistä ja
huostaanotettuja lapsia, jotka asuu toisissa perheissä köyhyyden vuoksi on noin
20 000 juuri tällä hetkellä suomessa ja toinen 20 000 lasta on huostaanotto uhan alla.
Kyllä se on tämän kokoiseen maahan selkeä osoitus, että se ei ole johdettu hyvin.

Ihan turha selittää pask*** ihmisillä ei ole ostovoimaa ja kulutuksen kautta luodaan
talouskasvua kaikissa läntisissä maissa ja läntisessä markkinataloudessa. Meinaako
Persu-kommunisti, että markka takaisin ja Irti EU:sta vai ... Silloin velkojen ja tavaroiden
maksuun tarvitaan enemmän työtä ja suhteessa silloin palkkojen olisi noustava myös.
Moniko Teistä on valmis tekemään työtä Bensalitraan ja banaaniin tunnin enemmän ?
Koettakaa ymmärtää, että ei mikään muutu rahaa eli yksikköä vaihtamalla. Devalvaatio
tarkoittaa rahan arvon alentamista ja enemmän työtä sen saman eurovelan maksuun ja
kaiken ulkomailla valmistetun tavaran maksuun. Kyllä me voidaan ryhtyä kiinalaisiksi ja
pohjoiskorealaisiksi ja suomalaisiksi ja tehdä orjatyötä. Kuka oikeasti olisi siihen valmis ?

Minä sanon Teille yhden vertauksen ja kysymyksen ... ? Jos suomessa olisi öljyä tai kaasua,
niin mitä teidän pitäisi tehdä ? Se ei riitä, että sinulla on öljyä, sinun pitää pysytä myös
myymään se ja kuljettamaan kilpailukykyiseen hintaan. Silloin sinun on pakko rakentaa
maa-kaasulle jakeluputki ja öljylle myös putki mitä pitkin sinä saat sen kuluttajille ja ostajille.
Jos sinulla on malmi ja metsävarantoja, niin sinun pitää rakentaa sille putki eli rata jotta sä
saat sen kuluttajille ja ostajille. Kysyn vielä, että kupi tulee ennemmin sen radan tarviseva
yrittäjä vai se rata ? Eikö rata ja putket pitäsi olla, että yrittäjät voivat punnita sijoitus ja
kilpailumahdollisuuksia ja rahoittajat tulevat myös ulkomailta ja ovat monesti kansainvälisiä.

Suomessa ei taida olla sijoitusvarallisuutta juuri minkään vertaa pörsseissä, paitsi eläkevakutuus
yhtiöt ja KELA ja valtion sijoitusyhtiö. Melkein kaikki suurimmat yritykset on ulkomaisissa
käsissä. Eikö tämä ole se lähtökohta mistä lähdetään asiaa tarkistelemaan ? Miten EU-ero
sitten vaikuttaisi tähän asiaan ? Mitä nämä sijoitusyhtiöt ja suuryritykset tekee silloin jos
suomi hakee EU-eroa? Ne tutkii markkinoita ja puntaroi vienti ja tuonti ja rahoitusasioita.
Suomesta putoaa ainakin silloin ostovoima vielä lisää ulkolaisiin valmisteisiin nähden. No mitä
asioita suomeen valmistetaan ulkomailla ... No ne on liki 95%:sti valmistettu ulkomailla.

Mitä näkyviä asiota suomessa on tehty persiille... Ympärille vilkaisu osoittaa 2 - 3 kauppaketjun
hallitsevan päivittäistavaroita ja Asuntorakentaminen on hyvä business... asunnot tuottaa,
mutta mistä saadaan se maksaja ... No velkaa velkaa..!

2

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä sen näkee, että Persut on kommunisti ja sosiaaliluukku-poikia. Tennarit jalkaan
      ja talveen ja katselemaan muita maita. Jopa Afrikan mies osaa hoitaa taluttaan paremmin.

    • Enkö minä ole ollut koko ajan oikeassa.... Nyt oli lehdessä, että lpasiperheet ei saa
      edes joululahahjoja tai jouluruokaa Seinäjoella ja taitaa se muu suomi kanssa olla
      aika köyhää jos yhden kuun palkalla saa talon ja metsäpalstan ? ?

      Miten tästä persu-kommunisti pystyy nostamaan sen talouden ?
      Miten jos kerra Stockmann on jo tosi vaikeuksissa, kun katsoo osakekehitystä.
      Sehän tarkoittaa, että ei edes luxus-tavarat käy kaupaksi ja kenet kommunisti persut
      aikoo ryöstää .... Somalit vai ? Suomessa on niin vähän pakolaisia verrattuna siihen
      mitä rahaa tarvitaan.

      Suomessa pitäisi tehdä hallintojärjestelmän muutos. Miten persu persu nilkki sen tekee ?
      Se on ensinnäkin niin tyhmä, että se ei tiedä taloudesta ja liikemailmasta, kuin sanan.
      Turpa niillä oli kiinni mainoksessa ja se on hyvä. Ei tarvitse kuunnella turhia pask* puheita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe