Himonussija vahingossa vapaaksi!

Jallu.Rantanen

9

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AinoTTar

      Täti eu-mamma Merkkelin Angelika hermostui moisesta pidättämisestä. Toisen oli vielä tultava tuhansia kilometrejä karkuun, kun vaan viettiään toteutti kylmässä Pohjolassa.
      Antaa pojan mennä, kyllä Kela Gold Card raiskaripojan hengissä pitää. Korttia ei voi kuolettaa, se olisi epäinhimilistä ja töykeää Eurooppaan tullutta Arvovierasta kohtaan.

    • LiikaaTutkittavaaEiPysty

      "Vahinko" tietenkin. Oulun poliisi kertoi YLE:n ohjelmassa, että ovat tienneet kuukausia matujen jokkoraiskaavan lapsia, mutta eivät ole voineet puuttua tapahtumiin ja estää jatkuvaa raiskaamista aiemin, koska "tutkittavaa on ollut niin paljon".

      ...Puuttuivat vasta sitten kun Junes Lokka nosti metelin ja vaati toimia lasten suojelemiseksi. Ei ollut enää liikaa tutkittavaa esteenä.

      • kublamercu

        Poliisi olivat kuunnelleet Tasavaltamme Presidentin taannoisen puheen, missä vakuutettiin maahamme tulleiden (elintasosurffareiden) hakevan vaan suojaa ja turvaa kokemiensa kauhujen jälkeen, ei rikoksia ja raiskauksia tehtailemaan siis.
        Ja onhan se hirveän pelottavaa poliisisedille, jos rasismikortti vedettäisiin esiin lasten raiskaustapauksissa. Parempi vaan sopeutua ja kumartaa uusioherrojemme edessä.


    • 7050kHz

      Mossad käskytti.

    • Eihänhän

      Ei voi olla totta!

    • NeiviPärk

      Suomen poliisi laittoi mutaisen piiloon ja ilmoitti että Saksaassa on ja pääsi sieltä karkuun ..

    • VierestäSeurannut

      Naiset ovat näille alkueläinelukoille pelkkiä lihankimpaleita.

      • nainen.arvoton.lihanpala

        No juuri sehän on suvakkifemakon unelma, älkää kysykö miksi...


    • ei yllätä, ei riitä resurssit näihin tapahtumiin, ja mitä vielä tulee.
      Kuinka hyvin taustoja selvitetty, selvittämiseen kun ei ole ollut tarpeeks resursseja! että silleen suomi tällä hetkellä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1073
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      411
      1012
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe