Persut on Kommunisteja nyt myöntää HS.

Lainaus HS: Mustajärvi sanoo halunneensa kertoa, ettei ”isänmaallisuus ole vain
sinivalkoista”, ja että isänmaallisia voivat olla myös vakaumukselliset kommunistit.
Tietenkin voivat. Esimerkiksi Suomen kommunistisen puolueen SKP:n entinen puheenjohtaja
Aarne Saarinen oli epäilemättä isänmaallisimpia poliitikkojamme....

Minä huomasin tämän asian ja toin sen myös julki ja nyt muutkin ovat huomanneet, että
Pesru-kommunisti on kommunisti ja vihaa Euroopan unionia Kapitalisti aatteen vuoksi.
He vain keksivät kaikkia valheita ja panetteluja, kuten kunnon luuseri tekee... Ne ei vastaa
mihinkään mikä vaatii järjellistä ajattelua ja sen myös moukka ja Paska** Pää tekee !

Persut ja väyryset on panettelijoita ja valehelijoita ja kaiken saastan kylväjiä ja yksikään
niistä ei ole krsititty tai yksi oli ja siitä tuli luopio. Ne eivät kunnioita sodan uhreja ja valkoista
suomea, vaan ovat aina laulussaan ja isänmaallisuudessaan korostaneet kommunismia ja
YYA:n aikaista Kekkosen kommunisti- suomea ja sitä niistä osa halajaa... Irti EU:sta aatteen
vuoksi. Huom. ei järjen, vaan AATTEEN VUOKSI.

Toki Heidän joukkonsa on tiivistynyt tyhmyyden ihmisillä ja yksinkertaisella porukalla.
Missä muualla näet niitä tyhmiä ja yksinkertaisia kokoontuvan, kuin Persujen ja väyrysen
tilaisuuksissa... ? Sanokaa missä olette niitä muulla nähneet ?

9

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommunistille

      Tokko sinun kaltaisesi imbesilli on tietoinen että briteissä porvarit olivat niitä joyka saivat Brexit-eron aikaan.
      Yhtälailla sinun idiootti-aivoillasi on jäänyt huomioimatta että nykyään myös britannian vasemmisto on Brexitin kannalla.
      Täydellinen tomppeli kun olet niin sinulta on jäänyt huomaamatta että briteille on tärkeää suvereniteetti ja kansallinen itsemääräämis-oikeus ja kansallinen lainsäädäntö, mahdolliset talouden taantumat ovat sivuseikkoja nykyisessä Brexit-agendassa.
      Lopeta ääliömäinen mölyäminen asioista joita et kykene kunnolla hahmottamaan.

    • Sitten, ne on siellä Britanniassa ja Brexitissä oikein mukavassa sovussa. !!!
      Niillä on oikein kivaa varmaan ja ovat onnellisia ja hyväntuliisia ja minä toivontan
      Britannian oikeisto ja kommunisti ja vasemmisto ja ääri-vasemmisto ja ääri-oikeisto
      ja välioikeistolaisille oikein hyvää Brexittiä ja oikein kivaa ja kovaa Brexittiä ja onni
      heidän kanssaan .... Mitä sitä turhaa EU:ta kerjäämään... Sen kun lähtee ja kukuset soi !

      • älömökötä

        Tosiasia on että Eussa olo ei ole parantanut missään liittovaltiossa kansan heikoimmaassa asemassa olevan enemmistön olosuhteita.
        Pakolaisten tulo Bitanniaan on räjähdysmäisesti lisännyt maksamattomien vuokrien perintää ja häätöjä asunnoista jotka ovat olleet vuokralaisten jälkeen turmeltu usein käyttökieltokuntoon.
        Lähi-idästä tulleet tekevät asunnoissaan itse laittomia sähköviritelmiä ja aiheittavat vesivahinkoja jotka ilmenevät vasta häädön jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=GkdEbNMe0Bk


    • Voi vitt* Persut oikeisto ha ha ha ha ha hi hi hi hi hi ... Persu on Kommunisti jo
      valtakunnan mediassa ja kohta se sanotaan kaikkialla... Äääri vasemmisto vasemmisto.
      Kansa kansa kansa Toveri toveri toveri rotu rotu... Juntti tyhmä tyhmä juntti tyhmä.

    • Weijo_Esso

      Aarne Saarinen kannatii EU:ta, piti sitä Euroopan rauhan takaajana. Viisas mies! Ässä-rykmentin sotaveteraaani ja Neuvostoliiton eniten vihaama suomalainen 1960-luvulta alkaen; hänen johtamansa SKP tuomitsi ainoana puolueena Suomessa Tšekkoslovakian miehityksen v. 1968.

      Persut eivät ole oikealta eikä vasemmalta, vaan syvältä anuksesta.

    • älyäläjätä

      Vasemmisto Liberaalit eli kommunistit ainoa EU kannattaja ovat jättäneet EU kommunisti
      Votka Junker hallituksen kannatuksen.
      Jopa Adenauer toisen maailmansodan jälkeen saksan kansleri
      Natzi ministereineen on kääntynyt haudassaan.
      Yllä olevasta voi vain päätellä että EU on pesäpaikka
      kommunisteille ja Natseille johtajanaan entisen
      DDR itäsaksan kommmunisti puolueen jäsenen Angela Merkel alla.

      Ilmankos EU politrukit huutavat avukseen kommunisteja koko ajan.
      Kommunisti Kommunisti EU politrukki Fasisti EU Merkel natzi.

      • Esko_Nurmijärveltä

        Tähänpä mielisin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.


    • annamunkaikkikestää

      Jutussa ei ole mitään vihjettäkään, että persut olisi kommunisteja. Miksi pitää valheilla rakentaa omia julistuksiaan? Eikö sun surkastuneet aivot enää tajua, että menetät kaiken uskottavuutes tuolla mädätyslinjalla? Ei se rivouksien huutelu mitään auta. Pitäähän sitä olla faktaa julistuksiensa pohjana, vai mitä? Sulta puuttuu ne kokonaan. Elät jossain omassa rupisessa kuplassas ja kuvittelet, että muut on samaa mieltä.

    • Oletteko Te suoraan kysyttynä Lähelläkään RKP:tä, Kokoomusta tai Keskustaa... Vai
      onko Äänestäjänne tulleet SDP:stä ja Vasemmistoliitosta ?

      Te ette ole kertaakaan kertoneet oikeistolaista asiaa mitä ajatte... Matuja voi myös
      kommunisti vihata ja paremminkin ajatte silloin sosiaalisia ja kommunistisia asioita.
      Juhlissa ette tunnusta sodan sankareita ja valkoista suomea ja halua esim. Karjalaa
      takaisin, vaikka yksi Persu oli näin olettanut ?

      Jos EU-on eliitti ja rahamaailma, niin mitä Te silloin olette ?
      Jos kaupallisissa asioissa olette Euroopan unionia vastaan, niin Te edustatte silloin
      sitä vastakkaista poliittista suuntausta. Oikeistolaisia arvoja on yksilönvapaudet eli
      tukea yksilöitä ja silloin siihen ei kuulu Matu tai suomalainen tai venäläinen, vaan
      yksilö. Liiketoimintojen kehittäminen ja talouden kehittäminen on oikeistolaisia arvoja.

      Vasemmisto arvoja on aatteet ja Kansat ja rodut ja ryhmistä puhuminen.. Liiketoimien
      ajatteleminen valtiokeskeisesti on myös kommunismia ja kuuluu edellämainittuihin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe