EU ei ole Neuvostoliitto

UnionFan

PERUSSUOMALAISET kansanedustajat Laura Huhtasaari ja Ville Tavio toistivat mielipidesivulla (HS 9.1.) väitteensä Neuvostoliiton sekä Euroopan unionin samankaltaisuuksista etenkin keskusjohtoisuudessa ja komission johdon epädemokraattisessa valinnassa.

Euroopan komission johtaja valitaan samankaltaisella menettelyllä kuin Suomen pääministeri. Eurovaaleissa suurimman ryhmän etukäteen asettama ja julkinen kandidaatti valitaan komission johtoon.

EU ei myöskään ole keskusjohtoinen järjestelmä, sillä unioni käyttää valtaa vain jäsenmaista koostuvan Eurooppa-neuvoston hyväksynnällä. Tärkeissä asioissa, kuten vaikka brexitissä, vaaditaan kansallisten parlamenttien hyväksyntä.

EU:sta valtiot ovat vapaita eroamaan toisin kuin Neuvostoliitosta aikanaan. Läheisyysperiaatteen mukaan päätökset tehdään yhdessä, jos siten saavutetaan jäsenmaiden kesken asetetut tavoitteet ja asia kuuluu EU:n toimialueeseen.

Vaikka tavoitteet saavutettaisiinkin tehokkaammin unionitasolla, se ei aina onnistu. Tästä hyvä esimerkki on maahanmuuttopolitiikka. Unionilla ei ole asiasta yhteistä linjaa, joten sen hoito on kansallisvaltioilla. EU ei siis ole itsenäinen toimija vaan koostuu jäsenmaista, jotka ovat katsoneet ylikansallisen päätöksenteon hyödyttävän koko manteretta.

EU:ta saa ja pitää kritisoida. Kritisointi tarkoitushakuisesti epätarkkoja mielikuvia viljellen ei kuitenkaan auta ketään. Se päinvastoin vie tilaa asiapohjaiselta kritiikiltä, kuten parlamentin valtaoikeuksien kapeudesta keskustelemiselta.

Neuvostoliitossa järjestelmää kritisoivat vietiin vankileireille, EU:ssa he voivat kirjoittaa mielipidekirjoituksen Suomen suurimmassa sanomalehdessä.

Julius Lehtinen

viestintäpäällikkö, Europe Elects

Iida Laurila

varapuheenjohtaja, Eurooppanuoret ry
Lukijan mielipid

9

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LÄNSI ON AINA LÄNSI ...! MIKÄ OLISI SITTEN OIKEISTO JA LÄNSIMAALAINEN ?

      Muukalaisvihaan ei puoluetta tarvita !

      • annamunkaikkikestää

        Ei niin. Mutta miksi kategorioit ihmiset länsi-ihmisiin ja muukalaisiin, joita vihaat? Haiseeko rasismi?


    • asdfghn

      Ajatella, että ihan saa kirjoittaa mielipiteensä lehteen ilman että viedään vankileirille... Kylläpä on vapaus huipussaan joo. Miksi kirjoituksessa ei todeta suoraan, että mielipiteensä ilmaisusta ei meillä rangaista? Ehkä siksi, ettei se ole totta...

      • Taas-naurattaa

        "Miksi kirjoituksessa ei todeta suoraan, että mielipiteensä ilmaisusta ei meillä rangaista? Ehkä siksi, ettei se ole totta..."

        Kerro sitten muutama tapaus, joissa mielipiteen ilmaisusta on rangaistu.

        Ja tässähän oli kyse kansanedustajista, jotk antoivat väärää tietoa. Seon vakava asia.


    • phuck-eu

      UnionFan: "EU:sta valtiot ovat vapaita eroamaan toisin kuin Neuvostoliitosta aikanaan. Läheisyysperiaatteen mukaan päätökset tehdään yhdessä, jos siten saavutetaan jäsenmaiden kesken asetetut tavoitteet ja asia kuuluu EU:n toimialueeseen."

      Millaisia TODELLISIA seurauksia siitä on, jos Suomi nyt eroaa EU-järjestelmästä? Voiko Suomi oikeasti erota EU-järjestelmästä milloin haluaa?

      • Taas-naurattaa

        TODELLISET seuraukset tiedetään vasta, jos on TODELLA erottu EU:sta.
        Jäsenyyden edut tietysti menetetään. Neljä vapaata liikkuvuutta sekä vapaakauppa ym.
        Putoamme yhteisön ulkopuolelle.
        Ero on tietystimahdollinen, jos enemmistö haluaa.
        Saihan brexitinkin aikaan harhaan johdettu vähemmistö. Sellainen on meilläkin ihan persujen kansanedustajien johdolla.

        Joten EU-vihaajat hommiin vaan.


    • phuck-eu

      EU-järjestelmä on kleptokraattinen, kuten Venäjän, P-Korean jne. diktatuuritkin.

      • Taas-naurattaa

        EU on ylidemokraattinen. Vain idiootti vertaa sitä diktatuureihin.

        Kleptokratiaa esiintyy vin Puolan ja Unkarin tapaisissa valtioissa, joissa yksi puolue on vahva.


    • RevanRevittäjä

      EU toimii suunnitelmatalouden kannalla, kommunistitsesti, jos olet eri mieltä, media hallitsee ja media ei kommentoi, asiantuntijat puhuu asian vierestä, ja nuoleskelee eliittiä, kuten kuninkaita ja muita ruhtinaita, kuinka ne nai, ja kuinka heidän näyttäytyy mediassa. Kaiken maailman tähdet tuikkii kuin perävalot, joita he näyttelee. Media kiimaiset kehuu eunukkien kyvyistä, Kilpailukyvyn tuloksista, vehkeet on viety vintille, on palattu kesiajan pimeytteen, tekoäly hoitaa loput, kun agape rakkaus on survottu hanuriin, miten kirkon vosut on noussut alttarille levittämään revojaan, - kuvainnollinen ilmaisu nykytilasta, missä Jeesuksen sisäinen tuntemus on poljettu ja häpäisty. (käyttäydyn kuin psalinkirjoitaja, mitään häpeämättä ja vain todellisia tunteita nykytilassa.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe