https://mvlehti.net/2019/01/15/oulun-kaupunginjohtaja-tama-on-sosiaalisen-median-syyta/
"Oulun kaupunginjohtaja: ”tämä on sosiaalisen median syytä”.
Julkaistu 15.01.2019 23:45, 901 lukukertaa
Ilmitulleisiin epäiltyihin seksuaalirikosten syyksi muodostuu sosiaalisen median käyttö.
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoo, että kaikki on internetin syytä, eikä esimerkiksi poliitikoissa ole mitään moitittavaa."
Oulun raiskauksiin onkin syyllistynyt intercnet eikä matut? Mutta mutta.
"
Kun poliitikko, ministeri kaupunginjohtaja tms. päättäjä epäonnistuu katastrofaalisin jälkiseuraamuksin, on suuressa maailmassa tapana jättää erokirje ja poistua näyttämöltä.
Jos ihminen ajaa humalassa, niin onko syy auton?
Jos ihminen ampuu jotakuta, onko syy aseessa?
Jos ihminen päästää vaarallisen leijonan irti häkistään, onko syy leijonan?"
Oulunkyläpäällikkö on kepulainen ja ajattelee kuin kepulainen, yrittääkö Laajala noilla jutusteluillaan pestä sipilää, sipilän sakkia ja sen töppäilyjä puhtaaksi?
Ei onnistu! kyllä kansaa tietää! sipilän messiaan sädekehä on sammunut, ja huuhaa selitykset sitä eivät enään kirkasta !
Late Lapista.
OULUN RAISKAUKSET EIVÄT OLEKAAN MATUJEN SYYTÄ ?
18
<50
Vastaukset 18
- jjhjjj
Virkamiesten käsikirjasta suoraan hyökkäys on paras puolustus kaikkeni olen tehnyt ei minussa ole vikaa.
- Huomatkaa
Ja myös aloite, turvapaikanhakijat jotka saavat kielteisen päätöksen. Ja sitäkin linkkiä jakoon
- Tiettyniin
Koska jos matujen vika, niin on matuttajien vika jne. Mutta kyllä se on ihan matujen vika, ja myös matuttajien sikäli etteivät tienneet miten syyntakeetonta ja omavaltaista porukkaa on tulossa.
- some.vankilaan
Päivi Neigriidi sanoi, että kaikki tunnetaan ja asiat ovat hyvin.
Joten sosiaalinen media on raiskaaja. Savolaisten piikkiinkö laitat Oulun raiskaukset? Voin kertoa kokemuksesta jotta Savolaiset ovat lupsakkaa, rehtiä ja rehellistä porukkaa ja tuskin syyllistyvät raiskauksiin!
Lat Lapista.- verkkosukkajutta
Mahtavana esimerkkinä lupsakkaasta savolaisketkusta on kok-Jyrki Boy Katainen, Suomen tuho numero yksi.
- kfkdkdkdkd
no jykä boyn tapauksessa ei ole vaan ymmärretty että kun savolainen puhuu, vastuu on kuulijalla.
- sersdfsd
Jos ampuu vaikka aseella päähän niin se on pyssyn vika.
- katsotaan.verhon.taakse
joku voisi tutkia raiskaustapauksien alkulähteen Putinin tiedustelupalvelun masinoimana, saadaan kaaosta ja sekasortoa ennen vaaleja, josta hyötyy putinistinen liikkeet kuten perussuomalaiset
- Belsebuubi
Tälläisiä Päivejä meillä on virkakoneistossa tuhansia. Suomessa virkamiehet eivät vapaaehtoisesti eroa juuri koskaan ja usein olenkin miettinyt että missä se härskiyden rajaviiva oikein kulkee.
- Täytyy_tulkita_oikein
Oulun kaupunginjohtaja tarkoittaa, että ongelma ei ole se, että lapsia raiskataan. Se on hänelle vanha, lestadiolaisistakin tuttu ilmiö jo ennen turvapaikanhakijoita, eikä se ole ennenkään vienyt häneltä yöunia.
Ongelma on sosiaalinen media, joka on nyt tehnyt lasten raiskaamisesta politiikkaan vaikuttavan ilmiön. Hänelle ei henkilökohtaisesti olisi mikään haitta, vaikka kohun varjolla suomesta heitettäisiin perämeren pohjalle kaikki turvapaikanhakijat viimeistä Alia 3v myöten, mutta sosiaalisessa mediassa syntynyt lumipallo-efekti voisi johtaa hänen kannaltaan ikäviin "hallitsemattomiin seurauksiin".
Eli siihen, että suomessa herätään peräämään erittäin ankaria tuomioita lasten raiskaajille. Tähänastinen laki lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kun on rinnastettavissa lakiin ajoneuvon luvattomasta käyttöönotosta. Joka on luonteeltaan hyvin lievä ja vähättelevä verrattuna rikoksen vakavuuteen ja vaikutuksiin lapsen kehitykselle ja tulevaisuudelle. Suomessa kun toimii useitakin ei-maahanmuuttaja -ryhmiä, joissa pienten lasten raiskaamisen kaavamainen yleisyys yhdistyy merkittävään poliittiseen määräysvaltaan. Kuten pääministerikin erittäin hyvin ymmärtää.
Oulun kaupunginjohtaja pelkääkin, että lastenraiskaamiseen vihaisesti suhtautuva "roskaväki" ei tyydykään pelkkään raiskaaja-maahanmuuttajien rankaisemiseen, vaan vihan liekit leviävät myös muihin, kantasuomalaisiin ja hänellekin tärkeisiin tahoihin. - mmmm....fazer
Sehän oli vaan #pienipalarakkautta
- sukkeperkki
Rivien välistä voi lukea, että sosiaalisen median syytä on harmittavasti se, että näitä raiskauksia ei saatu pidettyä kansalta salassa. Eiköhän siellä piilaaksossa pian saada meidän suomalaistenkin sometus tiukempaan kontrolliin ja päättäjät voivat huokaista helpotuksesta.
- Karstman
Kaupungin johtaja potkaistava pihalle välittömästi!!!
- Obelix2
Laajala elää Sipilän luomaa unelmaa...
On harmissaan ainoastaan siitä, että matujen pikku keppostelut pääsivät julkisuuteen.9 raiskauksesta puhutaan, mutta poliisi sanoo jotta niitä on yli 100 Oulussa, asiantuntija taasen puhuu 200 ! Noita kaikkia on pimitetty pitkään taviksilta !
Late Lapista.
- eroaHallitus
Päättäjä välttelee omaa vastuutaan
NÄIN SUVAKKI OTTAA VASTAAN KRITIIKKIÄ OMISTA PÄÄTÖKSISTÄÄN!
Ja tulokset yllätti?
Ei ole ollenkaan kykenevä siihen tehtävään mitä hän hoitaa!
Odotan Oulun päättäjien eroilmoitusta.
JA sinne vois perustaa samantein uudet vaalit ja
R.I.C (kansanvalta ) käytäntöön
ELI kansa äänestää asioita ja edustajien virasta JA erottamisesta.
Verkkoon äänestyskanava/ -sivustot ja
kansa alkaa äänestämään itselleen tärkeistä asioista.
Tai pystyttävät äänestyspaikat vaikka kaupungintalolle.
Päätösvaltaa pois päättäjiltä - lisää kansalaisille.
EROTKAA OULUN PÄÄTTÄJÄT!
R.I C tarkoittaa referendum initiated by the citizen
eli kansanvalta - kansalaiset äänestää
Tarkoituksena välttää tällaiset tapahtumat ja virkamiesten vallan väärinkäytökset. - Demarihenkilö
Mikä niissä raiskauksissa niin kiinnostavaa on, että niillä pitää jatkuvasti hekumoida ja lietsoa ulkomaalaisvihaa, vaikka vain 54 % on ulkomaalaisten tekemiä?
Ulkomaalaisia on kuitenkin yli 7 miljardia.
Suomessa on tärkeämpääkin korjattavaa, kuten sukupuolten välinen epätasa-arvo työelämässä, yksityisautoilun ongelmat, rikkaiden valinnanvapaus sotessa, liian tehokkaan työterveyshuollon epätasa-arvoistava vaikutus, vähäosaisten eläkkeen korotus 30 eurolla, rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen jne.
Puhutaan näistä todellisista epätasa-arvo-ongelmista.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen351759- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131156Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93960Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55663Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13659Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27648- 146634
- 42627
- 28618
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94596- 46573