Karinka Maria

kidutettujenpuolesta

Lauantaina Narinkkatorilla oli SKE:n vaalitilaisuus. Seurasin sitä livelähetystä ja huomasin, kuinka sinne kertyi tilaisuuden jatkuessa yhä enemmän ja enemmän porukkaa - ja suurin osa jotakin häirikköjä. Tuntui, että ovat vaarallisia, jotka pitäisi toimittaa pakkohoitoon. Nimittäin itsen tai toisen terveydelle vaarallinen pitää sellaiseen toimittaa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Marcon puhuessa pedofiilejä vastaan nuorisoporukka edessä alkaa puida aggressiivisesti nyrkkiä. Aihe hermostuttaa heitä silmin nähden. Minua alkaa itkettää, kun saan mieleenjuolahduksen Raamatusta, kertomuksen Stefanuksen kivityksestä - kuvittelen porukan näyttävän melko lailla siltä. Irvistelevät ja hampaitaan kiristellen nostavat nyrkkiä ilmaan päästäkseen kimppuun.

Kiven tilalla on kananmunat. Niitä sataa valtavat määrät. Mellakka. Poliisi katsoo näytelmää vierestä. Ovat vetäneet nauhan väliin. Tunnelma on hirveä, kuin riivatussa tilassa, he eivät käsitä, mitä tekevät. Sitten tulee tieto, että Karinka Mariaa on vetäisty nyrkillä päähän. Vaaralliseksi itsensä tituleerannut homo on käynyt kimppuun. Edellisenä päivänä tuo homo on uhannut hakata Marcon, mutta kun on tullut mahdollisuus Karinka Maria hakata, niin hän on käyttänyt sen tilaisuuden hyväkseen riivatussa tilassa. Karinka Maria makaa kadulla verissä päin. Rukoilen hänen puolestaan ja toivon, että hän saisi vielä mahdollisuuden ja, että ymmärtäisi kuolemantuomioajatuksestaan luopua. Voihan joku vainoojakin jättää väärän tiensä ja muuttaa elämänsä suunnan.
Kananmunasade jatkuu. Joku soittaa ambulanssin, mutta sen tulo kestää lähemmäs puoli tuntia. Eivät välitä.

Sitten tulevat ja vievät terveyskeskukseen odottamaan tunniksi omaa aikaa. Siellä hän oksentelee ja tuupertuu lattialla. Hoitoa on pantattu. On viety muilta potilailta piiloon, etteivät pyytäisi enempi hänen pääsyä hoitojonon ohi. Välinpitämättömyyden tila ja määrä on valtava. Mutta hoito kumminkin järjestyy, ehkä jonkinlainen.

Katson vielä toiselta jälkitallennetta. Näen paremmin tilanteen, joka johtaa sen homon lyömiseen. Homo tekee ennen lyöntiään kannustushuudon aggressiivisuutta pullistelevalla poikaporukalle nostaen nyrkkiä ilmaan. Nyrkki on saatu siihen valmiuteen, että se lyödään. Homo vainoaa Karinkaa, mihin hän menee. Karinka taas näyttää pelokkaalta katseessaan viesti siitä, kuin hän olisi aikeenaan livistää nopeasti aggressiivisen vaarallisen miehen ohi. Mutta se ei kannata. Nyrkki heilahtaa ja pää iskeytyy auton oveen, takakontin oven ollessa auki. Siitä hän tuupertuu maahan ja jää pitkäksi aikaa sinne.

Ilja Janitskin käy tekemässä striimin paikan päällä ihmetellen, miten ambulanssia ei näy ja nainen makaa maassa verissä päin.

Joku sallii vainon, mutta se on Suomessa rikos!
Terveisin, Vainottujen ja kidutettujen puolesta

2

197

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistan kuinka 2- 3 vuotta sitten joku nuori heitti kananmunan homopride- kulkueeseen.
      Häly ja julkisuus oli valtava ja koko poliittinen äärioikeisto sai huutia. Otsikot kirkuivat.

      Stubbia kohti heitettiin hieman limua ja poika kai tuomittiin pahoinpitelystä.
      Jälleen otsikot hyppivät silmille.

      Nyt tuosta aloittajan tapauksesta ei ole riviäkään missään globalistisissa saastalehdissämme.

    • kivaa.ja.hauskaa

      Onko tuosta mukavasta tapauksesta mitään videoita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2630
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      487
      1558
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1304
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      283
      1233
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      883
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      756
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      695
    8. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      694
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      674
    10. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      32
      643
    Aihe