Irtisanomisaalto alkoi heti demarien voiton selvittyä

Anonyymi

Yhtä mittaa saa nyt lukea joukkoirtisanomisisista, nyt on vuorossa Stora Enson massiiviset irtisanomiset

Yritykset tietävät, että nyt syntyy työllisyysvastainen hallitus ja uskaltavat nakata väkeä pihalle, kun tietävät että tuleva hallitus tukee irtisanojia.

Kenties kulisseissa on sovittu, että tällä kerralla lyödään Lauri Ihalaisen ennätys ja mennään pitkälti yli puolen miljonan työttyömän.

Sipilän perkele kun meni laskemaan työttyömyyttä ja nyt saa ikäänkuin tehdä osittain toiseen kertaan sen minkä Ihalainen jo teki.

49

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Irtisanomisaalto alkoi heti kokoomuksen päästyä hallituksiin. Ota selvää

      • Anonyymi

        Aivan, irtisanomia on ollut ennätysmäisesti koko porvarihallituskauden ajan ja yritysten konkurssit ovat myös lisääntyneet Orpon ja Sipilän ministerikaudella.

      • Anonyymi

        Sipilä romahduttimonen perheiden ostovoiman ja talouden .
        Jopa eläkeläisillä ei enää varaa lääkkeisiin .
        Hoitoalalla. . Lapset eivät päässe lomille .
        Naapurinkin hoitajankin. osti lapsille vain jätskit ähtärin matkan sijaan.

        Mutta eihän maataloustukiloiset tätä tajua kun tukee lappaa ovista ja ikkunoista milloin milläkin nimikeellä.

        Niin laittoihan sipilä yritystenkin talouden kuntoon.
        Mutta ei paljon lämmitä Köyhää joka maksaa kaiken tämän maatalous listen huvittelun

        sos hallituksen ja "arvojohtaja" sipilän aikaansaannoksia:

        Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattu
        Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetty
        Vanhempainvapaan päivärahoja leikattu
        Sairastavan vuosilomaa leikattu
        palauttamalla siihen omavastuupäivät
        Vuosiloman kertymistä vähennetty
        äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta
        Ansiosidonnaisen kestoa leikattu 100 päivällä
        Kiky leikkasi julkisen sektorin lomarahoja 30 %
        Vuosittaista työaikaa pidennetty 24 tunnilla
        Työsuhdeturvaa heikennetty (mm. koeaikaa
        pidennetty, takaisinottovelvollisuutta
        lyhennetty ja pitkäaikaistyöttömän
        määräaikaisuuksia helpotettu)
        Aikuiskoulutustuen kestoa lyhennetty
        (19 kk -> 15 kk) ja perusosaa leikattu 15 %
        Ammatillisen koulutuksen määrärahoja
        leikattu 190 miljoonaa euroa
        Korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttu
        Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikattu
        (mm. lapsilisää, äitiys-, isyys- ja
        vanhempainpäivärahaa, peruspäivärahaa
        ja kansaneläkettä)
        Yleisen asumistuen perusomavastuuta
        suurennettu
        Opiskelijoiden opintorahan osuutta
        pienennetty ja lainaosuutta kasvatettu
        Palkkatuella tehdystä työstä kertyvää
        työssäoloehtoa kiristetty
        Aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa

        Kasvatti kansalaisten maksamat maataloustuet ennätyssuutiksi

        Samoin yritystuet en n ätyssuuriksi

        Suunnitteilla oli myös:
        „ Irtisanomissuojan heikentäminen
        „ Aktiivimalli 2

        Samaan aikaan kuitenkin
        Pörssiyhtiöt voittoja ovat tehneet koko Sipilän hallituskauden. Tänä keväänä yritysten omistajat tulevat nostamaan yhtiöistään rahaa noin 14 miljardia euroa osinkoina, Viime keväänä nostivat 12, 4 miljardia, vuoden 2017 keväällä 11,3 ja vuoden 2016 keväällä nostivat 10,2 miljardia euroa. Yritykset ovat siis tehneet reippaita voittoja joka vuosi, mutta kilpailukykyä ja kasvua eivät vain halunneet luoda.
        Sipilän hallitus valtaan päästyään ryhtyi kurjistamaan kansaa ja kikyttämään. Kasvua ei vain syntynyt. Hallituksen järjestämät varat ja muut rahan arvoiset helpotukset yrityksille valuivat vain osinkoina yritysten omistajien taskuihin.
        Valtaosa sijoittajista investoi yrityksiin olettaen, että yritysjohto keksii liikeideoita. Mutta onko nyt niin, että suursijoittajat eivät luota yritysten kasvuun, vaikka rahaa on? Jos näin on, kyllä silloin suursijoittajien pitää ryhdistäytyä ja aloittaa kasvuhankkeiden luominen. Paljon puhutaan yrittämisen urheudesta ja kasvun luomisesta riskeistä huolimatta, mutta kun sille luodaan aina vain parantuvia edellytyksiä niin yritysten omistajat nostavat rahat ja pistävät päänsä pensaaseen. Työtä odottavat ne lukuisat yhden hengen yrityksetkin, jotka ovat syntyneet, kun työnantajat ovat ulkoistaneet palkkatyötä.

        Maataloustukiloinen

      • Anonyymi

        "Irtisanomisaalto alkoi heti demarien voiton selvittyä"

        Hulluja nuo työnantajat jos antavat kokoomuspropagandan noin vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, irtisanomia on ollut ennätysmäisesti koko porvarihallituskauden ajan ja yritysten konkurssit ovat myös lisääntyneet Orpon ja Sipilän ministerikaudella.

        No tietenkin irtisanomiset ja yrityskonkurssit lisääntyivät koska Sipilän ja Orpon porvarihallitus kikyilyllään nakersi Suomen työläisten jo muutenkin pohjoismaiden ylivoimaisesti alinta ostovoimaa ja palkkoja. Ei tänne turhaan Euroopan autonkasaushalpatyötä tuoda, Suomessa sen teettäminen on edullisinta Länsi-Euroopassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä romahduttimonen perheiden ostovoiman ja talouden .
        Jopa eläkeläisillä ei enää varaa lääkkeisiin .
        Hoitoalalla. . Lapset eivät päässe lomille .
        Naapurinkin hoitajankin. osti lapsille vain jätskit ähtärin matkan sijaan.

        Mutta eihän maataloustukiloiset tätä tajua kun tukee lappaa ovista ja ikkunoista milloin milläkin nimikeellä.

        Niin laittoihan sipilä yritystenkin talouden kuntoon.
        Mutta ei paljon lämmitä Köyhää joka maksaa kaiken tämän maatalous listen huvittelun

        sos hallituksen ja "arvojohtaja" sipilän aikaansaannoksia:

        Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattu
        Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetty
        Vanhempainvapaan päivärahoja leikattu
        Sairastavan vuosilomaa leikattu
        palauttamalla siihen omavastuupäivät
        Vuosiloman kertymistä vähennetty
        äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta
        Ansiosidonnaisen kestoa leikattu 100 päivällä
        Kiky leikkasi julkisen sektorin lomarahoja 30 %
        Vuosittaista työaikaa pidennetty 24 tunnilla
        Työsuhdeturvaa heikennetty (mm. koeaikaa
        pidennetty, takaisinottovelvollisuutta
        lyhennetty ja pitkäaikaistyöttömän
        määräaikaisuuksia helpotettu)
        Aikuiskoulutustuen kestoa lyhennetty
        (19 kk -> 15 kk) ja perusosaa leikattu 15 %
        Ammatillisen koulutuksen määrärahoja
        leikattu 190 miljoonaa euroa
        Korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttu
        Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikattu
        (mm. lapsilisää, äitiys-, isyys- ja
        vanhempainpäivärahaa, peruspäivärahaa
        ja kansaneläkettä)
        Yleisen asumistuen perusomavastuuta
        suurennettu
        Opiskelijoiden opintorahan osuutta
        pienennetty ja lainaosuutta kasvatettu
        Palkkatuella tehdystä työstä kertyvää
        työssäoloehtoa kiristetty
        Aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa

        Kasvatti kansalaisten maksamat maataloustuet ennätyssuutiksi

        Samoin yritystuet en n ätyssuuriksi

        Suunnitteilla oli myös:
        „ Irtisanomissuojan heikentäminen
        „ Aktiivimalli 2

        Samaan aikaan kuitenkin
        Pörssiyhtiöt voittoja ovat tehneet koko Sipilän hallituskauden. Tänä keväänä yritysten omistajat tulevat nostamaan yhtiöistään rahaa noin 14 miljardia euroa osinkoina, Viime keväänä nostivat 12, 4 miljardia, vuoden 2017 keväällä 11,3 ja vuoden 2016 keväällä nostivat 10,2 miljardia euroa. Yritykset ovat siis tehneet reippaita voittoja joka vuosi, mutta kilpailukykyä ja kasvua eivät vain halunneet luoda.
        Sipilän hallitus valtaan päästyään ryhtyi kurjistamaan kansaa ja kikyttämään. Kasvua ei vain syntynyt. Hallituksen järjestämät varat ja muut rahan arvoiset helpotukset yrityksille valuivat vain osinkoina yritysten omistajien taskuihin.
        Valtaosa sijoittajista investoi yrityksiin olettaen, että yritysjohto keksii liikeideoita. Mutta onko nyt niin, että suursijoittajat eivät luota yritysten kasvuun, vaikka rahaa on? Jos näin on, kyllä silloin suursijoittajien pitää ryhdistäytyä ja aloittaa kasvuhankkeiden luominen. Paljon puhutaan yrittämisen urheudesta ja kasvun luomisesta riskeistä huolimatta, mutta kun sille luodaan aina vain parantuvia edellytyksiä niin yritysten omistajat nostavat rahat ja pistävät päänsä pensaaseen. Työtä odottavat ne lukuisat yhden hengen yrityksetkin, jotka ovat syntyneet, kun työnantajat ovat ulkoistaneet palkkatyötä.

        Maataloustukiloinen

        Suurin osinkojen saaja on Suomen valtio 11 miljaardia. Ulkomaiset omistajat 3 miljaardia ja pienomistajat loput. Tämä on tilanne viime vuodelta.

    • Anonyymi

      Kortistossa on kivaa. saa nukkua aamulla pitkään ja juoda rauhassa aamukahvit, voi treenata päivisin, kupitella silloin kun huvittaa ja tehdä vaikka huoramatka etelään. Kyllä työttömän kelpaa sanon mä. Potuttaa tehdä töitä. Työ on paskaa.

      • Anonyymi

        Ja sit ku tulee tanskalaismallinen työttömyysturva, jossa anssi on 80% palkasta ja jokasella on oma "hoitaja", niin kyllä kelpaa.

      • Anonyymi

        Joo työttömyysturvasta jää käteen elämiseen 491,20 euroa kuukaudessa, eli 16 euroa päivässä kohtuullisten hyväksyttyjen asumiskulujen jälkeen. Lennän sillä viikottain etelään ja käyn päivittäin huorissa, näin porvarin ruusunpunaisessa aivopestyssä pääkopassa.

    • Anonyymi

      Rinne on vannonut verottavansa ja velkaannuttavansa pää punaisena. Ei ihme, että yritykset kavahtavat.

      Tiedossa huonoja aikoja Suomelle.

      • Anonyymi

        Joo ei tämä tästä ainakaan parane.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo ei tämä tästä ainakaan parane.

        Sinne vaan joukkoon tummaan Kelaan jonottamaan "almuja,"voi olla alussa vaikeaa, kun ei ole käytössä "rassekorttia" niinkuin eräillä on.

      • Anonyymi

        Verottaa nyt myös pääomapiirejä, jotka porvarihallituskaudella saivat itse osallistua Suomitalkoisiin - yksikään ei osallistunut.
        Säätiöille ja muille yhteisölle on hyvä laittaa edes pieni lähdevero. Näin saamme myös eniten mm. ennätysosingoista porvarihallituskauden aikana hyötyneet mukaan kikyyn.

        Ja koko Suomen 106 miljardin euron valtionvelka on otettu porvarihallitusjohdossa ja tämä 2015-2019 Sipilän ja Orpon täysporvarihallitus jatkoi velanoton linjalla. Viimeksi muuten SDP-johtoinen hallitus laski Suomen valtionvelkaa, ja kunnolla laskikin. Velkaa oli TAAS kasvattanut edellinen porvarijohtoisen Esko Ahon hallitus nykyrahaksi muutettuna 50 mrd eurolla. Demarijohtoisen valtionvelkaa laskeneen hallituksen jälkeen KAIKKI hallitukset, jotka ovat kas kummaa olleet porvarijohtoisia, ovat Suomen valtionvelkaa VAIN nostaneet. Koko Suomen 106 mrd euron valtionvelka on siis porvarien ottamaa!
        Antti Rinteen SDP-kohtoinen hallitus saattaa olla taas se joka LASKEE lopulta valtionvelkaa.

    • Anonyymi

      Johtuu siitä että ylettömiä yritystukia aletaan karsimaan, ei ole veronmaksajien tehtävä rahoittaa firman toimimista että johtajat saisivat itselleen_helvetilliset bonukset.

      • Anonyymi

        Mutta olisivatko siellä johtajien taustalla kuitenkin ihan ne firmojen omistajat?

    • Anonyymi

      Suosittelen tutustumaan YT-lakiin, jos luulette että Demareiden voiton aiheuttaneen irtisanomisia. Ei ne ihan parissa viikossa toteudu. Vai oletteko edes työelämässä mukana?

    • Anonyymi

      Ilmastoverot puree puolet Suomen teollisuudesta kuolee pois ja tilalle tulee Kiinalaista paskaa.

      • Anonyymi

        Jaa, no millä alalla sinun yrityksesi toimii, miten suuri teillä on "ilmastovero"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, no millä alalla sinun yrityksesi toimii, miten suuri teillä on "ilmastovero"?

        Joku köyhä divari mikä myy luteisia huonekaluja....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, no millä alalla sinun yrityksesi toimii, miten suuri teillä on "ilmastovero"?

        Ihan on Euroopan suurin firma omalla alalla entäs missä sinä tee töitä?

    • Anonyymi

      Tuppaa taas olemaan ruuhkaa aktiivipalvelukseen...johtuneeko sitten työvoimapulasta....

    • Anonyymi

      Onneksi Afrikan seudulta tulee taitavaa insinöörivoimaa paikkaamaan irtisanottuja.

    • Anonyymi

      On muita opistoja, kuin aalto. Parempi lähteä ennen muita. Muuta.

    • Anonyymi

      Suomi tulee olemaan Euroopan takapajula, vihreä periferia jossa elintaso laskee keskiajan luokkaan ja jossa matut elävät kuin kuninkaat.
      Suomi tulee olemasn kehitysmaa, Venäjäkin on kaukana Suomen yläpuolella.

    • Anonyymi

      Ei se käy että on valkoisia duunareita joilla on rahaa enemmän kuin mustalla aatelilla, demarien silmäterällä.

    • Stora Enson irtisanomiset ovat siis perua Yt-neuvotteluista, jotka alkoivat jo ennen Eduskuntavaaleja. Samalla tehtaalla ilmoitettiin lomautuksista jo marraskuussa 2018.

      Ilmoitus lomautuksista annettiin 28.11.2018.
      Ilmoitus irtisamis-YT-neuvotteluiden aloittamisesta annettiin 11.4.2019.
      Eduskuntavaalit pidettiin 14.4.2019.

      Eli "logiikkasi" ei nyt ihan toimi.

      • Anonyymi

        Demareiden gallup-nousu oli nähtävissä jo marraskuussa 2018. Se oli yhtä hyvä kuin lupaus siitä, että Suomi tehdään yritysvihamieliseksi.

      • Anonyymi

        Rinnehän on lupaillut vappusatasia jo edellisvapusta saakka. Tehostetut YT - neuvottelut alkoi heti vaalien jälkeen .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rinnehän on lupaillut vappusatasia jo edellisvapusta saakka. Tehostetut YT - neuvottelut alkoi heti vaalien jälkeen .

        Nämä YT-neuvottelut alkoivat ennen vaaleja. Syy oli hienopaperin kysynnän kasku maailmanmarkkinoilla.

        Jos olisit seurannut talousuutisia, niin tietäisit, että Stora Enso ilmoitti jo kesäkuussa 2018 miettivänsä Oulun tehtaan muuttamista valmistamaan pakkauskartonkia hienopaperin sijaan. Se on perussyy nyt ilmoitetulle irtisanomisille.

        Kytky vaalien tulokseen on vainoharhainen ja vailla mitään todellisuuspohjaa.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Vaalien tuloksen suunta on jo etukäteen tiedetty ja sen takia siirtyy hienopaperin valmistus Ruotsiin Oulusta.. Ei se kysyntä ole mihinkään kadonnut. Ruotsi on uusinut ja lisännyt konekapasiteettiaan Suomen kustannuksella. Ei edes tarvi paljon seurata kun tietää melkein kaikki Suomen koneet neljältä vuosikymenelta.
        Aikanne kun haraatte työntekoa vastaan sammuu viimeisetkin koneet Suomesta.

        Kartonkikone on vähintään 25 vuoden investointi. Sinä aikana ehtii olla monenmoisia hallituksia. Tämä eduskuntakausi on puolessa ennen kuin muutostyö on edes valmis.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kartonkikone on vähintään 25 vuoden investointi. Sinä aikana ehtii olla monenmoisia hallituksia. Tämä eduskuntakausi on puolessa ennen kuin muutostyö on edes valmis.

        Ja höpön höpö taas ! Kone puretaan ja kasataan uudestaan 6 ,.. 7 kuukauteen. Varkaudessa koneen muutos graft -linerille tehtiin 1,5 kuukaudessa. Suurimmat muutokset tulee putkistoihin, perälaatikkoon ja puristin/ viiraosalle. Instrumentointia uusitaan. Toinen kone voi käydä kun toinen muutetaan. Toisella koneella Oulussa on kiillotuskone perässä. Kyllä ne kuoletusajat ovat muutamissa vuosissa. Näköpiirissä koneen käyttöikä on kuitenkin vuosikymmenissä laskettuna.

        Mikä asiantuntija!

        Tehtaan oman ilmoituksen mukaan " koneen purkaminen ha kasaaminen" maksaa 350 miljoonaa euroa vuosien 2019–2021 aikana.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mikä asiantuntija!

        Tehtaan oman ilmoituksen mukaan " koneen purkaminen ha kasaaminen" maksaa 350 miljoonaa euroa vuosien 2019–2021 aikana.

        Ei ole silti kuin puolet liikevaihdosta. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 56 prosenttia ja tulos 371 prosenttia.

        Paras kerma viedään päältä Ruotsiin.

        https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000006126650.html

    • Anonyymi

      Ei oo mitään laskua Rinne sanoo et 2% nousua tulee jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Miksei samantien valehtele talouskasvuksi 5% ?
        Budjetit pitäisi laatia 1%:n mukaan ja menot toteutuneiden tulojen mukaan

    • Anonyymi

      Sipilä ja seuraaja Rinne tekee politiikkaa joka helposti saa ajattelemaan ettei se itsarikaan niin huono vaihtoehto ole, väylä pois järjettömien päätösten keskeltä. Miksi monet kiduttaa riuduttaa itseään typerien päätösten keskellä kun pois pääsykin tästä elämästä olisi vaihtoehtona, sitä ei voi ymmärtää.

      Rinteen hallitus jatkaa Sipilä-tason politiikkaa joten kyllä aloittajan tiedot varmasti on tosi asioita. Jotkut heikennökset on alunperin voineet päätetyn salaisissa sopimuksissa mutta nyt kun sama helvetti jatkuu toisen henkilön toimesta niin nyt ne uskaltaa ne kertoa.

    • Anonyymi

      Jos yritykset pistää porukkaa pihalle pelkkää ilkeyttään tulevalle hallitukselle,siis ei tuotannollisista ja taloudellisista syistä,hallituksen pitäisi ottaa nuo yrityksetkin pois tuollaisilta yksityisiltä ja työllisyys jatkuu kuin ennenkin.
      "Porvari menee aina liian pitkälle ahneudessaan jos kattoa ei holtittomalle toiminnalle aseteta", vanha viidakon sanonta ja pätee edelleen.
      Yksityiset ei vaan pysty olemaan niin vastuullisia toimijoita kuin yhteisöt yhteiskunnissa.

    • Anonyymi

      Tiedätkö mitä kaikkia kuluja yritykset maksaa kerroppa?

    • Anonyymi

      Kuplassa elävän persun mielestä kiinan ja usan kauppasota ja siitä alkanut talouden maailmanlaajuinen taantuma on suomalaisten demarihallituksen syytä.

      Kuinka joku on noin pihalla kaikesta?

      • Anonyymi

        Se on ihan selvää, että demarit ahnehtivat omiin taskuihin kaiken minkä irti saa ja loput annetaan Putinille, koska siltä saa uusia kissoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan selvää, että demarit ahnehtivat omiin taskuihin kaiken minkä irti saa ja loput annetaan Putinille, koska siltä saa uusia kissoja.

        Miten eroaa kokkareista ja kepuleista?

      • Anonyymi

        Demarihallitus osaa kyllä synnyttä ihan omat kriisinsä ilman Kiinan tai Amerikan apua.
        Mutta syypääksi ne kyllä kelpaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten eroaa kokkareista ja kepuleista?

        Ei eroakaan.
        Paitsi että molempien aanukset ovat puhtaita ja Rinteen kieli ruskea.

    • Anonyymi

      9043 eilinen pörssin yleisindeksi. (19.3.2019 oli 10 058)
      Alkoi yritystoiminnan maastapako pikavippihallitusta pakoon.

    • Anonyymi

      Kohta polttoaineet mittarilla 3 EUROA/litra, Alkoholi KIELLETÄÄN, savukkeet 20 EUROA aski!!!

      MUSLIMI TERRORISTI STASI DEMARI VALTIO!

      Polttakaa SUOMEN LIPUT!

    • Anonyymi

      Ja ne teollisuuden koneet voi viedä MUUALLE! Ne SAASTUTTAA!!!

    • Anonyymi

      Kesän jälkeen ja ensi vuonna alkaa kunnon alasajo YT-laput viuhuu siihen tahtiin et heikompaa hirvittää.

    • Anonyymi

      Irtisanomuslaki tulee kumota!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      95
      2610
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      190
      1700
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      83
      1645
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1360
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      77
      1047
    6. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      82
      847
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      36
      834
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      19
      785
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      42
      700
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      35
      696
    Aihe