Suomen valtion pudjetti noin 57 miljardia euroa

Anonyymi

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Budjetista valtaosa menee eläkkeisiin ja sosiaaliturvaan.

      • Anonyymi

        Linkki.


      • Anonyymi

        Mysö yritystukiin ja maataloustukiin menee noin 9 miljardia euroa. Summa saattaa olla isompikin koska tukia maksetaan eri valtionhallinnon sektoreilta.


    • Isojen pörssiyhtiöiden yritystuista sietää leikata, samoin byrokratia on puolitettava, Ylen ja THL:n rahoituksesta vähintään puolet pois, koulutusta järkeistettävä/tiivistettävä ja unohdettava toisen asteen oppivelvollisuus. Myös maakuntien määrä pitää puolittaa jo ennen kuin tuhoontuomittu idea pääsee lentoon. Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa 18 maakuntaan. Aluenhallintovirasto voi hoitaa maakuntien tehtävät, niitä on 7 (vaikka Ahvenamaa voitaisiin yhdistää Lounais-suomeen eli 6) ja rajat on jo valmiina. Periaatteessa kunnat voitaisiin lakkauttaa.

      Lähtisin myös purkamaan Ulkopoliittisen instituutin, eduskuntatutkimuslaitoksen jne poliitikkaa "tutkivien" laitosten rahoitusta ja apurahoja kovalla kädellä. Ko laitokset voisi yhdistää yhdeksi ja 9/10 rahoituksesta pois.

      Byrokratian purkaminen pitää tehdä virastojen töitä yhdistämällä ja lomakelähtökohtaisesti. Otamme käteen lomakkeen, analysoimme sen ja sitten toteamme lomakkeen turhaksi ja se poistetaan iäksi. Samalla poistui julkishallinnosta yksi virkanimike.

      "Valtiolla ja kunnilla on töissä yhteensä 530 000 suomalaista" - Juha Sipilä 2014

      Ja ennen kaikkea haitallista maahanmuuttopolitiikkaa kiristettävä, jos haluamme jättää edes jonkinlaisen Suomen lapsillemme. 3,2 miljardia rahallinen haitta/vuosi ja sen lisäksi turvattomuus ja epätasa-arvoisuus, jota nykyisenkaltainen maahanmuuttopolitiikka lisää.

      • Anonyymi

        Kunnilta ja valtiolta voidaan karsia ylempää johtoa eli titteliporukkaa mutta ei suoristusportaasta koska ne ovat lähimpänä kansalaista arkielämässä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kunnilta ja valtiolta voidaan karsia ylempää johtoa eli titteliporukkaa mutta ei suoristusportaasta koska ne ovat lähimpänä kansalaista arkielämässä.

        Toisaalta ruohonjuuriporras nimenomaan käsittelee lomakkeita, joiden olemassa oloa pitäisi karsia ja ruohonjuuriporras tarvitsee valvojansa ja osastonvalvojan ja varavalvojansa ja päävalvojansa. Eläköitymisen kautta porukkaa voisi kivuttomimmin karsia koko repertuaarista.

        Myös yksi maakuntajohtaja riittäisi. 11 kaupungin-/kunnanjohtajaa ja pormestariaper kunta maakunnan yhden maakuntajohtajan lisäksi on hirvittävä menoerä ja korruption määrä lisääntyy mitä enemmän on välistävetäjiä.


    • Anonyymi

      Julkinen sektori ei maksa veroja aidosti, niin surullista kuin se onkin todeta.

      • Anonyymi

        Maksavat toki koska myyvät työtään kunnille vai luuletko että esim. vanhustenhoitajat kunnissa eläisivät pelkällä pyhällä hengellä.


      • Anonyymi

        Näin on. Nettoveronmaksajat maksavat julkisen sektorin työntekijöiden palkat. Joissain kehitysmaissa ei nettoveronmaksajilta saada kerättyä riittävästi verotuloa julkisen sektorin käyttöön ja niinpä heillä ei ole kunnollista julkista terveydenhoitoa vaan jokainen perhe huolehtii itse omista vanhuksistaan omin varoin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe