Emme voi kiittää tarpeeksi Sipilän hallitusta! KIITOS!!

Anonyymi

Sipilän hallitus on varmaankin Suomen paras hallitus kautta aikojen. Tässä muutamia saavutuksia, jotka vaukuttavat meidän kaikkien elämään ihan arkisissa asioissa:

-Sipilän hallitus vapautti kauppojen aukioloajat: ennen tätä ihmiset joutuivat hamstraamaan mm. viikonloppuostoksensa etukäteen, ja kaupoissa oli jonotushelvetti lauantaisin, kun kaupat menivät kiinni 18:00. Nykyään ei pahemmin tarvi jonotella, ja ihmiset voivat mennä ilman stressiä kauppoihin. Vaikka keskellä yötä, jos niin haluavat. Bt the way: Antti Rinne äänesti eduskunnassa vapautusta vastaan, kuten teki myös suurin osa muistakin punasossareista.
-Sipilän hallitus vapautti taksikilpailun: tätä ennen viikonloppuisin ravintolailtaa viettämään menneet ihmiset joutuivat jonottamaan yöllä ravintolaillan päätteeksi jopa parikin tuntia taksia jonossa; säällä kuin säällä. Itse olin eilisiltana ravintolassa, ja puoli neljän aikaan jonotin ehkä 5 minuuttia, kun taksi jo tuli. Taksan näin jo etukäteen takalasissa olleesta tarrasta. Onpa hienoksi muuttunut tämäkin palvelu. Erityiskiitos ministeri Bernerille.
-Sipilän hallitus työllisti kikyjen ym. kilpailukykyä parantavien uudistusten ansiosta 130 tuhatta työtöntä. mikä on täysin uskomaton saavutus; kyseessä on Suomen ennätys työllistämisessä yhden hallituskauden aikana. Vertailukohtaa saa hakea aina USA:sta asti, jossa Trump on myöskin pistänyt työllistämisennätykset uusiksi. By the way: tässä muuten näkee, että kannattaa laittaa maan johtoon menestynyt liikemies, joka laittaa maan talous- ja työllisyysasiat kuntoon, niin kuin Sipilä teki Suomessa ja Trump Amerikassa.

Juha Sipilä ansaitsee suomalaisten syvän kunnioituksen.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen tappoi kaupat maaseudulta.
      Taksia ei enää uskalla käyttää.
      Kikystä ei ollut muuta kuin harmia meidän työpaikallamme. Väki mietti keinoa hoidella se tekemättä yhtään ylimääräistä tuntia. Samat työt kun on tehtävä, olipa sitten työpaikalla kuinka monta tuntia tahansa.

      • Anonyymi

        Ainakin Tampereella keskusta-alueen ruokakaupat menee lauantaisin kiinni klo 18. Ennenmuinoin ne meni kiinni klo 13 tai 14, lauantaisin. Eikä sunnuntaisi olleet auki ollenkaan, tai korkeintaan klo 9-12.
        Minua ei haittaa, ei minun tarvi hanstrata sapuskoita lauantaista sunnuntaihin!

      • Anonyymi

        Isot marketit ovat kai aina auki, ja väki alkoi käydä niissä. Bensarahat kuulemma tienaa hyvin, pikkukaupan hintoin verrattuna.

      • Anonyymi

        Kyllähän kauppojen aukioloilla on pidempi historia kuin Sipilän hallitus.

        Wikipedia muistelee:

        """Aukioloaikoja koskevaa lainsäädäntöä on myöhempinä aikoina muutettu useita kertoja. Arkipäiville rajoituksia on säädetty vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja ne ovat liittyneet läheisesti työaikaa koskevaan lainsäädäntöön. 1960-luvulla kaupat suljettiin useimmiten jo klo 17. Vuodesta 1969 vuoteen 1997 aukiolo oli sallittua arkisin klo 8–20 ja lauantaisin klo 8–18.[9]. Lain 2. pykälä sanoi:

        Sunnuntaina, kirkollisena juhlapäivänä, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä ei ammattimaista vähittäiskauppaa saa harjoittaa (...)
        Vuoden 1969 laki salli kioskien säätelemättömän aukiolon. Kioskin myyntipinta-alaa ei tässä laissa tarkkaan määritelty. Sen sijaan asetuksella määrättiin varsin tarkoin, mitä tavaroita kioskeissa saatiin myydä, jotta ne katsottiin kioskeiksi.

        Vuonna 1989 sallittiin lakimuutoksella myymälöiden sunnuntaiaukiolo haja-asutusalueilla.

        Syksyllä 1994 sunnuntain aukiolo sallittiin myös taajama-alueilla joulukuussa sekä kuutena erikseen määrättävänä sunnuntaina.

        Vuonna 1997 uuden lain myötä sunnuntain aukiolo laajeni koko kesälle. Samalla aukioloa arkipäivinä pidennettiin kello 21:een.

        Vuonna 2000 haluttiin kannustaa lähi- ja pienkauppojen toimintaa (myyntipinta-ala alle 400 m²) sallimalla niiden sunnuntaiaukiolo ympäri vuoden, poikkeuksena pääsiäispäivä, äitienpäivä, helluntai ja isänpäivä, jolloin ne ovat kiinni. Myös näitä isompien myymälöiden tilannetta selkeytettiin niin että yksittäisistä sunnuntaista luovuttiin ja aukiolo sallittiin sunnuntaisin touko–elokuussa sekä marras–joulukuussa.

        Elokuussa 2008 valtionvarainministeri Jyrki Katainen väläytti mahdollisuutta kauppojen aukiolon pidentämisestä tai sääntelyn purkamisesta ruoan arvonlisäveron alennuksen yhteydessä.[10] Palvelualojen ammattiliiton (PAM) edustajisto hyväksyi marraskuussa 2008 alustavasti ehdotuksen aukioloaikoja koskevien säännösten uudistamiseksi, ja hallitus antoi toukokuussa 2009 asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle.

        Uusi laki tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.[11] Aiemmin vain alle 100 m²:n myymälöillä (kioskeilla) oli täysin kellonajoista riippumaton aukiolo, mutta nyt tämä laajennettiin koskemaan myös alle 400 m²:n liikkeitä, tosin niin että juhlapyhiä koskevat rajoitukset jäivät voimaan. Tätä isompien myymälöiden sunnuntaiaukiolo laajennettiin ympärivuotiseksi, mutta lyhennettiin päättyväksi jo klo 18 (marras-joulukuussa klo 21). Aiemmin sallittu aukiolo kaksoispyhien jälkimmäisenä päivänä poistettiin isoilta myymälöiltä kokonaan. Juhannus- ja jouluaaton aukioloa lyhennettiin siten, että kaupat sulkevat jo kello 12, kun aiemmin ne sulkivat kello 13.

        Alkuperäisen ehdotuksen mukaan laki ei olisi koskenut enää parturi- ja kampaamoliikkeitä, mutta eduskunta päätti asiasta toisin.

        Vuoden 2009 laki
        Viimeinen kauppojen aukioloaikoja Suomessa rajoittanut laki säädettiin vuonna 2009.[12] Sen mukaan kauppaliikkeet sekä parturi- ja kampaamoliikkeet saatiin yleensä pitää auki arkipäivinä klo 7.00–21.00, lauantaisin klo 7.00–18.00 ja sunnuntaisin klo 12.00–18.00 paitsi isänpäivän ja jouluaaton välisenä aikana sunnuntaisin klo 12.00–21.00. Kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna, itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä ja isänpäivänä liikkeet oli pidettävä suljettuina. Lisäksi ne oli suljettava uudenvuodenaattona ja vapunaattona klo 18.00, joulu- ja juhannusaattona klo 12.00.

        Laki ei koskenut muun muassa apteekkeja, kioskeja, autokauppoja, huoltoasemia, kukkakauppoja, taidemyyntiliikkeitä tai satamissa ja lentoasemilla sijaitsevia vain matkailijoille avoimia kauppoja. Sellaisia elintarvikeliikkeitä, joiden myyntipinta-ala oli alle 400 neliömetriä, koskivat vain lain säännökset juhlapäivien aukioloajoista. Ne saivat olla toisena pääsiäispäivänä ja tapaninpäivänä auki kello 8–18 välisenä aikana neljän tunnin ajan, pääsääntöisesti kello 12–16. Kokonaan rajoitusten ulkopuolella olivat alle sadan neliömetrin liikkeet (muun muassa kioskit), edellyttäen että niissä ei myyty tiettyjä yli 200 euroa maksavia tuotteita kuten kelloja, vaatteita tai kodinkoneita.[12]

        Aluehallintovirastolla oli valta hakemuksesta myöntää kaupalle poikkeuksen aukiolosäännöksiin. Tämän vuoksi esimerkiksi Helsingin Asematunnelissa ja Kampin keskuksessa tietyt myyntipinta-alaltaan yli sataneliöiset kaupat olivat kello 22.00 asti joka päivä. Länsi-Lapissa Ruotsin vastaisen rajan kunnissa (Tornio, Ylitornio, Pello, Kolari, Muonio, Enontekiö) sunnuntaiaukiolo oli ympärivuotista poikkeusluvalla rajakauppaan perustuen. Ruotsalaiset olivat huomattava asiakasryhmä alueen päivittäistavarakaupoissa. Loppiaisena 2012 useat kauppaliikkeet saivat olla avoinna poikkeusluvalla, vedoten erityisesti venäläisturistien palvelemiseen ja heidän ostovoimaansa.[13]"""

      • Anonyymi

        Kyllähän kauppojen aukioloilla on pidempi historia kuin Sipilän hallitus.

        Wikipedia muistelee:

        """Aukioloaikoja koskevaa lainsäädäntöä on myöhempinä aikoina muutettu useita kertoja. Arkipäiville rajoituksia on säädetty vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja ne ovat liittyneet läheisesti työaikaa koskevaan lainsäädäntöön. 1960-luvulla kaupat suljettiin useimmiten jo klo 17. Vuodesta 1969 vuoteen 1997 aukiolo oli sallittua arkisin klo 8–20 ja lauantaisin klo 8–18.[9]. Lain 2. pykälä sanoi:

        Sunnuntaina, kirkollisena juhlapäivänä, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä ei ammattimaista vähittäiskauppaa saa harjoittaa (...)
        Vuoden 1969 laki salli kioskien säätelemättömän aukiolon. Kioskin myyntipinta-alaa ei tässä laissa tarkkaan määritelty. Sen sijaan asetuksella määrättiin varsin tarkoin, mitä tavaroita kioskeissa saatiin myydä, jotta ne katsottiin kioskeiksi.

        Vuonna 1989 sallittiin lakimuutoksella myymälöiden sunnuntaiaukiolo haja-asutusalueilla.

        Syksyllä 1994 sunnuntain aukiolo sallittiin myös taajama-alueilla joulukuussa sekä kuutena erikseen määrättävänä sunnuntaina.

        Vuonna 1997 uuden lain myötä sunnuntain aukiolo laajeni koko kesälle. Samalla aukioloa arkipäivinä pidennettiin kello 21:een.

        Vuonna 2000 haluttiin kannustaa lähi- ja pienkauppojen toimintaa (myyntipinta-ala alle 400 m²) sallimalla niiden sunnuntaiaukiolo ympäri vuoden, poikkeuksena pääsiäispäivä, äitienpäivä, helluntai ja isänpäivä, jolloin ne ovat kiinni. Myös näitä isompien myymälöiden tilannetta selkeytettiin niin että yksittäisistä sunnuntaista luovuttiin ja aukiolo sallittiin sunnuntaisin touko–elokuussa sekä marras–joulukuussa.

        Elokuussa 2008 valtionvarainministeri Jyrki Katainen väläytti mahdollisuutta kauppojen aukiolon pidentämisestä tai sääntelyn purkamisesta ruoan arvonlisäveron alennuksen yhteydessä.[10] Palvelualojen ammattiliiton (PAM) edustajisto hyväksyi marraskuussa 2008 alustavasti ehdotuksen aukioloaikoja koskevien säännösten uudistamiseksi, ja hallitus antoi toukokuussa 2009 asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle.

        Uusi laki tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.[11] Aiemmin vain alle 100 m²:n myymälöillä (kioskeilla) oli täysin kellonajoista riippumaton aukiolo, mutta nyt tämä laajennettiin koskemaan myös alle 400 m²:n liikkeitä, tosin niin että juhlapyhiä koskevat rajoitukset jäivät voimaan. Tätä isompien myymälöiden sunnuntaiaukiolo laajennettiin ympärivuotiseksi, mutta lyhennettiin päättyväksi jo klo 18 (marras-joulukuussa klo 21). Aiemmin sallittu aukiolo kaksoispyhien jälkimmäisenä päivänä poistettiin isoilta myymälöiltä kokonaan. Juhannus- ja jouluaaton aukioloa lyhennettiin siten, että kaupat sulkevat jo kello 12, kun aiemmin ne sulkivat kello 13.

        Alkuperäisen ehdotuksen mukaan laki ei olisi koskenut enää parturi- ja kampaamoliikkeitä, mutta eduskunta päätti asiasta toisin.

        Vuoden 2009 laki
        Viimeinen kauppojen aukioloaikoja Suomessa rajoittanut laki säädettiin vuonna 2009.[12] Sen mukaan kauppaliikkeet sekä parturi- ja kampaamoliikkeet saatiin yleensä pitää auki arkipäivinä klo 7.00–21.00, lauantaisin klo 7.00–18.00 ja sunnuntaisin klo 12.00–18.00 paitsi isänpäivän ja jouluaaton välisenä aikana sunnuntaisin klo 12.00–21.00. Kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna, itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä ja isänpäivänä liikkeet oli pidettävä suljettuina. Lisäksi ne oli suljettava uudenvuodenaattona ja vapunaattona klo 18.00, joulu- ja juhannusaattona klo 12.00.

        Laki ei koskenut muun muassa apteekkeja, kioskeja, autokauppoja, huoltoasemia, kukkakauppoja, taidemyyntiliikkeitä tai satamissa ja lentoasemilla sijaitsevia vain matkailijoille avoimia kauppoja. Sellaisia elintarvikeliikkeitä, joiden myyntipinta-ala oli alle 400 neliömetriä, koskivat vain lain säännökset juhlapäivien aukioloajoista. Ne saivat olla toisena pääsiäispäivänä ja tapaninpäivänä auki kello 8–18 välisenä aikana neljän tunnin ajan, pääsääntöisesti kello 12–16. Kokonaan rajoitusten ulkopuolella olivat alle sadan neliömetrin liikkeet (muun muassa kioskit), edellyttäen että niissä ei myyty tiettyjä yli 200 euroa maksavia tuotteita kuten kelloja, vaatteita tai kodinkoneita.[12]

        Aluehallintovirastolla oli valta hakemuksesta myöntää kaupalle poikkeuksen aukiolosäännöksiin. Tämän vuoksi esimerkiksi Helsingin Asematunnelissa ja Kampin keskuksessa tietyt myyntipinta-alaltaan yli sataneliöiset kaupat olivat kello 22.00 asti joka päivä. Länsi-Lapissa Ruotsin vastaisen rajan kunnissa (Tornio, Ylitornio, Pello, Kolari, Muonio, Enontekiö) sunnuntaiaukiolo oli ympärivuotista poikkeusluvalla rajakauppaan perustuen."""

    • Anonyymi

      "Emme voi kiittää tarpeeksi Sipilän hallitusta!"
      Sipilän hallitukseen päättyi kepun kepuloiti tässä maassa.
      Kiittäkäämme siitä.

      • Anonyymi

        Olomme on jo nyt, muutamassa kuukaudessa, kohentunut huomattavasti, kun demarit pitää meistä huolta. Ilmakin on niin lämmin, ettei tarvi koko ajan asuntoa lämmittää. Kiitos demareitten!

      • Anonyymi

        Onhan se tietenkin ideologisille työttömille kamalaa kun töitä onkin nyt tarjolla ja tukia leikataan, jos haluaa vain jatkaa työnvälttelyä. Veroja maksavat kansalaiset sen sijaan kiittävät Sipilän tekemiä uudistuksia tässäkin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvassa on Sipilän kiittelijät siitä jengistä joka on irtisanottu työpaikastaan ja otettu takaisin työkkärin kautta palkattomana harjoittelijana entiseen työhönsä.

      • Anonyymi

        Ei perusturvaa enää leikata, vaan nostetaan, kun aktiivihuijaus kompostoidaan. Veroja maksavat kansalaiset tuskin kiittävät 400 miljoonan kansallisesta lisätuesta, kun EU laskee tukiansa tai Terrafamen 400 miljoonasta.

        Veronmaksajat (työssäkäyvät, työttömät, eläkeläiset) maksavat ensin työnantajielle yritystukia mm. työntekijöiden palkkaamiseen, työnantajat teettävät työtä halpapalkalla tai ilmaiseksi ja työntekijät joutuvat hakemaan veronmaksajien piikkiin Kelan asumis- ja toimeentulotukia.

        Kokoomus-Keskus-Siniset kikkaili työllisyystilastoissa, työtön "työllistyy" kun tekee ilmaistyötä tai kun työtön tekee 1 työtunnin viikossa 6,81 euron tuntipalkalla. Kuntoutuksessa on kuusi kertaa enemmän työttömiä kuin edellisenä vuonna, kuntoutuksessa 9 euron kulukorvauksella/päivä.

    • Anonyymi

      On pieni mahdollisuus, että aloitus ei ollutkaan sarkasmia? Toivottavasti ainakin puoliksi.

      Mz

      • Anonyymi

        Mitä sarkasmia on tosiasioiden luettelemisessa? Työllisyyden ennätyksellinen kasvu, taksijonojen lyhentyminen, aukiolojen vapautus...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sarkasmia on tosiasioiden luettelemisessa? Työllisyyden ennätyksellinen kasvu, taksijonojen lyhentyminen, aukiolojen vapautus...?

        Kelan maksaa työttömyyskorvausta ja peruspäivärahaa 350 000 ihmiselle.
        Lisäksi vajaa satatuhatta saa ansiosidonnaista. Tunti viikossa orjatyötä
        poistaa työttömän nimikkeen, joten työttömiä on yli 500 000.

    • Anonyymi

      Kiittaaköhän raiskatut lapsetkin hallituksen holtitonta mamupolitiikkaa?

    • Kiky on kinky.

    • Anonyymi

      Suomen Keskusta ei tule enää koskaan nousemaan SUomessa pääminsieripuolueeksi, ei ainakaan seuraavaan 20...24 vuoteen.

      Keskustan rooli on olla uudella, 12...16% tasolle jäävällä pysyvällä kannatuksellansa aina pääministerikisojen ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Sipilä romahduttimonen perheiden ostovoiman ja talouden .
      Jopa eläkeläisillä ei enää varaa lääkkeisiin .
      Hoitoalalla. . Lapset eivät päässe lomille .
      Naapurinkin hoitajankin. osti lapsille vain jätskit ähtärin matkan sijaan.

      Mutta eihän maataloustukiloiset tätä tajua kun tukee lappaa ovista ja ikkunoista milloin milläkin nimikeellä.

      Niin laittoihan sipilä yritystenkin talouden kuntoon.
      Mutta ei paljon lämmitä Köyhää joka maksaa kaiken tämän maatalous listen huvittelun
      '.......................a.a.a.a.a..a.a.a.a.a.a.a.a
      sos hallituksen ja "arvojohtaja" sipilän aikaansaannoksia:

      Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattu
      Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetty
      Vanhempainvapaan päivärahoja leikattu
      Sairastavan vuosilomaa leikattu
      palauttamalla siihen omavastuupäivät
      Vuosiloman kertymistä vähennetty
      äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta
      Ansiosidonnaisen kestoa leikattu 100 päivällä
      Kiky leikkasi julkisen sektorin lomarahoja 30 %
      Vuosittaista työaikaa pidennetty 24 tunnilla
      Työsuhdeturvaa heikennetty (mm. koeaikaa
      pidennetty, takaisinottovelvollisuutta
      lyhennetty ja pitkäaikaistyöttömän
      määräaikaisuuksia helpotettu)
      Aikuiskoulutustuen kestoa lyhennetty
      (19 kk -> 15 kk) ja perusosaa leikattu 15 %
      Ammatillisen koulutuksen määrärahoja
      leikattu 190 miljoonaa euroa
      Korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttu
      Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikattu
      (mm. lapsilisää, äitiys-, isyys- ja
      vanhempainpäivärahaa, peruspäivärahaa
      ja kansaneläkettä)
      Yleisen asumistuen perusomavastuuta
      suurennettu
      Opiskelijoiden opintorahan osuutta
      pienennetty ja lainaosuutta kasvatettu
      Palkkatuella tehdystä työstä kertyvää
      työssäoloehtoa kiristetty
      Aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa

      Kasvatti kansalaisten maksamat maataloustuet ennätyssuutiksi

      Samoin yritystuet en n ätyssuuriksi

      Suunnitteilla oli myös:
      „ Irtisanomissuojan heikentäminen
      „ Aktiivimalli 2

      Samaan aikaan kuitenkin
      Pörssiyhtiöt voittoja ovat tehneet koko Sipilän hallituskauden. Tänä keväänä yritysten omistajat tulevat nostamaan yhtiöistään rahaa noin 14 miljardia euroa osinkoina, Viime keväänä nostivat 12, 4 miljardia, vuoden 2017 keväällä 11,3 ja vuoden 2016 keväällä nostivat 10,2 miljardia euroa. Yritykset ovat siis tehneet reippaita voittoja joka vuosi, mutta kilpailukykyä ja kasvua eivät vain halunneet luoda.
      Sipilän hallitus valtaan päästyään ryhtyi kurjistamaan kansaa ja kikyttämään. Kasvua ei vain syntynyt. Hallituksen järjestämät varat ja muut rahan arvoiset helpotukset yrityksille valuivat vain osinkoina yritysten omistajien taskuihin.
      Valtaosa sijoittajista investoi yrityksiin olettaen, että yritysjohto keksii liikeideoita. Mutta onko nyt niin, että suursijoittajat eivät luota yritysten kasvuun, vaikka rahaa on? Jos näin on, kyllä silloin suursijoittajien pitää ryhdistäytyä ja aloittaa kasvuhankkeiden luominen. Paljon puhutaan yrittämisen urheudesta ja kasvun luomisesta riskeistä huolimatta, mutta kun sille luodaan aina vain parantuvia edellytyksiä niin yritysten omistajat nostavat rahat ja pistävät päänsä pensaaseen. Työtä odottavat ne lukuisat yhden hengen yrityksetkin, jotka ovat syntyneet, kun työnantajat ovat ulkoistaneet palkkatyötä.

      Maataloustukiloinen

    • Anonyymi

      Sipilä löi viimeisen niitin maaseudun tyhjentymiselle ja nollasi sekä maa- että kiinteistöomaisuuksien arvon.

    • Anonyymi

      Juu, kauppojen kassajonot kyllä lyhenivät Sipilän äärioikeistolaisen hallituksen ansiosta.
      Mutta ruokajonot pitenivätkin sitten saman verran!

    • Anonyymi

      Kiitän demareita, että he yhden äänen turvin "voittivat" vaalit, ettei meidän perussuomalaisten tarvinnut alkaa purkaa sitä p a s k a taakkaa jonka Sipilän hallitus jätti jälkeensä.
      Oppositiossa keräämme kannatusta ja voimme olla haitaksi ja vittuiluksi hallitustyölle ja kepu loisille.
      Vuoden 2023 jytky tulee räjäyttämään hyvin monet silmät ja korvat, jää suomen poliittiseen historiaan lyömättömänä voittona.
      Muodostamme hallituksen yksin.

    • Anonyymi

      Vertansa vailla oleva saavutus oli napata yli kuuskymppiseltä vajaakuntoiselta työttömältä naiselta 4,65 % pois työmarkkinatuesta ja vielä jäädyttää olematon tuki. Brutto 696,60 pieneni 664,20, mistä jää käteen 531 euroa kuukaudessa. Lääkkeisiin tuli 50 euron kynnysraha ja terveyskeskusmaksut nousivat. Nyt hoitajan vastaanotostakin joutuu maksamaan.

    • Anonyymi

      voi sinua pienokaista aloittajaa, olet kyllä söpö keksimään hyvää sipsin toimista. keksi lisää,jossa mielesi paranee.

    • Anonyymi

      Suomi laitettiin kuntoon. Kiitos Orpo ja Sipilä ja etenkin Kokoomus.

      Ja nyt sekin on jo tuhottu. Kokoomus joutuu Perussuomalaisten kanssa siivoamaan edeltäjänsä jälkiä. En tosin takaa että se onnistuu toista kertaa.

    • Anonyymi

      Oliko aloittajalla lastenhoitola vai mitä kautta aloittajalle tuli kepukokkare linjan kautta helppoa rahaa?

    • Anonyymi

      "Sipilän hallitus työllisti kikyjen ym. kilpailukykyä parantavien uudistusten ansiosta 130 tuhatta työtöntä...."

      Kaikki nuo "työ"paikat on valtion pussista maksettuja, helvetin kalliita, eivätkä tuota mitää. Terroristimatujen hyysäykseen pelkästään on palkattu yli 30 000 suvakkia. Ja kun terroristimatut tulkkaavat toinen toisilleen, on näitä kusettajatulkkeja palkattu kymmeniä tuhansia. Jne. jne.

      Läpeensä mädäntyneempää rosvojen hallitusta saa hakea maailman eriin, eikä löydä yhtä kieroa kuin veronkiertäjä-Pöpilän rosvohallitus.

    • Anonyymi

      Työtön muuttuu työlliseksi parin tunnin huuhaa hommilla viikossa. Työstä
      kuuluu saada palkka, jolla tulee toimeen, näillä tempputöillä ei tule. Kansa
      onneksi tajusi Sipilän kusetuksen ja kepulit häviää koko eduskunnasta
      muutaman kauden aikana. Kiitos Sipilä.

    • Anonyymi

      Sipilä on maanpetturi, joka myi kansallisomaisuuttamme ulkomaille ja lahjoitti ilmaisen täyshoidon kymmenilletuhansille suomalaisia koaan erittäin vihamielisen aatteen kannattajille! Terva ja höyhenet on hänelle liian hyvää, mutta siitä kannattaa aloittaa. Tuo luopio ei ole edes pyytänyt anteeksi aiheuttamiaan raiskauksia, murhia ja suurta kärsimystä lukemattomille suomalaisille! Miten sellaiselle voisi koskaan antaa anteeksi? Pirun kätyri.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei nyt saa nostettua kepun kannatusta, vaikka päällään seisoisi.
      Sipilä tuhosi kepun ja siirtyy takavasemmalle, kuten pettureilla on tapana.
      Sipilä voi sitten Soinin kanssa keskustella, kumpi on suurempi mulkku.

      • Anonyymi

        Molemmat pienimulkkuisia entisiä suuruuksia. Ainoa mikä tulee näkymään päällepäin, niin läski lisääntyy.

    • Anonyymi

      Tässä KIITOSTA kerraksi tälle uutiselle Oulusta!

      saivat kukin keskimäärin 4- vuoden "oleskeluluvan" oikeuden päätöksellä Oulussa! Kahdeksan (8) nimet ja tarkemmat oleskelujen määrät julkaistiin mediassa tänään! Kuvia ei valitettavasti saatu kaikista muistoksi, sillä nämä käyttivät mm. oikeudessa "perinneasujaan" nikabien kaltaista kasvosuojausta!

      Mitäs sanotte onko vastaavia piankin tulossa lisää, että myös Sdp-johtoinen mutta Viher-liiton luotsaama ja ohjaama hallitusohjelma saisi täyttymyksensä Pekka Haaviston ja Maria "evakko- eli jääprinsessa" Ohisalon ohjauksella?!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      162
      2610
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      60
      1218
    3. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      50
      906
    4. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      32
      801
    5. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      85
      755
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      48
      745
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      67
      742
    8. Olet mulle koko maailma

      Voisin vaikka luopua ihan kaikesta, jos sinut saisin.
      Ikävä
      39
      690
    9. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      57
      687
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      68
      686
    Aihe