Göring ja Mannerheim keskustelivat tulevasta liitosta jo 1935

Anonyymi

Kolmannen valtakunnan vieraat on valinnut synteesin tien. Mukana on jonkinlaista historian taloustiedettä, jossa pohditaan valitun aseveljeyden kustannuksia, sekä kuviteltua historiaa, ajatuksia niistä toimintalinjoista, jotka jätettiin valitsematta.

POHJOISEN
ASIALLA
Teoksen mukaan sotilaallinen suhde alkoi jo vuonna 1934, jolloin Hermann Göring ja Mannerheim tapasivat. Kohtaamisessa hahmoteltiin ajatusta Neuvostoliitosta yhteisenä vihollisena, ja siitä alkoi katkeamaton sotilaallisten tapaamisten, keskustelujen ja yhteydenottojen ketju.

Jatkosota ei siis ollut vain talvisodan jatkoa, vaan pidemmän kehityksen seuraus. Sotilassuhteet Saksaan olivat lopulta suorempia ja selvempiä kuin viralliset poliittiset kannat antoivat myöden. Toisaalta huomionarvoinen on kulttuuripiirien 1930-luvulla osoittama Saksan ihannointi.

Kulttuuriselle ja sotilaalliselle linjalle voisi vaikka antaa nimet Maila Talvion linja ja C. G. E. Mannerheimin linja. Talviosta kehittyi 1930- ja 40-luvuilla saksalaisen kulttuurityön mesenaatti. Hän jatkoi suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin pitkää saksalaisperinnettä.

Porvarillisen eliitin kantaan vaikuttivat tietysti myös vuoden 1918 sota ja idän kommunismin pelko. V. A. Koskenniemen ja Edwin Linkomiehen tapaiset hahmot osoittivat, että kulttuurisen ja poliittisen eliitin välin raja oli häilyvä.

Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin ohella Heinrich Himmler ja Göring osoittivat jonkinmoista kiinnostusta Suomeen ”Pohjoisen asian” tiimoilta. Natsit osasivat vedellä oikeista naruista sekä nationalismin mytologiassa että kulttuurielämäämme kohdistuneissa kutsuissa. Myös oikeistolainen papisto tunsi vetoa Saksaan.

SAKSASTA
SELKÄNOJAA
Kulttuuriväki on eliittiä. Sen kannat eivät ole kansan mielialoja. Eikä myöskään 1930-luvun Kivimäen, Kallion ja Cajanderin hallitusten ulkopoliittinen linja vastannut sitä. Kirjan mukaan sotilaat oikein vaalivat Saksa-suhteita.

1930-luvulla armeijan johtopaikoille nousseiden jääkärien kontaktien pohja oli sekä koulutuksessa että vuoden 1918 aseveljeydessä. Nykyajassa sotilaita yhdisti Saksaan kurin ja järjestyksen hyveen arvostaminen, bolshevismi- ja neuvostovastaisuus, näkemys Saksasta Euroopan johtotähtenä sekä tietty epäluulo parlamentarismia ja demokratiaa kohtaan.

Mannerheim nousee esiin Suomen historian toisena suurena realistina ja pragmaatikkona Urho Kekkosen ohella. Hän oli kyyninen pessimisti, joka tajusi hyvin pienen, resursseiltaan rajallisen ja geopoliittisesti hankalassa paikassa olevan maan olemattomat toimintamahdollisuudet.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Natsien utopistinen unelma 1000 vuotisesta valtakunnasta oli samantapainen, kuin jihadistien kalifaatti unelma. Molemmissa tavoite saman suuntainen orjineen....

      • Anonyymi

        Ja samat kriteerit täytti bolsevikkien perustama Neuvostoliitto, joka Väyrysen mielestä oli myös ”ikuinen”!


      • Anonyymi

        Paljonko meillä olisi murjaaneja Suomessa "siirtoloisina" jos Saksa olisi voittanut? Natsien ideologian ydin oli suojella vaaleaa, sinisilmäistä ihmistä. Kielestä riippumatta.


    • Anonyymi

      Hyvä Paavo!

    • Anonyymi

      Saksalaiset sotilaat pääsivät sitten töihin Siperian tukki- ja tietyömaille. Ei paljon kehuskeltu olevan "yli-ihmisiä".

    • Anonyymi

      Avaus liioittelee pahasti.

      "Teoksen mukaan sotilaallinen suhde alkoi jo vuonna 1934, jolloin Hermann Göring ja Mannerheim tapasivat."

      Kyse oli Mannerheimin tutustumismatkasta Saksan lentokoneteollisuuteen. Se teki häneen vaikutuksen, vaikka kauppoja ei tullut.
      Göring lupasi kerskailevaan tapaansa Saksan ilmavoimien apua, jos Suomi joutuisi NL:n hyökkäyksen kohteeksi.

      Keskustelu liikkui muuten yleisellä tasolla.Mannerheimilla ei ollut valtuuksia mihinkään sitoutumiseen ja hän varoi sitä tarkasti. Hän tapasi Göringin toisen kerran myöhemmin metsästysretkellä.

      " Kohtaamisessa hahmoteltiin ajatusta Neuvostoliitosta yhteisenä vihollisena, ja siitä alkoi katkeamaton sotilaallisten tapaamisten, keskustelujen ja yhteydenottojen ketju."

      Ei alkanut.Suomen ja Saksan poliittiset suhteet oli kylmät.Jopa kauppasota oli uhkaamassa.

      "Jatkosota ei siis ollut vain talvisodan jatkoa, vaan pidemmän kehityksen seuraus. "

      Jatkosota oli seuraus Talvisodasta,joka taas oli seuraus MR-sopimuksesta.

      "Sotilassuhteet Saksaan olivat lopulta suorempia ja selvempiä kuin viralliset poliittiset kannat antoivat myöden. "

      Kyse oli asevelisuhteista, joita erityisesti jääkärit vaalivat.

      "Toisaalta huomionarvoinen on kulttuuripiirien 1930-luvulla osoittama Saksan ihannointi."

      Se oli perinteistä. Saksa oli myös hyvä markkina-alue.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1187
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1183
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      866
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      677
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      99
      646
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      636
    9. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      548
    Aihe