Gretan ajojahti.

Anonyymi

Gretan puhe ilmastonmuutoksesta oli liikaa NWO:lle, koska sen hiljentämiseksi tarvittiin samana päivänä Trumpin viraltapano selvityksen käynnistäminen, ja Boriksen toimien toteaminen laittomaksi. Ilmeisesti NWO:n rahoitus kaatuisi, jos ilmaston saastuttamisen vähennyksistä päästäisiin sopimukseen, ja samalla kemikaalivanojen levittäminen vaikeutuisi. Ei muuten uhrattaisi Yhdysvaltojen presidenttiä, ja vaarannettaisi Brexittiä.

31

69

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1 7=33

      Mahtavaa päättelyä, jossa ei ole järjen hiventäkään. Jatka samalla linjalla. Sinusta tulee huikea surrealistinen runoilija.

    • Anonyymi
    • Greta itse on NWO.n lähettiläs ja höpisee olemattomasta ilmastonmuutoksesta joka on vain väkisin keksitty kaikkia kansoja yhdistävä uhka.
      Lisäksi veikkaan että eu.ssa on tekeillään jotain lakimuutoksia joista halutaan huomio siirtää pois olemattomaan ilmastohihhulointiin.
      Ja koska kyse on mielisairaitten rappareiden lähettiläästä on mahdollista että rapparit uhraavat gretan, eli hän tulee katoamaan ja siitä tultanee syyttämään venäjää tai ilmastorealisteja, ilmastohihhuloinnin vastustajia.

      • Ei ne niin tyhmiä voi olla, Delphin.
        Jos näille nuorille annetaan niin kouriintuntuva todiste siitä, että heidän liikkeensä panee teollisuuden, politiikan ja rahamaailman puntit noin pahasti tutisemaan, niin liike saa nykyisten muutaman miljoonan aktiivisen osallistujan sijaan muutaman sata miljoonaa nuorta kaduille. Ja silloin mukana ovat jo heidän vanhempansakin - ja he taas ovat nyt jo äänestäjiä.

        Jos niin käy, että Greta katoaa, niin sen takana ei ole NWO vaan just ne nuijat venäläiset.
        Tsat. Tsat. Tsat.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Ei ne niin tyhmiä voi olla, Delphin.

        Asiallaa ovat ekofasistit ja radikaalikommunistit (esim. Frankfurtin koulukunta), jotka harjoittavat lapsiterrorismia ja aivopesua.
        https://www.naturalnews.com/2019-09-25-eco-girl-greta-victim-of-psychological-terrorism.html

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Ei ne niin tyhmiä voi olla, Delphin.
        Jos näille nuorille annetaan niin kouriintuntuva todiste siitä, että heidän liikkeensä panee teollisuuden, politiikan ja rahamaailman puntit noin pahasti tutisemaan, niin liike saa nykyisten muutaman miljoonan aktiivisen osallistujan sijaan muutaman sata miljoonaa nuorta kaduille. Ja silloin mukana ovat jo heidän vanhempansakin - ja he taas ovat nyt jo äänestäjiä.

        Jos niin käy, että Greta katoaa, niin sen takana ei ole NWO vaan just ne nuijat venäläiset.
        Tsat. Tsat. Tsat.

        "Jos niin käy, että Greta katoaa, niin sen takana ei ole NWO vaan just ne nuijat venäläiset.
        Tsat. Tsat. Tsat."

        Onko suunnitelmat valmiina ja syytetty jo etukäteen päätettynä?
        Itse päättelin näin, koska lännen/ bilderberg.in viimeisestä venäjän vastaisesta provokaatiosta (skripalien myrkytys) on jo sen verran aikaa että uusia juonia varmasti puidaan että kaivattu 3.maailmansota saataisiin aikaan.

      • Delphin kirjoitti:

        Enhän minä voi tietää millaisia suunnitelmia sinun fantasioittesi mielisairailla rappareilla on kuvitellun lähettiläänsä suhteen.

        Mutta se tiedetään, että juuri venäläiset ahkerasti ja näyttävästi murhailevat poliittisia vastustajiaan, myös kakkosketjun miehiä ja naisia. Voin laittaa vähän luettelon tynkää, jos on Delphiniltä päässyt unohtumaan.

        Pietari III, Paavali I, Rasputin, Aleksanteri II, Dmitri Sipjagin, Pjotr Stolypin, Nikolai II, Leon Trotski, Vatslav Voronski, Pjotr Volkov, Stalinin aika, kuusinumeroinen luku murhattuja lienee likimäärä, Anatoly Voronin, Andrei Kozlov, Denis Voronenkov, Boris Nemtsov, Boris Berezovski, Stanislav Markelov ja Anastasia Baburova, Anna Politkovskaja, Sergei Magnitski, Natalia Estemirova, Aleksander Litvinenko, Sergei Jushenkov, Juri Tshekotshikin.....

        Meillä suomalaisilla kun ei ole lisätä listaan kuim Bobrikov, eikä sekään politiikan vaan tyrannian takia.

        Ja silloinhan mekin oltiin vielä Venäjää... että maassa maan tavalla, eikö?

    • Anonyymi

      Gretan viesti ei ole tarkoitettu vanhoille paskoille jotka sitä ei edes ymmärrä, hän puhuu nuorille joilla on tulevaisuus, ellei tämä vanhempi sukupolvi sitä heiltä vie.

      Nuoret vie tätä planeettaa eteenpäin, vanhat vain kuolee pois.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Tässä ilmastohörhöille heidän kulttijohtajansa puhe:
        https://www.youtube.com/watch?v=rYxt0BeTrT8

        Tästä akasta tulee vielä hyvin rikas; arvatkaapas maksajat.

        Ensimmäiset sekunnit vaikuttivat jo sellaiselta näyttelemiseltä ettei pystynyt enempää katsomaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäiset sekunnit vaikuttivat jo sellaiselta näyttelemiseltä ettei pystynyt enempää katsomaan.

        Olen toki silti sitä mieltä vaikka näyttelemistä onkin niin mitä vähemmän tuotamme sellaista mihin ei ole tarvetta niin aina parempi ja on vähemmän jätettä. Mikään työ ei saisi olla kilpailua eikä osakepelaamista. Tuotantoennätyksien tavoittelu tarkoittaa vain enemmän saasteita.

        Minä tuumailin että jos ilmasto lämpenee niin se on saatanan hyvä juttu.

        Grönlantikin tulee jälleen nimensä mukaisesti vihreäksi ja siellä pystytään taasen viljelemään niin kuin joskus ennen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä tuumailin että jos ilmasto lämpenee niin se on saatanan hyvä juttu.

        Grönlantikin tulee jälleen nimensä mukaisesti vihreäksi ja siellä pystytään taasen viljelemään niin kuin joskus ennen.

        Greta astui askeleen etenpäin kun Mr. Trump asteli saliin. Hänellä oli varmaankin jotain nasevaa kysyttävää.
        Katsokaa neitokaisen pettynyttä ilmettä kun Trump ei suonut katsettakaan vähämieliselle pienokaiselle:
        https://www.youtube.com/watch?v=zmXOPrCr_F4

        Mutta ei ole Gretalla huolta. Hänestä tehdään helvetin rikas. Maksumiehet tiedätte.

        Ne vähät ruokamullat mitä siellä rannikkokaistoilla on, huuhtoutuvat jäätiköiden sulamisevesien mukana mereen, jonka pinta nousee ja peittää ne ennen vihreät rantaniityt ja vähäisen asutuksen alleen. Grönlannista tulee nykyistä paljon pienempi kalju kallionnyppylä, jonne ei edes merilinnut mene kuin enintään paskalla käymään, koska sieltä ei löydy pesäntekoaineksiakaan.

        Mutta sinähän voi sitten muuttaa sinne ja ruveta maalaamaan niitä kallioita vihreiksi.
        Ota eväät, juomavettä ja onkivehkeet mukaan, niitä ei sieltä sitten löydy.

      • nazi kirjoitti:

        Greta astui askeleen etenpäin kun Mr. Trump asteli saliin. Hänellä oli varmaankin jotain nasevaa kysyttävää.
        Katsokaa neitokaisen pettynyttä ilmettä kun Trump ei suonut katsettakaan vähämieliselle pienokaiselle:
        https://www.youtube.com/watch?v=zmXOPrCr_F4

        Mutta ei ole Gretalla huolta. Hänestä tehdään helvetin rikas. Maksumiehet tiedätte.

        En tiennytkään, että G. Thunbergillä oli kehitysvammainen pienokainen salissa mukanaan.

      • Fat_Earth kirjoitti:

        En tiennytkään, että G. Thunbergillä oli kehitysvammainen pienokainen salissa mukanaan.

        Olen tottunut saamaan veli Fat_Earthilta järkeviä, perusteltuja ja joskus jopa hauskojakin vastineita.

        Nämä eivät olleet mitään niistä.

      • nazi kirjoitti:

        Olen tottunut saamaan veli Fat_Earthilta järkeviä, perusteltuja ja joskus jopa hauskojakin vastineita.

        Nämä eivät olleet mitään niistä.

        G.Thunbergin nimittely vähämieliseksi pienokaiseksi ei parempaa reaktiota ansainnut, bäste bror.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tuumailin että jos ilmasto lämpenee niin se on saatanan hyvä juttu.

        Grönlantikin tulee jälleen nimensä mukaisesti vihreäksi ja siellä pystytään taasen viljelemään niin kuin joskus ennen.

        Grönlannin mannerjäätikön paksuus on keskimäärin 2 kilometria. Ei se sulla vielä pitkään aikaan. Grönlannin rannikkoalueilla viljellään yhä. Pääkaupunki on suurinpiirtein Oulun-Kemin korkeudella. Mikään kokonaan vihreä saari Grönlanti ei ole ollut ainakaan ihmiskunnan historian aikana. Sen sijaan Grönlannin rannikolla on alueita, jossa pienimuotoinen viljely on mahdollista. Mannerjäätikkö on muodostunut vuosimiljoonien aikana.

        Olettamusten ja perusteettoman propagandan sijaan voisit lukea faktat.

    • Ilmaston lämpeneminen on kaikenlisäksi hyvä asia :) nyt toteutuva, väitetty 2´c lämpeneminen ei riitä, koska esim. etelämantereen keskilämpötila on -60´c. Jotta siellä saataisiin edes paikallisen kesän aikana mainittavaa sulamista aikaiseksi, pitäisi ilmaston lämmetä noin 40´c mikä lämpötila oli totta ennen vedenpaisumusta noin 4500 vuotta sitten, koska dinosaurukset ja mammutit eivät voisi elää nykyisen pallomaan viileässä ilmastossa.

      Vedenpaisumus ja jäätiköiden muodostuminen noin 4500 vuotta sitten viilensi suomenkin kilometrin mittaisen jääkerroksen alle josta yhä toivumme, maa kohoaa koska vedenpaisumuksen aiheuttama jääpeite suli pois, ja (litteän?)maamme alla oleva laava tulee kokoajan ylöspäin kunnes joskus taas purkautuu.

      Maankohoaminen todistaa raamatun kertomukset todeksi, ja meidän täytyisi sulattaa jäätiköt ja saada etelämanner sekä grönlanti taas vihertämään :) Tämän saavuttamiseksi ehdotan, että jokainen kansalainen tuplaisi omat hiilidioksidipäästönsä niin saataisiin ilmasto kunnolla taas lämpeämään, kenenkään ei tarvitsisi enää palella, ei edes mahdollisella etelämantereella (joka toki on olemassa vain jos maa on pallo..)

      • Anonyymi

        Keräsit sitten kaikki aivopierut muutamaan lauseeseen.

      • Nyt siis litteässä maassa taas onkin Etelämanner. Tämähän vaihtelee nopeammin kuin vuodenajat. Flip - on Etelämanner. Flip - ei ole Etelämennerta. Flip - on Etelämanner...
        Jaa jaa, niin se maailma vaan muuttuu littareillakin vinhaa vauhtia.

        No, ei jäädä pilkkuja viilaamaan.
        Delphin valehtelee. Etelänavalla vuoden keskilämpötila on -37 astetta eikä -60.
        Kun jää kesällä sulaa, niin ei sitä talvella muodostu lisää, koska siellä ei ilman kuivuudesta johtuen juurikaan sada eikä pyrytä. Ne jäätiköt, joita siellä on, ovat muodostuneet tuhansien vuosien aikana ja ovat huomattavasti vanhempia kuin Delphinin ihmeellinen jääkausi.

        Ja sitten, kun ilmasto on sen pari astetta lämmennyt, ja meret myös, niin sitten on niin kosteaa, että siellä sataa kesällä ihan kivasti vettä, joka sulattaa erittäin tehokkaasti jäätiköitä ihan ilman Delphinin ehdottamaa, ennen vedenpaisumusta vallinnutta 40 asteen miellyttävää keskilämpötilaakin.

      • Anonyymi

        Oletko Delphin kertaakaan elämäsi aikana pitäytynyt faktoissa?

        "koska esim. etelämantereen keskilämpötila on -60´c. "

        Keskikesällä lämpötila nousee rannikolla lämpimimpänä päivänä jopa 10 – 15 °C:seen. Antarktiksen niemimaalla on tammikuussa 0 °C, heinäkuussa −11 °C ja vuoden keskilämpötila −4 °C. Venäläisellä Vostok-tutkimusasemalla mitattiin kylmyysennätys vuonna 1983, kun pakkanen laski −89,2 celsiusasteeseen.

        Aaaargh! Viimeisin jääkausi päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Ruotsissa on maailman vanhin puu, joka onlähes 10 000 vuotta vanha tunturikuusi. Göpekli Tepe rakennettiin noin 12 000 vuotta sitten. Ensimmäiset merkit maanviljelystä, on tattarinvlijelyä n. 7000 vuotta sitten.

        Raamatun kertomukset ovat yli kaksi vuosituhatta vanhoja paimentolaissatuja. Enemmän painoarvoa antaisin zarahustralaisuudelle, juutalaisuudelle tai Veda-kirjallisuudelle; Rigveda kirjoitettiin 1200-1000 eaa. Indusvirran kulttuurin kirjoitukset ovat vieläkin vanhempia, eikä niitä pystytä tulkitsemaan. Mitä vittua Delphin? Väitätkö, että yli miljardi intialaista on väärässä? Tai yli miljardi kiinalaista ateistia? Raamattu on nimensä (grammata) mukaisesti kokoelma kirjoituksia ja ajatelmia - ei sen enempää tai vähempää. Lopullisesti Raamattu editoitiin Nikean ekumeenisessa kirkolliskokouksessa 327 jkr. ja sillä on hyvin vähän, jos mitään yhtymäkohtia Jeesuksen aikaiseen alkukristillisyyteen. Jeesus oli hyvin suurella todennäköisyydellä essealainen ja essealaisia kirjoituksia on säilynyt valtavasti: ns. Kuolleen meren kääröt. Nehän eivät mahdu Raamattuun, koska ne eivät tuo Konstantinus Suuren luoman kirkon etua.

        "Ensimmäiset merkit maanviljelystä, on tattarinvlijelyä n. 7000 vuotta sitten. " Anteeksi. Välistä jäi sana pois. Ensimmäiset merkit maanviljelystä Suomessa ...

    • Anonyymi

      Greta sai Ruotsista jo esi Nobelin, vähän vajaa 100 000 € rahapalkinnon toiminnastaan.

      • Anonyymi

        Kovia on näyttelijöiden palkkiot.

    • Anonyymi

      Älinästä päätellen Gretan viesti osuu pahasti todella moniin, ja viesti ei ole selvästi myöskään Eliitin mieleinen.

      Tällä palstalla usein on todettu että totuus halutaan aina salata.

    • Anonyymi

      IPCC ajaa vain omaa agendaansa ja muutamat muut muuttujat jää tarkoituksella huomiotta. Alla olevasta linkistä löytyy IPCC:n pimittämää tietoa ja muutakin silmiä avavaa asiaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=NBpA7v9Hh60

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen "Gretan puhe"? Luki jonkun toisen kirjoittaman vuodatuksen kohtuullisen huonosti näytellen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      168
      2811
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1169
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      957
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      907
    5. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      859
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      787
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      780
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      180
      737
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      700
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      684
    11. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    12. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      657
    13. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      55
      608
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      588
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      125
      563
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      549
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe