Onko Perussuomalaiset, kuin ISIS-uskonto ?

Perussuomalaiseten vastaukset kait perustuu yhteen Kaiffaaseen ?
Heillä on Taivaallinen odote jossakin suomi-valtiossa ja muut on kuin
vääräuskoisia. Ainakaan kaupallisella ja taloudellisella ja kaikella maallisella
tiedolla ja taidolla ei voi heidän valtkuntaa rakentaa. Ei ei sillä niin suurta
merkitystä ole mitä nyt luin siellä Pakistanissa tapahtuneen. Se vain tuli
jotenkin mieleen siitä vain.

Niillä oli se maassa maan tavalla ja ukonnollisesti ne oli vihamielisiä. Oliko
ne sitten suomi-Jeesus-lahkosta vai miten he Raamattua tulkitsevat ?
Oliko nämä päänsä kaljuksi ajaneet munkkeja, kuten Buddha uskonnossa ?
Raamattu sanoo, että älä laita uskoasi jalosukuiseen tai rotuiseen ja miten
tämä nyt olisi sopusoinnussa Raaamatun kirjoitusten kanssa?

Emme me muuten kirjoita tällaista jos me tietäisimme mitä Perussuomalaiset
niin kuin tekee meidän valtion polittikassa ? Me emme tiedä. Jos se on pelkkä
viha maahanmuuttajiin, niin olkoot sitten niin. Mutta mitä tekemistä persulla
on sitten Euroopan unionin kanssa ja miksi pitää saada markka takaisin, onko
talous nyt hunosti hoidettu ja haluaakoa ne markan takaisin uskonnollisen vai
taloudellisen intressin takai, Eli aikooko ne devalvoida vai revalvoida ?
Eläkeläiset ja köyhät ja kaikki odottaa vastausta. Joko ymmärrätte, että me
emme tiedä mitä varten ?

Onko Perussuomalaiset vain Ryssän trolleja, jotka vihaavat kapitalistista
maailmaa? Eli onko ne vain entisiä kommunisteja puettu äärioikeiston
vaatteeseen vasemmisto ja köyhä politiikalla vai mitä ne on ? Onko Ne juntteja,
jotka vihaavat kaupunkilaista elämän tyyliä ja se on sittenkin uskonto ?

Kertoisiko joku minkä sanoman ne on suomeen tuoneet, muuta, kuin vihaa
ulkomaalaisia ja väärä-uskoisia kohtaan, jonkin raamatun lauseen kautta vai ?
Kukaan ei ole kyennyt selvitämään, mitä ne niin kuin tarkoittaa ja mikä on se
heitä yhditävä tekijä, muu kuin viha ulkomaalaisiin. Jopa toimittajilla on silmät
pyörineet päässä haastattelussa ja yhdetä kysyttiin: Miksi Laura on niin kiva ?
Hän ei saanut sanaa suusta, kun toimittaja kysyi ja hän työnsi, jopa suunsa
lähelle mikrofoonia, mutta ei saanut sanaa suusta... Helppo kýsymys, mikä
siinä oli niin kivaa ? ( Löydätte varmaan tästäkin videon youtubesta)

Totta on, että jotkut ovat puhuneet tälläkin palstalla sairaanloista puhetta
kaupallisuudesta ja siitä ei ole saanut sikakaan selvää, että millä tavalla he
olisivat muuttamassa talousjärjestelmää ja mitä veroja ja tukia he olisivat
antamassa kotimaiselle teollisuudelle. Tai kenen kanssa he olisivat valmiit
tekemään kauppasopimuksia ja millainen vaikutus sillä olisi taloudellisesti
koko elinkeino rakenteeseen. Miten kotimainen teollisuus lasketaan. Ne,
joissa on yli puolet 51% suomalainen omistaja ja passi vai intuutiolla ?

Onko tarkoitus luoda orjatyöllä vai halpatyöllä suomaiainen vapaa maailma?
MIten kaikki on niin kuin tarkoitus synnyttää ja tuleeko sitten puoli ja osa
rotusuomalaisille toinen luokka vai mitä siinä on tarkoitus toteuttaa?
Tässä oli ihan perus kysymykset ja tämä viimeinen perustui Päivärinnan
dokumenttiin perusuomalaisten sanoista intuutiolla luokittelu !
Vai mistä on kysymys tässä luokittelussa? Kertokaa ja tässä oli monta kohtaa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KATSOKAA NYT... EI MITÄÄN MUUTA PERSUILTA, KUIN RUIKUTUSTA
      JOSTAKIN ÄLYTTÖMÄSTÄ... mikä ongelma, niillä on niin kuin ylensää elää.

      Oliko puolue vihreä vasuri vihreä puna kuu vai suomi eliitti vai mitä ne
      niin kuin oikeasti puhuu ? Mitä vittua joku puolueväri tähän keskusteluun
      kuuluu jos ei edes tiedetä mitä halutaan vai halutaanko mitään ja miten =?
      Devalvoidaanko vai jaotellaanko ihmiset passin vai intuution mukaan ?
      Kuka perustaa yrityksen ja mitä se tekee ja ketä se työllistää ja mihin ja
      kuka niitä tavaroita ja palveluita käyttää ja mihin hintaan.... Vitun helppoja
      kysymyksiä, mutta ei ei ei ääliö tiedä vastauksia matu ulkomaalainen vai
      mitä se vikisee ?


      Minä esitin aloituksessa kysymyksiä, johon ei saa vastausta milllään....
      Sano suoraan persu, että olet vain niin tyhmä.

    • Anonyymi

      Suomi ei tarvitse eeuuta mutta eeuuloinen tarvitsee Suomea. eeuu ei ole mitään ilman loisimista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1153
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1113
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      846
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      840
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      66
      723
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      107
      639
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      578
    9. 78
      561
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe