Missä eriseuranrakentajat?

Anonyymi

Missä Jumalan valtakunnan nakertelijat tätä nykyä luuhaavat ja mitä suunnittelevat?

Meillä nähtiin pappiseriseura vuoden 1960 paikkeilla. Enin osa uskovaisista papeista lähti Jumalan valtakunnasta.

Sitten oli hoitokokousaika 1970-luvulla. Yksittäisiä Jumalan lapsia lähti kadotuksen tielle. SRK sekoili noina aikoina pahasti ja sitä on selitelty. Samaan aikaan Amerikan Siioni hajosi.

Tämän jälkeen nähtiin yksittäisiä sekoiluja. Joona Korteniemi ja Roosa Tahkola kylvivät eripuraa Jumalan valtakuntaan, mutta yritys lässähti. Joona meni katolisuuteen ja ihan tosissaan saarnailee siellä kiirastulesta. Roosa on saanut yhden lapsen ja siinä on riittävästi puuhaa, joten aika ei riitä enempään tuhonkylvämiseen.

Mikä se oli sen ensimmäiseksi lestadiolaiseksi naispapiksi mainitun turkulaisen nuoren naisen nimi? Hänen miehensä oli arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen sihteeri. Molemmat jättivät Jumalan valtakunnan. Heistä ei ole sen koomin kuulunut juuri mitään.

Pertti Telkin tytär kirjoitti suuren suosion saavuttaneen romaanin. Sen jälkeen hänen luomistyönsä samoin kuin lapsentekointonsakin haipui.

Torniossa puhuja Erkki Hurtig sekoili homomyönteisyydessään ja jätti Jumalan valtakunnan.

Jyväskylässä Tuomas Palola erkaantui Jumalan valtakunnasta. Hänen vaimonsa Ulla Palola - ikänsä Jumalan valtakuntaa asunut - vihitytti itsensä papiksi.

Vuokko Ilola yritti naurettavilla blogeillaan nakerrella Jumalan valtakuntaa, mutta eihän tuollainen yksityisyritteliäisyys kauan jaksanut kiinnostaa. Media oli enemmän kiinnostunut niistä sadastatuhannesta ihmisestä, jotka kokoontuivat Suviseuroihin.

Milloin rävähtää?

25

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se Turun seudulla asuva nainen, "Suomen ensimmäinen lestadiolainen naispappi", oli Mari Leppänen. Hänen miehensä on teologian tohtori Risto Leppänen.

      Sittemmin lestadiolaisperäisiä naispappeja ovat olleet mm. Meri-Anna Hintsala, suuren uskovaisen perheen esikoistyttö, ja ylläkin mainittu Ulla Palola.

      Nuo aloituksessa mainitut tapaukset aikanaan saavuttivat julkisuutta, joka ei ole kestänyt. Kun joku lähtee Jumalan valtakunnasta, media riemastuu VÄHÄKSI AIKAA, mutta eihän se kauan kestä. Esimerkiksi Suviseurat vuodesta toiseen ovat keränneet lähes sadantuhatta henkilöä, joten se on enemmän uutinen kuin yksittäiset harhailevat hörhöt.

      Lisäksi monilla paikkakunnilla yksittäisiä ihmisiä, etenkin nuoria, on lähtenyt Jumalan valtakunnasta.

      Selvää on, että jostakin joskus rävähtää, ja jonkinlainen eriseura tulee.

      Tärkeää on muistaa ja huomata, että kukaan ei ole koskaan lähtenyt Jumalan valtakunnasta hyvällä omallatunnolla. Aina on syynä ollut synti.

      Jumala tietenkin suojelee ja varjelee omiaan, joten hänen valtakunnallaan ei taistellujenkaan aikana ole mitään hätää.

      • Anonyymi

        "Tärkeää on muistaa ja huomata, että kukaan ei ole koskaan lähtenyt Jumalan valtakunnasta hyvällä omallatunnolla. Aina on syynä ollut synti."

        SRK-valtakunnasta on ulostettu monia...eivät oo ees osanna myöntää ja kertoa, että mikä srk:n lähettämien puhujien itse keksimistä hengistä syttettyjä on vaivanna ja miten sitä sillon ossaa parannusta tehä...niin ja jotkut kelvottomat ilkesi penätä raamatullisia perusteita..ennen kuulumatonta SRK-valtakunnassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tärkeää on muistaa ja huomata, että kukaan ei ole koskaan lähtenyt Jumalan valtakunnasta hyvällä omallatunnolla. Aina on syynä ollut synti."

        SRK-valtakunnasta on ulostettu monia...eivät oo ees osanna myöntää ja kertoa, että mikä srk:n lähettämien puhujien itse keksimistä hengistä syttettyjä on vaivanna ja miten sitä sillon ossaa parannusta tehä...niin ja jotkut kelvottomat ilkesi penätä raamatullisia perusteita..ennen kuulumatonta SRK-valtakunnassa.

        Mihin Jumalan valtakunnasta lähdetään, koska kaikki muu maapallo on tulella poltettu?
        Ilom 21:
        1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".

        Mitat antaa Hes. 48; 16 Nämä ovat kaupungin mitat: pohjoissivu neljätuhattaviisisataa kyynärää, eteläsivu neljätuhattaviisisataa kyynärää, itäsivu neljätuhattaviisisataa kyynärää ja länsisivu neljätuhattaviisisataa kyynärää.
        17 Kaupungin ympärillä tulee olla avoin kaista, jonka leveys on pohjoissivulla kaksisataaviisikymmentä kyynärää ja eteläsivulla samoin kaksisataaviisikymmentä, itäsivulla kaksisataaviisikymmentä ja länsisivulla kaksisataaviisikymmentä kyynärää.

        Toisaalta, VL opilla ei päästä tänne Iankaikkiseen elämään, vaikka sitä leikkiä he ovat haarrastaneet viimeiset 50 vuotta.

        Jumalan Valatkuntaa johtaa jumala, ei kukaan lahkolainen.

        r


    • Anonyymi

      Esimerkiksi Suviseurat vuodesta toiseen ovat keränneet lähes sadantuhatta henkilöä, joten se on enemmän uutinen kuin yksittäiset harhailevat hörhöt.

      • Anonyymi

        Festareilla on mukava käydä.


    • Anonyymi

      Aloituksesta puuttuu tohtori Johanna Hurtigin juorukirja, joka on nimetty valtakunnallisesti epäkristillisimmäksi kirjaksi. Sen kantavana ajatuksena on, että autuus on saavutettavissa luettelemalla toisten ihmisten todellisia ja kuviteltuja syntejä.

    • Anonyymi

      Erkki Hurtig olisi vaan halunnut rukoilla homojen puolesta että pääsis homoudesta eroon.
      Mitä väärää siinä on?

    • Anonyymi

      He ovat päässeet päämääräänsä.

      • Anonyymi

        Totta, ei mitään uutta liikettä tarvita, vl-liikkeestä lähtee nyt enemmän ihmisiä, kuin koskaan aikasemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ei mitään uutta liikettä tarvita, vl-liikkeestä lähtee nyt enemmän ihmisiä, kuin koskaan aikasemmin.

        Heikoimmat ja herkimmät lähtevät ku ei muuta vaihtoehtoa ole.


    • Onkos tämä näyttelijä Krista Kosonen niitä kososlaisia?

      • Anonyymi

        Kyllä, änkyräsiipeä Jonnan kanssa.


    • Anonyymi

      Eriseuranrakentajat eivät ehkä pysty kokoamaan rivejään, joten ilmiöt jäävät yksittäisiksi hyttysenininäksi. Mutta sielunvihollinen on kavala, ja räväyttää jossakin kohtaa ja jonakin aikana Jumalan valtakunnan sisältä, ja paljon kansaa eksyy.

      Jumalan voimalla on mahdollisuus pelastua. Jos säilyttää uskon ja hyvän omantunnon niin ei sitä eksy.

      • Anonyymi

        ööö tarkoitako hoitokokouksia sillä räväytyksellä?


      • Anonyymi

        Mistä olet saanut päähäsi; eivät ehkä pysty kokoamaan rivejään, joten ilmiöt jäävät yksittäisiksi hyttysenininäksi???
        Tuohan on yksittäinen pakanallinen tuskanhuuto, joka kohdistuu omaan sieluun.
        Laitatko Raamatunpaikan, jossa ilmenee, että jossai lahkossa pelastuu?
        Ei löydy, voin vakuuttaa, mutta sieltä löytyy, että oma uskon ratkaisu lähteä seuraamaan Jeesusta pelastaa.
        Joh. 14:11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

        r


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä olet saanut päähäsi; eivät ehkä pysty kokoamaan rivejään, joten ilmiöt jäävät yksittäisiksi hyttysenininäksi???
        Tuohan on yksittäinen pakanallinen tuskanhuuto, joka kohdistuu omaan sieluun.
        Laitatko Raamatunpaikan, jossa ilmenee, että jossai lahkossa pelastuu?
        Ei löydy, voin vakuuttaa, mutta sieltä löytyy, että oma uskon ratkaisu lähteä seuraamaan Jeesusta pelastaa.
        Joh. 14:11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

        r

        Pelastuuko lahko helluntaissa? Jos, niin laita Raamatun paikka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä olet saanut päähäsi; eivät ehkä pysty kokoamaan rivejään, joten ilmiöt jäävät yksittäisiksi hyttysenininäksi???
        Tuohan on yksittäinen pakanallinen tuskanhuuto, joka kohdistuu omaan sieluun.
        Laitatko Raamatunpaikan, jossa ilmenee, että jossai lahkossa pelastuu?
        Ei löydy, voin vakuuttaa, mutta sieltä löytyy, että oma uskon ratkaisu lähteä seuraamaan Jeesusta pelastaa.
        Joh. 14:11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

        r

        """ oma uskon ratkaisu lähteä seuraamaan Jeesusta pelastaa."""

        Olet harhassa. Usko on Jumalan lahja. Jumala antaa lahjansa kenelle tahtoo. Ei ihminen itse voi tehdä ratkaisua.


    • Anonyymi

      Enpä usko, että tulee mitään räväytystä, vl-liike hiljaa hiipuu olemattomiin.

      • Anonyymi

        Tämä olisi pelottava skenaario. Valitettavasti toimitaloilla on monilla hiipunut toiminta. Maaseuduilla sanotaan, että väki pakkaantuu kasvukeskuksiin ja syy olisi siinä.
        MIKSI SITTEN MYÖS OULUSSA JA HELSINGISSÄ VÄKI VÄHYY????
        Tiedän tämän, koska olen käynyt monissa useita kertoja useina kertoina ja nähnyt väestövähennyksen!

        Tämä ei ole hyvä kehitys tämä. Eriseuran rakentajat eivät rakenna uusia toimitaloja vaan hiipuu kohti kirkon yleiskristillisyyttä. Niille käy kuin aikoinaan pappiseriseurallekin.... ei muodostu uusi herätysliike vaan heidän toiminta hiipuu pikkuhiljaa poijes!
        Tänä aikana on liian monenlaiset äänet ilmassa niin ei ota enää selvää kenen ääni on oikea ääni. Minun heikossa hapessa oleva mieleni vielä sekoaa tässä hyrskyn tyrskyssä. Siksi haluan nopeasti tähän muutosta!


    • Anonyymi

      Erkki Pirin tytär vihittiin papiksi ja Erkki oli mukana siunaamassa mutta hän, vanhana, kokeneena hoitomiehenä seitkutluvulta sai kyllä olla rauhassa SRK:lta , muut olisi varmasti potkittu ulos. Tällainen on tämänä päivän vanhoillisuus.

      • Anonyymi

        Onko Erkki Vellulle sukua?


    • Anonyymi

      Eriseuroja on rakentunut liikaa joka puolella. Moni ajattelee Rakkauden epistolastaki hyvin eritavoilla. On niitä, joiden mukaan mies voi mennä miehen kanssa avioliittoon. Myös transhumanismi on nostanut päätään monien edessä! Ihmiset eivät enää tiedä, kuka tulkitsee asioita oikein. Eksytyksen sävelet kaikuu voimakkaina. Ota selvää, mikä on oikea ääni, kun niitä ääniä on nykyisin liikaa! Minun oma mieleni vielä päsähtää. Mielentilani ei kestä tällaista epäsuovaa!

      • Anonyymi

        No kuka helvetti ottaa enää selkoa mikä on oikea seura ja mikä väärä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuka helvetti ottaa enää selkoa mikä on oikea seura ja mikä väärä?

        Jos urheiluseuroista on kysymys, niin se Oulun Kärpät on oikea seura, muut ovat eri seuraa.


    • Anonyymi

      "Eriseuran rakentajat eivät rakenna uusia toimitaloja vaan hiipuu kohti kirkon yleiskristillisyyttä. Niille käy kuin aikoinaan pappiseriseurallekin.... ei muodostu uusi herätysliike vaan heidän toiminta hiipuu pikkuhiljaa poijes!"

      Eikö se ole juuri oikea muutos, siirtyä kirkon helmoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8458
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2810
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1152
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe