Jos virus jää krooniseksi ja kerran sen saanut on aina potentiaalinen tartuttaja (vaikkei olisikaan sitä kaiken aikaa) niin tuo tieto kyllä selittäisi Ruotsin (ja Ruotsia fanittavan THL:n ja Suomen demareiden) touhuja, eli miksi he väittävät että kaikki tai lähes kaikki tulisivat tartunnan saamaan.
Kun epidemia kerran pääsi leviämään Wuhanista Kiinan ulkopuolelle, tuosta ominaisuudesta tietoisille olisi ollut selvää että se tulee jakamaan maailman väestön kahtia: niihin jotka ovat jo saaneet tartunnan ja niihin jotka eivät ole vielä sitä saaneet. Koronapositiivisiin ja terveisiin. Jos nyt jotkin maat päättäisivät pysytellä kokonaan koronavapaina, maailmaan syntyisi jälleen hyvin tiukasti valvottuja rajoja. Tämä ei avoimen ja rajattoman maailman ideologisille kannattajille käy, joten virusta päätettiin ryhtyä aktiivisesti levittämään kaikkiin maailman maihin, vieläpä siinä laajudessa ettei yksikään maa pystyisi vain eristämään tartunnansaaneita loppuiäkseen. Tällöin hyvin selvinneellä Uudella-Seelannillakin olisi vähintään puolitoistatuhatta viruksen kantajaa (ja lisäksi testaamattomat ja ilman sairaalahoitoa toipuneet) jotka saattavat milloin hyvänsä alkaa uudelleen tartuttaa sitä.
Selittäisi myös, miksi toisen aallon tulosta ollaan koko ajan niin satavarmoja, vaikka virallisen tiedon mukaan tästä viruksesta ei lainkaan tiedetä, millaista kausivaihtelua se noudattaa, miten rajoitukset ja "uuden normaalin" käyttäytymismallit purevat jne.
Entä jos koronasta ei paranekaan
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti monelle globalistille jää.
- Anonyymi
Eli? Jospa kuulee flunssa tulee ja tappaa? Tai jospa tulee aalto joka tappaa, tai jospa myyräkuume innostuu, tai............
- Anonyymi
Punkkiaivokuume. Kauhee tauti.
- Anonyymi
Punikki-aivokuume on pahin mitä tiedän
- Anonyymi
Mietin tuossa lähinnä mahdollisia yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä sitä, voisiko tuo olla syy miksi vaikuttaa siltä että tautia halutaan tahallaan levittää kaikkialle.
- Anonyymi
Niinpä ja niinpä ja niinpä. Olisiko korona aika jo ohi koko maailmassa jos alussa katsottu paremmaksi antaa viruksen vain levitä verraten nyt on pidetty vanhuksien suojaamisena koronaa kiljuna jerry kannussa happamuutta keräämässä sillä Suomessa 250 000 ihmistä ketkä kuolee useamman neuliaisen pistoonkin mutta eivät lievään koronaan.
Koronapositiivisten ja terveiden lisäksi terveet jotka kantavat virusta tai ovat kantaneet mutta eivät tiedä sitä kun oireita ei ole. Siis luulevat olevansa terveitä mutta tartuttavat kyllä. Tämä kai selviäisi vasta-ainetestillä mutta lienee tosi hankala homma toteuttaa. Pitäisi testata vasta-aineet aika isolta joukolta.
Lisäksi immuneetin voimassaolo on edelleen epäselvä. Onko sairastanut ihminen immuuni kuukausia vai vuosia. Tätähän ei voida edes tietää tällaisen junior-taudin ollessa kyseessä. paljon on mutkia matkassa.
Mikään ei ole niin selvä kuin epäselvä. Niin tässäkin.- Anonyymi
Ihmiset kantavat monia viruksia mukanaan mm. vesirokko, suuri osa maailman väestöstä kantaa myös herpes virusta, suurimalla osalla se vain ei koskaan aiheuta oireita.On siis täysin normaalia kantaa viruksia mukanaan eikä se ole mikään syy paniikkiin.Virukset ovat ovelia ja osaavat lymyillä elimistössä eikä niitä välttämättä testeillä voi havaita elleivät ne aktivoidu.
- Anonyymi
Onneksi vanhuus ei jää krooniseksi.
- Anonyymi
sillon pitää kantajat eliminoida :eikös se eduskunta karanteenissa
- Anonyymi
Uusien tutkimusten mukaan korona steriloi miehet. Siksi tämä on aika vakava juttu.
- Anonyymi
Vasta-ainetestit eivät kerro luotettavasti taudille immuunista henkilöstä.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Positiivinen-tulos-koronan-vasta-ainetestissä-ei-ole-pääsylippu-vapaaseen-elämään-–-professorin-mukaan-suurin-osa-positiivista-tuloksista-vielä-vääriä/1553009?pwbi=899b47a7bc6f63c19ace04373f28955b - Anonyymi
Toivotaan että ei parane ja resurssit hyytyvät.
- Anonyymi
Persuille ei puoluetukea.
- Anonyymi
Taitaa ihmisen elinikä lyhentyä tästä eteenpäin roimasti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118520Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513