Johnson tapaa EU-johtajat

Anonyymi

Britannian pääministeri Boris Johnson tapaa EU-johtajien kanssa kesäkuussa, kertoo brittilehti the Times.

Britannian pääneuvottelija David Frost kertoi the Timesille, että Johnsonin on määrä tavata Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin kanssa. Tapaamisessa on tarkoitus arvioida brexit-neuvottelujen tilaa.

Frostin mukaan brexitin siirtymäkauden jatko ei ole mahdollista enää tämän vuoden päätyttyä. Iso-Britannia erosi EU:sta tammikuun viimeinen päivä, mutta siirtymäkaudeksi sovittiin aika vuoden loppuun saakka. Tuona aikana olisi tarkoitus päästä sopuun ainakin vapaakauppasopimuksesta.

Neuvottelut umpikujassa
Neuvottelut Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta ovat edenneet kompuroiden. Britannian pääneuvottelija David Frost ja EU:n Michel Barnier kertoivat kumpikin tahoillaan toukokuun puolivälissä, että pääkysymyksissä ei tuolloin juuri edistytty.

Uuden suhteen neuvotteluissa on tarkoitus sopia muun muassa siitä, miten kauppasuhteet jatkossa järjestetään. Keskeinen kiistakysymys on se, missä määrin Britannian tulisi sitoutua EU-sääntelyyn.

EU tahtoo säilyttää EU-sääntöjen takaamat tasapuoliset kilpailuolosuhteet. Britannialle tällainen sitoumus ei käy, vaan maa haluaisi karistaa jaloistaan kaikenlaisen EU-sääntelyn.

Frostin mukaan EU:n vaatimus sääntelyyn sitoutumisesta on esteenä neuvottelujen etenemiselle.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Johnsonin neuvotteluasema on todella heikko.
      USA-korttiin ehkä luotettiin,mutta se on nyt bluffi.
      Britannia joutuu selviytymään yksin toilailuistaan.
      Ilman EU-kauppasopimusta Britannia menee konkurssiin.
      Siperia opettaa...

      • Anonyymi

        Johnson tulee hattu kädessä pyytelemään osuutta elvytysrahoista.

        Britannia on nyt Euroopan pahin koronapesäke.

        Nousu omin varoin on mahdotonta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Johnson tulee hattu kädessä pyytelemään osuutta elvytysrahoista.

        Britannia on nyt Euroopan pahin koronapesäke.

        Nousu omin varoin on mahdotonta.

        eu-pösilön toive kuvitelmia. mitä sinä muka tiedät minkään maan rahatilanteesta, kunhan nyt lämpimäksesi hölötät.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        eu-pösilön toive kuvitelmia. mitä sinä muka tiedät minkään maan rahatilanteesta, kunhan nyt lämpimäksesi hölötät.

        Sanoo "Tarkkanäköinen", jonka sepustukset ovat s-tanan pitkiä, mutta enimmäkseen tuubaa.


      • Anonyymi

        Anteeksi kun kysyn mutta oletko tyhmä? miten valtio voi mennä konkurssiin?:) ja vedät mukaan tottakai vielä venäjä kortin kuten kaikki eu fanit kuinka läpi näkyvää hahaaa


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        eu-pösilön toive kuvitelmia. mitä sinä muka tiedät minkään maan rahatilanteesta, kunhan nyt lämpimäksesi hölötät.

        Kun seuraa tiedotusvälineitä, pysyy tilanteen tasalla.
        EU-vihaajat joutuvat uskomaan valemedian propagandaa.

        Britannia jää EU-tuen ulkopuolelle.Mikään ei tietenkään estä ottamasta velkaa rahamarkkinoilta.
        Britit saavat seurata EU:n yhteistä elpymistä ihan rauhassa ja anella almuja USA:lta sekä Kiinalta.
        Näillä näkymillä ei vapaakauppasopimusta EU:n kanssa synny,ellei Johnson tule järkiinsä.
        Enteet on huonot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi kun kysyn mutta oletko tyhmä? miten valtio voi mennä konkurssiin?:) ja vedät mukaan tottakai vielä venäjä kortin kuten kaikki eu fanit kuinka läpi näkyvää hahaaa

        Valtio voi mennä konkurssiin,kun se menettää maksuvalmiutensa ja luottokelpoisuutensa.
        Pahinta on, että se voi silloin vetää muita mukaansa.

        Näin oli aikanaan Kreikan tilanne. EU pelasti sen ja samalla itsensä.Siitä on riittänyt EU-vihaajilla katkeruutta ja mustamaalausta tähän päivään asti.

        Vielä suurempi on EU-vihaajien raivo,kun EU nostaa tukipaketilla itsensä vielä paljon pahemmasta pulasta. Tässä nimittäin ovat uhkana myös Italian ja Espanjan konkurssit,vaikka olet liian tyhmä sitä käsittämään.


    • Anonyymi

      Kyllähän se on EU joka tässä konkurssiin menee esikuvansa Neuvostoliiton mukaisesti. Kansallisvaltioiden nousu alkaa seuraten Iso-Britanniaa ja tehdään valtioiden välisiä vapaakauppasopimuksia. Mitään sosialistisia tulonsiirtounioneita ei tarvita tavaran eikä ihmisten liikkumiseen.

      • Anonyymi

        EU on demokraattinen valtioliitto ja nousee tästäkin ongelmasta demokraattisin keinoin tosin hieman liittovaltion suuntaan lipuen.EU:n keskeiset neljä vapautta säilyvät EU-vihaajien raivoksi.

        EU:lla on valmiina sisäisen vapaakaupan lisäksi noin 30% maailmankaupasta käsittävä sopimus.

        Britannia ei saa aikaan edes sopimusta EU:n kanssa.Tai ylipäätään kenenkään? Sen neuotteluasema on erittäin heikko,koska se jää EU:n tuotantoketjujen ulkopuolelle.


    • Anonyymi

      Juuri euroopan unionin antaman tiedotteen mukaan Britannian Pääministeri Boris Johnson on kertonut euroopan unionin rikollisille virkamiehille totuuden euroopan unionin velkakriisistä ja siitä,miksi euroopan unioni hajoaa eikä euroopan unionin hajoamiseem vaikuta vähiten korona kriisi,vaan euroopan unionin sisäiset talousvaikeudet,Suomen tehtävä on nyt tullut järjestää kansanäänestys siitä,eroammeko me euroopan unionista.Nyt on kyseessä Suomalaisen yhteiskunnan ja kansan hyvinvointi.

      • Anonyymi

        Kerrohan,missä ja milloin tämä tapahtui ja millä valtuuksilla Johnson ulkopuolisena puuttuu EU:n asioihin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe