Anarkistit lähtivät kadulle ja verkossa äärioikeisto lietsoo sisällissotaa. Yhdysvaltojen levottomuuksiin osallistuvat monet ääriliikkeet.
Asiantuntijan mukaan ryöstelystä ei voi syyttää ääriliikkeitä. Nyt huolta herättää se, liittyvätkö äärioikeistolaiset mellakointiin. Se sitoisi poliisin resursseja entisestään.
Minä voin ihan hyvin syyttää ryöstelystä Venäjää. Ryöstelijöiden televisio on ollut joskus auki kun sieltä on näkynyt dokumenttia Krimin ryöstöstä ja Amerikan ryöstelijä on mallioppinut sieltä ryöstelyn keskellä parasta Eurooppaa.
Voisiko ryöstelystä syyttää Venäjää?
20
64
Vastaukset
- Anonyymi
Venäjän trollitehdas on jo pitkään kylvinyt vihaa ja vastakkaisasettelua sosiaalisessa mediassa. Venäjä on tarkoituksellisesti yrittänyt aloittaa USA:n maaperällä mieliosoituksia sekä vastamielenosoituksia.
Pääsääntöisesti voidaan olettaa, että Venäjä on aina syyllinen.- Anonyymi
Venäjän trollitehdas antaa jenkkipoliisille natonassen roolin ja afroamerikkalaisille natokriittisten roolin ja siinä sitä sitten ollaan. Vastakkainasettelu on valmis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän trollitehdas antaa jenkkipoliisille natonassen roolin ja afroamerikkalaisille natokriittisten roolin ja siinä sitä sitten ollaan. Vastakkainasettelu on valmis.
Venäjä ryssii aina.
Sille ei voi mitään.
Sillä on semmoinen syntymävika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä ryssii aina.
Sille ei voi mitään.
Sillä on semmoinen syntymävika.Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia.
itä vinkuja panikissaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia.
itä vinkuja panikissaa"Venäjä on kakka. YHDYSVALLAT on vapaa demokratia."
Tuumaili NAto Dildo kun kuuli että:
Toimittajat on otettu pääkohteeksi pidätyksissä. Ovat saaneet tuta kumiluodeista ja kyynelkaasusta.
Ei ole suotavaa että asioista tiedotetaan avoimesti?
Vaihtoehtoiset "faktat" ovat kivempiä?
- Anonyymi
Kylläpä oli venäläismieleinen poliisi kun mustaihoisen ihmisen murhasi.
Näin voi päätellä edellisistä kirjoituksista.- Anonyymi
"Kylläpä oli venäläismieleinen poliisi kun mustaihoisen ihmisen murhasi."
Oikeustaju ja ammattitaito kuin Putinin hallinnolla.
- Anonyymi
USA on tekemässä POLTTOITSEMURHAA !
siitä ei ole maailman avuksi millään sektorilla !
Trump mädättää loput ! - Anonyymi
Ei Venäjää voi nyt syyttää, mutta toimittajat ovat syypäitä mellakoihin.
"toimittajat ovat saaneet osansa pidätyksistä, kumiluodeista ja kyynelkaasusta.". - Anonyymi
Nämä Yhdysvaltojen mellakat ovat mukava juttu,kunpa nyt se roskaläjä hajoaisi.
Eivät ne ole mitään anarkisteja eikä Venäjällä ole mitään tekemistä mielenosoitusten kanssa.
USA:n valkoinen vähemmistö kokee saman kohtalon kuin entinen Rhodesia tai Etelä-Afrikka. Aikanaan.- Anonyymi
USA:ssa on mustia 13 %. Valkoiset EI OLE VÄHEMMISTÖ! Siinä ero Rhodesiaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA:ssa on mustia 13 %. Valkoiset EI OLE VÄHEMMISTÖ! Siinä ero Rhodesiaan!
Sekin tekee USA:n väkiluvusta 43 miljoonaa. Kun USA:n vasemmistolaiset asettuvat mustien puolelle, niin käy Etelä-Afrikalle, valkoiset pakenevat ja maa jää mustille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekin tekee USA:n väkiluvusta 43 miljoonaa. Kun USA:n vasemmistolaiset asettuvat mustien puolelle, niin käy Etelä-Afrikalle, valkoiset pakenevat ja maa jää mustille.
Entä valkoiset vasemmistolaiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä valkoiset vasemmistolaiset?
Venäjä on valko-puna-musta kriminaalu-natsivalta.
Bensalemuiset jäähyväiset kriminaali-kalmoille.
- Anonyymi
Kyllähän nykyään on tapana syyttää Venäjää USAn omista rötöstelyistä mutta oikeus sitten toteaa Venäjän syyttömäksi. Kaikkia voi syyttä kaikesta ilman perusteita niinkuin nykyään tehdään poliittisista syistä mutta se on johtanut vain oikeuslaitoksen uskottavuuden menetykseen.
- Anonyymi
Nazi-RoSSija pitää laittomasti hallussaan itsemurhan tehneen internazi-CCCP:n Suomeltakin varastamia maaomaisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nazi-RoSSija pitää laittomasti hallussaan itsemurhan tehneen internazi-CCCP:n Suomeltakin varastamia maaomaisuuksia.
Rauhan sopimuksessa luovutettuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhan sopimuksessa luovutettuja
Venäjä ei ole tehnyt mitään rauhansopimusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä ei ole tehnyt mitään rauhansopimusta.
Oot sä sodassa sitten Venäjän kanssa mutta on Suomi tehnyt Venäjän kanssa Pariisin rauhansopimuksen ainakin jossa rajoista on sovittu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2562348- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501389Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad581088- 41856
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä32821Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .26794Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647